Kuulun niihin hiljaisiin sivustaseuraajiin, joiden on vaikea ystävystyä ihmisten kanssa. En yksinkertaisesti ole kiinnostunut pinnallisista kaverisuhteista, vaan kaipaisin syvää ystävyyttä. Olen joukossa hiljainen, tykkään mieluummin jutella pienissä ympyröissä tai kahden kesken.
Tapasin vuosia sitten ihmisen, jonka tunsin alusta alkaen jotenkin läheiseksi sielunsisareksi. En tiedä, mistä sellainen tuttuuden tunne syntyi niin nopeasti. Halusin rakentaa ystävyyttä hänen kanssaan. Annoin paljon itsestäni, kaiken parhaimpani mitä vain pystyin. Ystävyys jäi kuitenkin yksipuoliseksi.
Kun en ymmärtänyt luopua ponnisteluistani, oletettu ystäväni katkaisi välinsä minuun kokonaan, koska koki ystävystymisyritykseni rasitteeksi.
Nyt riudun ikävässä, sillä en olisi halunnut menettää itselleni läheistä ihmistä. Ihmettelen, mikä saa ihmisen kiintymään toiseen tällä tavoin. Tuntuu, että kukaan muu ei voi korvata juuri tätä ystävää. En halua olla mikään säälittävä roikkuja, niin kuin minun on annettu ymmärtää, mutta en voi tunteilleni mitään. En voi ymmärtää hylkäämistä, sillä tein paljon epäitsekkäitä uhrauksia ystäväni eteen. Päällimmäiseksi jäi vain tunne, ettei minua hyväksytty ihmisenä!
Minulle ystävät ovat rakkaita. Haluan hyväksyä lähelleni tulevat ihmiset, haluan myös ymmärtää heidän heikkouksiaan enkä tahdo kääntää selkääni. Minä todella rakastin tätäkin ystävääni, joka heitti minut ulos elämästään.
Onko ketään toista, joka on tahtomattaan menettänyt itselleen läheisen ystävän? Menetyksen syynä ei ollut erimielisyys, vaan alun perinkin yksipuolinen ystävyys.
Usein sanotaan, että kaikista ei vain tule ystäviä. Siinä ei olekaan mitään ongelmaa, mutta entä jos toinen osapuoli pitää ystävänä ja toinen ei? Itse olen vastannut aitoon tarjottuun ystävyyteen, vaikka en juuri sillä hetkellä ole molemminpuolisuutta tuntenutkaan. Tällaisesta ihmisestä on kuitenkin ajan oloon tullut oikea sydänystävä, häneen olen voinut luottaa eikä hylätyksi tulemista ole tarvinnut pelätä. Siis alkuaan yksipuolisesta ihmissuhteesta kehittyi tosiystävyys, kun annoin siihen mahdollisuuden.
Tunteellisena ja herkkäsieluisena ihmisenä koen täydellisen välien katkaisemisen kuin puukoniskuna. Ethän sinä hylkää ystävääsi, joka aidosti välittää sinusta?
Tapasin vuosia sitten ihmisen, jonka tunsin alusta alkaen jotenkin läheiseksi sielunsisareksi. En tiedä, mistä sellainen tuttuuden tunne syntyi niin nopeasti. Halusin rakentaa ystävyyttä hänen kanssaan. Annoin paljon itsestäni, kaiken parhaimpani mitä vain pystyin. Ystävyys jäi kuitenkin yksipuoliseksi.
Kun en ymmärtänyt luopua ponnisteluistani, oletettu ystäväni katkaisi välinsä minuun kokonaan, koska koki ystävystymisyritykseni rasitteeksi.
Nyt riudun ikävässä, sillä en olisi halunnut menettää itselleni läheistä ihmistä. Ihmettelen, mikä saa ihmisen kiintymään toiseen tällä tavoin. Tuntuu, että kukaan muu ei voi korvata juuri tätä ystävää. En halua olla mikään säälittävä roikkuja, niin kuin minun on annettu ymmärtää, mutta en voi tunteilleni mitään. En voi ymmärtää hylkäämistä, sillä tein paljon epäitsekkäitä uhrauksia ystäväni eteen. Päällimmäiseksi jäi vain tunne, ettei minua hyväksytty ihmisenä!
Minulle ystävät ovat rakkaita. Haluan hyväksyä lähelleni tulevat ihmiset, haluan myös ymmärtää heidän heikkouksiaan enkä tahdo kääntää selkääni. Minä todella rakastin tätäkin ystävääni, joka heitti minut ulos elämästään.
Onko ketään toista, joka on tahtomattaan menettänyt itselleen läheisen ystävän? Menetyksen syynä ei ollut erimielisyys, vaan alun perinkin yksipuolinen ystävyys.
Usein sanotaan, että kaikista ei vain tule ystäviä. Siinä ei olekaan mitään ongelmaa, mutta entä jos toinen osapuoli pitää ystävänä ja toinen ei? Itse olen vastannut aitoon tarjottuun ystävyyteen, vaikka en juuri sillä hetkellä ole molemminpuolisuutta tuntenutkaan. Tällaisesta ihmisestä on kuitenkin ajan oloon tullut oikea sydänystävä, häneen olen voinut luottaa eikä hylätyksi tulemista ole tarvinnut pelätä. Siis alkuaan yksipuolisesta ihmissuhteesta kehittyi tosiystävyys, kun annoin siihen mahdollisuuden.
Tunteellisena ja herkkäsieluisena ihmisenä koen täydellisen välien katkaisemisen kuin puukoniskuna. Ethän sinä hylkää ystävääsi, joka aidosti välittää sinusta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulle kävi myös noin,ystävystyin vanhempaan naiseen ,todella pidin hänestä,mutta tein sen virheen ,että olin siellä kaiket ajat ,en ymmärtänyt antaa rauhaa perhe-elämälle ja muullakin tavoin olin jtkuvasti siellä,hän teki irtioton ja osoitti vain ,etten ole tervetullut hänen elämäänsä.Ikävöin häntä todella paljon sen jälkeen ,sitten ystävystyin toisen kanssa ja tällä kertaa kävikin niin, että minä en kestänytkään häntä .Hän suorastaan asui meillä,päätti lomistamme ja monella muullakin tavalla törkeästi tunkeutui meidän asioihimme,jopa parisuhteeseen!Silloin ymmärsin entistä ystävääni ja tyhmää käyttäytymistäni ja pystyin pääsemään hänestä yli..vaan jouduin katkaisemaan välini tähän rasittavaan ystävään,hän ei muuta ymmärtänyt ,vaikka yritin suoraan sanoa, että ystävyydelle tekee hyvää olla välillä poissa toisen jokapäiväisestä elämästä,ystävyyden kuuluu olla vuorovaikutusta,jopa pitkien aikojenkin takaa,Joskus elämässä on niin paljon tekemistä omankin perheen ja elämän kanssa ,että ystävyys on rasite ,jos näkee liikaa ja kuuluu kaikkiin juhlapyhiin ja menemisiin jne.
Tunsin vuoden ajan sen jälkeen, kun lopetin ystävyytemme,paniikkikohtauksia, kun joku tuli pihalle ,että se on TAAS hän,niin paljon inhosin hänen käymistään. Minä toivon ystävyydeltä lojaaliutta,joskus lenkkikaveria,mutta en ripustautumista,eikä kaikki minun asiani kuulu millekään ystävälle.Hoidan asiani itse.
Siis älä jää kärsimään,vaali rakkauttasi muihin ihmisiin ,kohdista sitä paljon itseesi ,sillä on lahja osata rakastaa läheisiään niinkuin sinä.Saat uusia hyviä ystäviä takuulla,harrasta ja nauti ihmisten seurasta,ei sen tarvitse olla niin intensiivistä- usko pois . Ja toivottavasti et koskaan törmää minun ex-ystävän kaltaiseen kuluttavaan tyyppiin!!
Kiitos vaivannäöstäsi, kun kirjoitit. Ymmärrän oikein hyvin välien katkaisun sinun tapauksessasi. Ihan noin intensiivistä ystävyyttä en minäkään kaipaisi, minäkin kaipaan omaa yksityisyyttä ja perherauhaa. Menettämäni ystävä asuu aivan lähellä, mutta en kertaakaan käynyt hänen luonaan. Hän ei koskaan pyytänyt, ja vaistosin ettei kaivannut vierailujani. Mutta olisi ollut kiva käydä joskus esim. kävelyllä ja sillä lailla vaihtaa kuulumisia. Jostain syystä kävi kuitenkin niin, että pyytäessäni häntä yleensä mihinkään (vaikka muutaman kerran vuodessa)se oli liikaa.
Olen itsekin etsinyt jo pitkään todellisempaa ja syvempää ystävyyttä. Surukseni vain todennut, että sellaista sielunsisarta tai niin samankaltaista ja -henkistä ystävää on vain todella vaikea löytää. Onhan näitä kaikenlaisia pelkän kuoren ja pinnallisen puolen (k)antajia, jotka eivät halua tutustua nähdäkseen ja katsoakseen myöskin pintaa syvemmälle toisen ihmisen sieluun, välittääkseen näin todella aidosti ja oikeasti jostain ihmisestä.
Itse olen joutunut monesti kääntämään takkini takaisin ja toteamaan sen surullisen tosiseikan, että tässä maailmassa on vähän sellaisia jotka arvostaisivat mitään syvää ja todellista ystävyyttä. Se että joku todella merkitsisi jotain toiselle ja haluaisi johonkin ihmiseen myös todella tutustua pohjiaan ja sieluaan myöten on mielestäni kyllä kertonut täysin toisenlaisen ystävyyden tarkoituksen ja merkityksen etsijästä.
Se että jotkut ihmiset sitten tunne- ja sielunmaailmaltaan löytävät niin samanlaisen voimakkaan yhteyden toisiinsa, että heidän sielunsa ja ajatuksensakin tuntuvat niin samanlaisilta ikään kuin he myöskin 'maalaisivat' samoilla väreillä toistensa sieluja, on kai mitä ihmeellisintä mitä tämän kaltainen ystävyys voi sisälleen kätkeä, tai edes ylipäätään olla. Uskon pitkälti juuri tällaisten sielujen/ihmisten kohdatessa toisensa myös ymmärtävän syvemmän ystävyyden tason ja sielullisemman ystävyyden merkityksen toisilleen. Tällaiseen ystävyyteen tarvitaan vain kaksi samanlaisesti tuntevaa ja ajattelevaa sielua.
Vain todella harvojen ihmisten kanssa voidaan puhua syvästä ystävyydestä ja taas miten sellaisen ystävyyden tasolle voi yltää tai sitä edes lähellekään päästä riippuu kyllä siitä mitä ystävyydeltä odotetaan. Jos kahden ihmisen näkemykset, arvot ja käsitykset painivat ihan eri ajatusmaailmoissa ja puhutaan täysin eri kieltä, ei varmasti myöskään ystävyyden taso ja merkitys kerro kahden ihmisen hakevan tai löytävän samantasoista ystävyyttä. Jos taas ei olla samalla aaltopituudella ja kemiatkaan eivät kolahda/löydy millään ajatuksien tasolla on varmasti vaikeaa ruveta ystävystymään kehenkään.
En tiedä, ehkä hän joka sinulle tämän välien katkaisun teki lopullisesti ja päätti ystävyyden mitään selittämättä ei sitten alunperinkään halunnut sinuun todella tutustua ja ystävystyä. Ehkä hän haki vain jotain hetkellistä ja ei halunnut mitään sen syvempää tai kummallisempaa ystävyydeltänne. Ihmettelen kuitenkin eikö hän halunnut selittää miksi teki näin tai miksi halusi luopua ystävyydestänne kokonaan? Kysyitkö häneltä vai eikö hän enää halunnut vastata sinulle mitään tapahtuneen pohjalta? Ainakin rehellinen hän olisi voinut olla ja kertoa todellisen syyn välienne/ystävyytenne
katkeamiseen. Toisaalta voihan olla, että hän katsoi vain helpommaksi olla reagoimatta/
välittämättä enää mitenkään, jos tämä ystävyys ei hänelle sitten mitään todellisuudessa edes merkinnytkkään.
Niin...luulenpa, että oikea vastaus löytyy viimeisestä lauseestasi, eli ystävyytemme ei todella merkinnyt hänelle mitään. Välejä katkaistessaan hän totesi, että tämä ystävyys on ollut yksipuolista, ja ettemme me hänen mielestään ole koskaan ystäviä olleetkaan. Omien sanojensa mukaan hän halusi tehdä asian täysin selväksi, jotta en rasittaisi häntä enempää. Emme riitaantuneet mistään, vaan hän yksinkertaisesti halusi minut ulos elämästään.
Yhteinen historiamme alkoi töiden merkeissä, ja niissä yhteyksissä alun perin tutustuimme. Nykyään emme näe enää, mutta mieleni on täynnä vastaamattomia kysymyksiä ja ristiriitaisuuksia. En varmaan koskaan saa tietää, mikä on todellinen syy jyrkkään välien katkaisuun. On vaikea käsittää montaa asiaa. On hyvin vaikea uskoa todeksi, että tämä sama henkilö aiemmin liikuttuneena kiitteli minua ystävyydestä (!) ja kuinka se häntä lohduttaa, toivoi minut naapurikseen asumaan, kehui kuinka avoimia voimme olla toisillemme ja ettemme koskaan suuttuisi...välillämme oli niin paljon kaunista.
Kun yritin ottaa esille noita aiempia asioita, ystäväni loukkaantui eikä "halunnut muistella" menneitä vaiheita. En osaa edes kuvailla tämän kokemuksen jättämiä haavoja, lähinnä tunnen tulleeni karkeasti petetyksi ja ystävyydellä päähän lyödyksi. Minulla on sitkeä tunne, että on jotain mitä en tiedä, eikä minulle kerrota koko totuutta ystävyyden päättymisen syistä.
Sen tiedän, että hänen aviomiehensä on hyvin mustasukkaista lajia, mutta en ymmärrä kuinka vaimon naisystävät voisivat olla miehelle "uhka". Vaan toisaalta, mustasukkainenhan voi olla vaikka tv:lle tai lemmikille jos niikseen tulee, miksei siis muillekin joille puoliso osoittaa huomiota...
minulla on tapahtumassa juuri samalla lailla.... minun ystäväni ei tunnu huomaavani minua ja on alkanut vetäytyä kauemmas. Etenkin hänen harrastuksensa on yksi tekosyy kiireeseen, mutta en kuitenkaan ymmärrä miksi hän ei voisi viettää enemmän aikaa kanssani.
Olen samanlainen kuin sinä. Minäkin en oikeastaan voi avautua monelle henkilölle. Minun vanhempani ovat juuri kertoneet että he aikovat erota ja ajatuskin tulevasta arjesta raastaa sydäntäni. Ystäväni ei kuitenkaan ymmärrä pelkoani ja on kuin ei mitään olisi tapahtunut!
Minun toiset "ystäväni" kuiskailevat ja "haukkuvat" minua hölmöksi ja vaikka tiedän että he tarkoittavat sitä pelkästään leikillä, loukkaannun.
Aina kun heillä on ongelmia (kuten että ystävälläni kuoli lähiaikona sukulainen) kiiruhdan heidän luokseen, koska tiedän miten paljon yksinäisyys voi satuttaa.
Olen usein yrittänyt uskoutautua siskolleni, mutta näkökulmamme ovat erillaisia.
Uskon ja toivon kuitenkin että löydän sen oikean sielusisaren ja samaa toivon sinulle...onnea tulevaisuudessa...kyllä se siitä!