Hei,
Minulla on parisuhteessa tilanne että edessä on yhteenmuutto. Jokin asiassa kuitenkin aiheuttaa ahdistusta. Koitan kovasti miettiä koska tämä tunne on alkanut. En pysty erottelemaan onko kyseessä intuitio että suhde ei kestä pidemmänpäälle ettei kannata tehdä näin isoa muutosta vai onko kyse uuden tilanteen pelosta.
Olen lukenut asiasta nyt useita artikkeleita mutta en osaa sanoa kumpaa tämä sisäinen ääni on. Järjellä pystyn perustelemaan kummankin mutta kuitenkin uskon ettei järjen kanssa ole asialla niin paljoa tekemistä.
Miten te erotatte nämä tunteet toisistaan?
Minulla on parisuhteessa tilanne että edessä on yhteenmuutto. Jokin asiassa kuitenkin aiheuttaa ahdistusta. Koitan kovasti miettiä koska tämä tunne on alkanut. En pysty erottelemaan onko kyseessä intuitio että suhde ei kestä pidemmänpäälle ettei kannata tehdä näin isoa muutosta vai onko kyse uuden tilanteen pelosta.
Olen lukenut asiasta nyt useita artikkeleita mutta en osaa sanoa kumpaa tämä sisäinen ääni on. Järjellä pystyn perustelemaan kummankin mutta kuitenkin uskon ettei järjen kanssa ole asialla niin paljoa tekemistä.
Miten te erotatte nämä tunteet toisistaan?
Vastaukset 44
Vanhimmat
On ihan normaalia että elämänmuutoksessa ennakoi tulevaa ja sitten kokee pelkoa: Entä jos kaikki menee pieleen...?
Kannattaa tarkastella intuitiota myös järjen kautta: Onko olemassa jokin selkeä , sormella osoitettava seikka jolla voi perustella sen intuitiivisen äänen paikkansapitävyyttä?
Näin voi vahvistaa / kumota sen vaaran että kyse olisikin pelkästä tuntemuksesta, tulevaisuudenpelosta, tai yrityksestä väistää haastetta joka liittyy elämään.
Kyllä usein on niin, että intuitiokin perustuu johonkin selkeään, perusteltavissa olevaan seikkaan, me ihmiset vaan emme sitä huomaa.
Muista myös, että me ihmiset voimme tehdä myöhemmin korjausliikkeitä puoleen taikka toiseen vaikkemme aina tuota ääntä tunnista.
Miten kauan olet seurustellut? Miten hyvin tunnet ihmisen? Luotatko häneen? Oletko aiemmin asunut yhdessä kenenkään kanssa? Ei kannata hätiköidä, jos tuntemuksesi on tuollainen. Itse ehdottaisin mieluummin erillään asumista ja opetella tuntemaan paremmin toinen toistaan, ajatuksiaan ja tapojaan, sitä kautta sitä luottamusta tulee. Ihmiset voivat olla jopa naimisissa ja silti asua omissa asunnoissaan. Joillakin oman tilan tarve voi olla niin suuri, että sellainenkin on ratkaisu on järkevä tai niin erilaiset elämäntavat, että molemmat ovat tyytyväisiä erillään asumiseen, mutta tulevat juttuun muuten ja tykkäävät niin paljon toisistaan, että ovat päätyneet kyseiseen ratkaisuun. Nykyaikana ratkaisuja voi olla monenlaisia, kun ihmisistä on tullut paljon itsenäisempiä ja omillaan pärjääviä. Tietenkin, jos yhteisiä lapsia on suunnitelmissa ja toiveissa, niin parempi se silloin on saman katon alle pyrkiä asumaan. Mietipä...
Ettet vain olisi liikaa ajatellut järjellä yhteen muuttoa? Jos näin on päässyt käymään, ei mikään ihme, että intuitio varoittaa asiasta. Yhteen muutto = uuden tilanteen pelkääminen? Aika kiintoisa ajatus. Miksi pelkäisi asiaa, jota haluaa? Vai haluatko oikeasti yhteen muuttoa? Ajatteletko tuntevasi kumppanisi? Millaisena hänet näet? Mitä yhteen muutto sinulle merkitsee?
Omassa elämässäni tapahtuu paljon asioita, ja lähes kaikessa on vahva jonkin sortin intuitio mukana. Välillä etenkin työelämässä on aika raskasta, kun vaistoaa miten asiat ovat, vaikkei kukaan kerro. Tunneilmapiirin pienikin muutos näkyy samalla tavalla kuin päivän sää ikkunasta :). Jos olet tällainen herkkis, niin tee yhteen muuton jälkeen havaintoa. Ole aalloilla. Mikään pakkohan yhdessä asumista ei ole jatkaa; sen voi päättää varsin lyhyeen, ellei tunnu hyvältä.
Jos perusasiat melko kunnossa ja muutat suht kunnolisen kanssa yhteen, ei kannata ehkä liiemmin miettiä. Joskus iso muutos ahdistaa.
Jos taas muutat ongelmaisen ihmisen kanssa yhteen, olisi hyvä jos ongelmat hoidetaan ennen muuttoa tai erota.
Alitajuntasi varottaa sinua. Kannattaa uskoa intuitiota. Muuta yhteen vasta sitten kun asia ei aiheuta ahdistusta. Jos mies rakastaa sinua niin hän odottaa. Muussa tapauksessa unohda koko mies.
Intuitio ei ole ollenkaan niin hyvä isäntä kuin usein uskotellaan. Ihmisen alitajunta tuottaa toki monia oikeita aavistuksia mutta myös heijastaa ihmisen toiveita ja haluja. Ihminen siis helposti kokee että intuitio käskee hänen tehdä sitä mitä hän haluaa tehdä vaikka järki sanoisi muuta.
Muuten ei ole selitettävissä että niin moni rakastuu päistikkaa ihmiseen joka tekee heidän elämästää helvettiä ja jokainen ulkopuolinen näkee tämän alusta lähtien. Juuri nämä ihmiset seuraavat vain "sydäntään" eli siis intuitiotaan.
Kiitos vastauksista.
Olisi niin paljon helpompaa kun tietäisi mikä on sitä 'normaalia' uuden asian pelkoa ja mikä intuitiota. Tuppaa olemaan järjellä ajatteleva enkä helposti tunteiden vietävissä.
Esititte hyviä kysymyksiä. Mies on hyvä tyyppi ja kaikinpuolin kunnollinen. Minua ei painosteta yhtään mihinkään. Nyt on vaan se oikea aika tai siis siltä tuntui ennen tätä ahdistusta. Minulle ainaki yhteenmuutto on iso asia johon littyy myös uuden asian pelkoa enkä halua muuttaa 'kokeillaan nyt vaan' asenteella.
Miehen kanssa on asiasta puhuttu ja hän kyllä ymmärtää mutta itselle olisi kiva luottaa itseensä. Vaikka erillään asumista voisi jatkaa niin en haluaisi 'tuhlata' miehen tai omaani jos kyse on intuitiota joka koskee koko suhteen tulevaisuutta.
Kauhea kun tekee itse omasta elämästä hankalaa.
Mutta on mielenkiintoista kuulla miten te tiedätte eron? Samaa voi soveltaa
myös muilla elämän osa-alueilla.
Ap
Tuskinpa sua ahdistaisi, jos olisi se oikea hetki ja ajattelet vielä asioita enemmän järjellä, että jokin sinussa itsessäsi tosiaan on ajatusta vastaan ja se sun pitää itsesi tunnistaa. Parisuhteessakin voi tulla ero ja se yhdessä asuminen olikin vain kokeilu, mikään ei ole valitettavasti lopullista ja varmaa.
Oikea aika yhteenmuuttoon on sitten, kun et ole yhtään epävarma, vaan täysillä mukana.
Uuden pelko on juuri sitä intuition varoitusta. Sitä "uutta" ei pidä tehdä, jos pelkäät sitä. Uuden jännittäminen kivalla tavalla on eri asia, kuin pelkääminen ja ahdistava tunne.
Itsellä oli sama tilanne n. vuosi sitten, eli oli yhteenmuuton aika, mutta peräännyin , koska ajatus ahdisti. Ja kyllä kannatti pysyä erillään, koska kumppanista on paljastunut tässä vuodessa uusia ikäviä piirteitä, joita ei voi tulla esiin, kuin ajan kanssa. Nyt mietin suhteen jatkoa, että voinko elää noiden ikävien piirteiden kanssa, koska tiedän ettei toinen muutu.
Intuitioni siis varoitti hänestä, ja hyvä nyt sitten, että uskoin vaistojani.
Suosittelen jatkamaan erillään asumista, aika näyttää ja paljastaa syyn, miksi olet nyt epävarma. Kaikkea ei voi tietää tässä ja nyt, asiat ja totuudet paljastuvat aikanaan.
"Uuden pelko on juuri sitä intuition varoitusta. Sitä "uutta" ei pidä tehdä, jos pelkäät sitä. Uuden jännittäminen kivalla tavalla on eri asia, kuin pelkääminen ja ahdistava tunne."
Ongelmana on vain se että ihminen usein pelkää ja ahdistuu myös asioista joiden tietää varmasti olevan heille hyväksi. Muutos voi pelottaa ihmistä niin paljon että hän mielummin on muuttumatta kuin tekee asioita joista on hänelle hyötyä.
Välillä on hyvin vaikea erottaa sitä milloin kyse on "hyvästä pelosta", siis pelosta joka oikeasti varottaa vaarasta ja milloin vain muutoksen pelosta joka voi olla ihan yhtä suuri.
Intuitio varoittaa jostakin konkreettisesta ongelmasta.
Se varsinainen ongelma kannattaa ehdottomasti selvittää mikä se on.
Useinhan se naisella on se että mies on "hyvä ja mukava" mutta ei seksuaalisesti riittävän kiinnostava, jää kytemään että parempi voisi olla "nurkan takana".
Toinen mahdollisuus että miehessä on joku piilossa oleva ominaisuus, jonka fiksu ihminen sinussa huomaa, mutta rakkaus tai tarve vakiintua pakottaa kieltämään sen olemassaolon. esim. mies tulee olemaan mustasukkainen, pettäjä, tai ei hallitse rahan käyttöä, alkoholisti, tai vaan muutoin sinua liian paljon tyhmempi...yms.
Mutta yleensä se varsinainen syy on kuitenkin tuo aikaisemmin mainitsemani "geneettinen epäyhteensopivuus".
Kiitos vastanneille. En halunnut antaa hirveästi taustatietoja koska halusin kerätä mielummin työkaluja miten erottaa nämä kaksi joita visi käyttää tulevaisuudessakin.
Olisi niin mahtavaa olla varma jostakin vaihtoehdosta. Erillään asumisesta, yhdessä asumisesta tai suhteen lopettamisesta. Kauheaa kun normaalisti ei ole erityisen ahdistunut ihminen ja tällainen tulee niin se valtaa koko mielen ja kehon. Olen sinäänsä ihan ok minkä tahansa vaihtoehdon kanssa kunhan vaan olisin tyytyväinen siihen vaihtoehtoon yli minuuttia. Eikä tämä mitenkään reilua ole miehellekkään ja itselle stressaavaa.
En usko että miehestä tulee esille mitään sellaista yltiö negatiivista. tai siis voi tulla mutta siitä en huolehdi. Eikä minulla ole mitään edellsiten suhteiden traumoja jotka vaikuttaisivat
Eniten ehkä ahdistusta aiheuttaa että jos ei ollakkaan yhteensopivia tai meidän erilaisuus tulee haittamaan. Tai että molemmat "tyydytään" toisiimme. Meillä on hieman erilaiset elämäntyylit (menevä/kotona pysyvä, sosiaalinen/vähemmän sosiaalinen). Viekö rkkaus tämän kaiken yli. Toisaalta tämä selviää kokeilemalla mutta haluaisin olla edes sillä yhteenmuutto hetkellä varma että se on oikea ratkaisu. Miehelle kyseessä on isompi muutos jota hän ei muuten tekisi ilman minua joten tunnen olevani jotenkin vastuussa hänestä. Vaikka aikuine ihminen tekee omat valintansa eikä ole ikinä tällasita edes vihjannut.
Ja haluaisin itselleni sen selvyyden että tuleeko tämä ahdistus siitä että olen sisimmissä tuota mieltä vai onko kyse vain ahdistuksesta koska välittää toisesta niin paljon että haluaa sen toimivan. Haluaisin tuntea olevani innostunut vaikka vähän jännittäisi. Nyt vain lähinnä ahdistaa. Jokainen vaihtoehto. Tätä on taas pohdittu ja analysoitu niin paljon että se on mennyt niin överiksi ettei osaa kuunnella mitään "viestejä".
Olen iloinen että olen saanut asiallisia vastauksia ja tiedän olevani ainoa joka tämän voi päättää (tai onhan tuolla miehelläkin jotain sanottavaa). Mutta olisi hienoa saada tietoa miten erottaa nämä kaksi tunnetta toisistaan myö muissa tilanteissa sillä uskon että vastaavanlainen tilanne tulee jossain vastaan on kyse työpaikan vaihdosta tai muusta.
ap
Aavistin pahaa kunntapimme 30v sitten. Ihan yhdessä hetkessä joka on jäänyt mieleeni. Olemme olleet erossa viisi vuotta. Monta kertaa olen miettinyt, miksi jatkoin.
Miksi muutat yhteen miehen kanssa, jos se ei tunnu hyvältä?! Onko järjellisiä syitä yhteenmuutolle, joilla perustelet itsellesi, että on "hyvä ja oikein" muuttaa yhteen?
Se että ollaan oltu yhdessä jo jonkin aikaa ja asia eteni ihan luonnollisesti. Ajoitus tuntui oikealta kunnes ihan yhtäkkiä se alkoikin ahdistamaan. Yritän siis selvittää mistä se tuli. En tee impulsiivisia päätöksiä joten yritän selvittää onko kyseessä jännitystä vai jotain muuta. Ja nyt sitten mietityttää onko kyse vain yhteenmuutosta joka ratkeaa sillä ettei muuta yhteen vaan asuu erillään ja asiat menee takaisin normaaliksi vai onko tässä kyse sittenkin koko parisuhteesta.
Ap
"Tai että molemmat "tyydytään" toisiimme. Meillä on hieman erilaiset elämäntyylit (menevä/kotona pysyvä, sosiaalinen/vähemmän sosiaalinen). Viekö rkkaus tämän kaiken yli. "
Enpä yhtään ihmettele, että yhteenmuutto ahdistaa. Tuossahan on jo kaksi syytä, ja ihan loogisia sitä paitsi.
Viihtyykö kotona vai ei, hakeutuuko seuraan, millaiseen, kenen kanssa, ja kuinka paljon ei johdu elämäntyylistä vaan ihmisen perimmäisestä persoonallisuudesta - siitä onko introvertti vai ekstrovertti. Intro- ja ekstrovertti parejakin on, mutta ihan totta, heillä on parisuhteessaan paljon enemmän haastetta (lue myös ongelmia). Jokaisessa parisuhteessa kun on omat haasteensa ilman täysin erilaisia, jopa vastakkaisia persoonallisuuserojakin.
Tärkeintä on pitää mielessä, ettei kumpikaan persoonallisuustyyppi ole toistaan parempi. Miettiä sitä, mitä tehdään kun toinen haluaa mennä, toinen ei. Minkälaisia ihmisiä/ystäviä kutsutaan kotiin, kenen luona käydään kylässä/juhlissa. Jokainen myös tietää, ettei suhde oikein onnistu, jos toinen suostu ikinä lähtemään minnekään, eikä halua että kotiin kutsutaan ketään. Vaarana on, ettei parista kumpikaan ole yhtään tyytyväinen. Pelkkä rakkaus ei parisuhteessa kanna, vaikka usein niin kuvitellaan.
"Meillä on hieman erilaiset elämäntyylit (menevä/kotona pysyvä, sosiaalinen/vähemmän sosiaalinen). "
Riippuu esim. millä tavalla menevä. Jos toisen toinen koti on kapakka, homma menee herkästi puihin. Jos toinen tykkää esim. käydä enemmän ryhmäliikunnassa, tilanne on heti eri.
Jos olisitte molemmat meneviä, saattaisitte olla silti kiinnostuneita täysin eri jutuista ja homma ei silti toimisi.
Jos taas toinen haluaa suuren määrän vieraita jatkuvasti kotiinsa ja toiselle koti rauhoittumispaikka, voi se olla ongelma. Voiko vieraita haluava sitten vierailla enemmän muualla?
Kaksi kertaa elämässäni intuitio tuli kertomaan, että nyt teet virheen. Ensimmäistä en uskonut ja siitä alkoi elämäni hirvein helvetti (onneksi selvisin siitä, mutta pahasti henkisiä arpia jäi). Toisella kerralla uskoin ja kas kummaa, sain parin viikon päästä todisteen, että kannatti odottaa.
Itselleni se on sitä, että tunnen jonkun tunteen sanovan, että harkitse vielä. Luulen, että sinäkin olet sen tunteen nyt saanut, koska sitä täällä muilta kyselet. Usko siihen tunteeseen!!
kiitos kommentista. Loistavaa että selisit siitä ja toivottavasti arvet katoaa!
Omassa tapaukessa en usko että on riskiä sen suurempaan vahinkoon. Tai siis kyse on tosiaan enemmän yhteensopivuudesta tai että "tyytyykö hyvään tyyppiin" ja "tyytyykö minuun" en itsekkään siis mikään super spesiaali ole :D meidän luonteilla ja suhteella ei saada aikaan suuria konflikteja tai muuta sellaista isoa. Mutta kun rakastaa ja välittää! mutta kun silti...!
Noh koitan ottaa nyt pari päivää minimaallisella ajattelulla...tai sen verran kun kykenee ja jos se sieltä tulisi se pieni ääni!
AP
Mieti vielä oikein tarkkaan että mitä oikeastaan pelkäät? Mikä on se perimmäinen pelkosi, onko se satutetuksi tuleminen, toisen satuttaminen, epäonnistumisen pelko, vapauden menettämisen pelko, mahdollisen eron aiheuttamat järjestelyt vai mikä? Ja mieti, liittyykö pelko juuri tuohon mieheen vai voisitko tuntea samoin myös jonkun toisen miehen kanssa?
Jokainen pelkää aina satutetuksi tuloa, myös epäonnistuminen toisten silmissä on yleinen pelko. Muista että parisuhde ei ole asia jonka on pakko onnistua. Ei ole häpeä jos suhteenne ei toimi vaikka olette asuneet yhdessä. Ero toki aina aiheuttaa ylimääristä vaivaa mutta sitä nyt ei voi elämässä muutenkaan aina vältää. Ja näitä hankaluuksia voi pienentää jos puhuu jo valmiiksi asiat selviksi eli kuka jää asuntoon jos erotaan jne.
Tsemppiä teille, päätit sitten mihin suuntaan tahansa.
Intuitio varoitti minua etukäteen miehestä jota en juurikaan tuntenut. Vähän väliä oli sellainen puristava tunne, joka sai hartiat painumaan kasaan ja kädet puristumaan nyrkkiin. Minulle se oli selvä merkki siitä että seis tämä kokonaan.
Intuitio+on+järjen+ja+tunteiden+yhdistelmä.+Pystyt+erittelemään+järkisyyt+asialle,+kuten+raha+yms..
Samaa asiaa olen miettinyt kuin alkuperäinen kysyjä. Itse myöskin mietin päätöksiä ja yleensäkin asioita paljon... Ja jossain vaiheessa käy tosiaan niin, että niitä pieniä ääniä on puolesta ja vastaan eikä asiasta saa oikein enää mitään tolkkua. Ehkä voisit tehdä ihan Plus/miinuslistaa (kuulostaa karulta) tai pohtia mitä järkeä, tunteesi, intuitiosi ja tahtotilasi asiasta sanoo.
Täälläkin kaikilla hyvin erilaisia lähestymistapoja. Kiva kuitenkin nähdä että en ole yksin ongelman kassa. Joidenkin mielestä jos mies on kunnollinen niin antaa mennä ja katsotaan. Toisten mielestä jos on epäilyksiä niin ei kannata ennen kuin tuntuu hyvältä. Joidenkin mielestä epäilykset on merkki sisäisestä aanestä.
Nämä on siis ne 3 vaihtoehtoa jota pohdin. Teen listan johon merkitsen mieleen tulevat ajatukset ja pohdin onko ne pelkoa, intuitiota vai jotain muuta. Kokeillaan. Tällä hetkellä pelko kategoriassa on isoja asioita mutta edelleen en ole varma onko se pelkoa vai jotain muuta.
Edellinen kirjoitti hyvin. Eli kun ollaan menty sen pisteen yli niin nämä tunteet sekoittuu keskenään. Pohdin muutenkin kaikkia päätöksiä mutta yleensä se ei ylitä ahdistus kynnystä ihan sujuvasti. Nyt kun kynnys on ylitetty niin alkaa miettimään paljon kauemmas kun kuuluisi. Ja sitten alkaa miettimään kaikkia valintoja ja enää ei ole varma onko parisuhde osa ahdistusta ollenkaan. Ja sitten alkaa miettimään onko jotain oikeasti vikana, hormonitasapaino? Masennus? Paniikkihöiriö? Ahdistus häiriö? . Vitsi kun voisi mennä vaan flown mukana.
Ap
Oli mitä oli, siis pelkoa tai intuitiota, miksi sitä pitäisi selvittää? Eikö ole aivan sama mistä ahdistuksesi yhteen muutossa johtuu? Sillä ahdistuksesi kertoo ainakin sen, ettei teidän suhde ole niin kunnossa kuin järjellä ajatellen kuvittelet sen olevan. Sinulla on ahdistuksen vuoksi "jarru päällä". Tämä puolestaan aiheuttaa pitkittyessään lisää ahdistusta, ja todennäköisesti vaikuttaa myös suhteeseen haitallisesti. Mutta mitä siitä? Miksi edes keskittyä moiseen tunteeseen, mokomaan ahdistukseen? Sen sijaan että alat ajatella yhteen muutosta mukavammin, ei maksa mitään ;). Jos muuton jälkeen tuntuu, ettei toimi, jopa tiedät mistä ahdistuksesi johtui, niin kukaan ei estä eroamasta. Eikö niin?
Moikka !
Aivan pakko jo pahoitella tähän alkuun, että luultavasti en tule tässä tekstissä kertaakaan vastaamaan itse kysymykseen. No mitä minä sitten täällä oikein kirjoitan, jos en aio vastata kysymykseesi ? No kuule, en tiedä.
Minua myös ahdisti yhteenmuutto nykyisen avopuolisoni kanssa, enkä vieläkään tiedä miksi. Tai mikä se '' oikea '' syy oli, mistä se tunne kumpusi. Jos nyt tältä istumalta pitäisi sanoa syy ahdistukselleni, niin ehkä se oli se että mietin aivan liikaa. Mietin kaikkea maan ja taivaan päällä, niin niitä hyviä kuin pahojakin asioita meistä ja meidän tulevaisuudestamme. Tällä hetkellä minä olen kuitenkin iloinen, että olemme yhdessä, että asumme yhdessä. Joten minun neuvoni olisi sellainen, että anna palaa ja yritä olla miettimättä liikoja ! Jos niitä ajatuksia silti vain tulvii, niin antaa tulvia - aina voi erota ja aloittaa alusta, vaikka se karulta kuulostaakin.
Kuinka nopeasti yhteenmuuten jälkeen ahdistus katosi? Ajattelin (ylläri) että jos muutamme yhteen niin mikä on sellainen aika jos vieläkin ahdistaa niin sitten on jotain muutakin? Kun tälläinen ahdistuksen tunne joka on jatkunut kuukausia on aika perseestä.
Olisi niin hienoa jos voisin vain ajatella positiivisesti ja sitten ahdistus katoaisi : D
Reilua varmaan olisi vielä kerran puhua miehelle että hän tietäisi missä ajatukset menee jotta hän tietää missä mielentilassa muutto tapahtuu? Vähän niinkuin antaa hänelle mahdollisuus valita että olen epävarma (kerron syyt) mutta valmis kokeilemaan niin onko hän valmis muuttamaan tästä huolimatta. Jolloin hän aikuisena ihmisenä voi tehdä sen päätöksen itse. Hän siis tietää ahdistuksesta mutta on taitava unohtamaan jos asiat vaikuttavat olevan hyvin.
Ap
Tarkennetaan että en tarkoita päivämäärää vaan oliki jokin aikamääre viikkoja, kuukausia, vuosia? Kun ei tässä nuorennuta ja pitkistyminen vaan pahentaa asiaa muilla osa-alueilla. Vai tietääkö sen sitten vaan?
Ap
Heippa
Tuossa tilanteessa olisi parasta tarttua härkää sarvista. Siihen on kaksi tapaa. Eli teet juuri noin kuin sanoit:
"Reilua varmaan olisi vielä kerran puhua miehelle että hän tietäisi missä ajatukset menee jotta hän tietää missä mielentilassa muutto tapahtuu? Vähän niinkuin antaa hänelle mahdollisuus valita että olen epävarma (kerron syyt) mutta valmis kokeilemaan niin onko hän valmis muuttamaan tästä huolimatta."
Tai sitten yksinkertaisesti sanot, että lykkäätte yhteen muuttoa toistaiseksi. Ehkä tämä olisi loppu viimein kaikkein reiluinta, koska ottaisit vastuun siinä itsellesi etkä siirtäisi sitä toiselle.
Pystytkö erottelemaan, että liittyykö ahdistuksesi kyseiseen henkilöön (hänen ominaisuuksiinsa) vai elämänmuutokseen (yhteenmuuttoon)? Jos ahdistus ei liity henkilöön, niin silloin varmaankin täytyy vain uskaltaa ottaa se askel yhteenmuuttoon jos sitä siis haluat. Jos ahdistus taas liittyy henkilöön, kenen kanssa olet muuttamassa yhteen, niin silloin asia on astetta hankalampi.
Viesteissäsi on kyllä tullutkin esille asioita, jotka aiheuttavat sinulle epävarmuutta ilmeisesti koko suhteen toimivuudesta..? Pystyttekö yhdessä keskustelemaan, että ovatko asiat sellaisia että niiden kanssa voitte elää ja tehdä kompromissejä puolin ja toisin? Luuletko, että pystyt elämään oman näköistäsi elämää hänen kanssaan?
Kyselenkin vielä: minkä ikäinen olet, oletko ennen ollut parisuhteessa?
En ajatellut siirtää vastuuta miehelle. Ajattelin lähinnä että hän tietää missä mennään oikeasti ettei ole eri käsitys suhteen vaiheesta. Yksi ongelma kun ensimmäisen kerran asiasta puhuttiin oli että mies puhui mutta ei sanonut mitään. Eli omalla tavallaan heitti pallon minulle ja kesti kauan ennen kuin häneltä vastauksen "näin minä haluaisin tapahtuvan" eli kuunteli, ymmärsi, kommentoi mutta ei sanonut oikein mitään asiaa mitä itse haluaa. Nyt jotenkin jäi sellainen vastuu itselle että mun harteilla on miehen onnellisuus. Tiedän että näin se ei ole mutta jäi sellainen olo. Erillään asumisen jatkaminen ei myöskään houkuta sen vuoksi että sekään ei sinänsä ole ratkaisu kun on nämä asiat saanut päähän tai no siis voihan koittaa jos ahdistus loppuu.
Olen 27 vuotias ja mies on 36 vuotias. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta. En ole ennen asunut kenenkään muun kanssa mutta mies on asunut ja ennen kuin aloimme puhumaan yhteen muutosta niin hänellä oli epäilykset toimivuudesta mutta ne katosivat kun huomasi miten hyvin meillä kaikki sujuu ja menee niin jouhevasti. Eli hänen ahdistus siirtyi minuun. Olen ollut aiemmin parisuhteessa 1-2 kertaa. Toinen oli lukioaikana kun asuttiin vanhempien luona ja toinen opiskeluaikana ja en jotenkin halua luokitella sitä muuksi kun "hengailuksi" vaikka se poika (tai no mies nykyään) sitä seurusteluksi kutsuikin. Eli ei nyt niin kauheasti kokemusta.
En oikein pysty erottelemaan onko kyse ihmisestä vai asiasta. Mies on loistava ihminen, kumppani ja kaikkea mahdollista positiivista. Tietysti löytyy ne ärsyttävät piirteet ja muut kuin kaikissa ihmisissä. Voimme keskustella asiasta. Mies ei näe meidän välillä mitään ongelmia joita voisi syntyä. Minä taas näen niitä useita. Tai ehkä minä vaadin parisuhteelta enemmän ja odotan siltä enemmän. En koe ajatukseni olevan epärealistisia mutta mies on vähään tyytyväinen (hyvällä tavalla). Jotenkin vuosien aikana on siirtänyt niitä ajatuksia takaraivoon kun ei jotenkin ole ollut akuuttia käsitellä. "ei sen väliä kun se menee kotiin niin voin korjata/tehdä itse" yms. Nyt kun edessä olisi OIKEASTI jokin elämänmuutos niin tuntuu että ne pitäisi käsitellä. Mutta kommunikaatio toimii hyvin asiasta normaalisti mutta asiasta on keskusteltu niin moneen otteeseen ettei kumpikaan uskalla oikein sanoa mitään tällä hetkellä. Eli paljon johtuu varmaan sellaisesta ettei tiedä ennen kuin kokeilee. Mutta samalla se ajatus että kokeilee kun ahdistaa niin aiheuttaa lisähaittaa.
Miehen kanssa voin elää omannäköistä elämääni. Mutta en ihan sellaista parisuhde elämää kuin mitä kuvittelisin. Mies sanoi että hänelle riittää että on työpaikka, voidaan käydä joskus katsomassa kiekkoa, rahaa riittää etelänlomaan kaksi kertaa vuodessa ja on hyvä lenkkimaasto. Eikä tässä elämäntyylissä ole vikaa. Itse kaipaan ystäviä, hengailu iltoja, käydä tapahtumissa, matkustella, mennä päiväksi vaikka Hankoon ex tempore. Olen siis introvertti mutta kaipaan myös ympärille asioita enkä missään nimessä jatkuvalla syötöllä. Mies siis tulee näihin mukaan jos sanon olevani menossa ilman mitään ongelmia mutta olisi kiva jos hän joskus haluaisi olla näissä mukana oikeasti. Voin siis tehdä näitä myös kavereiden kanssa tai yksin mutta jos on kumppani niin olisi kiva tehdä yhdessä. Eli ehkä "pelkään" että elämme totaalisen itsenäistä elämää ja sitten tulee mieleen miksi olemme parisuhteessa.
Mies on siis loistava tyyppi vaikka nyt puhunkin negatiivisesti. Hänessä on miljoona positiivista puolta. Mä lupaan etten normaalisti ole näin rasittava. Itseäkin hävettää olla näin vaikea ja "muttamutta" joka asiaan. Yleensä ole ihan sellainen normaali, perus pessimisti joka näkee valoisatkin puolet asioissa!
ap
Minusta+tuntuu+että+ajattelet+hieman+liikaa+tuota+vapaa-aikapuolta+ja+sitä+miten+olette+siinä+erilaisia.+Yhteen+muuttaessakin+90%+ajasta+on+hyvin+tavallista+arkea,+ollaan+siis+kotona+yhdessä+ja+tehdään+niitä+tavallisia+kotiasioita.+Jos+tämä+on+se+elämä+jossa+mies+todella+viihtyy,+olet+löytänyt+erittäin+potentiaalisen+miehen.
Tiedän ettei vapaa-aika ole kaikki kaikessa mutta niihin on niin paljon helpompi tarttua kun miettii asiaa kuin sellaisiin abstrakteihin käsitteisiin. Kun koitan selvittää että johtuuko tämä fiilis oikeasti "vaan" vapaa-ajan jutuista vai onko sen syyksi helpompi sysätä muita tunteita.
Ja sitten päästään epävarmuuteen. Kun kotona viihtyminen ja kotielämässä viihtyminen on eriasioita. Enkä ole varmaa että kumpaa mies on. Ja ehkä lisäksi on pelko siitä että tullaan kämppiksiksi ja mies vaan sopeutuu minun olemassa oloon kun hän on kotiasioissa erittäin huono tekemään mitään itsenäisiä päätöksiä ja hänestä tulee minun huollettava. Edelleen siis tämä johtuu epävarmuudesta että mitä on tapahtumassa. Mutta hienoa että teillä on onnistunut :) eikä mulla oikeasti ole tarvetta juosta joka paikassa ympäriinsä kaikissa kissanristiäisissä ja voin niissä käydä ilman miestä. Ja hänessä on paljon positiivisia puolia ja loisto tyyppi!
Ap
Tein listan asioista mitä mieleen juolahti mitkä isoimmiten vaikuttaa ahdistukseen. Tuli 3 sivua tekstiä ja poimin sieltä isoimmat yläotsikot.
1. Luottamus. En luota että mies haluaa oikeasti muuttaa yhteen. Hänellä oli sellainen ahdistus asiasta ennen kun nyt puhuttiin asiasta mutta hänellä meni asia ohi, mutta mulle jäi siitä vähän sellainen fiilis takaraivoon.
2. Epätietoisuus. En ole varma sovimmeko yhteen. En tiedä miten yhdessä asuminen toimii. en tiedä mitä ahdistus tarkoittaa. En tiedä mitä meille tapahtuu. Osaan kuvitella tulevaisuuden ensiviikkoon tai 40 vuoden päähän. Se välimaasto on sumun peitossa.
3. Vastuullisuus. Tunnen olevani vastuussa miehen hyvinvoinnista. Näin ei ole, mutta mies joutuu tekemään isoja muutoksia nii mietin olenko sen arvoinen tai onko se reilua jos minulla on tällainen olo. Puhuimme myös mitä tapahtuu jos eroamme niin miehen vastaus sai tuntemaan syyllisyyttä siitä että edes ajattelin sitä vaihtoehtoa. EI tarkoituksella mutta hän yritti olla rehellinen.
4. Kompromissit ja Itsenäisyys. Olen huomattavasti taitavampi sosiaalisesti ja pystyn asettumaan hänen näkökantaan joka johtaa siihen että ymmärrän paljon mutta hän ei ymmärrä takaisin ennen kuin sanon asiasta. Oli juuri tällainen tilanne kun sanoin että mun mielestä oli loukkaavaa että hän ei huomioinut asiaa vaikka sanoin että se on minulle tärkeä. Kun asiasta sanoi niin hän ymmärsi miksi se tuntui minusta pahalta. Joudumme tekemään paljon kompromisseja luonne erojen vuoksi. mUtta olemme myös sopeutuvia niin tulee riski ettemme kumpikaan saada mitä halutaan. Elin sen balanssin löytäminen. Myös pelkona liika itsenäisyys että siinä ei ole konkreettisesti tilaa parisuhteelle.
Tässä uusimmat pohdinnat. Ja nyt tuli taas positiivisempi mieli. huh huh. ajattelu on raskasta!
Ap
P.S en olisi uskonut että saisin nettipalstalla näin asiallisia vastauksia. Odotin että saisin vain haukkuja ja ekan veistin jälkeen lopettaisin kirjoittamisen ja seuraamisen. mutta tämä on positiivinen yllätys. Kiitos!
Oletpa fiksusti pohdiskellut! Pointtisi oli kuin suoraan siitä yhdestä norjalaisesta reality parisuhdeohjelmasta, jonka katsoin joitakin kuukausia sitten.
"En ole varma sovimmeko yhteen."
Persoonallisuus vaikuttaa suuresti siihen miten sovellutte yhteen. Oletteko sisään- vai ulospäinkääntyneitä, miten osoitatte myötätuntoa (lämpö/asiallinen> varautunut), kontrolli (säntillisyys/kaaos ei haittaa), temperamentti (rauhallinen/hikeentyy helposti), uteliaisuus (innostavatko yllättävät kokemukset vai rutiinit).
" Tunnen olevani vastuussa miehen hyvinvoinnista" > myötätunto lämpö = Sinä
"hän ei ymmärrä takaisin ennen kuin sanon asiasta" > myötätunto asiallisuus = Mies
Eli tuosta näkee, että teidän tapa osoittaa myötätuntoa on täysin vastakkainen. Samoin kuin se, että olet ulospäinkääntynyt, mies sisäänpäin kääntynyt. Riskinä tuossa on juuri se mitä sanoit, ettei kumpikaan saa suhteelta sitä mitä haluaa ja tarvitsee. Suhde, vuorovaikutus menee selittelyksi. Sellainen syö energiaa, molemmat ovat tyytymättömiä.
"Puhuimme myös mitä tapahtuu jos eroamme niin miehen vastaus sai tuntemaan syyllisyyttä siitä että edes ajattelin sitä vaihtoehtoa. "
Tämä oli jotenkin mielenkiintoinen. Ihmisethän eroavat. Ei olisi mikään ihme, jos ero tulisi teidänkin kohdallenne. Itse veikkaan, että sinä tuntisit erostannekin syyllisyyttä (vaikkakin turhaa) ja syyllisyyttä tuntisit myös miehesi "puolesta" (vieläkin enemmän turhaa).
Oikeastaan en yhtään ihmettele, että sinua ahdistaa. Onhan tuossa noita asioita. Ihme olisi, ellei ahdistaisi. Mitä teet?
Wow kiitos. Tästä tuli ajattelun aihetta. Tuli tunne että nyt mua on ymmärretty. Mahtia. Tutustun aiheeseen paremmin.
Tämän hetkinen fiilis on että puhun miehelle asiasta vielä kerran. Annan kaiken tulla. Äskeisissä pohdinnoissa oli sellaista jota en ollut itsekkään vielä tiennyt. Näytän listan hänelle ja kerron. Katsotaan mitä mieltä hän on, sillä hän on toivottavasti ajatellut edellisen keskustelun jälkeen asiaa. Nyt tuntuu että annetaan mahdollisuus. Ja jos ei tunnu hyvälle tai x kuukauden päästä ei tunnu yhtään paremmalta niin sitten on ainakin kokeiltu. Ettei jää "entä jos" fiilistä. Mutta mun mielipide vaihtuu varmaan aamuun mennessä.
Ap
Olet kallistumassa jo johonkin suuntaan pohdinnoissasi, toivottavasti kommenttini ei sekoita ajatuksiasi pahasti. Kerroit, että olette olleet yhdessä jo 5 vuotta, se on jo melko pitkä aika. Kuinka tuo aika on sujunut? Oletko ollut tyytyväinen ja oletteko päässeet sopuun noista asioista (menot, henkisen tason kohtaaminen ym) joista kirjoitit yllä? Mutta ehkä keskeistä on se, että miksi sinä haluat olla yhdessä miehesi kanssa? Onko sinulla parempi olla yhdessä hänen kanssaan kuin yksin /jonkun toisen kanssa? Koko aikaa yhdessäeläminen ei voi olla kivaa, mutta ei sen toisaalta jatkuvaa taisteluakaan toimintatavoista tai haluista pitäisi olla, ainakaan jos taistelu ei vie asioita eteenpäin eli kohti sujuvanmpaa arkea.
Joku voi olla eri mieltä ja toisille sopii erilainen eteneminen, mutta kerron oman mielipiteeni. Oma kokemukseni on, että yhteenmuuttoa ei kannata tehdä kokeilu- tai testimielessä. Et ikinä voi testata kaikkia yhdessäelämiseen vaikuttavia asioita etukäteen niin, että voisit varmistua siitä, sujuuko yhteiselämänne jatkossa hyvin. Kaikki yhdessäelämiseen vaikuttavat asiat ovat selvitettävissä ennen yhteenmuuttoa, sitähän se seurustelu juuri on. Keskeisintä on tietenkin se, että haluatteko olla yhdessä, rakastatteko toisianne - tuokin voi olla vaikea kysymys (ainakin itselleni ollut ja on). Toisena on arvot, suuret suuntaviivat elämässä - ovatko ne suurinpiirtein yhtenevät. Tai jos eivät ole, niin suvaitsetteko toisillenne erilaiset arvot. Tarkoitan tässä sellaisia asioita kuin vaikka juuri tuo kotona viihtyminen vs. menohalukkuus.
Jos sinulla on tunne /epäilys suhteenne toimivuudesta, niin mielestäni kannattaa jonkin verran käyttää panostusta siihen, voitteko saada toimintatapanne ja halunne sovitettua yhteen. Useimmat asiat on ratkottavissa, jos vain kummallakin on siihen halua.
Ei huolta mun pohdinnat kallistuu 5 minuutin välein mihin tahansa suuntaan :D Viiteen vuoteen on mahtunut kaikenlaisia kausia. Yleisesti ottaen on mennyt hyvin mutta me olemme saaneet elää aikalailla omassa kuplassa (monen eri syyn seurauksena joista yksi on ollut miehen työn luonne) josta on puuttunut sellainen pitkiä aikoja kestävä tylsä arki. Eli kaikki negatiiviset asiat on voinut siirtää taka-alalle. Molemmat haluavat miellyttää toista ja jälkikäteen tulee ilmi että toista ei oikein innostanut alun alkaenkaan. Joka on siis positiivista että toinen haluaa että toinen voi toteuttaa itseään mutta olisi myös kiva tietää niistä asioista etukäteen. Ehkä mikä arjessa on minua häirinnyt se että olen "alfa" osapuoli joka ei oikein sovellu minulle. Eli miehellä ei ole omia tapoja tehdä asioita vaan vaatii täysin sopeutumista minun tapoihin joka tekee minusta sen nalkuttavan ämmän. Mutta on vaikea ymmärtää miten aikuisella, koulutetulla, hyvässä työssä käyvällä miehellä ei ole loogista päättelykykyä yllättävissä asioitta. Ja sitten syyllistyn siihen että teen itse kun minähän olen "strong, independent woman " ja valitan kun mies ei tee mitään. :D
En itsekkään haluaisi "kokeilla" asumista mutta yksi iso tekijä on epävarmuus siitä miten asiat toimisivat. Ja en usko tämän muuttuvan muutoin kuin sillä että koen sen. Oliko tässä lauseessa jotain järkeä? Rakastan miestä. VOiko tähän heittää clisen "I love him, but am I in love with him?" . Perus arvot meillä on samanlaiset mutta niissä on erilainen twisti. esim. kaverit on tärkeitä, mutta miehelle riittää että pelaa parhaan kaverin kanssa vastakkainen netissä jotain pleikkapeliä ja minulle se tarkoittaa että käyn viikoittain lenkillä, kahvilla yms. parhaan ystäväni kanssa. Sama on siis näissä yhteisissä asioissa. Mutta sitten päästään tähän että tässä kokoaikaisessa ajattelussa on vaikea erottaa että mikä on totta ja mikä selittelyä. Me puhutaan asiasta paljon ja koitetaan löytää kompromisseja mutta sitten päästään tähän "luottamus" kohtaan että en tiedä mikä on totta ja mikä on sitä että halutaan olevan totta.
ÄÄÄÄH. Jos ottaisi nyt viikon että aina kun tulee ajatus laittaa sen taka-alalle ja koittaa olla yhdessä viikon ilman mitään ylimääräistä keskustelua ja koittaa olla normaalisti ja katsoo miltä se tuntuu.
ap
Laitetaan nyt vielä yksi kommentti tähän, toivottavasti ei sekoita sinua liikaa :)
Minulla ei ole kokemusta mitenkään hirveän monesta suhteesta ja miehen kanssa olen muuttanut yhteen vain kerran (ja ollaan edelleen yhdessä). Mutta mitä itse muistan tuosta niin itselle se päätös tuntui todella helpolta ja nimenomaan luonnolliselta. Tiesin hyvin vahvasti että tämän miehen kanssa haluan olla yhdessä ja hänen kanssaan haluan asua. Sellaista tunnetta ei ollut koskaan ennen tullut kenenkään muun kanssa. Enkä usko että kyse oli vain rakkauden hullaantumisesta koska meidän yhteiselomme todella oli alusta asti todella luontevaa. Viihdyimme yhdessä jo seurustellessa niin hyvin että tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Ehkä olemme niitä kuuluisia sielukumppaneita.
Mutta pointti on siis se että näin jälkeenpäin ajatellen juuri tuo vahva tunne suhteen toimimisesta myös ennusti vahvasti sitä että yhdessä asuminen myös onnistuu. En tällä sano sitä ettei teillä voisi onnistua mutta kyllä epävasrmuus kertoo myös yleisestä epävarmuudesta suhteestanne ja yhteensopivuudestanne. Itselle tulee mieleen että oletteko olleet yhdessä noin pitkään juuri siksi että erillään asuminen on sopivasti tasoitellut eroavaisuuksianne eikä koskaa ole tarvinnut käsitellä erilaisuuksianne ihan pohjia myöten?
Kiitos kommentista. Näin olen siis itsekkin aina ajatellut että kuuluisi mennä. Ajattelin että sen vaan tietäisi ja tuntisi. eikä meillä ole ollut epäluontevaa kunnes aloin kaivamaan kaikki ylös ja aiheutin itselleni ahdistuksen. Alkaa olemaan niin tragikoomista että naurattaa :D
Ap
"joka tekee minusta sen nalkuttavan ämmän.
.... ja valitan kun mies ei tee mitään. :D"
Aijaijaiiii! Lisäksi tuohon edelliseen kommentoin "Let's be careful out there."
Kuten pomo sanoi jepareilleen legendaarisessa leffasarjassa Hill Street Blues.
Sillä KUN JO nyt tunnet itsessäsi "nalkuttavan ämmän" piirteitä, ja valitat, ettei mies tee mitään, niin tuo jos mikä ei ainakaan yhdessä asuessa vähene. Vaan kasvaa eksponentiaalisesti! Tiedän tämän tasan tarkkaan, sillä itsekin sain lopulta ex-liitossani tehdä kaiken. Kodin- ja lastenhoidosta lähtien. Myöhemmin erikoistuin myös talkkariksi, atk tukihenkilöksi ja remonttireiskaksi. Tämä johtui exän "työn luonteesta" sekä passiivisuudesta. Mikä kiire muka on viedä roskista tuulikaapista (vaikka se tukkii asunnon sisääntulon)? Tai mikä kiire on vaihtaa vessan/suihkun lamppua, jos se on rikki (helppoahan se on pissalla ja suihkussa käydä pilkkopimeässä. Ellei sitten halua istua pöntöllä ovi auki.)
Kilpailuttaessani seuraavaa miestä ;), oli itsestään selvää, että perusasiat miehellä olivat kunnossa - normisiisteyskäsitys tekemisen taito vauhti.
Ostajan mieltä lämmitti kilpailutus ;)
Ymmärrän mitä tarkoitat. Muttamutta, voisin tähän kirjoittaa epävarmuudesta ja siitä ymmärtämisestä mutta varmaan pointti siitä etten tiedä mitä haluan , mitä tunnen tai mitä teen on tullut selväksi :D Eniten halusin vaan löytää sellaisen sisäisen rauhan että mitä teenkin niin voisin seistä sen päätöksen takana. Vaikka se olisikin väärä päätös niin sillon se tuntui oikealta.
Ap
:D
Tuossa edellä jo mainittiin tv ohjelmista... joten jatkan niillä.
Suosittelen sinulle katsoa yleareenasta sarjaa "perhesirkus". Vaikka teillä ei lapsia olekaan, ettekä ole eroamassa :D, niin jakso avioero (tms) kannattaa katsoa.
Johdanto (siltä varalta, ettei huvita katsoa...): siinä on nimittäin varsin fiksu, "lapsellinen" eronnut pari kertomassa tuntojaan. Nainen päätti erota 14v yhteiselon ja kahden lapsen jälkeen. Hän odotti kaikki nuo vuodet, että mies panostaisi kunnolla suhteeseen. Mies huomasi vasta eron myötä, ettei ollut koskaan parisuhteensa aikana tietänyt mitä oikeastaan tahtoo, oli itseltään ja tunteiltaan ihan hukassa.
Kiva sarja muutenkin. Avoin, ongelmiin syvällisesti pureutuva, kuten nuo suomenruotsalaiset ( ruotsalaiset) ohjelmat nyt yleensä on. Falleralleraa... :)