kokemuksia totaaliyhäreiltä

Ensi alkuun täytyy sanoa kiitosta nykyajan helppoudesta etsiä ja löytää alulle laittaja (mm.panotreffit..)
Sovimme,että lapsi saa aikanaan itse ottaa yhteyttä isäänsä tai olla ottamatta miten haluaa. Perhekerhoissa ja vapaaehtoisissa mummola/setä toimissa lapsi pääsee olemaan tekemisissä eri-ikäisten,sukupuolten ja kulttuuritaustan omaavien kanssa valvotusti.
Myönnättäköön eka vuosi on ollut yksin asuessa rankin johtuen koliikista ja pursuavasta temperamentista mikä lapsella on yhä 1,5-vuotiaana. Apua saa kuitenkin netistä tai soittamalla. Yh:na pärjää kun on sisu ja sydän paikallaan :)

Lopuksi: Perheitä on tietenkin erilaisia,mutta itse koin tärkeäksi luoda lapselle myönteiset ja vakaat sosiaaliset piirit vaikka olenkin itseellinen.

Vastaan, vaikka mulla oli seurustelusuhde mistä toivoin lasta ja aluksi ei ollut ihan varmaa jäänkö yksin. Olin siihen kuitenkin varautunut mielessäni ja asia ok minulle ja olin odotusajan lähes yksin sekä siitä saakka yksin kun vauva oli pieni. Ei mitään kontaktia isään joka asuu kaukana kaukana eikä tulla enää koskaan näkemään. Tärkeintä on vahva tahto saada lapsi ja täytyy tietenkin olla soveltuva (kärsivällinen, huolehtiva ym.). Vauvan hoitaminen totaalisen yksin on väsyttävää, mutta kyllä siitä hyvin selviää ja nauttii. Se aika menee nopeasti ja itse ainakin kaipailen sitä vieläkin. Jos ikää riittäisi tekisin ehdottomasti lisää vauvoja. Se on ainoa asia mitä kadun, että en aloittanut aikaisemmin! Eli tosi onnellista aikaa se on ollut ainakin minulla, vaikka oletkin väsymyksestä zombina. Minusta on parasta, että mietit jo ihan alusta asti kuinka kerrot lapselle isän osuudesta. Itse olen ollut avoin lapselle ja minulla on kuvia isästä. Lapsi voi olla jo hyvin pienenä kiinnostunut ja lapselle tekee tosi paljon henkistä pahaa sellainen, jos perheessä on salaisuus mistä ei voi luontevasti puhua. On siis tärkeää, että olet sinut asian kanssa jolloin voit kelle vain asiasta puhua/vastata ilman että olet moksiskaan. Se miten paljon asiasta kerrot on täysin oma valintasi. Eli omat rajat itselle selväksi. Itse olen ehkä yllättynyt kuinka hyvin asia on otettu vastaan. Asun isossa kaupungissa, voi olla eri asia pienellä paikkakunnalla? Perheitä on nykyään niin monenlaisia esim. pieni lapsi ja ero tullut tai sateenkaariperhe tai perhe jossa toinen puoliso on jatkuvasti työmatkoilla/vuorotyössä. Ihan hyvin olen päässyt muiden perheiden seuraan eikä olla paheksuttu tai kyselty kummallisesti. Toki aluksi tulee sitä että "tekeekö miehesi niin ja näin..." Oletuksia että jokaisella on mies, mutta siihen sanon vaan että ei ole miestä. Jotkut vähän utelee, mutta olen oppinut omat tapani vastata enkä koe ollenkaan kiusalliseksi keskusteluja. Olen ollut aika tarkka kenelle olen kertonut tarkempia tietoja, oikeastaan vaan lähipiirille. Oma lapseni on jo koululainen ja tänä aikana ihan muutama tuttu esim. töissä on päivitellyt, paheksunut, maalannut piruja seinille, mutta ne on olleet sellaisia kaikkien tietämiä pöllöjä tyyppejä muutenkin. Sitten on tullut päinvastaistakin, että joku eläkeläinen on ihan innoissaan hehkuttanut miten nykyään nainen voi saada perheen ilman miestä! Sekin on mulle hassua, koska mä rakastin lapseni isää, mutta ymmärrän kyllä tuonkin tavan ajatella, koska moni nainen kaipaa lapsen saamista, mutta seurustelusuhteet voivat olla mahdottoman vaikeita tai se että löytäisi miehen joka myös haluaa perheen.

Minulla on kaikki sujunut hyvin. Olen tehnyt useamman lapsen yksin. En koe että meitä mitenkään syrjittäisiin arkielämässä. Satunnainen ennakkoluuloinen on tullut vastaan - jotenkin yleinen ajatus on että lapset olisivat "vahinkoja". Ihmettelen aina tuota - eikös suuri osa pariskuntien lapsista ole jonkunlaisia vahinkoja eikä sitä kukaan pilkkaa. Luulenpa että omat lapseni ovat huolellisemmin suunniteltuja kuin monet muut.
Elämme tavallista arkea. Olen lasten aikana opiskellut pidemmälle ja olen ihan hyvin tienaavassa työssä nyt. Toki yhden tulonsaajan perheessä jotkut asiat ovat toisin eli ihan kaikkeen ei veny, mutta pystyn silti tarjoamaan lapsille kodin kivalla alueella, harrastuksia, tasaista arkea ja välillä retkiä ja reissaamista. Meillä on elämässä läheisiä ja kaikki hyvin. Mitä seuraan kumppanin kanssa lapsia hankkineiden elämää niin joillain se onnistuu hyvin ja sitten joillakin ei. Vaikea sanoa miten minulla olisi mennyt toisessa tilanteessa. Olen kiitollinen perheestäni.