Evl-kirkon palkkaamat kirjoittajat

Tällä kertaa oli kirkon palkkaamalta Some-papilta varsinainen moraalin rappio, kun kirjoitteli loppiais-pyhänä avauksen, jossa mainosti sääntöjenvastaisesti Hesarin maksullista juttua.
Avauksen aihe oli maksullisen palvelun takana oleva kirjoitus.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14661719/raamatulla-on-oikeutettu-ja-vastustettu-rasismia

Kirkolla on pidemmän aikaa ollut Some-projektinsa, jonka suurin epäonnistuminen oli heidän oma palstansa, jonka kirkko joutuikin lopettamaan.
Sittemmin heidän palkatut kirjoittajansa ovat onneksi vain satunnaisesti kirjoitelleet eri palstoilla.
Avoimille keskustelupalstoille ei sovi muutoinkaan, se että joku keskustelijoista kirjoittaa palkkaa vastaan.

Kirkolla on veronmaksajille kalliiksi käyvä Some-tiimi ja lisäksi lukuisia pappeja saa siitä palkkaa, mutta ei vaan onnistu.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content28E38E

Kirkko voisi laittaa omille sivuilleen oikean palstan mutta sekin varmaan epäonnistuisi samalla tavalla heidän omien mokiensa takia, kuin Kirkko kuulolla-palsta.

Kunpa kirkko osaisi järjestää toimivan sivuston, jossa voisi kysyä kirkolta vastauksia, mutta niin yksinkertaista kuin se onkin, se ei vaan heiltä onnistu.
Tuossa yksi esimerkki kirkon huonosta kyselysivustosta:
http://ask.fm/kysykirkolta

19

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuis4

      Nyt monilla seurakunnilla on lähes täyspäiväisiä some-pappeja ja olkoon jos kirkon jäsenet niitä kerran rahoittaa, tosin aika harva kirkon jäsen tietää niitä rahoittavansa.

      Avoimet keskustelupalstat pitäisi pysyä niiden kirjoittajien käytössä, jotka mielenkiinnosta keskustelevat omilla mielipiteillään.
      Palkattu pappi ei keskustele mielenkiinnosta aiheeseen, vaan saadakseen palkan ja mielipiteet ei saa olla omia, vaan työnantajan.

      • Olen tässä kummastellut sitä, että penätään kovasti ”kirkon” vastauksia tai kantaa johonkin asiaan. Ilmeisesti luterilaisen kirkon ja sen organisaatiota kuvitellaan samanlaiseksi kuin mitä monissa vapaissa suunnissa on? Että on joku ihminen tai pari ihmistä, jotka päättävät mitä mieltä mistäkin kaikki kirkossa työskentelevät saavat olla.

        Jos kirkon 412 itsenäistä seurakuntaa ja yli 20 000 työntekijää menettelisivät noin (lähde http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content2DB711 ), ei homma toimisi alkuunkaan. Jo siitäkin syystä, että mukana on kaikista herätysliikkeistä (rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus) henkilöitä sekä ihan perinteisisä konservatiiveja sekä enemmän tai vähemmän liberaaleja. Painotukset vaihtelivat seurakunnasta toiseen.

        Tämä on ollut melkoista oppimista näillä keskustelupalstoilla siitä, millainen kirkko todellisuudessa on. Jos keskustelisi vain yhden seurakunnan puitteissa, joka sijaitsee vahvalla lestadiolaisalueella (esim. Pohjois-Pohjanmaa), niin aivan varmaan mielipiteet ovat aivan eri tyylisiä kuin jossain Helsingin keskustan alueen papeilla. Samoin jos Pohjois-Savon seurakunnan körttiläinen pappi vastailisi ja miten se poikkeaa vaikka kaakkosoisuomalaisen seurakunnan viidesläisen papin vastauksista?

        Ehkä on viisaampaa yrittää yksilöidä jollain tapaa, keneltä niitä vastauksia haluaa? Ainakin itse pyrin siihen.

      • mummomuori kirjoitti:

        Olen tässä kummastellut sitä, että penätään kovasti ”kirkon” vastauksia tai kantaa johonkin asiaan. Ilmeisesti luterilaisen kirkon ja sen organisaatiota kuvitellaan samanlaiseksi kuin mitä monissa vapaissa suunnissa on? Että on joku ihminen tai pari ihmistä, jotka päättävät mitä mieltä mistäkin kaikki kirkossa työskentelevät saavat olla.

        Jos kirkon 412 itsenäistä seurakuntaa ja yli 20 000 työntekijää menettelisivät noin (lähde http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content2DB711 ), ei homma toimisi alkuunkaan. Jo siitäkin syystä, että mukana on kaikista herätysliikkeistä (rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus) henkilöitä sekä ihan perinteisisä konservatiiveja sekä enemmän tai vähemmän liberaaleja. Painotukset vaihtelivat seurakunnasta toiseen.

        Tämä on ollut melkoista oppimista näillä keskustelupalstoilla siitä, millainen kirkko todellisuudessa on. Jos keskustelisi vain yhden seurakunnan puitteissa, joka sijaitsee vahvalla lestadiolaisalueella (esim. Pohjois-Pohjanmaa), niin aivan varmaan mielipiteet ovat aivan eri tyylisiä kuin jossain Helsingin keskustan alueen papeilla. Samoin jos Pohjois-Savon seurakunnan körttiläinen pappi vastailisi ja miten se poikkeaa vaikka kaakkosoisuomalaisen seurakunnan viidesläisen papin vastauksista?

        Ehkä on viisaampaa yrittää yksilöidä jollain tapaa, keneltä niitä vastauksia haluaa? Ainakin itse pyrin siihen.

        Nuo kumastelut juontavat itse kirkon toimintaan.
        Kirkolla on myös Somen ohjeissa omat ihmeellisyytensä, kuten se että esim "eroakirkosta"-linkit ja vastaavat on poistettava joka on moraalitonta sensurointia, eli kirkko haluaa kaikin keinoin estää pääsyn sivustolle, jolla on mahdollisuus erota kirkosta.
        Ohjeista saa käsityksen, että kirkkoa ja sen oppia ei saa arvostella.

        Some-ohjeissa kyllä kehotetaan poistamaan myös mainonta, jota Vilppu-pappi teki avauksessaan.
        Pastori Vilppu Huumon pitäisi tuo tietää kun on itse tuon Some-tiimin pioneeri.

        "Linkit täytyy tarkistaa, Eroa kirkosta tms. poistetaan.
        Keskusteluketjuista poistetaan asiaankuulumaton mainonta ja tapahtumamarkkinointi. Tarvittaessa mainostajaa kehotetaan nostamaan oma asia esille seinällä itsenäisenä julkaisuna. Ulkopuolisten tahojen markkinointia ja mainontaa ei julkaista."
        http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp2?open&cid=Content3F48FA

    • kdmjdmncejcne

      Kirkko hallisee rikollisesti mm WIKIPEDIAA!!!
      OPETTAKAA LAPSIA/NUORIA WIKIPEDIAN VAAROISTA AINAKIN HISTORIAN JA USKOA KOSKEVIEN TIETOJEN SUHTEEN.

    • fkdkeke

      Jaa... että kysy kirkolta!
      No, saatanaa palveleva rikollisuuden edustaja sieltä vastaa
      sillä saatanalla ei itsellään ole aikaa....

      -järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      -Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      -Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    • "Kunpa kirkko osaisi järjestää toimivan sivuston, jossa voisi kysyä kirkolta vastauksia, mutta niin yksinkertaista kuin se onkin, se ei vaan heiltä onnistu."

      Ongelma on selvästi siinä, ettei kirkolla ole vastauksia.

      Onko nuo kirkon edustajat täälläkään koskaan varsinaisesti keskustelleet mistään? Mitä itse olen nähnyt, niin nuohan vain heittävät jonkun liirumlaarum-viestin ketjuun ja pakenevat sitten paikalta jos niistä esitetään kysymyksiä. Olen itse yrittänyt moneen otteeseen saada noita vastaamaan kirkon oppeja käsitteleviin kysymyksiin, mutta papit vain pakoilevat.

      • Heiltä puuttuu taito keskustella.
        Samasta syystä he itse joutuivat kaatamaan suurella kohulla lanseeraamansa Kirkko kuulolla-sivustonsa, josta piti tulla heidän ikkunansa ulkomaailmaan.

        He eivät voineet kuvitella, että joku voi olla eri mieltä heidän kanssaan ja kun huomasivat sen, niin eivät uskaltaneet katsoa totuutta silmiin ja lopettivat palstan.

      • lettas
        Pe.ku kirjoitti:

        Heiltä puuttuu taito keskustella.

        Kirkolla ei ole mitään asiaa.
        Saarnatkin kestävät nykyään vain 7-10 min kun pappipoloilla ei ole mitään sanottavaa ihmisille.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Heiltä puuttuu taito keskustella.
        Samasta syystä he itse joutuivat kaatamaan suurella kohulla lanseeraamansa Kirkko kuulolla-sivustonsa, josta piti tulla heidän ikkunansa ulkomaailmaan.

        He eivät voineet kuvitella, että joku voi olla eri mieltä heidän kanssaan ja kun huomasivat sen, niin eivät uskaltaneet katsoa totuutta silmiin ja lopettivat palstan.

        >> Heiltä puuttuu taito keskustella. <<
        Kai ne on tottuneet olemaan vahvoilla ja somessa jokainen on samalla viivalla. Ei voi vedota omaan tai edustamansa organisaation auktoriteettiin eli heille ei anneta sitä etulyöntiasemaa, johon he ovat tottuneet arkielämässä.
        Lisäksi jos on tottunut rupattelemaan paljolti samanmielisten kanssa, niin tämän somen täytyy olla "hieman" erillainen kokemus.

        >> Samasta syystä he itse joutuivat kaatamaan suurella kohulla lanseeraamansa Kirkko kuulolla-sivustonsa, josta piti tulla heidän ikkunansa ulkomaailmaan. <<
        Joo, kaipa ne kuvitteli, että se ki-ku-palsta olisi jokin jossa riviluterilaiset esittäisivät helppoja kysymyksiä ja he vastaisivat ja kaikki olisi sitten tyytyväisiä.
        Se ki-ku-idea oli kuollut jo valmiiksi. Joki-ku:n kokeileminen todisti, ettei somen systeemit olleet ihan ideanikkareiden hallussa.

        >> He eivät voineet kuvitella, että joku voi olla eri mieltä heidän kanssaan <<

        Mahdollisesti ki-ku:n ideoineet ajatteli juuri noin.

        Ja jos ajatteli, niin tuossa oletuksessa, että porukka olisi kirkon edustajien kanssa samaa mieltä, on jotain samaa kuin Aa-kerholaisten oletuksessa, että muutkin kannattaa heitä, kunhan ensin oivaltavat Aa:n perustelut.

        Eli kuten ne toimitti sen Puolimatkan kirjan jokaiselle kansanedustajalle ja varmaankin kuvitteli, että sen luettuaan kansanedustajat kääntää takkia spn-lain suhteen. Mutta eivät kääntäneet, tosin moni tuskin edes luki Tapsan teosta.

        Ehkä kirkossa suunniteltiin, että touhu toimisi kuin seurakunnan päiväkerhossa eli että lapset kysyy ja täti vastaa. Mutta eipä toiminut.

      • qwertyilija kirjoitti:

        "Ehkä kirkossa suunniteltiin, että touhu toimisi kuin seurakunnan päiväkerhossa eli että lapset kysyy ja täti vastaa. Mutta eipä toiminut."

        Avaukseen linkittämälläni kysykirkolta-sivulla lapset kysyvätkin ja kirkon täti vastaa, mutta eihän se sitten aikuisilla noin toimi.

        " Oletko koskaan pelännyt joulupukkia?
        Olen...ja kovaa pelkäsinkin. Naapurin mies oli mielestäni pelottava ihan ilman joulupukin asuakin, mutta se päällä vielä pelottavampi. -Sanna-
        http://ask.fm/kysykirkolta

    • ”…jossa mainosti sääntöjenvastaisesti Hesarin maksullista juttua…”

      Ei se mikään mainos ollut. Kyllä täällä useinkin on käytetty jotain artikkelia pohjana keskustelulle. Ja lainaukset olivat ihan ok – ei sentään kopioitu kokonaan ilman omia kommentteja.
      Maksullisuus on seikka, jota ei ehkä aina tule ajatelleeksi. Kaikki eivät silloin voi lukea koko artikkelia.

      ”Some-projektinsa, jonka suurin epäonnistuminen oli heidän oma palstansa, jonka kirkko joutuikin lopettamaan..”

      Kuinka niin? Kyllähän niin Facebookissa kuin Twitterissä taitaa olla omat ryhmänsä? En ole nyt muita keskustelupalstoja seurannut, miten aktiivisesti siellä ollaan.

      Jos tarkoitat sitä Kirkko kuulolla palstaa, sehän taisi onnistua hyvinkin? Siinä oli ongelmia, ja suurin ongelma oli pappien täydellinen valmistautumattomuus niin syvälliseen keskusteluun sekä aivan liian pieni osallistuminen pappien osalta (hehän tekivät sitä oman työnsä ohella) – siellähän olisi pitänyt olla aina joku 24 h paikalla.
      Palsta oli niin suosittu, ettei moderaattorikaan pysynyt ajan tasalla tehtävissään.

      ”Avoimille keskustelupalstoille ei sovi muutoinkaan, se että joku keskustelijoista kirjoittaa palkkaa vastaan.”

      Niin, Suomi24 on vapaa areena. Ehkä palkkaa vastaan kirjoittamine ei sovi tänne. Hahmotan tuon asian vain toisinpäin. Kirkko on halunnut tulla sinne, missä on ihmisiä. Täällä niitä on. Tämäkin palsta on aika vilkas. Toisaalta täällä sitten kiukutaan kun ei ”kirkko” vastaa…

      ”Kunpa kirkko osaisi järjestää toimivan sivuston, jossa voisi kysyä kirkolta vastauksia, mutta niin yksinkertaista kuin se onkin, se ei vaan heiltä onnistu.”

      idea on hyvä. Vaan miten saada ehkä noin 5 tai 6 pappia kirjoittelemaan sinne päivät pääksytysten? Kun vaativiin kysymyksiin vastaaminen saattaa kestää, niin sillä välin toisen pitäisi vastailla helpompiin. Työ olisi varmaan kolmivuorossa tehtävää?

      ”Tuossa yksi esimerkki kirkon huonosta kyselysivustosta: http://ask.fm/kysykirkolta

      No, olivat nuo kysymyksetkin aika keposia, mutta kysehän oli nuorten sivustosta:

      ”Täällä voit kysyä mitä vaan ev.lut.kirkon nuorten jutuista, ripareista tai mistä vaan maan ja taivaan väliltä - me (nuorisotyönohjaajat) vastaamme.”

      Eli vastaamassa ei ole pappeja. Ei edes muita kirkon asiantuntijoita. Kieltämättä vähän kökön oloinen sivusto.

      • Se oli mainos ja keskusteluun osallistuminen ja myös tarkemman aiheen tietäminen olisi edellyttänyt maksulliseen palveluun kirjautumista.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Se oli mainos ja keskusteluun osallistuminen ja myös tarkemman aiheen tietäminen olisi edellyttänyt maksulliseen palveluun kirjautumista.

        Minustakaan Vilppu-papin kirjoitus ei ollut mainos vaan Hesarin (Riitta Koivurannan) kirjoituksen pohjalta aloittama keskustelun alustus ja tuo, että tarkemman tiedon tietäminen johti maksulliseen palveluun oli vahinko joka muistaakseni myöhemmin korjattiin.

      • sage8 kirjoitti:

        Eikä varmaan saa palkkaakaan kirjoittamisestaan?
        Ei tietenkään ei.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Eikä varmaan saa palkkaakaan kirjoittamisestaan?
        Ei tietenkään ei.

        Nythän Pe.ku-poika on äreänä! Palkoista en tiedä mutta luulen että saa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Se oli mainos ja keskusteluun osallistuminen ja myös tarkemman aiheen tietäminen olisi edellyttänyt maksulliseen palveluun kirjautumista.

        Kyllä se oli viittaus mielestäni?

        On täällä ollut muillakin maksullisiin sivustoihin tai kirjautumista vaativiin sivustoihin viittauksia.

        Koska itse pääsen hesarin sivuille, siksi avasin sitä vähän enemmän – kokonaiseen kopiointiin en lähde.

        "On täällä ollut muillakin maksullisiin sivustoihin tai kirjautumista vaativiin sivustoihin viittauksia."

        Perusasiat on nyt pahasti hakusessa.

        Jos yksi tekee pahaa, niin se ei oikeuta toisia tekemään pahaa.
        Eikä kyse ollut viittauksesta vaan maksullinen juttu oli keskustelun aiheeksi laitettu.

        En sitä pidä pahana vaan ajattelmattomana. Sorrun itsekin siihen, sillä ei aina voi tietää milloin mikäkin artikkeli on maksumuurin takana ja milloin ei.

    • ArtoTTT

      ”Avoimille keskustelupalstoille ei sovi muutoinkaan, se että joku keskustelijoista kirjoittaa palkkaa vastaan.”

      Entäs nämä "Setan" palkkalistoilla olevat agitaattorit?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4669
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2415
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2342
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      425
      2010
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1555
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      101
      1285
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1097
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe