Kemin keskustelualueen on ottanut hallintaansa tietty porukka ja eräät yksityishenkilöt. Heidän tarkoituksensa on pelkästään häiritä keskusteluosiota ja ajankohtaisten asioitten käsittelyä palstalla. Tämän aamun "Täikkö" nostot on hyvä esimerkki. Toivomme, että moderoinnista vastaavat kiinnittävät asiaan huomiota. Ellei muutosta tule käännymme suoralla yhteydellä Aller Median johdon puoleen. Ei moderoinnin taso voi olla näin surkeaa. Jos se on ajankäytöstä ja viitseliäisyydestä kiinni ehdotamme alueelle asiantuntevaa/via henkilöitä moderaattoreiksi. Teille on annettu myös muilla alueilla runsaasti palautetta johon ette ole reagoineet asiaankuuluvalla tavalla. Ääritapauksessa käännymme niiden virkamiesten puoleen joilla on valtuudet lainsäädäntöteitse puuttua Suomi24 keskusteluosioitten keskustelun tasoon ja toimintaan. Minimitapauksessa alueille voi kirjoittaa rekisteröidyt henkilöt omilla nimillään. Tallaisenaan touhu ei vetele. Täytyyhän mainoksilla rahastamisella olla joku tolkku.
Moderaattorille
paluuentiseen
20344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Täikkö on keskeinen osa Kemiä, ja siitä on asiallista keskustella Kemi-palstalla. On asiatonta, että teit tyhmiä nostoja niihin, jotta sitten voisit valittaa.
Täikkö on Kemissä, sen sijaan esimerkiksi Tampere, Helsinki, Tukholma, Lappeenranta..., joista haluaisit täällä keskusteltavan, eivät ole Kemissä.
Täiköstä ei ole mitään keskusteltavaa, on täysin mitäänsanomaton paikka.
Mulla on kätevä ehdotus. Mitäpä jos et lukisi täikköön liittyviä juttuja? Ei tulis paha mieli eikä tarvisi itkeä moderaattoreille.
Tätä kirjoitettaessa tällä aukeamalla on kymmenen Täikköä koskevaa ketjua. Kaikki tarpeen? Perustelut.
Mode voisi keskittää kaikki yhden asian höpöttäjien aivoitukset yhteen ketjuun. Se lisäisi Kemiin liittyviin keskusteluketjuihin osallistujia jotka nyt karttavat Kemin osiota esim. Täikköhöpöttäjien takia.
Vai onko kyseessä,ehkä useitakin,trolleja jotka haluavatkin ettei Kemi-osiossa käsiteltäisi esim. Kemin kaupungin asioiden hoitoon liittyviä kysymyksiä?
Täikkö on kemiläisille rakas ja läheinen paikka ja kemiläiset haluavat kehittää sitä parempaan suuntaan. Ainakin ne kemiläiset, joilla on lapsia tai lapsenlapsia tai ne kemiläiset, jotka saavat toimeentuloa liike-elämästä ja turismista. Ja monet muutkin.
Kyllä tiedät, mitä aihetta Täikkö lähti peittämään ja siten pelasti palstan.
Eiköhän sinne ole palkattu kehittäjiä pilvin pimein, ei kait se ole kemiläisten tehtävä. Hoitakoon tonttinsa ne, joille siitä maksetaankin.
Varmaan aloittaja nyt hykertelee tyytyväisyydestä kun näkee, mitä sai aikaseksi.
No mitä sai aikaiseksi? Kerro.Poistiko viestisi?
Sai aikaseksi kovan täikötyksen joka ketjuun.
Mode on toiminut! Hyvä!
Tulevaksi yösi täikölle ennustetaan jopa kuutta plus astetta. Jees pussikaljat ei jäädy.
Ketterää keskellä viikkoa, juomalla suomi nousuun. Täikkö on talkoissa mukana.
Tyhmimpiä aloituksia aikoihin.
Seuraukset lankeavat keskustelijoiden ja ylläpidon harmiksi.
Nyt näin että poistot on mielivaltaisia. Lähti viaton suolikin toimii kommentti. Aivan evvk. Sanon jatkossakin mitä ajattelen. Onpahan modelle hommia miettiä mikä on ok ja minkä sensuroin ihan vain koska mä voin.
Logiikka kun ei koske modeja. Kannattaisi vähän katsoa mitä poistaa tai alkaa tulla palautetta. Loukkaava tai herjaava pitää poistaa. Yksityishenkilöiden nimiä ei saa näyttää.
Täikkö on pikku puisto ja siitä saa sanoa oikeastaan mitä vain. Tässä mode sulle xxxxxx xxxxx. Sensuroin katsos itse sen mitä kehoitan nuuhkaisemaan.
Aloituksia tehdessä kannattaisi ajatella seurauksia. On tyhmää ruveta ärsyttämään joitain, kyllä ärsytetty jaksaa kiusata, ja sitten koko palsta kärsii.
Onhan se niin että kahta en vaihda. Toinen on turun sinappi ja ensmäinen on täikkö. Silloin edellisessä elämässä olin hyttynen. Viimiset sanat oli norsulle kärsi piip kärsi. Ei haittaa jos et tajunnut vitsiä.
Aloitus oli aivan tarpeellinen ja oikein, koska palsta todellakin kärsi sitä ennen ja keskustelijat ¨siinä mukana. Jos joku puuttumisesta ärsyyntyy niin omapa on päänsärkynsä, itselleen vain kiusaa tekee .
Aloitus oli todella tyhmä. Täikötys oli juuri saanut palstan siivottua tiedätte mistä, ja palsta alkoi taas toimia. Kunnes tuo hölmö viisastelija pilasi sen .
Turhaa ja lapsellista urputusta. Mode on tehnyt mitä moden kuuluu tehdä. Ja pulinat pois.
Hyvää yötä ja kauniita unia !!!