Bassonsoitto on vaativampaa kuin kitaran

basesti

Kitaralla on paljon helpompi jo aloittaakin soittoharrastus. Ei muuta kuin muutama perussointu ja se on siinä. Bassolla pitää olla heti jo alussa hyvä yhteistyö rumpalin kanssa. Kitaristi saa kikkailla yleensä niinkuin haluaa.

20

793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gftrtrtt

      Eikös se ole nimenomaan helpompaa, kun ei tartte niitä ziljoonia eri molli- ja duurisointuja opetella. Ja kun perusbassossa on vaan 4 kieltä, niin ei tartte hirveesti sormia väännellä.

      Täytyy sen kitaristinkin pysyä rytmissä siinä missä muidenkin. Toki ilmaisunvapautta on hieman muita enemmän, mutta ei sitä nyt sentään ihan mitä sattuu sointuja ja säveliä soiteta.

      Onhan se bassokin vaativa instrumentti jos virtuoosiksi tähtää. Perussoitto sen sijaan sujuu jo muutaman viikon treenillä.

      • NoJuust

        Kyllä asiansa osaavan basistin pitää yhtälailla ymmärtää soinnuista ihan samalla tavalla. Soinnunhan voi soittaa myös melodisesti, eli ääni kerrallaan.

        Olen joskus tuurannu basistia, vaikka itse olen kitaristi. Voin sanoo, että se on ihan yhtälailla haastavaan, mutta se haastavuus tulee muista asioista, kun kitaristin homissa. Kitaristin hommissa voi välillä vähän löysäillä, mutta basistin hommissa ei yhtään.

        Välillä käy näillä keikoilla, jossa basistiksi on selkeesti pistetty se, joka ei ole muuta instrumenttia oppinut soittamaan tai on bändin "se" huonompi kitaristi. Sehän on totta, että perusteitten syrjään on helpompi päästä bassossa kun muissa instrumenteissa, mutta ei se huonolla basistilla varustetun bändin musa tahdo kulkea lainkaan.

        Oon joskus sanonut, että hyvä basisti voi tehdä huonosta rumpalistakin kelvollisen, mutta ei koskaan päinvastoin!

      • niinpänäinpä
        NoJuust kirjoitti:

        Basistin tehtävät on pitää homma kasassa yhdessä rumpalin kanssa, jep. Se on tietenkin sellasta tasasempaa poljentoa ja ei siinä varmaan pahemmin huilailla.

        Sanotaan, että The Whon rumpali Keith Moon ei ollut kummoisempi rumpali, mutta John Entwistle pysty pitämään loistavana basistina homman kasassa. Kyllä kattelee mielellään tuon kyseisen basistin työskentelyä videolta.

        Onhan näitä "basistisankareita" Stu Hamm, Steve Harris, Geddy Lee, Billy Sheehan, Flea ja moni muukin.

    • belseboop

      Niin,,kai ne johonkin perustuvat loputtomat basistivitsit..

      • bassmonkey

        Joo, nää on näitä....

      • Pitkätukka-68

        Käsittääkseni basistivitsit saivat alkunsa Silu Seppälän Rumban haastattelun laukomastaan "basisti on muusikon paras ystävä" -tokaisusta.

        Itseironinen kommentti tietenkin, mutta kun kitaristi ja laulaja tuppaa yleensä olemaan ne tähdet, niin rumpali ja basisti jää yleensä taka-alalle. Rumpalilla on sit kuitenkin isommat vehkeet ja usein isommat eleetkin, niin basisti tuppaa olemaan se vääjäämätön taka-alan soitin, etenkin kun useimmat kuuntelijat eivät edes tunnu kuulevan mitä basisti oikeasti siellä lavalla tekee.

        Itse en – ja tuskin kukaan muusikko yleensäkään – tietenkään oikeasti vähättele basistin merkitystä. Vitsejähän nyt väännetään aina vaikka mistä, ei niitä niin vakavasti pidä ottaa.

        Ja siis kitaristi itse olen, mutta tietystihän sitä bassoakin on tullut treeneissä välillä soiteltua.

      • grtrty
        Pitkätukka-68 kirjoitti:

        Ei saa basistia rasistia syrjiä!

        Kyllähän se bassokin on ihan mukavaa vaihtelua kitaristillekin. Ihan kiva soitin, vaik ei ihanyhtä kiva, kun skeba ite!

        Kitaroissa on se puoli, hyvä tai huono, että niitä perkuleita pitää olla useampia. Aina joku uus, vähän erilainen keppi pitäs saada ja saa säästää ainakin vuoden. Oispas vaikka pianisti...

        Jos tietenkin on joku paatunut hevimies, niin sitten pari mustaa hevikeppiä riittää, jos taas tykkää soitella musaa laidasta laitaan, niin keppejä pitää olla joka lähtöön.

    • Essab

      Kyllä aloittelijan on bassolla helpompi soittaa. Riippuu tietysti mitä soittaa, mutta hyvin yksinkertaisen bassolinjan pystyy vetämään helpostikin. Siinä ei tarvitse kuin painaa oikeaa kieltä oikealta nauhalta ja rämpyttää menemään.

      "Ei muuta kuin muutama perussointu ja se on siinä" -kirjoittaa ketjun aloittaja. Asiahan on kuitenkin niin, että sointuotteiden ottaminen on hyvinkin haastavaa ja vaatii harjoittusta ennenkuin ne alkavat sujua.

      • Anonyymi

        Sehän on just näin pojat. Bassolla ei tarvi kuin "painaa oikeaa kieltä oikealta nauhalta ja rämpyttää menemään."

        Muuten hyvä kommentti, mutta eihän sitä kitarallakaan tarvi kuin painaa kieltä oikealta nauhalta ja rämpyttää menee. Pianistin ei tarvi kuin painaa oikeaa kosketinta ja painaa menee. Tosin laulajan työ nyt on kaikkein helpoin, kun sillä ei tarvi painaa mitään, senkun vain antaa mennä...

        Eli joo, ei nyt mikään soitin niin helppo ole. Kitara, basso, rummut tai koskettimet voi olla ihan yhtä helpot tai vaikeet, riippuu täysin ihmisistä. Jotkut on jo "luonnostaan" hyviä laulaan, jotkut ei opi sitä ikinä. Jotkut osaa soittaa rumpuja lähes heti kun tarttuu niihin, jotkut ei opi soittamaan niitä ikinä.

        Ja sama pätee myös bassoon, kitaraan ja koskettimiin. Joillakin sujuu lähes luonnostaan, jotkut osaa pienellä harjoittelulla ja jotkut ei opi ikinä.

    • Am_basisti_kitaristi

      Aloittajan väite on ihan älytön ja turha.
      Kumpikin ajaa asiansa soittimena erillaisissa kokoonpanoissa olipa niissä mukana vain toinen tai molemmat.

      Kumpikin vaatii sitä tiettyä osaamista ja kumpikin tuo siihen musiikkiin sen oman osansa..

      Ja aina kuulee tämän ihme väitteen, että kitaristi voi tehdä sitä sun tätä kun basso on se joka rakentaa rytmiä ;D, ei se kitaristi siellä voi vetää mitä tahansa juttua ja kuvio ja omalla rytmillään ja sitä paitsi molemmilla on ne omat vapaudet siinä musiikissa toimimisessa ja on turha kuvitella, että basso vetää vaan tiettyä kamaa pihalle kun sillä voi tehdä vaikka mitä variaatioita siinä musiikissa muiden soittimien kanssa.

      MInä en ymmärrä ylipäätään aloittajan asennetta musiikkiin ja varsinkaan sitä, että kitaraa pitää dissata ja boostata basson osuutta musiikissa, kumpikin on aivan yhtä tärkeitä soittimina ja yhtä tärkeitä ovat näiden soittajat.

      Aloittajalle ilmeisesti myös on täysin vieras käsite "rytmikitara" jne. sekä kokoonpanot täysin ilman bassoa ;D

      Ei siinä mitään, basso on tärkeä soitin muttei sitä pidä nostaa toisten soittimien ylle kun se ei sinne kuuluu. Jos haluaa nostaa esille jotain soitinta niin se pitää tehdä soittamalla ja taidolla eikä boostaamalla toisia dissaavalla asenteella.

      • soitellenrauhaan

        Provohan tuo aloitus tietenkin oli. Bassossa on omat virtuoosinsa ja kitarassa omansa. Vaikka kuinka olis hyvä kitaristi, niin bassossa voi olla aivan perustasolla ja toisinpäin. Molemmat vaativia soittimia pro-tasolla. Periaatteessa olis hyvä osata soittaa molempia, koska ovat niin lähellä toisiaan. Bassolla voi "leikitellä" siinä missä kitarallakin, tosin bassossa ei ole tremoloa, mikä vähän rajaa juttuja. Jossain bassossakin oli toki tremolo, jos oikein erikoisen vehkeen haluaa. Kitaristi toki aina yleensä varastaa huomion basistilta, mikä vähän basistia kismittää. Mutta jos vaikka Rushia kattelee, niin kyllä siinä kitaristi ja basisti aika tasavertaisia lavalla on. Molempien toimintaa katselee ihan yhtä mielellään.

      • NoJuust

        Basso soolosoittimena on käsityksenä vaan hieman eri maailmassa, kun kitara. Jokainen kitaristi, joka on joskus kokeillut soittaa bassoa bändissä ja lähtenyt soittaa sillä kitaratyyppistä sooloa, on kyllä varmasti huomannut, että se ei vaan ole bändin kannalta kovin hyvä juttu. Pohja siinä vaan "tippuu" pois ja se kyllä latistaa sitä bändin perussointia aika totaalisesti.
        Ei siis ole kysymys siitä, että toimiiko nakit paremmin, huonommin vai yhtähyvin, kun kitaristilla basson kanssa vaan siitä että kappaleen luonne muuttuu ihan totaalisesti, kun basisti unohtaa oman tehtäväns. Kyllähän bassokin voi seikkailla yläkielillä, mutta bassosoolojen soitto vaatii ihan toisenlaisen lähestymisen, jotta ei tätä ikävää bändisoiton latistumista tapahtuisi.

        Olen joskus verrannut bassoa värisarjakuvien mustaan ääriviivaan. Kukaan ei yleensä kiinnitä niihin huomiota vaan väreihin, mutta sitten kun ne ääriviivat otettaisiin pois, niin kaikki kyllä huomaa heti.

        Jep, näinhän se menee.

        Jos tavanomainen touhu kyllästyttää, niin ainahan voi lähteä eri linjalle.

        https://www.youtube.com/watch?v=DEMTcVm0RSA

    • basso.soimaan
    • kerään.käpyjä.ja.bassoja

      Heh, "Vapaamuotoista keskustelua bassoista". https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=35&t=144792&o=1040

      Melko selkeää alkaa olla, ettei Suomi 24 sivuilla ole omaa sivua "Bassot" niinkuin on kitaralle. Taitaa nämä Muusikoiden net. sivujen bassoniekat olla bassojen omistajia ja keräilijöitä, ei niinkään pelien soittajia.

    • soi.soi.basso
    • Anonyymi

      Basson kielet kaikki yhtä monen nuotin päässä toisistaan. Kitarassa on näiden neljän kielen lisäksi vielä kaksi lisää joiden etäisyys on poikkeava, ja sehän tekee sointuotteet monimutkaisiksi.

    • Anonyymi

      Anssi Kelalle hatunnosto siitä. että osaa soittaa sekä bassoa, että kitaraa kohtuullisen hyvin, maailmalla on tosin multi-instrumentalisteja, jotka osaa soittaa kaikkia yleisiä bändisoittimia, eli edellä mainittujen lisäksi rumpuja ja koskettimiakin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      271
      4687
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe