Anoppi pilaa elämäni

Ahaa. Sinulla on se täydellinen show-mies-isä. Maailman paras mies. Yäääk.
Ihmiset näkevät ensimmäisenä hänen valloittavan puolensa. Tarinaa riittää. Kaikki on hyvin niin kauan kuin häntä jaksaa ylistää, ylistää, ylistää ja palvoa kuin 3-vuotias tyttö.
Ethän sinäkään palvonut häntä enää 4-vuotiaana, vai mitä.
Anoppisi ei ehkä ihan heti joudu riitoihin tuon huonolla itsetunnolla varustetun show-miehen kanssa. Riitojen kauttahan show-miehen toinen karva tulee näkyviin. Kaikkien on oltava samaa mieltä kuin hän ja ylistettävä häntä.

Miten pärjätä? Olen yli 50-vuotias, enkä vieläkään osaa vastata sinulle. Olen koonnut mahdollisimman suurta tuttavapiiriä, johon hänellä ei ole asiaa. Sinä olet yrittänyt sitä miehen suvun kanssa. Nyt sinun on luotettava siihen, että sinulla on etulyöntiasema miehesi suvussa. He ovat oppineet tuntemaan sinut.

Kun joku ihmettelee, miksi vihaat isääsi, voit kertoa, että kysyjä ymmärtää asian, jos hänelle joskus tulee erimielisyyttä Herra show-miehen kanssa.

Yritän olla kuluttamatta aikaani vihaamiseen ja opetella huvittumaan isäni narsismista. Kouluni on vielä kesken.

"Vanhempien varjo leimaa minua hyvin paljon niissä porukoissa, jotka ovat olleet meidän "perhetuttujamme", koska nämä tutut näkevät minut aina "isän omaisuutena" ja sellaisena ääliönä, jollaiseksi isä minut usein kuvailee. Omille mielipiteilleni ja ajatuksilleni ei anneta sijaa näissä piireissä, joissa tunnetaan sekä isä että minut."

Näin kirjoitit. Heräsi kysymys, eikö sitten kukaan muu kuin sinä tiedä tätä isäsi narsistista puolta? Jos "näissä piireissä" tunnetaan teidät molemmat, niin eikö siellä ole yhtään sellaista, joka tuntisi isäsi kunnolla ja näkisi asian oikean laidan?

Mihin kohtaan tässä kuviossa sijoittuu äitisi? Eikö hän ole ollenkaan tietoinen miehensä narsismista? Luulisi kyllä hänenkin siitä kärsivän. Vai onko äidissäsi samaa vikaa? Toisaalta kyllä kahden narsistin liitto on lähes mahdoton.

Minulle tämä kirjoituksesi herättää vain kysymyksiä. Periaatteessa käsitän ongelman, mutta joku tässä tuntuu kummalliselta. Ei kai vain ole niin, että anoppisi uteliaisuus on herännyt, ja hän haluaa tavata ihmisen, josta sinä olet hänelle tiettyjä asioita kertoillut? Kauanko olet ollut yhdessä hänen poikansa kanssa? Oletteko kihloissa tai naimisissa? Siinä mielessä ei ole epätavallista, että "appivanhemmat" tapaavat toisensa. Päinvastoin, se on yleensä kuulunut ns. tapoihin. Onhan se aika outoakin, jos ihmiset, joiden lapset ovat keskenään avioliitossa tai kihlautuneet tai avossa, eivät ollenkaan tuntisi toisiaan. Heillähän saattaisi periaatteessa olla myöhemmin yhteiset lapsenlapsetkin. Eli jotain yhteistähän heilläkin on.

Olet ehkä liiankin herkästi uskonut siihen, että anoppisi olisi tässä asiassa sinun liittolaisesi. Hän on erilaisessa asemassa kuin sinä. Hän ehkä ajattelee vain tuota kohteliaisuusjuttua ja tahtoo toimia hyvien tapojen mukaisesti. Valitettavasti et voi häntä estää, jos hän tahtoo kutsua vanhempasi kylään. Voit vain olla pois siitä tilaisuudesta, jos et kestä isääsi. Voit vain sanoa anopillesi, että hän saa todellakin muodostaa mielipiteensä isästäsi aivan itse, mutta sinusta hänen olisi hyvä tietää, että isäsi on täydellinen omahyväinen narsisti, mutta pystyy manipuloimaan melkein kenet tahansa puolelleen olemalla äärettömän ihastuttava ja hieno persoona siinä tilanteessa. Se vain ei ole hänen todellinen luonteensa, jos kuka niin sinä sen tiedät.

Entä miehesi? Onko hän tutustunut vanhempiisi, tietääkö hän mistään mitään?

Isääsi sinun ei tarvitse tavata ollenkaan, jos et niin halua. Pysy pois hänen ulottuviltaan. Jos hän todellakin "valloittaa" anoppisi ja alkaa sielläkin esiintyä tulevaisuudessa, on sinun jätettävä anoppilakin pois laskuistasi. Voit vain sanoa, että et todellakaan tule toimeen isäsi kanssa, hän on liian vaikea persoona ja sillä siisti. Jos hän sinua siellä haukkuu, niin tehköön niin. Sinun on suojeltava itseäsi. Se vain on valitettava totuus, että isääsi et voi elämästäsi pois leikata ennen kuin hän kuolee. Eli niin kauan kuin hän elää ja on voimissaan, jollain tavalla hän aina tulee elämääsi kuulumaan, sinun on vain opeteltava tapa, millä voit kestää hänen olemassaolonsa mahdollisimman vähin vaurioin.

Onko anoppisi tosiaan mielestäsi niin tyhmä, että hän ei pystyisi näkemään isäsi manipulointitarpeen läpi? Varsinkin, kun olet häntä jo asiasta paljonkin valaissut?

Minua ihmetyttää tässä aloituksessa ja aloittajassa hyvin monet seikat.

Olet kertonut mitä ilmeisimmin anopillesi hyvin paljon lapsuuskokemuksistasi ja negatiivisista tunteistasi isääsi kohtaan ja yrität hyvin aktiivisesti pitää appivanhempasi ja isäsi erossa toisistaan. Olet omien sanojesi mukaan miljoona kertaa kieltänyt anoppia kutsumasta vanhempiasi heille ja olet sanonut että maailmasi pirstoutuu TAAS tuhansiin palasiin, jo anoppisi tapaa vanhempasi.

Käytöksesi herättää anopissasi ymmärrettävästi hyvin hyvin isoja epäilyjä mielenterveytesi tilasta.

Sanot isäsi omivan kaikki sinulle rakkaat ja läheiset ihmiset itselleen ja varastavan heidät sinulta. Tällaiset jutut viittavat vahvasti siihen, että olet sairas, koska kukaan ei pysty hurmaamaan kaikkia maailman ihmisiä. Sanot ystäviesi pitävän isääsi parempana seurana kuin sinua. Olet vahvasti negatiivinen ja oletat että anoppisikin automaattisesti kääntyy sinua vastaan sen jälkeen kun on tavannut isäsi.
Et luota muihin ihmisiin etkä heidän harkintakykyynsä.
Lisäksi jutussasi on yksi hyvin outo seikka. Puhut vanhemmistasi, mutta et puhu äidistäsi sanaakaan. Ihan kuin häntä ei olisi tai sitten hänellä ei ole mitään merkitystä sinulle.

Ymmärrän erittäin hyvin anoppiasi. Anoppisi haluaa selvittää omin korvin ja oman tietämyksensä kautta millainen hirviö isäsi on ja onko kertomasi asiat faktaa, vai voisiko olla niin, että sinun henkinen tilasi vääristää tuntemuksiasi muista ihmisistä.
Näin minäkin toimisin. Jo tänne kirjoittamat juttusi kuulostavat näin tavallisesta kaduntallaajasta aika mielikuvitukselliselta, joten jokaisen normaali järki sanoo, että asia on varmistettava ja ainakin nähtävä se paljon parjattu toinenkin osapuoli, ennen kuin pystyy tekemään päätöksen uskoako sinua vai ei.

Narsisti-isä on todella hyvä "varastamaan" ihmiset puolelleen. Hänellä on vahva persoona, joka vie niin sanotusti kaiken tilan. Yhteisiä tuttuja on paljon (koska hän haalii ympärilleen ihmisiä, joista hyötyy tai joilta saa ihailua tai joista hyötyy JA saa ihailua), ja jos minä löydän uuden tuttavan, hänen on jotenkin päästävä "viemään" tämä tuttava minulta änkemällä väliimme. Siis kun näitä uusia tuttujahan tulee paljon nykyisten tuttujen kautta, koska tavataan tuttujen seurassa heidän tuttaviaan jne. Sitä kautta kaiketikin isä saa myös selville, että minullakin on uusia "kavereita", vaikken itse niistä hänelle puhuisikaan. Sitten hän menee ja tutustuu heihin ja maanittelee heidät puolelleen.

Minulle on ihan ok, että meillä on yhteisiä tuttavia, mutta kun isälle se on valtapeliä. Hänen on pakko olla parempi, kiinnostavampi, fiksumpi ja hienompi ihminen, joka myös tarjoaa ne kiinnostavammat elämykset. Hän ei yksinkertaisesti siedä sitä, että ne ihmiset pitäisivät minua häntä kiinnostavampana seurana. (Tosin eihän heidän tarvitsekaan pitää - mikseivät ne voi olla ihan yhtä kiinnostuneita kummastakin, kummankin kanssa tehtäisiin vain eri juttuja?) Hän yrittää aktiivisesti luoda minusta kuvaa ääliönä, joka ei tajua mistään mitään, välittää vain itsestään ja on "tylsä". Hän ei anna mitään arvoa minun tekemisilleni tai mielipiteilleni, ja luo ihmisille yleensäkin kuvaa itsestään jonain "tosi upeana tyyppinä". Sitten jos joku kauheasti kehuu häntä, joskus sanon, että ei se nyt ihan noinkaan mene, ja tämä kehuja ei tajua, että "niin kiva ihminen voi muka tehdä noin kauheita asioita". Tai tajuaa, sitten vuosien päästä, kun totuus selviää. Tosin siinä kohtaa nämä eivät yleensä halua olla enää tekemisissä minunkaan kanssani, koska ovat jo eläneet siinä ajatuksessa, että olen tylsä mäntti, eikä minuun siksi olla oltu kovin paljoa yhteydessäkään siinä vuosien varrella.

Sekin on totta, että olen vähän henkisesti epävakaa. Minulla on masennus ja ahdistushäiriöitä, minkä lisäksi pidän itseäni mitättömänä ihmisenä suurimman osan ajasta. Kaikki lähtöisin kotoa. Äitini on maailman kiltein ihminen ja kärsii hänkin tuosta isän persoonasta, äitikään ei saa tehdä mitään omaa eikä tavata omia tuttaviaan. Äidin kaverit eivät tule edes kylään, jos isä on kotona, koska "pelkäävät" tätä tai eivät muutoin vain jaksa tämän juttuja. Ja jos äiti on menossa kavereilleen, isä kiukuttelee ja saa itkupotkuraivareita osoittaakseen mieltään. (Älkää kysykö, en tiedä, mikseivät he eroa.) Yleensä äidin on vain tehtävä kuten isä haluaa, koska sillä pääsee vähemmällä raivoamisella ja haukkumisella.

En tiedä, ymmärtääkö narsisti-ihmisen vaikeutta muut kuin sellaiset, jotka ovat eläneet narsistin kanssa.

Lapsenlapsista anopin ei kannattaisi olla huolissaan, koska niitä ei tule. Me emme voi saada lapsia, enkä minä niitä hankkisi muutoinkaan, koska en halua niiden joutuvan tekemisiin narsisti-isäni kanssa. Anoppi tietää, ettemme tule saamaan lapsia (ja hänellä on muita lapsenlapsia, joten pääsee kyllä mummoilemaan).

Joku kysyi, onko anoppi "liian tyhmä" nähdäkseen isän manipulointia. Anoppi ei ole sinänsä tyhmä eikä järin fiksukaan (eli perus tallaaja), mutta häntä paljon fiksummat ja sosiaalisesti tarkkanäköisetkään ihmiset eivät ole tajunneet isän manipulointia ennen, kuin ovat sen kantapään kautta oppineet vuosien saatossa. Tästä onkin seurannut yleensä vain huonoja asioita, koska isälleni ei sanota vastaan ilman seurauksia. Hän on ajanut vastaansanoneen yksilön pois koko tuttavapiiristä ja kääntänyt kaikki tutut tätä vastaan ja mustamaalannut tyypin täysin.

On kai selvää, että haluan pitää tuollaisen myrkyllisen ihmisen poissa "uusista" (no, eivät ne nyt enää ole uusia..) kuvioistani, rakentaa oman tuttavapiirin ja elää siinä piirissä ilman sitä painolastia, jossa minua koko ajan ajatellaan isäni kautta ja verrataan häneen ja naureskellaan sille, kun kerron, kuinka se on aiheuttanut minulle masennuksen ja läjän muita itsetunto-ongelmia. Pahempaa on luvassa, jos anoppi on mennyt kertomaan hänelle mitään, mitä olen kertonut itsestäni tai elämästäni. Isäni saa niistä asioista erinomaisia tartunta-alustoja, joihin hän sitten iskee kiinni ja alkaa taas mustamaalata minua ja levitellä asioitani ympäriinsä. Eli tämä ei rajoitu pelkästään siihen, jos anoppi vaihtaa mielipidettään minusta, vaan päälle saatan menettää kaikki muutkin uudet melkein-kaverini. Tämän takia sanon, että anoppi pilaa elämäni. Vaikka olen pyytänyt ja kieltänyt häntä tekemästä niin, ja kertonut, että näin voi tapahtua, jos hän sekaantuu tähän asiaan.

(Ja minä muuten tiedän pareja, joiden vanhemmat eivät ole tavanneet toisiaan, koska pariskunnasta toinen tai molemmat eivät näin ole halunneet, joidenkin vastaavanlaisten syiden vuoksi, tai koska he haluavat elää omaa elämäänsä, johon vanhemmat eivät tule sotkemaan asioita. Sinänsä ei siis omaan korvaan ole koskaan kuulostanut "epäkohteliaalta".)

Kun tuota kirjoitustasi lukee, tuntuu, että isäsi ei muuta ehdi tehdäkään kuin juosta ihmisten luona kääntämässä heidän päitään aina omaan suuntaansa ja haukkumassa sinua ja muita, keitä hän nyt ei halua arvostaa. Ei sinänsä, että epäilisin kertomaasi, mutta aika kamalalta tyypiltä vaikuttaa. Luulisi, että tuohon kaikkeen menee ihan hirveästi aikaa ja energiaa.

Miten joku edes viitsii nähdä tuollaista vaivaa? Eniten ihmetyttää, että sinä ja isäsi olette eri sukupolvea, joten ovathan sinun ystäväsikin eri sukupolvea kuin isäsi. Miten ihmeessä hän pääsee näiden sinun ystäviesi kimppuun, luulisi, että he eivät viitsisi isänsä ikäisen ihmisen kanssa alkaa mihinkään tuttavuuteen. Minä ainakaan en olisi pätkääkään kiinnostunut, jos jonkun kaverini isä alkaisi tehdä tuttavuutta kanssani, lopettaisin saman tien. Hulluna pitäisin lähinnä. En tunne oikein ketään, joilla ystäväpiiri olisi sama kuin hänen vanhemmillaan.

Vieraille ihmisillekö tuo isäsi sitten alkaisi soitella tai muuten ottaa yhteyttä ja sinua haukkuisi? Kun niin pelkäät, että uusi ystäväpiirisikin kääntyisi isäsi kelkkaan, mitä hullua? Mistä isäsi edes saisi tietää, keiden kanssa vietät aikaasi?

Jotenkin tuntuu, että olet hiukan ylihysteerinen tämän asian kanssa. Olet kuitenkin käynyt terapiassakin kirjoittamasi mukaan vuosia, joten eikö sieltä ole mitään apua tähän ongelmaasi tullut? Sinun pitäisi pystyä jättämään isäsi omaan arvoonsa ja olemaan riittävän jämäkkä oman elämäsi suhteen.

En voi uskoo,ettei kukaan muu ihminen oo tajunnu ikinä, miteen sairasta on jos lapsen/teinin isä liikkuu koko ajan samoissa nuorisoporukoissa kuin tyttärensä!
Lisäks sun kertoma vertailu koko ajan kumpi teistä on parempi sinä vai sun faija, miten sun kaverit käänty sun faijan kavereiks ja hylkää sut ja miten isäsi kääntää koko ajan kaikki sun tuntemat ihmiset sua vastaan, siis se on niin absurdii ku olla ja voi.

Miten ihmeessä sun faija on voinut olla esmes koulussa sun mukana joka ikinen päivä about jotain 15 vuotta? Eiks se käynyt töissä?
Vai onks sun faija opettajana sun koulussa? Jos sun faija oli 24/7 sun kanssa samassa paikassa niin miten sen systemaattinen sun lyttääminen on menny läpi koulun muissa opettajissa? Ei ne niin tyhmii ole, ett jos joku kolleega haukkuu ja painaa omaa lastaan sata nolla koko ajan pohjamutiin kaikille ihmisille, niin kyllä sellaseen tartutaan.

Mä en ole hengaillu mun faijan kanssa ikinä silleen, että olis ollut samat harrastukset, kaverit tms. Kotona tieteski ollaan oltu samaan aikaan paljon, mutta himassaki mä olen leikkiny barbeilla ja myöhemmin meikeillä sun muuta eikä nää tyttöjen jutut mun faijan intressissä oo koskaan ollut. Sen takii mä en voi käsittää sitä, että sä oot istunut sun faijan vieressä koko aika etkä oo leikkiny esmes ulkonakaa muiden lasten kaa koskaan ilman faijaas.
Tieteski meki käytiin sukulaisissa ja aikuisten kavereilla, mut ei sielläkää lapset ja aikuiset touhunnu kauheesti keskenään, meidät kersat tuupittiin leikkimään kimpassa jotain, aikuiset jäi juttelemaan omiaan kahvin tms ääressä. Ei kenenkään vanhempi ollu koko ajan vieressä dissaamassa lastaan muille kersoille. Jos ois ollu, niin aika äkkii nää muut aikuiset ois pistäny sellasen tyypin ruotuun.

Tosi himmeeltä tuntuu jos sun faijan elämäntehtävänä on ollu pelkästään sun elämän järjestelmällinen tuhoominen eikä muka kukaan muu ihminen oo sitä tajunnu. On aika sairas tyyppi jos tollaseen pystyy yhä eikä vieläkään kukaan hiffaa mitä se tekee.
Tätä taustaa vasten mä funtsaan, että sun käytös vaikuttaa enemmän ku omituiselta anopin mielestä. Sun anoppi miettii ootko sä oikeesti faijas henkisen julmuuden uhri vai onko sun jutut jotain fuulaa.

Nyt sä yrität pakottaa kaikin konstein anoppisi luopumaan sun vanhempien tapaamisesta, se tekee hommasta vielä kummallisemman. Sä käyttäydyt samoin kun sun faijas, haukut isääs muille ihmisille ja yrität pakottaa niitä pitämään sitä narsistihirviönä joka tuhoo sun elämän aina ja kaikkialla. Sä et anna anopillesi mitään mahdollisuutta muodostaa omaa mielipidettään asiasta.

Ja kun anoppi ei hyppääkään sun tahdon mukaan, sä syytät anoppias perseilijäks sun muuta, eli eipä näytä hyvältä toi sun käytös oikeesti.

Kilikello ja meitsifuntsastännäin:

mitä outoa siinä on, jos ihmisellä on eri ikäisiä tuttavia? Tai no eihän kai kaikilla ole, mutta esim. minulla on aina ollut kavereita ikähaarukalla 5-80 vuotta, ei väliä, minkä ikäinen itse olen. Kun minä olin teini, siis 13-18v. niin liikuin pelkästään 40-vuotiaan tuttavatädin kanssa, mitä kautta sitten tuli niitä muita 35-50v. tuttavia. Tärkeitä edelleen. Tällä hetkellä, kolmekymppisenä, parhaat kaverini ovat nelikymppisiä tai vähän yli. En itse asiassa edes tunne itseni ikäisiä ihmisiä, vaan ne ovat joko niitä lapsia ja teinejä (sukulaisten ja tuttujen kautta tulleet tutuiksi) tai sitten just nuo nelikymppiset ystävät ja ystävättäret. Vielä jokin aika sitten yksi tärkeimmistä ystävistäni oli 85-vuotias, hän tosin kuoli.

Jos on paljon perhetuttuja ja muita, niissä on usein vähän eri sukupolven edustajia; kun on ne "vanhemmat ja niiden lapset". Tällä tavalla tulee niitä eri ikäisiä kavereita, kun ne vanhemmat ja lapset tavataan yhdessä ja erikseen ja eri kokoonpanoilla. Jos on itseä paljon vanhempia tai nuorempia sisaruksia, niidenkin kautta tulee eri ikäistä tuttavaa. Tai näin se ainakin minulla on mennyt. Meillä esim. ikäiseni serkut ovat enemmän vanhempieni kavereita kuin minun, minua he eivät tapaa ollenkaan enkä minä heitä, vaikka joskus oli kaikki edellytykset siihen, että meistä(kin) tulisi kavereita.

Aloittaja:
sano sille anopille suorat sanat. Siis että rajat ne on sinullakin. Anopit ovat vähän tuollaisia joskus. Ja isälle ei tarvitse sanoa mitään, pesunkestävä narsisti tai muuten vain itseensä liiaksi rakastunut yksilö ei yleensä järkipuheesta edes piittaa. Antaa hänen jäädä omaan arvoonsa.

Voi vittu mitä ihmisiä tääkin ketju on täynnä. Täälä ei vissiin kahta lukuun ottamatta taida tyypit tietää, millasia ihmisiä narsistit on?

Onko se jotenkin väärin, että ihminen haluaa suojella itseään? AP vissiin tuntee isänsä käytöksen aika hyvin (ja kyllä, narsistien "tuhoamisvimma" voi olla melko systemaattista, koska he eivät siedä sitä, että muut ympärillä menestyvät. Heidän on itsensä pakko haalia ne ihailijat itselleen, koska he elävät siitä.) ja siksi tietää, mihin tämä pystyy.

Teillä muilla on varmasti ihan normaalit, ehkä joskus "vähän nolot" porukat, joilta voi tulla suusta korkeintaan teidän noloja lapsuudenaikaisia lausahduksia, kuten "isi mulla tuli kakka housuun haittaaks?". Teille se on ihan okei, että kivat uudet ihmiset tapaavat teidän "joskus vähän nolot" vanhemmat.

Narsistien kanssa asia on toisin. Uusi ihminen ei pysty muodostamaan narsistista TODELLISTA mielipidettä, koska siitähän narsisti just pitää huolen: että se mielikuva on kultaa ja kimallusta ja hän on se kaikkein säihkyvin timantti. Hän luo illuusion itsestään rakastettavana, ihanana ihmisenä. Sori, mutta narsistit vain tekevät tätä. Te ette sitä käsitä, koska ette ilmeisesti tunne yhtäkään. Illuusio rikkoutuu vasta vuosien päästä, riippuen vähän siitä, kuinka usein on tekemisissä narsisti-henkilön kanssa. Mitä vähemmälle yhdessäolo jää, sitä helpompi narsistin on ylläpitää illuusiotaan. Mikä pahinta, narsistit myös uskovat itse omiin juttuihinsa: he ovat itsekin sitä mieltä, että he ovat ihania tyyppejä. Jos joku muuta väittää, he saavat raivareita ja kostavat. Olen ollut tilanteessa, jossa narsisti-puoliso kosti sen, että vaimo, juhlakalu, sai syntymäpäivillään enemmän huomiota kuin hän. Mies suuttui, haukkui kaikki vieraat ja lähti ulos, koska "ei jaksa noin tyhmässä seurassa olla".

Tosin te käyttäydytte vähän samaan tapaan kuin raiskauksen uhrien kanssa: joku on tullut raiskatuksi ja porukka huutelee sen olevan uhrin oma vika, mitäs pukeutui/käyttäytyi/liikkui tietyssä paikassa tietyllä tavalla. Eli ihan oma vika, ei siitä raiskaajaa voida syyttää...... Sama tässä ketjussa: "sä oot ihan pimee, kun haluut suojella itseäs ja omaa elämääs! Sä tässä se ihmisperse olet!"

Ylipäänsä SE on perseilyä, että anoppi arvostaa omaa uteliaisuuttaan enemmän kuin toisen tunteita. Minä en haluais olla tuollaisen anopin kanssa missään tekemisissä. Tai yhtään minkään muunkaan ihmisen, joka leikkii läheistäni ja sitten yhtäkkiä kiskaisee maton altani ilmineeraamalla, ettei välitä paskanvertaa siitä, miltä minusta tuntuu / mitä ajattelen / mitä olen erikseen pyytänyt.

Tässä nyt mennään hieman ylikierroksilla. Minä vain ihmettelen, kun ap kirjoittaa, että hänen isänsä on tuhonnut hänen joka ikisen ihmissuhteensa, että miten ihmeessä se on ollut mahdollista.

Voi olla eri ikäisiä ystäviä, kyllä. Mutta ystävyyssuhteet syntyvät hiukan eri tavalla, kuin siten, että jonkun tuntemansa ihmisen isä ottaa noin vain yhteyttä ja alkaa tehdä tuttavuutta ja jopa onnistuu pyrkimyksessään. Se kuulostaa minusta mahdottomalta. Miten se todellakin on ollut mahdollista esim. koulu- ja opiskelutoverien kohdalla? Minun opiskelukavereistani ei muistaakseni yksikään koskaan käynyt kotonani eikä kukaan ollut koskaan vanhempieni kanssa mitenkään tekemisissä. Hyvä jos toisiaan missään näkivät. Miten jonkun isältä voi riittää aikaa ja energiaa urkkia tyttärensä kaveripiiriin kuuluvien ihmisten nimiä ja yhteystietoja ja sitten alkaa luikerrella heidän elämäänsä ystävystyäkseen näiden kanssa ja sitten mustamaalata tytärtään näille.

Tuleeko tämä isä tyttärensä työpaikalle ja siellä alkaa hieroa ystävyyttä tämän kaikkien työtovereiden kanssa ja onnistuu luomaan luottamukselliset ja hyvät ystävyyssuhteet heidän kanssaan, häh???

Entä tämän ap:n puoliso? Onko hänkin manipuloitu appiukon taholta? Kun kerran joka ikisestä ihmissuhteesta on kyse.

En epäile narsistista käytöstä, kyllä sitä on ja tuon synttärisankarin puolison käyttäytymismallin olen joutunut itsekin todistamaan. Siinä tapauksessa oli kyse pikkulapsesta, jonka saamaa huomiota ei toinen vanhemmista kyennyt kestämään. Muutakin muistan, mutta tuo tuli lähelle. Tuota se todellakin voi olla.

Minua ihmetyttää vain se, miten tuo ap:n tilanne on voinut käytännössä olla mahdollinen.

On näillä pahimmilla narsisteilla tekemistä, kun on koko maailma saatava ihailemaan itseään ja kaikki ne, jotka ei suostu ihailijapiiriin, lyötävä jollain lailla lyttyyn. Hankalaa luulisi elämän olevan. Pahin skenaario varmaan joutua sitten vanhana yksinäiseksi ja unohdetuksi eikä kukaan välitä paskaakaan ja peilistäkin katsoo vähemmän loistelias kaveri.

Osalla täällä kirjoittavista ei ole aavistustakaan narsistin hovin ja sen liepeiden laajuudesta. Siihen toden totta kuuluvat kaikki ikäluokat. Julkisuuden henkilöt saavat narsistin aivan hullaantumaan, koska heistä tarttuu karismaa narsistiin. Siis ihan jossain tilanteessa narsisti voi myöntää, että Suomen suosituin laulaja tai presidentti on karismaltaan vielä häntäkin ylempi, mutta kun narsisti menee tämän julkkiksen juttusille, niin hän on taas saanut lisää karismaa.

Ystävät ja tuttavat on yritettävä pitää mahdollisimman kaukana narsistista. He näkevät narsistista aluksi parhaan pintakiillon. Se voi vaikuttaa harmittoman huvittavalta korkeintaan. Narsisti onkii heiltä tietoa uhristaan, hän on julman tarkkanäköinen.

Lapsiuhrin itsetunto on hyvin heikko. Hän ei ole koskaan saanut narsistivanhempansa pyyteetöntä rakkautta. Häntä on hyvästä suorituksesta palkittu, mutta huonosta rangaistu sitäkin pahemmin. Lapsen on vaikea solmia normaaleja ihmissuhteita, koska hän ei tiedä, mitä ne ovat. Hän on rakkauden kerjäläinen. Kun jossain vaiheessa pääsee opiskelemaan tai muuten pois narsistin katon alta, voi vähitellen alkaa rakentaa itsetuntoa ja opetella ihmissuhteita. Ne ovat paljon muutakin kuin narsistin korostama velvollisuus rakastaa narsistia.

Kuvaat hyvin narsistia. Joku tuolla kirjoitti että narsisti on showmies. Juuri näin on.
Narsistin elämä on ihmeen helppoa, hän sanoo että elämänsä on kivaa ja hauskaa. Hän ei tunne ahdistusta eikä masennusta, ei katumusta teoistaan koska ei tajua tehneensä mitään väärää.
Jos narsistille yrittää kuvailla hänen aiheuttamien tekojen pahuutta, hän sanoo: En todellakaan ymmärrä mitä puhut.

Narsistin minän kehitys on jäänyt kohtalokkaalla tavalla vajaaksi. Hän sieppaa muiden ''sieluja'' itselleen, kuin ravinnoksi. Lähimmät ovat tietenkin suurimmassa vaarassa, mutta narsistin nälkä on rajaton, ja siksi kun uusia ihmisiä tulee näköpiiriin, hekin ovat vaarassa joutua narsistin ravinnoksi.
Aika harva ymmärtää mistä tässä on kyse.
Mutta narsisti hurmaa uusia ihmisiä showmiehen taidoilla, ja uudet ''sielut'' joutuvat lopulta kiinni kuin hämähäkin verkkoon jos viipyvät liian kauan narsistin kimaltavassa hehkussa, hurmaavassa seurassa.

Ap, loppujen lopuksi ainut keinosi on se että opettelet ajattelemaan niin ettei sinun tarvitse kahmia ''omia ihmisiä'' . Sillä nyt sinä olet luonut sellaisen kuvion että on ''isän leiri'' ja ''minun leiri'', ja sinä pelkäät kauhun vallassa että sinun leirin ihmisiä karkaa isän leiriin.
Showmies tulee AINA hurmaamaan valheellaan uusia ihmisiä, et voi estää sitä. Opettele henkistä itsenäistymistä, eriytä ajattelusi isän maailmasta. Lopeta kertakaikkiaan huolestumisesi sen suhteen että isän leiri aina vaan suurenee kun isä ahnehtii uusi ihmisiä.
Tärkeitä ovat vain sinä, miehesi, ja äitisi joka tietää millainen isäsi on.


Totuus on se, että loppujen lopuksi omassa leirissä on vain yksi jäsen , ja se olet sinä itse. Pidä itsestäsi huolta, lopeta se huolestuminen, kehitä itsenäistä ajattelua, anna muiden tehdä omat päätöksensä ja valintansa.
Anna anopin - ja kenen muun tahansa - juosta isän leiriin jos hän haluaa, se on hänen valintansa, et ole siitä vastuussa. Kun opit näin ajattelemaan, masennus ja ahdistuskin hellittää sillä nyt olet ottanut liikaa stressiä huolestumalla muiden valinnoista ja päätöksistä.

😡😡😡😡😡😡 kauheaa