Nyt kannattaa jättä tämä pieni ja ahdas Suomi ja karistaa pölyt jaloista kokonaan.
Mielestäni osoittaa että elämä täällä on todella tukalaa, kun epätoivoiset syytävät vaivalla säästämänsä rahat ja ottavat vielä suuret lainatkin että heille tulisi mahdolliseksi saada inhimillistä ja mielenkiintoista seuraa, vaikka tämä ei ole edes varmaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005043787.html
"Moni tavallinen suomalainen menettää netin auervaaroille jopa 100 000–300 000 euroa ja joutuu lopulta myymään kaiken omaisuutensa. Uhrit ovat Suomessa useimmiten naisia, mutta myös miehet joutuvat vastaavanlaisiin ansoihin."
Mielestäni tämä osoittaa, miten tulemme kohdelluksi toisten taholta. Meitä loukataan ja meidät unohdetaan, meistä ei välitetä ja meidät usein myös henkisesti pahoinpidellään, meillä ei ole edes toivoa.
Terveiset yhdeltä, jolle eräänäkin päivänä lyötiin puhelin korvaan useaan kertaan kiinni kun perheelliset "ystävät" ehtivät puhumaan vain oman asiansa. Minun asiallani ei sitten ollutkaan enää väliä.
Lähden heti kun vain ikinä pääsen pois Suomesta. Tämä on hirveä ja todella pitkästyttävä elämä, kuin tuomio jonka on saanut koska on syntynyt Suomeen.
Ja tämä ei johdu siitä, että en liikkuisi ihmisten ilmoilla. Liikun paljon ja käyn erilaisissa riennoissa. Ihimiset vain ovat perusrakenteeltaan päätyneet erittäin tylsiksi.
Mielestäni osoittaa että elämä täällä on todella tukalaa, kun epätoivoiset syytävät vaivalla säästämänsä rahat ja ottavat vielä suuret lainatkin että heille tulisi mahdolliseksi saada inhimillistä ja mielenkiintoista seuraa, vaikka tämä ei ole edes varmaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005043787.html
"Moni tavallinen suomalainen menettää netin auervaaroille jopa 100 000–300 000 euroa ja joutuu lopulta myymään kaiken omaisuutensa. Uhrit ovat Suomessa useimmiten naisia, mutta myös miehet joutuvat vastaavanlaisiin ansoihin."
Mielestäni tämä osoittaa, miten tulemme kohdelluksi toisten taholta. Meitä loukataan ja meidät unohdetaan, meistä ei välitetä ja meidät usein myös henkisesti pahoinpidellään, meillä ei ole edes toivoa.
Terveiset yhdeltä, jolle eräänäkin päivänä lyötiin puhelin korvaan useaan kertaan kiinni kun perheelliset "ystävät" ehtivät puhumaan vain oman asiansa. Minun asiallani ei sitten ollutkaan enää väliä.
Lähden heti kun vain ikinä pääsen pois Suomesta. Tämä on hirveä ja todella pitkästyttävä elämä, kuin tuomio jonka on saanut koska on syntynyt Suomeen.
Ja tämä ei johdu siitä, että en liikkuisi ihmisten ilmoilla. Liikun paljon ja käyn erilaisissa riennoissa. Ihimiset vain ovat perusrakenteeltaan päätyneet erittäin tylsiksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Naisille merkkaa vain miehen lompakon paksuus ja ulkonäkö. Mies ei ole hyvä jos ei ole komea.
Lompakko on hyvä olla olemassa, ainakin näin vanhemman sinkun mielestä, samoin ulkonäkö. Liian komeaa ainakaan minä en pidä viehättävänä, pitää olla ainakin vähän rosoa.
Mutta sinullekin tulee yllätyksenä että ei saa olla tylsä.
olen aivan samaa mieltä kanssasi että suomessa on vaikea miltei mahdoton saada naista suomalaisena miehenä ilman että olisi paksu lompakko, ja ulkonäkö kuin jollakin adoniksella naurettavine tatuointeineen. Ei mulla muuta että ilman huomattavaa varakkuutta suomalainen sinkkumies jää todellakin sinkuksi,
Tosi asia,ja niin se muuten on ollut aina,mutta ehkä hieman pienemmässä mittakaavassa.60 luvun "laivastovierailut"vetivät
kaiken hajuiset harput laivarantaan hakemaan sitä tummaa
ruskeasilmäistä äijän retaletta,jolla oli oma vaimo kotimaassaan.
Vieras korostus,ja imartelut ovat Suomen naisten herkkua,siinä
jää rehellinen kovan raatamisen suomalainen mies varjoon.
Sellaisille naisille löytyy osuva nimitys,mutta sitä ei ole lupa
täällä käyttää.Muistuttaa soitinta jota pidetään kaulasta kiinni,
ja rimputetaan reijän kohdalta ?
Toisaalta,ne äijät joilla on perstaskussa lihava lompekko,eikös ne mene
Thaimaalle huoraamaan alaikäisten tyttöjen kanssa.Pussit tyhjinä
tulevat sitten takaisin tuomaan tauteja kotiinsa.Mieluimmin käytän
omaa känsäistä kämmentäni,jee.
Jos nainen on huora,ja mies on pukki,niin mikä se huora-pukki on ?
Molemmille kelpaa kalujen kilistely.
pidellyt+"hyvänäköisiä"+nais+suosikkeja+pitemmän+aikaa+seurailu+mielessä,+90%+tulevat+tauon+jälkeen+takaisin,heiluvat+deitillä+pari+päivää+-+viikon+ja+katovavat+hetkeksi+uudestaan.
eli+jotain+tämän+tapaista+verkot+veteen,+verkot+pois+vedestä+jne
Kyllähän+mainituista+liikehdinnöistä+tietää+mistä+on+kysymys
mitään+muuta+kuin+se+yksi+asia+hoidetaan+nettideitillä
Siis yksitoikkoinen liikehdintä: verkot veteen, pois, takaisin, pois
Nuohan ovat juuri niitä suomalaisia tylsimyksiä joista kirjoitin.
ei+millään+logiikalla+90%+ehkä+reilusti+ylikin90%+"hyvä+näköiset"+naiset+vetää+valinnassa+toistuvasti+harhaan.+ei+niin+ei,+kun+deiteillä+pöristellään+vainyhden+asian+vuoksi+++feikki+profiilit.+kalastelu+jatkuu+niin+kauan+kun+jos+naama+kestää+++ikää+70+vuotta,+sitten+rauhotutaan.+tällaisien+naisien+perään+ei+kannata+ajaa+autolla+10+metriä+pitempää+matkaa.+eukko+kuluttaa/vie+rahat+vain+sekä+palvelunjärjestäjä+nauraa+partaansa+deittipalveluja+ostavasta+miehestä
voi+sin+jatka+mut+näppiksen+akku+lopussa
Älkää nyt hyvät ihmiset lainatko tai antako rahaa ukoille tai akoille. Miksi ihmeessä jotkut aina lankeavat tähän. Se ei ole rakkautta !
Sano että minulla ei ole rahaa, sorry ! Heppu häipyy aika pian.
Kuulemma siksi, kun pelkäävät että ainoa keskustelukaveri häipyy muuten.
Minkälaisessa piirissä aloittaja oikein liikkuu, kun ystävätkin lyövät luuria korvaan? Kannattaisiko aloittaa elämänlaadun parantaminen vaikka siitä, että siivoaa tuollaiset hyväksikäyttäjät elämästään?
Mitä taas noihin auervaaroihin tulee, niin en vaan ymmärrä. Jos joku täysin tuntematon tulee netissä vannomaan rakkautta, niin johan siinä pitäisi hälytyskellojen soida, mikäli on yhtään järkeä päässä.
Se on pelottavaa, että jos siivoaa hyväksikäyttäjät, ei jää enää ketään. Ehkä sitten sen jälkeen olisinkin tilanteessa jossa hälytyskellojen kovakaan kumina ei saisi minua sysäämään ainoaa "kuuntelijaa" luotani.
En myöskään ymmärtänyt sitä rakkauden vuodatusta, jota sain osakseni netissä huijarilta. Yritin vain hillitä sitä tuntematonta moisesta ja sanoin että odotan hänen tapaamistaan.
Siitä huolimatta, että pidin kirjoittelusta hänen kanssaan todella paljon ja olin väliin lähes haltioitunut, niin en yhtään mennyt naruun, ja kun lopulta sain rahapyynnön, oli hänen pelinsä pelattu. Ei tullut mieleenikään lähettää yhtään mitään.
Ensimmäisen kerran, kun hän kuukausien viestittelyjen jälkeen pyysi jotain, se pyyntö oli, että soittaisin jollekin tuntemattomalle henkilölle tiettyyn numeroon. Pyyntöä edelsi selitys, miksi minun pitäisi se tehdä.
En suostunut soittamaan. Olin alusta asti päättänyt, että en tee mitään, jos hän pyytää jotain tekemään. Kun pyyntö sitten tuli, se hyppäsi silmilleni heti ihan kuin hän olisi suoraan tunnustanut mikä oli.
Mua kans yritettiin huijata, mutta onneksi en mennyt lankaan. Mutta mahdollisuus siihen kertoo jo sen, että ihminen on herkkäuskoinen ja liian empaattinen.
Hyväksikäyttäjät kannattaa siivota pois.
Olen piilottanut deittiprofiilin, kun en jaksa aina deittailla. Mikä viihdyttäjä minä olen? Välillä tuntuu, että on joku "deittisirkuseläin" keksimässä aina uutta hauskaa tekemistä ihmisille. Menisivät improvisaatioteatteriin, ilmaisutaidon kursseille tai jos on villi, niin erotiikkamessuille
:-D
halusin+vielä+sanoa+et+en+kateellinen+katkera+mut+millä+jum**auta+rahalla+/+AJALLA+perheitä+perustetaan+mut+kun+työttömillekin+tulee+lapsia+perheitä,+nehän+tarvii+tonni+tolkulla+tuloja+kuukaudessa!+Vipilläkö,+kavereilta+lainaamalta?+Ei+minulla+mitenkään+merkittävät+tulot+nyt+tällä+hetkellä+ole+vähän+yli+1700+käteen+kuukaudessa+ja+palkallista+vapaata+kupiaisina.+Ei+minula+ole+varaa+lähteä+jakamaan+rahaa+esim+autolla+ajelemaan+päivittäin+suomi24+treffit+naisen+vuoksi+tarjoamaan+risteilyitä+illallisia+kynttilän+valossa,+vai+saunotaanko+naisen+kotona+isolla+porukalla+++juodaanko+vain+kaljaa,+Nam+nam+MENNÄÄN+LAPPIIN,+KUA+MITÄ+HÄ+MAKSAA??+mutta+missä+välissä+sen+kaiken+ehtii+tekemään+kun+täytyisi+ehtiä+hoitaa+ne+työtkin.+Otetaan+loma+lomaa+lomaa+rokulia.+Nyt+tarkoitan+et+se+rahani+menisi+lahjaksi+sen+naisen+hyväksi+joka+90%+todenäköisesti+olisi+hyvän+näköinen+kevytmielinen+vähät+minusta+välitää+loppupeleissä.+Olen+kokenutkin+sitä+ei+lämpöä+tipu+edes+yhden+tekstiviestin+verran+hyvännäköisiltä+naisilta:+Vaan+ne+häipyvät+teille+tietämättömille+kuin+kolli+kissa.+Ne+on+yllättäen+tunteettomia,+plus,+se+raha,+siis+tarkoitan+kun+elääkin+täytyis+on+jo+MENETETTY+sekä+nainen+menetetty+ja+uutta+naista+etsimään+suomi24+treffeiltä+++autolla+ajelemaan.+Ei+deittailut+toimi+jos+ei+sielujen+välille+tule+oikeaa+tunnetta,+kaikki+muu+on+kusetusta,+rahat,+arvokas+aika+menetetty.+Kävele+tepustele+kolmatta+linjaa.
vaikea+kokonaisuutta+pistää+sanoiksi+treffit+parisuhde+perhe+koti+auto+ok-talo+deitti+kominaatioista+mistä+saisi+tarkan+kuvan+millainen+kusetetuksi+tulemisen+riski+piilee+kaiken+takana.
vielä vähäsen, et ette arvaa millaiseen kusetus rinkiin voitte ittenne deiteillä, elämiseen liittyvillä edullisilla houkutus sopimuksilla pistää jos ette varaanne pidä!! Nytkin suosikeissa pyörii, nenä pampullaan "hyvännäköinen" kalastelija, lapset tehty, pimuttaa edes takaisin, yhtä oikeaa etsimässä. Eli ne lapset sitten ihan muuten vaan pitkän työttömyyden aikana tehtiin sen väärän kanssa ja tästä eteenpäin tarttes sitä oikeaa. Vai mitääh. Jaa-a ota auto alle, juuh, lähde ajamaan sen oikean kaunokaisen kanssa saunottelmaan ottamaan kynttelin valossa häppää. Mukana on naisen ex pate late erkkii. Nää on kavereita vaan, uh, homoja, ei ei mtään yhteyksiä, ei, ei, kavereita vain. Niin turhaaniinturhaa turhaaniinturhaa
Usko tai et,mutta kaikki mitä kerroit on ennustettu jo parisen tuhatta
vuotta sitten.Ihminen on nyt,omahyväinen,epärehellinen,avionsa pettäjä,huorintekijä,varas,ja kavala "selkään puukottaja",kieroilija
yhteiskunnan rikollinen,joka panee houkuttelevan ulkomuotonsa
esille huijatakseen jokaisen vastaan tulevan.Jos kylvät ohdakkeita
niin saat niitä niitettäväksesi.Joku on sanonut sattuvasti,ettei rehellinen
ihminen anää asuta maapalloa.Kaikki me kuulumme siihen joukkoon.
Turhaa valitella,myy rojusi ja mene muualle.70 luvun jälkeen Suomi on
ollut alämäessä,ja vauhti kiihtyy.Pakkohan jossakin on olla syylliset maan
alas ajoon.Semitistien lisääntyessä,joka maassa tapahtuu muulle kansan
osalle rappioutumista taloudellisesti,koska "veren-imijät"vievät kaiken
omalle tililleen.Kanadan Suomalaiset ovat aina kutsuneet sitä ihmis-luokkaa "pettäjiksi",ja miten oikeassa he ovatkin.Rehelliset sen ymmärtävät,muut sitä eivät myönnä.Kaikkialla maapallon kansojen
keskuudessa se sama porukka eiheuttaa sekasortoa politikoimalla kaiken
hyödyn vain kaltaisilleen.Tämäkö porukka olisi Jumalan suosiossa,vaikka
tappoivat Jumalan pojan Jeesuksen.Mikään ei ole kauempana totuudesta.
Höh,+jotkut+akat+on+todellakin+hölmöjä.+Ensinnäkin,+roikkua+nyt+jossain+helekutan+nettisuhteessa+-+pölöpöttää+tuntikausia+jopa+kymmeniä+viikossa+kuukausitolkulla+jonkun+ventovieraan+tekstailijan+kanssa,+pelkän+mistä+lie+netistä+kopioidun+kuvan+pläjäys+näytöllään.
Eivät+ymmärrä+vaatia+livenettilähetystä+vastapelurin+identiteetin+edes+jonkinlaiseksi+varmistamiseksi.
Sitten+kun+nää+oikein+hairahtuu,+niillon+vielä+varaa+lähetellä+jonnekin+ulkomaille+huitsin+nevadaan+mille+lie+suojaväriselle+useita+kymmeniä+tuhansia+euroja,+milloin+minkäkin+tekaistun+tarinan+sieltä+päästä+kuultuaan.+Liian+luottavaisia+hölmöjä,+ja+ovat+jollain+ilveellä+vielä+onnistuneet+sitä+massia+sen+verran+keräämään,+että+on+edes+mahdollista+tehdä+niin+-+lähetellä+sitä+rahaa+mille+lienee+rikollisotuksille+ja+vielä+semmoisia+määriä.
Jotkut+ovat+jopa+niin+varoissaan+että+lähettelevät+useita+satoja+tuhansiakin+euroja+näille+netti-"ihastuksilleen".+Entisaikojen+Kreikan+kamakit+kävi+edes+panemassa+näitä+haahkoja+ja+veivät+rahat+siinä+yhteydessä+-+nyt+nämä+syytää+kaikki+rahansa+näille+nettirikollishuijareille+edes+pääsemättä+panemaan,+eivät+edes+koskaan+näe+minkänäköisen+kanssa+ovat+viestittelemässä.+Pelkän+tekstailun+ja+nettiviestittelyiden+perusteella+alkavat+lähetellä+sitä+rahaa+näille+nettirikollisille+-+korkeintaan+tosiaan+jonkun+mistä+lie+netistä+luvattomasti+kopioidun+ulkomaan+elävän+naamakuvan+saattavat+saada+tietokoneensa+näytölle+ja+kuvittelevat+sitten+sille+sitä+rahaa+lähettelevänsä+jonkin+maallisemman+suhteen+toivossa.
Jestas+mitä+ääliöitä.
Muutama+seittenkymppinen+papparainenkin+tuota+tekee+jo+vanhuuden+höperöydessään,+rahaa+lähetellään+sinne+ulkomaille+nettiviestittelyiden+jälkeen+kun+sieltä+alkaa+tulla+niitä+pyyntöjä+mitä+ihmeellisimmillä+verukkeilla.
Suuri+enemmistö+on+kuitenkin+näitä+50++akkoja,+enemmän+kuin+80%+näistä+netti
"ihastus"+huijaririkollisten+pauloihin+lankeavista+on+nimenomaan+näitä+akkoja,+rahhoo+on+kuitenkin+jollain+ilveellä+kerinnyt+kertyä+tuohon+ikään+ja+sitä+ne+sitten+alkaa+lähetellä+sinne+ulkomaan+tileille+nettirikollisille.
Jonain+päivänä+vaan+huomaavat+että+kaikki+rahat+meni,+eikä+edes+livenä+koskaan+ketään+nähny+tai+edes+nettilivenä+-+saatikka+että+naimaan+olis+päässyt.
Oikeassahan olet. Jotain pielessä kun tuollaisiin uskotaan.
Minäkin viestittelin kuukausia ihan vain huvin vuoksi. Todella mukava kirjoitella, kun nämä suomalaiset miehet eivät osaa kirjoittaa yleensä ollenkaan, saatika tunteistaan puhua. Hauska myös käyttää englanninkieltä ja vähän opetella lisääkin kun siihenkin on kouluvuosina uhrattu aika paljon eikä sillä niin paljoa muuta käyttöä ole ollutkaan.
Jokin juttu tietenkin on pielessä kun rahaa lähetetään. Minulle ei tullut mieleenkään laittaa tikkua ristiin nettihauskan vuoksi.
Mutta haukkumisella tuo asia ei korjaannu. Jotenkin tunnut vanhastaan vihaavan 50 väkeä, kun noin asiaa pyörittelet. Ja tietenkin suurella on jotain pientä maallista kertynytkin jo tuossa iässä. Omat säästöt, perinnöt, lainat!!!
Elämänkokeusta tuntuu puuttuvan noilta ihmisiltä. Minkä jurrikan kanssa nuokin naiset lienevät nuoruutensa viettäneet.
"Höh, jotkut akat on todellakin hölmöjä. Ensinnäkin, roikkua nyt jossain helekutan nettisuhteessa - pölöpöttää tuntikausia jopa kymmeniä viikossa kuukausitolkulla jonkun ventovieraan tekstailijan kanssa, pelkän mistä lie netistä kopioidun kuvan pläjäys näytöllään."
Tuohon sitten taas sanon että paljon järkevämpää kuin moni muu mihin voi aikaansa haaskata. Monenlaista pölöpöttämistä käydään livenäkin ties miten turhien tuttavuuksien kanssa.