Mistä lähtien 20% korotus sakoissa kohtuullista kun palkat jopa laskeneet, ainoastaan hyvätuloisilla tulot kasvaneet ja niiltä taas aikovat laskea sakkoja. Rikesakkojen korottaminen työttömille ja muille pienituloisille ei ole todellakaan oikein, meinaako ne että uhkailu sakkojen kaksinkertaistamisella saisi näyttämään tuon korotuksen pieneltä.
Aikovat lisätä valvontaakin niin paljon että ylinopeudet loppuisi kokonaan. Vitun pellekytät, mitä jos valvoisivat vaikka putkia paremmin ja loettaisivat itse ihmisten murhaamisen.
Aikovat lisätä valvontaakin niin paljon että ylinopeudet loppuisi kokonaan. Vitun pellekytät, mitä jos valvoisivat vaikka putkia paremmin ja loettaisivat itse ihmisten murhaamisen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sakkoja ei onneksi ole mikään pakko hankkia, on ihan sallittua ajaa rajoitusten mukaankin jolloin sakkoja ei tule.
ERITTÄIN HYVIN SANOTTU!
Ja "rikkaisiin" ja sakkojen ylärajan alennuksiin sen verran faktaa, että onhan se järjetön yhtälö sekin, että työtön/vähävarainen saa samasta rikoksesta / ylinopeudesta 200euron sakon kun paremmin elämässään pärjännyt saa samasta rikoksesta / ylinopeudesta 100000euron sakon. Ei sekään reilua ole, ei tasa-arvoista oikeuden edessä ainakaan...
Ps. Itse olisin tuossa kuvitteellisessa "rikoksessa" varmasti lähempänä tuota 200euroa, mutta siltikin; jotain rajaa sakon määrälläkin.
Pienituloiselle se 200€ voi vaikuttaa paljon enemmän kuin sille pienituloisen työllä kohtuuttomasti rikastuneelle 1000?€ sakko.
Ymmärrätkö numerologiaa? Ilmeisesti et. KOHTUUTTOMASSA sakkoesimerkissäni oli 5 nollaa, se on siis sata-tuhatta-euroa joka on mielestäni täysin kohtuuton.
Tiedän kyllä, että jollekin 200euron sakko on "maailmanloppu", mutta edelleenkään ylinopeutta ei ole kenenkään pakko ajaa.
Ymmärrän myös, ettei (kohtuuttoman) rikkaankaan ole pakko kaahailla, mutta täysin järjenvastaista on samasta ylinopeudesta saada kymmenien tuhansien tai jopa sadan tuhannen euron rangaistuksia, kun sama rikos maksaa toiselle kansalaiselle 200euroa. Se ei ole mitenkään tasa-arvoista.
Kysymysmerkki perässä meinasi että sama onko niitä nollia enemmän tai vähemmän. Sadantonnin sakot erittäin harvinaisia, mutta miljonäärit itkee lehtien palstoilla jo kymppitonninkin sakoista, vaikka ei vaikuta millään tavalla elintasoon, puhumattakaan että näkisi nälkää.
Niin.
Eli sinusta on siis oikeudenmukaista, että samasta rikoksesta saman maan kansalaisille voidaan antaa 200euron tai vaikkapa 10 000euron rangaistus? Eli vähän niin kuin "pärstäkertoimen" mukaan?
Olisiko tällä logiikalla oikeudenmukaista sekin, että rumat ihmiset maksaisivat korotetun sakon ja kauniimmat saisivat alennusta?
Minusta ihmisten, niin rikkaitten kuin köyhien, rumien kuin kauniidenkin, pitäisi olla oikeuden edessä tasavertaisia. Käsittääkseni perustuslakikin pohjautuu lain edessä tasavertaisuuteen.
Autoilun johtava maa SAKSA hyvänä esimerkkinä; ylinopeussakko kaikille kansalaisille, myös ulkomaalaisille, sama. Siellä tosin Saksalaiseen ajokorttiin tulee virhepisteitä liikennerikkomuksista. Tämä olisi hyvä käytäntö Suomeenkin? Toimiihan tuo kaikille tasapuolinen järjestelmä useissa muissakin Euroopan maissa.
Ps. Edelleenkin muistutan, etten ole miljonääri... en tosin ihan prc-aukinenkaan, mutta tasapuolisuuden kannattaja kylläkin.
Eipä tuo itkulta vaikuta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112017741298_uu.shtml
"Lähes 40 000 euron sakko päin punaisia ajamisesta."
"Rinta-Jouppi sanoo ottavansa sellaisen sakon vastaan kuin lain mukaan hänelle tapahtuneesta kuuluu. -Vähän se on reipas (sakkosumma), mutta jos se katsotaan rikokseen nähden kohtuulliseksi, niin Suomen lain mukaan pitää mennä."
Köyhä olisi saanut 280euron rangaistuksen tästä "rikoksesta". Melko reilua?
Itkemistä tuokin oli vaikka peitteli "kysymykseen" oikeudenmukaisuudesta, suurin osa valittaa oikein kunnolla.
Hirveät summat näköjään varastaa autokaupoilla että on sitten varaa maksaakin törttöilyistään. Ei varmaan montaa tuntia kulu kun tuo summa tulee tilille, mutta köyhällä voi mennä kuukauden ruokarahat. Voisihan sitä luopua sakoista kokonaan ja tilalle vankeusrangaistukset tai yhteiskuntapalvelusta niin olisi tasapuolista.
Eli pidät yrittäjää automaattisesti varkaana, jos on yritystoiminnallaan pärjännyt taloudellisesti hyvin?
Ok, asia selvä.
Pidät siis tasavertaisen oikeudenmukaisena samasta "rikoksesta" useanlaisia rangaistuksia ja "pärstäkertoimeen" perustuvia eroavaisuuksia. Sinusta 40000euron ja 280euron sakko samasta "rikoksesta" on ihan ok?
Ok, asia selvä.
Onnea valitsemallasi tiellä. Hanki nyt kuitenkin kateuteesi ja sen aiheuttamaan ahdistukseen ihmeessä jonkinlainen mielialalääkitys, muutoin ei hyvä heilu... masennukseen voi vaikka kuolla.
Jos tykkäät maksaa tonnin autosta 5 tonnia niin asia OK.
Ensin valiti maksukyvyn mukaisista sakoista, mutta sama vankeusaika tai yhteiskuntapalveluskaan ei tunnu kelpaavan, yritä nyt päättää.
Kiitos, valitsen aina itse mitä tietä ajan, mutta onnea tarvitaan kun vastaantulija saattaa olla joku rikas idioottikaahari jonka ei tarvitse pelätä sakkojen suuruutta.
Kannattaa+muistaa,+että+rikesakot+nousivat+jo+ennen+nyt+tulevaa+korotusta+100%.+Toisin+sanoen+rikesakkojen+kokonaiskorotus+tulee+olemaan+120%.+Kannattaa+huomata,+että+rikesakko+on+kaikille+saman+suuruinen,+tuloista+riippumatta.+Päiväsakko+jota+oltaisiin+myös+korotettu+100%+on+suhteellinen+ja+perustuu+tulojen+määrään.+Vaikka+kyseessä+on+lakiteknisesti+kaksi+täysin+samaa+asiaa,+päiväsakon+korotus+tyrmättiin+(näin+oli+varmaan+alunperin+tarkoituskin).+Jatkossa+sakoilla+kerättävä+rahasumma+painottuu+entistä+enemmän+pienempituloisten+maksettavaksi.
Perusideahan+päiväsakoissa+(tulojen+mukaan)+on+se,+että+rangaistuksen+määrä+olisi+suhteessa+saman+suuruinen.+Rikesakossa+homma+toimii+käytännössä+päinvastoin.+Esim.+max.+rikesakko+saattaa+ajaa+pienituloisen+(eläkeläisen,+työttömän,+opiskelijan)+kuukausiksi+taloudelliseen+ahdinkoon,+kun+taas+suurituloiselle+sillä+ei+ole+käytännössä+mitään+merkitystä.
Rikesakon+määrä+ja+sitä+kautta+rangaistuksen+määrä+on+pienituloisimmille+aivan+liian+suuri.+Rikesakon+pitäisi+olla+pienituloisimpienkin+kohdalla+ainoastaan+muistutuksenomainen.
Ajattele asia niin, että jos haluat ajaa hieman kovempaa kuin muut, olet valmis aina ajoittain maksamaan siitä edusta, jos taas haluat ajaa isoakovaa niin sen hinta onkin sitten kovempi. Jos Sinulla ei ole tuohon varaa, ajelet ilmaiseksi rajoitusten mukaan. Yksinkertaista! Elämä on valintoja täynnä.
Miksei se siis koske rikkaita? Koska rikkaat päättämässä.
Kyse on rangaistuksesta, ei edusta ja rikkeestä seuraa rangaistus (lievemmillään huomautus).
Suomen perustuslain mukaan "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä". Näinhän asia ei tietysti ole kirjaimellisesti, mutta tässä rikesakkomallissa tasa-arvo rangaistuksen vaikuttavuuden ja sen tehokkuuden suhteen ei toteudu missään määrin. Ehkä parempi olisikin, ettei rikkeistä annettaisi rahallisia sakkorangaistuksia ollenkaan, vaan esim. virhepisteitä ja kun niiden määrä täyttyy, kortti pois ( mahdollisesti sopiva ja sopivan nöyrryyttävä yhteiskuntapalvelu tai linnareissu).
Se rauhoittaisi kummasti ja kohtuullisen tasapuolisesti kaikkien kaasujalkaa, varallisuudesta huolimatta.
Köyhälle auto voi olla välttämätön liikkumisväline, rikas voi ajaa vaikka taksilla.
Varmasti jokainen on joskus vahingossa ajanut ylinopeutta rikesakon arvoisesti, tässä nimenomaan puhutaan pienistä olemattomista ylinopeuksista jotka ei millään tavalla vaaranna liikennettä (ihan siksikin että rajoitukset ovat jo liioitellun alhaisia, lähes kaikkialla laskettu viimeisen 10v aikana) ja joita ajaa erittäin helposti vahingossakin jos keskittyy liikenteessä muuhunkin kuin mittarin tuijottamiseen.
Siksi rikesakkojen korotukset on järjettömiä ja se on vain törkeää rahastusta. Porvarihallituksella tämä kuitenkin kuuluu suunnitelmaan siirtää tulonhankintaa hyvätuloisilta pienempituloisille. Rikesakkojen korotushan tarkoittaa että köyhät maksavat suhteellisesti enemmän valtiolle aiempaan verrattuna. Näin jää rahaa esim miljonäärien perintöveron alentamiseen.
Mitä tulee päiväsakkoihin, on ihan oikein että ne ovat kaikille yhtä tuntuvia koska muutenhan hyvätuloiset voisivat vapaasti vaarantaa ihmishenkiä. Päiväsakoissa kuitenkin puhutaan törkeistä ylinopeuksista joita ei ajeta vahingossa, se on suuri ero rikesakkoon verrattuna.
Rikkailla on varaa ajaa rajoitusten mukaisesti! Tekemällä oikeita valintoja, pystyy rikastumaan! Köyhät koheltakoot ja maksakoot siitä!
Rikesakkosysteemi ajaa hommat siihen, että rikkeitä voidaan ajatella vaikka halpana kansanhuvina, nimittäin jos on riittävästi massia.
>>>>
Nopeusrajoituksen rikkominen yli 60 km/h alueella:
ylinopeus enintään 15 km/h 140 euroa
ylinopeus yli 15 km/h ja enintään 20 km/h 200 euroa
>>>>
Massimies voi kaahata aika huoletta, eikä tunnu missään. Ehkä ne puheet ylinopeuksista on pelkkää joutavaa höpötystä.
KÖYHÄN "kannattaakin" sitten ajella YLI RIKESAKKORAJOJEN reippaampaa ylinopeutta, eli ottaa tahallaan päiväsakkoihin perustuvia sakkoja =halvempaa pers´aukiselle, kuin tasavertainen rikesakko.
RIKKAALLE "massimiehelle" tuollainen temppu maksaakin kymmeniä tuhansia euroja...
Tämä siis oletuksella, että ylinopeuden ajaminen ylipäätään on joku kansalaisoikeus ja kansanhuvi. Pakkohan ei kenenkään ole maksaa euroakaan sakkoja, kun ei ajele ylinopeutta.
Ruvennu ihmetyttämään, miksen en enää saa sakkoja, eikä poliisit pysäytäkkään ollenkaan. Viimeksi viikonloppuna ajoin varmasti kaupungissa 40km/h alueella vähintään 50km/h tutkaan, mutta eivät pysäyttäneet kolme poliisisa seisovat vain tienlaidassa, vastapuolella tutkapirssi ja kolmesti olen ajanut kameratolpalle vuoden sisään vähintään 20km/h ylinopeudella, eikä niistäkään ole kuulunut mitään ja tuosta viimekerrasta on jo mennyt nyt 7kk, joten luulenettei siitäkään mitään kuulu..
mittarin olen gbs:llä tarkistanut eikä se valehtele juuri ollenkaan 2-3km/h liikaa näyttää 100km/h nopeudessa
Paljon hanakammin pysäyttelevät jos töissä, työttömän pysäyttämisessä kuluu aikaa jolloin voisi hankkia enemmän, mutta tuolla sakkojen korotuksella aikovat paikata aukkoa. Työttömälle ajokieltokaan ei niin haittaa eli ei kytät voi olla niin vahingoniloisia.
Sakot+saisi+korottaa+vähintäin+300%+ja+minimisakon+määräksi+1500€,+turhaa+kitinää+kenenkään+ei+ole+pakko+sakkoja+hankkia.
Ehkä päiväsakkoja mutta rikesakkoja ei ole järkeä korottaa. Sehän vaarantaisi liikennettä jos ajossa ei voi enää keskittyä muuhun kuin mittarin tuijottamiseen.
Alle 15km/h ylinopeuksista ei pitäisi antaa sakkoja ollenkaan ja perustelut: 1. rajoitukset jo ennestään liioitellun alhaisia ja 2. jatkuva mittarin tuijottaminen vie huomion muun liikenteen seuraamisesta
Nyt puuttuvat jo muutaman km/h ylityksiin, täysin järjetöntä kun 10km/h vaihtelukin tapahtuu helposti ilman vakionopeussäädintä.