Minkälaisissa tapauksissa kakkonen ja jopa myöhemmin ykkösenä alkaa kiusaamaan petettyä?
Kuinka useasti petetty joutuu vainon kohteeksi
nyxänuhri
25546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Näkisin asian näin että kaiken alku ja juuri on petturi puolison valheet petetystä. Valheita kasvatetaan yhdessä kertomalla eteenpäin mitä hurjimpia juttuja petetystä ja tämän teoista. Jonkin ajan kuluttua onkin petetty täysi rikollinen. Eikä jutut lopu siihen että kakkosesta tulee uusikko vaan ne saattavat jopa paisua entisestään. Enää ei ajatella mistä kaikki alkoi vaan nyt osoitetaan sormella suoraan petettyä että kun se teki sitä ja kun se teki tätä niin täytyyhän sen olla vähintään narsisti kun kaikki toisetkin kertoo samaa.
Kaikki toiset ovat juuri ne joille petturi kakkosensa kanssa ovat kylväneet valheen siemenen ja jotka eivät ole kyllin vahvoja pitämään kiinni omista mielipiteistään vaikka tietävätkin että kaikki kuulemansa ei voi olla totta. Aikansa muhittuaa ja asioita toisteltua voivat jopa hyvät ystävät alkaa uskoa noihin valheisiin ja vääriin todisteisiin.
MIten tuollaisen oravanpyörän saa pysähtymään?
tuossahan juuri tulee ilmi että alkusyy löytyy petturista mutta miksi kakkoseksi alkava alentuu moiseen. Millätavalla saa petturi kakkosen myöhemmin ykköstyneen tuollatavalla pauloihinsa että tämä tekee kaiken miellyttäkseen petturia.
Kuinka vain, mutta vaikuttaa olevan yleisempää kuin uskommekaan, sen osoittaa kaikki keskustelut täällä ja Narsisti osiossa.
Myös lukenut paljon. Narsistiosiossa tulee väistämättä tunne, että se kakkonen, joka tapailusuhdettaan narsistiksi haukkui, oli itseasiassa itse jotenkin häiriöinen. Samalla, kun siellä haukkui, niin samalla kuitenkin yritti jallittaa tätä kamalaa narsistia. Että ei oikein ymmärrä.
Jossain kohtaa ajattelee, että jospa se kovasti kiusattu ja haukuttu petetty vaihtaisi osia sen kakkosen kanssa, niin tajuaisiko silloin, että ihan turhaa on kiusata kanssasisartaan. Että, miksi toiset uskoo ihan kaiken, kun itsekin on imartelun kipeänä jotenkin vailla minkäänlaista kriittistä ajattelua.
Totta. PEtturia narisistiksi haukkuminen näyttää useimmiten olevan kakkosten tapa kostaa että heidätkin on petetty. Mutta miksi kuitenkaan alkaa haukkumaan jos oikeasti ei olla sitä mieltä vaan kielipitkällä vongataan sitä "narsistia."
Luulisi olevan huono omatuntokin tuollaisesta haukkumisesta. En usko että jokainen petturia narsistiksi haukkuaa kakkonen olisi häiriintynyt mieleltään vaan ainostaa tosi loukkaantunut siitä että hänen tunteitaan on loukattu ja häntä on käytetty hyväksi. Miksi sitten kuitenkin vongata? siinäpä kysymys.
Ollaanko me todella imartelun kipeitä? Eikö osata katsoa totuutta silmiin? Eikä todellakaan haluta myöntää näkemäämme totuutta vaan haluamme vääntää sen aivan toisenlaisekis mitä se on.
Kuitenkin tässä pähkäilyssä ei löydetä syytä siihen että miksi joudumme tällaisiin tilanteisiin tai elämään?
Jotkut niin petetyt kuin kakkosetkin haluvat viimeiseen asti uskoa ja luottaa siihen mitä pettui heille puhuu. Ei haluta uskoa petturin tekoja todeksi.
No tuokaan pähkäily ei selvitä asian ydintä että mistä pettäminen alkaa ja miksi? MIksi vastuu ratkisusta siirretään aina petetylle?
Ei kerro muuta kuin että ovat sydämettömiä ja julmia ihmisiä. Hyvä että eroon pääsit. Kun uusi puoliso on kiusaaja, saa pettäjät vielä toisiltaan samaa saastaa niskaansa. Sitä saa mitä on hakenut. Harvemmin pirullisen näkökanta muuttuu. Niin kauan sitä hempeyttä vain riittää kun toisiaan jaksavat. Jätä heidät sotkuunsa rypemään. Ole onnellinen että sinulla voi olla parempi tulevaisuus paremman ihmisen rinnalla.
Jotkut petturit eivät voi käsittää että petetty ei jääkään suremaan vaan jatkaa elämäänsä. Jotkut petturit eivät ymmärrä mitä pettämisellä ja erolla ovat aiheuttaneet itselleenkin. Toista kun ei voi omistaa ei avioliitossa eikä eron jälkeen.
Kiitos vastauksestasi" Käännä.voitiksi" ALoituksen syy ei ole tarve vatvoa jonkun henkilökohtaisia kokemuksia vaan toivon keskustelua asioista yleisesti. Analysoida syvemmin asioita.
Ehkä voisimme keskustelulla auttaa jotain joka juuri nyt on myrskyn silmässä ja jolla vaikeuksia päästä eteenpäin. Kaikkihan olemme mieltä että pettäminen on väärin mutta täällä ei haluta täysin puolueettomasti keskustella siitä että mistä kaikkia alkaa ja mikä johti mihinkin. Mikä aiheuttaa kiusaamisen.
Minäkin koin tuon kohtalon aikanaan. Kiusauksen kohteena olin kun salasuhde esille tuli. Kuinka minua " pelastettiin" eiköhän kakkoset olisi parempi ettette niin halukkaita ole tuossa pelastamisessa. Ette voita siinä mitään. Jos nyt kostaa haluatte niin kertokaa se petetylle suoraan että haluatte vain kertoa petturista. Ei niin että on narsistin kanssa joka pettää kaikkien kanssa. Ei kakkosen pitäisi yrittää saada petettyä ymmärtämään kuinka narsisti pettäjä on. Tasan kakkoseksi jäätte tuon petturin selityksille. Tämänkö ymmärrätte niin ei olisi niin noloa edes eroa ottaa jos siihen menee. Ette kakkoset voi tietää mitä petturi on todella valehdellut. Ja kahden ihmisen suhteesta ette tiedä mitään. Kun ihan itse hoidatte tuon petturin kanssa nuo typerät keskustelut ja syyt ja seuraukset siihen ei petettyä tarvita. Jos se eron ottaa kertoo se petturi sen petetylle ja saatte sen varatun paskan. Jos taas ei niin tyytykää päätökseen vaikka kuinka vituttaisi. Eiköhän ole tarpeeksi noloa suhteen esille tuloon. Kukin hävetköön tekemisiään eikä muita syyttäen tai muualta hakea sitä syytä. Näillä eväillä salasuhde joko alkaa tai loppuu. Koittaakaa edes opetella miten asiat hoidetaan.
Kylläpä kuullostaa tutulta myös täällä tullut koettua samankaltaisia juttuja kakkosen taholta. " Upea olet ja löydät kyllä uuden kun etsit" ja voisin antaa eron heidän onnen tieltä. Ei minullekaan mies näin perustellut tai edes ehdotellut. Samaa minäkin silloin mietin miksi tuo kakkonen sen kertoi muttei mies. Kai se oli sen epätoivoinen yritys vedota minuun että antaisin eron koska varmaan epäili ettei mies uskalla erota. Eiköhän olisi parempi jos salasuhteessa on sopii sen petturin kanssa ja se ilmoittaa petetylle. Sen riskin pitää kakkonen kantaa että petturi puhuu totta aviosta ja erostaan. Ja sitä ei ole niin ei kakkonen pysty saamaan mitenkään eroa aikaan kiusaamalla petettyä. Kiusatkaa sitä petturia ja painostakaa sitä petturia tekemään kuten haluatte.
Totta. kun petetty ei ymmärrä hakea eroa petturista niin kohta onkin petetty se narsisti josta kakkonen yrittää auttaa petäjää irti. Kun ei onnistu niin vainoaminen ja kiusanteko saattaa kasvaa yllättäviin mittasuhteisiin. Sitä en sitten kyllä kässää että jos se ero kuitenkin toteutuu niin miksi kiussaminen ei lopu? Johtuuko pelosta että petturi saattaa katua, vai mistä.
Niin, voisitte ihan mielenkiinnosta laittaa muistiin kaikki yhteydenotot ja säilyttäkää viestit ja s-postit, nimittäin ovat aika kova todiste jos pitää hakea lähestymiskieltoa. Avioeroon eivät vaikuta, mutta turha kärsiä kun toiset kiusaa, laittakaa maksamaan kiusanteostaan!
No uusikko pelkää aina menettävänsä, siksi hän moittii toisen ex:ää ja julistaa itse olevansa parempi ja kauniimpi, tuskin näin on kovinkaan monesti.
Uusikot ovat joko pettureita ja kertaalleen jätettyjä ja itsetunto on "mollissa".
Ihan samasta syystä petetty saattaa vielä roikkua petturimiehessään tai naisessaan kiinni.
Tulisikin hoitaa tätä ihmisen itsetunnon asiaa, miksi olemme varustettu huonolla itsetunnolla, onko se jo kotikasvatuksen tuotosta. Lapsia on liian kauan kasvatettu Suomessa moitteella ja sitähän suomalainen peruskoulukin tekee, ei siellä juuri kannusteta vaan valitetaan kaikesta.
Joten istuppa uusikko nyt hetkeksi miettimään asioita ja jätä se seksin puute siitä kokonaan pois, ajattele ihmisyyttä ja sitä saitko jotain parempaa, kun sait petturin ja vielä aloit petturin kumppaniksi.
Jospa sen seksin jättäisi vähän pois ajatuksista ja yrittäisi saada sen elämän ensin raiteilleen, kyllä se sitten seksikin löytyy elämään ja arvokkaasti.
Sitä kannattaa miettiä, mitä se toisen ihmisen loukkaaminen kannattaa, mitä hyvää se antaa, tuskin muuta kuin huonon omantunnon. Kun ymmärtäisit edes arvostaa itseäsi ja myös toimia sen mukaan, silloin oppisit kunnioittamaan toisiakin ihmisiä, tällaiset petturit eivät kunnioita ketään ja mitään, ei heillä sisällään varmasti hyvä ole olla.
Allekirjoitan tuon. Sen mitä toiselle pahaa tekee sen saa kyllä jollakin tavalla nahoissaan tuta. Onko se sitten karmanlaki tai mikä onkaan. Olen erittäin onnellinen että näin on ja voin olla varma että pahantekijä, joka yritti/yrittää vahingoittaa elämääni, joutuu kohtaamaan nämä asiat vielä jotenkin.
tämä oli tarkoitettu vastaukseksi #säälinihmistentyperyyttä# viestiin
Hohhoijas on nämä petturit sitten miten tahansa hoitaneet juttunsa niin kylvävät ympärilleen ihmisraunioita. Aina pettäneet ihmiset tulevat kohtaamaan sen saman ihan varmasti. Kuka sellaista elämää kykenee tekemään on se sairas jo alkujaankin. Niin mitkä ovat syyt pettämiseen on se jokaisen itsensä päätettävä. Millä moraalilla ja millä maineella elämää vie eteenpäin. Tunne asiat ovat raskaita ja nykyään ihmiset oireilevat pahemmin. Entisen ajan kunniallinen käyttäytyminen on hukassa. Raadollisia tarinoita kuulee. Sääliksi käy nuo ihmisparat. Kun ihmiset muistaisivat kohdella toisiaan kuten toivoo itseään kohdeltavan olisi se hyvä lähtökohta. Kun nyt osaisivat miettiä mitä toisille tekee saa takaisin samalla mitalla.
Minullakin on ollut kakkosen kanssa ongelmia. En käsitä erosin heti ja annoin mennä sen tykö. Ilmeisesti ei olekkaan suhde niin auvoista kuin mies luuli. Kakkonen soittelee milloin mitäkin ja syyttää juttujen liikkeelle laittamista kylillä. Nyt kuulemma mies ei kehtaa esiintyä missään tai käydä edes tuon kakkosen kanssa. Ja johtuu kuulemma minusta. kaikki ystävät ja tutut ovat minun puolella ja naureskelevat " uudelle parille" syytön olen tuohon mutta eihän se kakkonen ja nykyään ykkönen sitä usko. Syyttää minua siitä että olen katkera ja mustamaalaan niiden välit ystäville. No siinäpä syyttäköön. Ei tolvana ymmärrä että niiden naimisesta tiesi useampi. Olen yrittänyt kertoa että tieto on ollut useammalla ennen minua. Nyt sitten riitelee miehen kanssa kun ei mies vieläkään vie kavereilleen esittämään uutta kumppania. Minun vikako se on? Yrittäisi käsittää tuo kakkonen että miestä hävettää. Koska ne jutut mitkä minäkin kuulin en ihmettele ollenkaan. Nyt sitten minun petetyn vika kun niillä menee niin surkeasti. Minun pitäisi kuulemma oikoa niitä valheita joita ystäville olen kertonut. Ei tämä kovin kivaa ole olla syyttömänä syyllinen . Minäkin olen siis vaimon kohteena. Miehelle kerroin ja pyysin että laittaa aisoihin naisensa. Ei nähtävästi saa sitä lopettamaan. Toisaalta näkebätpä ystävät että ei ne valhe juttuja ole kun typeränä esiintyy tuo kakkonen.
Ihan samanlaisen kakkosen ykk.sellaisen kohteeksi olen minäkin joutunut. Näissä tapauksissa ei auta muu kuin yrittää pitää pää kylmänä eikä alentua samalle tasolle kiusaajan kanssa. Se vaati itseltä paljon itsehillintää, omanarvontuntemista, ja luottamista siihen että vielä joskus ihmiset näkee minkä on totta ja mikä ei.
Ei edes kannata ottaa yhteyttä exään saadakseen vainon loppumaan koska exhän on itse valinnut tuon naisen jonka tahtipillin mukaan joutuu nyt hyppiin.Jos ottaa exään yhteyttä niin ykk.kakkonen saa vain lisää vettä myllyyn enkä ainakaan itse halua aiheuttaa lisää vainoa, koska en halua olla exänkään kanssa missään tekemisissä.
TOivon vain että aika tekee tehtävänsä ja vielä joskus........
Täytyy näin petettynä (miehenä)sanoa tosi hyvää asiaa kerotte,se on noin juuri. Niin myös täällä , minähän se syyllinen olin kaikkeen joo pitäähän petturin joku veruke löytää. Avo puolisollani oli ukkomies ja aavistelin kesällä, jotain ja vähä lämmähdin (en väkivaltainen) muija rupes heti pakkaamaan ja näin jälkeenpäin kun selvis että sillä oli suhde niin ymmärränkin vaikka anelin ja pyysin anteeksi monesti, että miksi se olikin hänelle niin helppoa se lähtö.
Tuollaiset ykköstyneet pelkäävät petturin haikailevan entiseen. Luulevat entistä haukkumalla pystyvänsä pitämään ukon paremmin itsellään. KAikki tuo kuuluu petturin suunnitelmaan. PEtturin puheet exästään ovat saaneet ykköstyneen toimimaan ukon muistinvirkistäjänä. Pahaa pelkään että juurin tuollatavalla toimimalla ykköstynyt menettää petturinsa taas jollekin toiselle kakkoselle. Jolle taas sitten haukkuu viimeiseksi pettämäänsä ihmistä hulluksi.
Ykk.kakkonen ei ole muuta kuin petturin tarpeiden tyydyttäjä niin kauan kun löytyy taas uusi ja nyk, ykköstynythän on jo käytöksellään osottanut olevansa hullu.
Oletteko koskaan ajatelleet, että mitä saa aikaan juonittelumme ja valheiden kertominen eroissanne.
Se on laajempi ympyrä kuin uskottekaan, sillä silloin lyödään myös heidän lapsiaan ja läheisiään, isovanhempia.
Kun teistä yksikin joutuisi elämään tämän hirvittävyyden, jatkuen vuositolkulla. Eli sen petturin puolelta kerrotaan valheita ja syytetään syytöntä, jota jo vuosikausia on saatettu alistaa ja kohdella kuin saastaa.
Hänen vanhempansa moititaan pitkin kyliä, heitä hyljitään. Ja sitten se kaikkein kamalin lapsia yritetään aivopestä vaikka mihin. Tämä uusi ihminen alkaa moittimaan lapsia ihan joka asiasta. Vaatteet, hiukset, ruokailu, tavat, kaikki on väärin tehty lapsen äidiltä ja hänen isovanhemmiltaan.
Joka päivä saa pelätä, mitä seuraavaksi, miksi te miehet olette sellaisia nahjuksia, että että suojele entisen perheenne elämää näiltä hirmuteoilta. Tuntuu siltä, että ette edelleenkään kuuntele. Jos kuuntelisitte vähän "rivienkin välistä", silloin kuulisitte todella, miten hirvittävä se uusi ihminen todella saattaa olla.
Kun joku päivä saisitte kokea sen, miltä tuntuu, kun oma lapsia haukutaan ja moititaan ja jätetään lasten kanssa. Sitten revitellään itse elämässä ja ei piitata lainkaan lasten tulevaisuudesta, jos pari -kolme päivää kuukaudessa ovat luonanne, nekin tuntuvat olevan liikaa ja kaikki pitäisi toisten maksaa.
Miten tämä hulluus saataisiin loppumaan ja perheelliset viettäisivät aikaansa perheensä kanssa, ei mediassa, eikä kapakoissa. Kaveritkin voivat käydä kylässä perheen luona, eikä viedä lasten isää tai äitiä noihin porttoloihin.
Elämä tuhoutuu niin monelta, tietenkin eteenpäin pitää yrittää mennä, ikävä vain, että tuon tuhon jälki ei koskaan haihdu pois. Sellaista unohdusta ei ole olemassakaan, että lapsi unohtaisi vanhempiensa eron ja sen vaikutukset.
Useimmin varmaan petetty alkaa vainoamaan sitä uutta paria. Lapset siinä riitakapuloina.
vxzxc, kuinkamonta sellasta kertomusta olet täällä lukenut?Tietenkin kaikkea mahdollista maailmaan mahtuu, vaikka petetyn reaktiot pitäisi kakkosenkin ymmärtää.
Kukapa sitä vainoamisen myöntäisi, edes täällä. Petettyjen reaktioita on monenlaisia, mutta terapia auttaa. Ero on pieni kuolema ja petetyksi tuleminen on vaikea asia itse kullekin, vaikka kuinka yrittää kovistella. Itsetunto siinä murenee. Ihmettelen vaan miksei ihmiset mene elämässä eteenpäin, pienen suruajan jälkeen.
Puoliso joka pettää, vieläpä toistuvasti ei ole mikään hyvä ihminen muiden silmissä, vaikka muuta halutaan väittääkin. Pettäminen on virhe, jonka joskus saa anteeksi, mutta yleensä se on suhteessa lopun elämän, jos eivät eroa. Ja vaikka eroaiskin, luottamuksen rakentaminen toiseen ihmiseen vie kauan aikaa. Korostan, että pettäminen pitäisi käsitellä siellä parisuhteessa, kahden kesken ja terapeutin kanssa.
Jkuion kirjoituksessa oli jotain tuttua,kuin tarinani.
Tarina on paljon raadollisempi,enkä aijo sitä kertoa perusteellisesti,koska ei sillä ole mitään mertitystä ja eikä vanhat asia muutu miksikään.
Toki,kun tälläinen tilanne paljastuu niin jokainen reagoi asiaan omalla tavallaan ja jokaisella menee oma aikansa "sulattaa" asia tai jotkut ei pääse tapahtumista koskaan ylitse. Tälläiset tapahtumat ovat erittäin julmia,joka voi rikkoa monen täysin.
Usein miten tälläisellä tekijällä on tilillä monta samanlaista tapahtumaa ja paljon muutakin "sensoroitua" toimintaa takana.
Taustalla voi olla monia syitä,kun toimii rikkoen moraalia,mutta ei piittaa siitä.
Kuitenkin loppujen lopuksi siinä on oman edun tavoittelu kaikella tavoin ja osa aluella.
Eli tälläinen henkilö pyrkii luomaan itselleen paremman elämän,eikä paljon toisia ajattele. Tälläinen voi olla kauankin suhteessa,mutta asioiten muutostekijeiten myötä astuu epävarmuus häneen ja toimii sit,kun kokee tilanteen pakotienä pakenemalla todellisuutta ja eikä ota vastuutta vaan alkaa haikailla uusia tuulia,koska se on helpoin tie pestä kätensä ongelmistaan ja tysätä toisen niskaan ongelmat.
Mutta joka pakenee aina ongelmiaan niin ne iän myötä lisäntyvät ja räjähtävät käsiin.
Koska tälläinen henkilö ylensä toistaa historiaa uudestaa ja uudestaan.
Ei hän sitä ajattele mitä toinen tuntee tai kokee vaan syyllistää toista ja luo itselleen illuusion eli uskoo itsensä,joka on itsensä pettämistä ja harhakuva.
Asiaa ei pidä sotkea siihen,joka kärsii tälläisen ihmisen temppuista,koska se aihettaa toisille ja muille mielipahaa suuresti. Eli pitää osata erottaa miten asiat todellisuudessa on ja terve ihminen ei tuomitse toista vaan kuulostelee ja tunnustelee asioita. Eikä lähde silti tuomitsemaan ketään ja ajan myötä selviää miten todellisuudessa asiat ovat ja normaali ihminen ei lähde myöskään kertomaan asioita paljon. Sillä jokainen hyvä ystävä,läheiset,tuttuvat näkevät lopulta asian laidan. Se suru/tuska saa aikaan kyllä tekemään toisen mitä vain, silti suosittelen olemaan maltillinen asioiden kanssa.Tuskan voi kylläkin purkaa monella tavoin itkeminen,menemällä vaikka metsään huutamaan........lenkille meno.....elokuviin.....reissuun,yms,vaikka kuinka pahatilanne olisi.
Asioiten selviäminen/tajuaminen voi viedä aikaa,mutta asiat tahtoo tulla aina omalla tavallaan ilmi. Toki pitää tuoda asia ilmi niille jotka ovat tärkeitä henkilöitä elämässä,mutta usein siinä tulee myös selville,että kumman puolen ihmiset valitsevat,joten siinä selviää todelliset ystävätkin....
Tärkeintä on,että ei lamannu tilanteseen vaan käy myös omat tunteet läpi....se opettaa tuntemaan itsensä paremmin,mutta itseään ei pidä sulkea.
Kuunnella itseään ja luottaa omaan vaistoon,vaikka tunteet vaihtelee.
Se on se surutyö päästä pois siitä,sillä toista ihmistä ei voi muuttaa ja toinen ei näe sitä omaa itseään,vaan hän elää siinä haave elämässään,joka ei koskaan havahdu.
Vaan elää oman elämän illuusiota.
KYLLÄ !!!! olen petetty mies ja se kävi avokilleni todella helposti .En ymmärrä häntä enää .avo puolison persoona on muuttunu ihan hirveästi eromme jälkeen,hän hakee itseään ilmeisesti meidän 25v yhdessä ololn jälkeen.Tiedän se tie on pitkä ja kivinen ja välttämättä se ei johda hyvään,mutta kokeilkoon ny onneaan kun on vapaa.Ainut on se että hän (nainen) rikkoi meidän perheen, ja samalla mursi mun elämän ihan täysin,tällä hetkellä tuntuu että en selviä mistään.Olen 45v ihan komea mies, että saisin kyllä nisia ,mutta nyt ei kiinnosta naiset kyllä yhtään.