Miksi jotkut pitää huonona

asiana jos joku alkaa suhteen naimisissa olevan miehen kanssa? Eikö se ole ihan normaalia, he vaan rakastuu, eikä sille voi mitään.
Jätetty osapuoli kyllä läytää uuden kun vaan surultaan lähtee ulos etsimään ja tanssuihin niitä metsästämään. Lapset nyt sopeutuu uusiin aikuisiin kuin kehen tahansa ja tykästyy.

Pitäisi olla onnellinen että puoliso on löytänyt uuden jonka kanssa voi olla onnellisempi kuin ex vaimon ja lasten. Siitä pitää nauttia ja kannustaa häntä olemaan onnellisempi Ei se miehen vieminen ole sen kummempaa kuin kirjahyllybn tai sohvan vaihtaminen.
Rakkautta on ja tulee aina uusia ja prempia, kukaan ei ole korvaamaton. Liitot alkaa ja loppuu ja on hyvä kun vaihtelu virkistää. Dannykin vaihtoi 50 vuotta nuorempaan.

Ei mrekkaa ikä ei avioliitto ei mikään kuin vaan se että tunteet hyllää.
Minäkin tuossa katselen erästä miestä, jolla neljä alle kouluikästä ja vaimo ja omakotitalo, hm, ollaan jo puheltukin, taidan iskee sen pikkuhiljaa, on komee ja ihana. Kiinni vaan ja ajatelkaa itseänne. Oma onni menee kaiken muun edelle.

Väärät puolisot jyllää mutta nekin voi siirtääsivuun kun keimailee.
22485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ikävä kyllä ei erota sinusta huolimatta! Kertonut on ja miksi. Huono asia se ei ole jos rehellisesti kertoo mitä haki. Ihminen se erehtyykin joskus tekemään päättömiä juttuja. Näistähän selviää kun keskustelee rehellisesti mitä haluaa. En siis katsele muita tai hae edes kostoksi muita. Toki tiedän sen kertoneen sulle jopa että olen joskus pettänyt. Se taas ei pidä paikkaansa. Keksi sen jotta säälisit ja ymmärtäisit syyn miksi on eroamassa. Niinhän sinä sen uskoit paremmin eikö totta? Eikö ole upeaa kuinka varattu " perustelee sitä että saa pesää? Ja kakkoset sinisilmäisinä uskovat kaiken. Joten tuskin sinun tarvitsee olla huolissaan meistä. En ole ex enkä tule olemaan. Ei kolmas osapuoli kykene liittoa hajoittamaan. Mahtava suunnitelma sulla. Että ihan vain menet ja omit tuon omakotitalon, miehen, ja muksut. No mistäs tiedät että vääränlaisen puolison kanssa on? Sulla kummallinen kuvitelma kuka sopii kenellekin? Trolli taidat olla. Aina aviossa ollessaan ongelmia tulee ja ne pitää selvittää.

Äänestä

Tulipa mieleen tästä jo aikaa. Mekin törmättiin aviokriisiin keskiän kynnyksellä. Mies otti kakkosen. Suhde kesti pitkään ennenkuin kiinni jäi. No kun eroa mietittiin tuli kakkonen " apuun. Kuinka ne mielikuvat ja haluamiset erosivatkaan toisistaan. Ensin yritti saada eron sillä aikaan että ymmärtäisin olleeni narsistin kanssa naimisissa. No kun en sitäkään uskonut alkoi juuri tuo " kuinka upea olet ja löydät kyllä uuden. Kunhan nyt ymmärrän väistää heidän rakkauden tieltä. Kun kysyin miksi mieheni ei minulle ilmoita asiaa että olisin upea ja uuden löytäisin sanoi miesten olevan niin puhumattomia eivätkä osaa puhua. Mies taas puhui rehellisesti ja ne syyt kakkosen pitämiseen. Miten kahden ihmisen näkemys on niin erilainen? Kuinka nuo kakkoset " unelmoivat omassa kuplassaan. Mies taas ei kertonut rakkauden olleen syynä. Tuli mieleen kun mainitsit tuon miksi ex mene ja hae uutta. Tuli mieleen kun aikanaan kakkosen sanomana samaa. Kuinka voi todella tuollaisessa kuplassa elää. Kun kerroin että mies kyllä kertoo ihan muuta ja ei halua erota. Oli se taas narsisti. Eihän se paha ole jos varattua nai vaan nauttii kuten haluaa. Ne syyt siihen on sitten se joka ratkaisee asian. Tuskin sitä varatun puolisoa saa uskomaan kakkosen sanomisiin. Näin iso näkemys ero oli meidän jutussa aikanaan.

Äänestä
  • Miksi miehelläsi oli kakkonen?

    Äänestä

  • Luonnollista itsesuojelua, että uskoo puolison sanaan kuin peruskallioon. Et uskonut kakkosen sanaa. Miksi et? Hän kertoi oman näkemyksensä asiasta. Hän kertoi mitä mies oli hänelle kertonut. Ja sun aivosi ei halunnut ottaa vastaan mitään mitä hän kertoi. Noin se maailma pelastuu kun pistetään pää pensaaseen.
    Minkä takia mies sitten ajautui suhteeseen kakkosen kanssa? Mitä hän sinulle kertoi? Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun ihmettelen kerta toisensa jälkeen, mikä saa uskomaan pettäjää käryn käytyä. Ja miksi kakkosen puheet on valhetta?
    Mä itse erosin kun puoliso petti. Toistuvasti. Alussa uskoin mitä hän sanoi. Selittelin juuri noin kuin sinäkin, että olihan hänellä syynsä pettää. Hyväksyin ne syytkin. Mutta kun kerta toisensa jälkeen se kulloinenkin kakkonen oli eri mieltä asioista niin tajusin, että mies kusettaa mua ja niitä vieraita naisiaan.

    Äänestä

Minä olen sekoittanut muutaman liiton ja mitä sitten? Jokainen etsii onneaan joskus läytää joskus ei, enkä minä ala väistymään siksi että on liitossa, vaan jos on kiva mies otan sen. Lapset kasvat siinä mukana ja hekin tykkää jos saavat uuden äidin vanhan tilalle. Minä olen ollut viiden lapsen äitinä ns, varaäiti ja hyvin on oppineet ja kasvaneet uusien tuulien myötä. Äidit vaan pitää niin suurta metakkaa itsestään ja mustiksia lapsitaan, mutta kaikki on kaikkien lapset ja komento käy meillä ja muualla.
Nyt oon taas yksin mutta uusi mies on kiikarissa, jolla viisi lasta joten kkavatus vatuu on kova siitä selvitään, kunhan sen miehen nyt ensin nappaan.

Äänestä

Eihän tämä ollut kuin lapsellinen provo.

Äänestä
  • Paitsi että lapsillakin on enemmän järkeä. Tunteista puhumattakaan.

    Äänestä

Kuka meistä osaa sanoa, mikä on "normaalia"? Mutta en ole kuullut, että tuollainen "lennosta" vaihtaminen olisi onnistunut. Oletko Sinä? Tuntemani tapaukset ovat menneet päin helvettiä. Toisin sanoen, Vanha puoliso on jätetty, uuden ihastuksen kanssa muutettu yhteen, noin 3 kuukauden yhteiselon jälkeen joko huuma on haihtunut, tai sitten on muuten huomattu, että uusi suhde ei olekaan sitä mitä luultiin, eikä uudet osapuolet persoonana lopulta sovellukaan yhteen. Seikka, joka olisi voitu ihan rauhassa selvittää ennen kuin tehdään isompia sitoumuksia, jos vaan kumpikin olisi ollut vapaita suhteeseen.
Kirsikkana kakun päällä se, että vanha puoliso ei huoli enää lähtenyttä kumppaniaan takaisin, mitä en yhtään ihmettele. Sinäänsä kokemukseni mukaan (oma kokemus mukaan lukien) erossa ei ole vain yhtä syyllistä osapuolta. Erossa kumpainenkin on historian kuluessa osallistunut suhteen alasajoon. Erossa on kyse vain siitä, kumpi sen asian sanoo ääneen ja laittaa vihdoin toimeksi. 70 prosenttisesti sen päätöksen tekee nainen. Eli naisilla on siinäkin asiassa enemmän munaa tehdä ratkaisuja.

Äänestä
  • Minä tiedän tapauksia, joissa lennossa vaihtaminen on onnistunut. Tai tietysti voidaan miettiä mitä se lennossa vaihtaminen on. Tiedän myös tapauksia missä ei-lennossa toimiminen ei olekaan onnistunut. On tunnettu pitkään, oltu pitkn yhdessä ennen naimisiinmenoa ja putum päädytty eroon.

    Äänestä

  • Sitäpaitsi deittivinkeissäkin sanotaan, että parhaat eronneet viedään nopeasti. Se on vän sama kuin asuntokaupoissa, jos kämppä on ylihinnoiteltu tai muutoin mene nopeasti tulee hankaluuksia.

    Äänestä

Ei huonona pidetä avion aikana pidettyjä suhteita. Onneksi löytyy noita varatun " ymmärtäjiä. Saa edes joku nauttia. Avoin suhde aviossa niin mitä sitten? Tämähän on niin trendikästä pitää nykyään kakkonen. Ei sitä enään niin paheksuta kuin ennenvanhaan. Olet siis muotitietoinen. Jos nyt kävisi niin että olisit salainen puolisoni pano niin voin todella sanoa ettei me erota. Joten huoli pois eikä sitä pahana pidetä vaikka nyt kakkosena itket täällä.

Äänestä

Ei se Lipsasen Ilkka eli danny mitään vaihtanut ,se oli elellyt yksin jo kauan ainakin 10 v nyt vanhoilla päivillään tuon nuoren naisen löysi.

Äänestä

Voi kun sinä lopettaisit nuo, niin sairaan typerät, provoilusi!

Äänestä

Joo, joo...mä en ole koskaan sopeutunut isäni nyksään vaikka ovat jo olleet 25 vuotta yhdessä. Hyi hitto mikä akka! En lapsena tykästynyt häneen, enkä todellakaan tänä päivänä. Samperin akka on jopa MINULLE mustasukkainen, niin, siippansa lapselle mustasukkainen ja laittaa kapuloita minkä kerkeää isäni ja minun väliin. Valehteleva muija, hyi mikä limanuljaska!
Meillä nyt asiat meni silleen että sairaan mustasukkainen on se faijan nyksä, vain omat lapset merkitsevät jotain (hänen). Siipansa lapsiin ei ole panostanut pätkän vertaa mutta kyllä pitänyt huolen siitä ettei isä omia lapsiaan saanut tavata. Kiitos oikein kovasti kaikille pettäjille ja tämän palstan huorille!

Äänestä
  • EI se nyksä voi kieltää mieheltä lapsiaan tavata vaan isäsi ei osaanut pitää puolisaa ja sanonut nyksälle että nämä on minun lapseni ja niitä tapailen niin helpottaa eikä olla nyksän vietävissä kuin tuuliviiri. Monilla eronneilla mieheilla menee uudet suhteet mönkään kun uusi nainen ei siedäkkään että lapset ovat miehelle erusijalla niin tulee riitoja.

    Äänestä

  • mekkk kirjoitti:

    EI se nyksä voi kieltää mieheltä lapsiaan tavata vaan isäsi ei osaanut pitää puolisaa ja sanonut nyksälle että nämä on minun lapseni ja niitä tapailen niin helpottaa eikä olla nyksän vietävissä kuin tuuliviiri. Monilla eronneilla mieheilla menee uudet suhteet mönkään kun uusi nainen ei siedäkkään että lapset ovat miehelle erusijalla niin tulee riitoja.

    Ei tietenkään voi, mutta jos se oma isä nyt on herkästi manipuloitavaa sorttia niin kuin tässä tuntuu olevan, niin silloin on ihan perusteltua inhota sitä ulkopuolista manipuloijaa isäsuhteensa rikkomisesta ennemmin kuin sitä isää joka on heikkoudestaan huolimatta kuitenkin se oma isä.

    Äänestä

Ap on sairas, lääkityksen tarpeessa, tehtailee näitä typeriä viestejään tänne päivittäin.
Hakeudu hoitoon.

Äänestä

Saattaa olla joo, tehtailee tänne typeriä viestejä.

Mutta niille nuorille naisille, jotka luulee iskeneensä kultasuoneen kun ottaa eronneen vanhemman miehen, voin kertoo: omaisuus puolittuu erossa, eli se hieno auto jolla ukko äskettäin vielä ajeli, voikin mennä sen exän mukana. Omakotitalosta voi olla isokin osa vielä velkaa ja loppu mitä on menee puoliks. Ukolle voi jäädä isot elarit maksettaviksi. Ja on ikää, vanhan miehen vaivat.

Ja sille, jolle mun exä kelpasi, voin myös kertoo: se talo on hometalo.

Äänestä
  • Sama täällä , kerron sille, jolle mun petturiex kelpasi, että osituksessa ukko ei saanut mitään, koska minä omistin kaiken omaisuus oli avioehdolla turvattu.

    Äänestä

Näyttää tänne suhteilu palstoillekin jo pesineen oikein emävalheiden ja provojen aloittajia. Eikö elämässänne ole muuta pilattavaa kuin nämäkin foorumit? Siitäkö saatte nautinnon, tietystä sairaudesta siinäkin on kysymys. Tarkoituksellisesti häiriköintiä kun foorumit on naapurimaan valvonnassa? Mätä alkaa aina sisältäpäin mikä tuhoutuu joten kaatukoon näiden takia koko foorumit.

Äänestä
  • minkä naapurimaan hallinassa?

    Äänestä

Ei kukaan voi olla vastuussa toisten tunteista. Jos parisuhde hajoaa, niin se johtuu siitä suhteesta, eikä kolmannestya henkilöstä. Kaikille osapuolille olisi parempaa, jos liitto hajoaisi omiin ongelmiin, eikä ulkopuoliseen. Usein lopulta kaikki voittavat. Joskus toki ero on virhe.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohtasaansenmiehen kirjoitti:

asiana jos joku alkaa suhteen naimisissa olevan miehen kanssa? Eikö se ole ihan normaalia, he vaan rakastuu, eikä sille voi mitään.
Jätetty osapuoli kyllä läytää uuden kun vaan surultaan lähtee ulos etsimään ja tanssuihin niitä metsästämään. Lapset nyt sopeutuu uusiin aikuisiin kuin kehen tahansa ja tykästyy.

Pitäisi olla onnellinen että puoliso on löytänyt uuden jonka kanssa voi olla onnellisempi kuin ex vaimon ja lasten. Siitä pitää nauttia ja kannustaa häntä olemaan onnellisempi Ei se miehen vieminen ole sen kummempaa kuin kirjahyllybn tai sohvan vaihtaminen.
Rakkautta on ja tulee aina uusia ja prempia, kukaan ei ole korvaamaton. Liitot alkaa ja loppuu ja on hyvä kun vaihtelu virkistää. Dannykin vaihtoi 50 vuotta nuorempaan.

Ei mrekkaa ikä ei avioliitto ei mikään kuin vaan se että tunteet hyllää.
Minäkin tuossa katselen erästä miestä, jolla neljä alle kouluikästä ja vaimo ja omakotitalo, hm, ollaan jo puheltukin, taidan iskee sen pikkuhiljaa, on komee ja ihana. Kiinni vaan ja ajatelkaa itseänne. Oma onni menee kaiken muun edelle.

Väärät puolisot jyllää mutta nekin voi siirtääsivuun kun keimailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu