mitä suosittelisitte 3kymppiselle

kvgfkl

Miehelle, jolla vähän työkokemusta ja nekin ns hanttihommista. Mihin kannattaisi kouluttautua, ettei valmistuessa alan kokemuksen puute muodostu ylivoimaiseksi esteeksi?

Sosiaalisesti olen ok ja aina ollut työpaikoilla pidetty. Hitaam oppimisen ongelmaakaan ei ole. Nyt vaan tätä iän perkelettä alkaa olla ja cv on olematon

16

410

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käviskössulle

      vastaava perseennuolijan homma?

    • IdoThis

      Kokeile vuokratyötä. Sillai saa vähän työkokemusta ja mahdollisesti suosittelijoita.

      • dfgdfgdfgdgs

        Eipä saa. Olen samassa tilanteessa kuin AP että ikää 30 ja vähän työkokemusta hanttihommista aiemmilta vuosilta. Tosin mulla on ammatti hankittuna kun pari vuotta sitten valmistuin metallialalta ammattiin ja työttömänä siitä lähtien, oli jo toinen tutkinto kun eka alalta kuivui työt kokonaan ennen kuin valmistuin. Eipä päässyt opintojen aikana alan kesätöihin, eikä pääse vuokrafirmojen kautta edes lyhyille keikkatöille, ei osa-aikatöihin, ei yhtään mihinkään.


      • pröö

        vuokra työ on vain pienelle ryhmälle, samallaisesta kultuurista lähinnä naisia, sanoisin kannatais alottaa miettimään yrittämistä


      • kannattaatietää

        Tosin osa vuokra-työfirmoista kerää vaan listoilleen työnhakijoita mutta heillä ei ole töitä tarjota kaikille vain vaan jakavat varmasti työtarjouksia ihan pärstäkertoimen mukaan että jos ei pärstäsi miellytä niin eivät tarjoa mitään töitä.


    • Hoitoala

      Hoitoala on varma myös tulevaisuudessa.

      Sairaanhoitajaksi / ensihoitajaksi esim.

      • Aåppop

        Joo tohon hoito koulutuksen kannalle alan kallistua. Tosin se pitää olla amk.

        Raksa puoli menis perus amiksenakin, mutta silläkin alalla vaikea työllistyä ilman vahvoja suhteita vaikka miten hyvin olisi koulu käyty. 3 kybäsenä ei yhtään turhaa amista enää jaksa


    • apila-epilä

      Kannattaa katsoa foreammatti.fi sivustolta tulevaisuusen näkymiä eri aloilta....

    • master55

      suosittelen kysymään työkeskuksesta hommia.

    • sj123
      • pröö

        no ei pä ole vebtiedon tekiäkään saanut töitä vaan tehnyt vituilubloki nettisivut ja elää mainoksilla. Olis ees sen verran rehellinen ettei uudelleen syöttäis valtamedian paskaa, vaan ei taida olla riipumaton taho nuoleskelu ja sitä kautta piireihin tai yrittäminen näyttää toimivan ei vittu mikään työnhaku


    • Ol1v1a2

      Ehdottaisin näitä
      - kiinteistönhoitaja ei vaadi pitkää koulutusta
      - vahtimestari
      - vartija
      - tarjoilija
      - puhelinmyyjä
      - kiinteistönvälittäjä
      - kehitysvammaistenhoitaja
      - suntio
      - siivooja
      - kaupan kassa
      - puutarhuri
      - ahtaaja
      - vanhusten avustaja
      - yrittäjä
      - taxikuski
      - varastotyöntekijä
      - myyntimies

      Kolmekymppisenä voi myös ihan hyvin hankki vielä melkein minkä alam vaan koulutuksen.

    • jaNNe_2
    • Ol1ver

      AMK turkintoon kannattaa panostaa:)

    • hanat_auki

      Mieti ennemminkin missä hommassa, jutussa voisit olla samperin hyvä.
      Vain sellaista kannattaa opetella missä tietää etukäteen olevansa porukan paras. Se number one. Tosi jätkä. Onko sinulla joku ominaisuus, taitoja jotka ovat synnynnäistä. Joku mikä kiihottaa. Siltä pohjalta eteenpäin. Sitten koetat löytää sopivan koulutuksen/ polun/reitin tuohon juttuun. Tämä vaatii sitä omaa sisäistä fundeerausta paljon. Kirjoita vihkoon ylös ajatuksesi. Sparraa itseäsi.

      Koulutusta ei kannata valita siltä pohjalta missä tietää etukäteen valmistuttuansa olevansa parhammillansa vain keskikastia. Se vain varmistaa huonot mahdollisuudet työmarkkinoilla.

      Se, että jossain ammatissa on nyt kysyntää voi muuttua kun olet valmistunut.
      Se mitä muut suosittelee on vain heidän näkemyksensä ja oma mieltymys.

      Jos etsit sitä juttua missä voit olla se "paras" ja "number one" niin se varmistaa työn löytymisen myös vaikeina aikoina.

      Sellaisten ohjeita voi jopa kuunnella, jotka ovat elämässään loistavasti menestyneet. Heillä voi olla hyvää ideaa kerrottavana.

      Sellaisten jotka ovat käyneet AMK:n tai yliopiston, mutta ovat työttöminä tai pitkään vaatimattomissa hommissa niin heillä harvoin on apuja antaa. Vaikka kuinka haluaisivatkin neuvoa.

      30v ikä ei ole paha. Se ikä on juuri se missä ihminen löytää usein itsensä ja oman tarkoituksensa. Koulutus, työ,ammatti ovat tärkeitä. Tärkeintä kuitenkin on ymmärtää elämää ja erotiikkaa. Omaa sukua ei saa päästää sammumaan. Nyt vaan hanat auki.

    • rsharajt

      Jos oppimiskykyä riittää, parhaiden työllisyysnäkymien perässä voi suunnata vaikkapa lääkäriksi tai hammaslääkäriksi. Myös keskimääräistä iäkkäämpi vastavalmistunut saa lähes varmasti töitä. Palkatkin ovat vielä ihan kilpailukykyisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe