Vielä piimänjuonnista

Paha-ongelma

Täällä on kirjoitettu paljon piimästä ja maitonaamoista. Olen miettinyt, miksi joillekin, esimerkiksi minulle on yksi piimäryyppy liikaa. Eli lisää pitää saada välittömästi!
Huomasin tämän asian jo hyvin nuorena. Se on joku mielihyväsignaali aivoissa, että lisää, lisää kokkelipiimästä alkaen. Jännitys ja ahdistus poistuivat. Tanssilattialla oli rento meininki ja askeleet aivan kuin lentävät kun askelsin piimäviikset ojossa. Olin varsinainen parkettien piimäveitsi. Kaikki asiat tuntuvat mukavilta ja helpoilta, naisetkin. He helpommin läksivät piimäviiksen mukaan saatettavaksi kuin jonkun kiljulle haisevan peräkylän vätyksen.
Kun kerran tämän olotilan on piimästä saanut, sen haluaa uusiksi. Ja uudestaan. Loppujen lopuksi siinä silti käy niin, että mitään nousukiitoa ei enää tule. Vain häpeä, syyllisyys ja ahdistus ovat seurana. Että taas meni litra ja uutta ostettava. Että kuinka minustakin tuli piimä -ja maitorauhasriippuvainen. Miksi en voinut juoda vaan vettä kuten tekopirteät laihuusihannetta teeskentelevät naiset?
Eli ne samat asiat mitkä nuorena piimä poisti, ainakin hetkeksi, ovat kahta kauheampina läsnä.

Pitäisi tehdä ennaltaehkäisevää valistustyötä nuorisolle, sulkea meijerit, että he eivät sortuisi piimän ja maidon kiroukseen. Mieluummin olutta, siideriä ja lonkeroa.
Mielestäni lasten vanhemmat ovat ensisijaisia oikean suunnan näyttäjiä. Tai heidän ainakin pitäisi kasvattajina näin tehdä. Että alkaa vetää viinaa. Jos vanhemmat ryyppäisivät ja antaisivat mallin lapsille, että juhlitaan ja ryypätään pyhät ja viikonloput, lapset ja nuoret ottaisivat heistä hyödyllistä mallia.
Koulussa voitaisiin valistaa piimän ja maidon vaaroista. Itse aikoinaan voitin piimäkilpakirjoituksesta palkinnon. Kolme litraa maitoa. Ironista kyllä minusta tuli piimäilijä.
Jotenkin se menee niin, että toiset saavat maitotuotteista enemmän mielihyvää kuin toiset.
Itsehän löin päätäni meijerin seinään vuosikaudet, ennen kuin myönsin edes itselleni, etten hallitse kuningas piimää ja maitoa. Siitä se lähtee tai sitten ei. Piimä on kirous ja tulee aina olemaan. Se saa ihmisen koukkuun ja siitä eroon pääseminen ei ole helppoa, mutta mahdotonta se ei ole. Kokemuksesta tiedän.

55

629

    Vastaukset 55

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pulp-fictio

      Olen myös koukussa. Itsetutkiskelun paikka. Syön joka päivä talkkunaa.
      Antakaa nyt niitä kalliita neuvoja. Cafe latteenkin voin laittaa maitoa senza lattosio. Kuuluu sarjaan suuria surullisia tunnustuksia. Voi poloa.

      • Paha-ongelma

        Kallis neuvo.
        9,90 €uroa alv 24 % (ei paha).
        Käytän punatölkkistä maitoa runsaan kahvinjuonnin seassa.

      • Pulp-fictio
        Paha-ongelma kirjoitti:

        Kallis neuvo.
        9,90 €uroa alv 24 % (ei paha).
        Käytän punatölkkistä maitoa runsaan kahvinjuonnin seassa.

        Onko kevyt maitojuoma laktoositon sitten keskaria, mitä käytän.
        Mutta olet tosi pahaksi päässyt punaisine tölkkeinesi.
        Et taida saada edes osteobeneaa saati osteoborosia?

      • Paha-ongelma

        Entä kermani kahvissa, oranssipurkista kipattuna, vieläkin vakavampaa.
        Kakkos kaljaa on laktoositon ellei peräti pilsneriä.

      • Pulp-fictio
        Paha-ongelma kirjoitti:

        Entä kermani kahvissa, oranssipurkista kipattuna, vieläkin vakavampaa.
        Kakkos kaljaa on laktoositon ellei peräti pilsneriä.

        No kermaa tuossa pitkään mietin,että kun tulee pasha-aika, niin, mitä mämmin kanssa laitan. Se on erikoiskermaa, tosi heviä, vaikka eli riskiraja ylittyy. Jotain extremeä sentään.

      • Minäkin syön joka aamu ja ilta talkkunaa mutta sen pitää olla Taivalkosken Herkku talkkunajauhoa Valion vaniljaviilin kanssa. Kerran unohdin perjantaikaupassa viikonlopun viilit, alkoi jo tulla vieroitusoireita.
        Piimän kanssakin talkkuna olisi hyvää, muttei nykyisin tahdo kaupasta saada kunnon piimää, kaikki jotain ohutta litkua.

      • Pulp-fictio
        entinenmiäs kirjoitti:

        Minäkin syön joka aamu ja ilta talkkunaa mutta sen pitää olla Taivalkosken Herkku talkkunajauhoa Valion vaniljaviilin kanssa. Kerran unohdin perjantaikaupassa viikonlopun viilit, alkoi jo tulla vieroitusoireita.
        Piimän kanssakin talkkuna olisi hyvää, muttei nykyisin tahdo kaupasta saada kunnon piimää, kaikki jotain ohutta litkua.

        Pohjolan meijerin aktoositon piimä on vähän sakeampaa, Valion vastaava litkua - ehkä vedellä katetta....
        Taidan "käyttää" samaa talkkunaa, vieroitusoireet samat.
        Aikoinaan käytin Tosi hämäläistä, mutta tämän myyni on lopetettu kait.
        Mutta voisit kokeilla blandata: piimää ja jogurttia.
        En laita marjoja. Voi tulla liian styrkkaa.

      • Eipäs taideta Pohjolan meijeriltä tänne etelän pikkukauppaan juuri piimää rahdata;(
        Pitäs muistaa tuolla kaupungissa isommassa kaupassa käydessä katsoa, mikä siellä tarjonta, löytyiskö kunnon kamaa.
        Tosi hämäläistä on syöty lapsuuskodissa Hämeessä ja silloin oli kunnon piimää. Oli myös äidin, omien lehmien maidosta, laittamaa viiliä. Se syötiin kanelin ja sokerin kanssa, ilman talkkunaa. Se paksu kuori viilin päältä vaan piti tarkkaan kuoria pois, se maistui pahalta.

      • Pulp-fictio
        entinenmiäs kirjoitti:

        Eipäs taideta Pohjolan meijeriltä tänne etelän pikkukauppaan juuri piimää rahdata;(
        Pitäs muistaa tuolla kaupungissa isommassa kaupassa käydessä katsoa, mikä siellä tarjonta, löytyiskö kunnon kamaa.
        Tosi hämäläistä on syöty lapsuuskodissa Hämeessä ja silloin oli kunnon piimää. Oli myös äidin, omien lehmien maidosta, laittamaa viiliä. Se syötiin kanelin ja sokerin kanssa, ilman talkkunaa. Se paksu kuori viilin päältä vaan piti tarkkaan kuoria pois, se maistui pahalta.

        Lidlistä "löysin" Pohjolan meijerin piimää, siksi SF sieltä.

    • tekohauskaa

      Korppiksen aloitus ja molemmilta omilta nikeiltään peukku. : )

      • Paha-ongelma

        He he jos olisi korppiksen meillä olisi todella paha ongelma.

      • Pulp-fictio

        No kyllä maitotuotteisakin ihmiset voivat täpinöitä keskusteluun saada.
        Toiset valitsevat rasvattoman maidon. Toiset eivät v o i juoda kuin maitojuomaa tms. tuotteita.
        Eikös meijerit sponsoroi urheilijoita, jotka sitten hörppivät lasista esimerkinomaisesti.
        Kun minulle tuli laktoosi-intoleranssi, kesti useita viikkoja, ennen kuin vihdoin Meilahden lääkäri äkkäsi testata. Suomessa oli 5 prosenttia kaltaisiani. Prosentti on korkeampi nykyisin. Japanilaisilla yli 90 % sietämättömyyttä.
        Jälkitila maitotuotetta juotuani: ripulia, oksentelua, ilmavaivoja.
        Nukuin vain. Kait olisin nukkunut pois ilman tuota lääkäriä.
        Tuolloin ei ollut laktoosittomia tuotteita, ravintoloissa piti syynätä menu tarkkaan samoin työpaikkalounaat olivat aina arvoitus eli oliko vai ei. Rupeaisiko pierettämään vai ei.
        Osteobeneaa on.
        En toivo, että kukaan lähtee nyt ehdottelemaan, että testaa luomu- sitä tai -tätä. Lauleskelen, et oon voimissain....joten voin vitsailla nyt ihan vapaasti ja aiheesta.
        Muutama tyhmä kiusaaja osui kohdalleni jossain vaiheessa.
        Että tällaista tällä kertaa sinulle kitkerälle Tekohauskaalle.....sylttytehtaaltako?

    • Parrasta kyllä heti haistaa mitä mies on päivällä syönyt ja juonut ja missä on muutenkin luuhannut, itse eivät vaan hoksaa että käry kävi. Ollaan niin viattoman näköisiä ja pyöritellään silmiä, heh 👀 😄

      • sängenkin-hion

        Minullapa ei ole partaa. On kuin posliinia olisi kasvot ja pesisin ennen kuin astuisin naisen hajuaistin kantomatkan sisälle.

    • Olet oikeassa. Maitoa juotuani juohtuvat leskimiehelle TISSIT mieleen.
      Vieroituksena joutuu juokseman viihteelle ja toivomaan näkevänsä edes puseron kohoutumat. Juotuani litran piimää ruisleivän kanssa. Tulos on lähes sama. Viihteelle mentyäni alkaa ankarat ilmavaivat. Lähes leijun

      kaasun voimalla - mene siinä hajupilvessä pyytämään leidejä tanssiin - saatikka saatolle. Tulee vastaus: Haisetkuin sieni. ei tule kuuloonkaan.

      • Pulp-fictio

        Siirry käyttämään samoja aineitä kuin minä.
        Toisaalta tanssia leijuen kuullostaa ihan kivalta. Onhan siinä naisen mukava leijua mukana.
        Mitens tiko-tiko?

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Siirry käyttämään samoja aineitä kuin minä.
        Toisaalta tanssia leijuen kuullostaa ihan kivalta. Onhan siinä naisen mukava leijua mukana.
        Mitens tiko-tiko?

        Et vain ole kefiri piimän ystävä? Sitä juotuaan saa poliisin kimppuun rattijuoppoudesta - on alkoholipitoinen aine. Luuletko uskovan, jos totisin katsein väitän siemaisseeni pienet piimät?

      • ent.siivoojaparka
        arvo.e kirjoitti:

        Et vain ole kefiri piimän ystävä? Sitä juotuaan saa poliisin kimppuun rattijuoppoudesta - on alkoholipitoinen aine. Luuletko uskovan, jos totisin katsein väitän siemaisseeni pienet piimät?

        Sellaisesta kuullut minäkin.

        Minua kuitenkin valistettiin asiasta näin, että eivät poliisit vie verikokeisiin heti paikalla, jos näyttää puhaltaessa punaista ja sanoo vain hörpänneensä kefiiriä tai huuhtoneensa suunsa Listeriinillä.
        Odottelevat kuulemma jonkun aikaa ja puhalluttavat uudestaan, koska noitten alkoholi haihtuu aika nopeasti hengityksestä.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Et vain ole kefiri piimän ystävä? Sitä juotuaan saa poliisin kimppuun rattijuoppoudesta - on alkoholipitoinen aine. Luuletko uskovan, jos totisin katsein väitän siemaisseeni pienet piimät?

        Jos ajan en ota, jos otan en aja. Muistan tämän tietoiskun......

    • Minulla on piimägeeni, eikä sen kanssa ole leikkimistä. Se on ongelma, vaikka ei piimää joisi, kittaisi kaljaa vain.
      Ellei piimägeenin kantaja sorru piimään, hän kyllä kerää lähelleen niitä, jotka piimää käyttävät. Parempi niin kuin itse sortua. Se on pelkkää omanarvontunnon nousua kun voi osoitella piimänkäyttäjiä ja kertoa piimättömästä elämästään.

      Mutta onnitelut sinulle aloittaja. Yritän muistaa tarinasi ja kertoa siitä muille. Varoittavana esimerkkinä piimän vaaroista. Onneksi valtiovaltakin toimii oikeaan suuntaan. Kohta suosittelemiasi korvaavia tuotteita saa vähän terästettyinä lähikaupasta ja piimäriippuvaiset on sillä hoidettu...

      • Poliisilla on piimänhaistelukoiria. Nopeasti saavat rikollisen kiinni. Kannattaa mennä kotiin lukita ovet vetää verhot ikkunoihin ja sulkea tuuletus ja sitten luotettavien ystävien seurassa piimäillä. Nautinnan jälkeen vielä pari päivää yksinäisyydessä ennen kuin ilmestyy ihmisten ilmoille.

      • arvo.e kirjoitti:

        Poliisilla on piimänhaistelukoiria. Nopeasti saavat rikollisen kiinni. Kannattaa mennä kotiin lukita ovet vetää verhot ikkunoihin ja sulkea tuuletus ja sitten luotettavien ystävien seurassa piimäillä. Nautinnan jälkeen vielä pari päivää yksinäisyydessä ennen kuin ilmestyy ihmisten ilmoille.

        ..)) ..)). Olen kuullut noista piimännuuskijoista. Hyvä että niitäkin on, poliisejakaan joka paikkaan riitä.... Piimäriippuvaiset nyt kertakaikkiaan ovat kansakunnan syöpä: nollatoleranssi heille ja piimäpoliiseja lisää...

      • Pulp-fictio
        demeter1 kirjoitti:

        Voiko piimää suitsuttaa?

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Voiko piimää suitsuttaa?

        Enpä tiedä, kun en ole piimänkäyttäjiä, olen vain geeninkantaja..))

      • Pulp-fictio
        demeter1 kirjoitti:

        Enpä tiedä, kun en ole piimänkäyttäjiä, olen vain geeninkantaja..))

        Onko se raskasta, siis kantaa niitä piimägeenejä. Vai onko sulla geenipankki? Voisitko tehdä bisnistä? Tai oletko ajatellut luovuttaa?
        Mähän en tiedä, onko mulla samoin piimägeeni. Voiko sen tutkia ja kuka ja missä?

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Onko se raskasta, siis kantaa niitä piimägeenejä. Vai onko sulla geenipankki? Voisitko tehdä bisnistä? Tai oletko ajatellut luovuttaa?
        Mähän en tiedä, onko mulla samoin piimägeeni. Voiko sen tutkia ja kuka ja missä?

        Niin kiperiä kysymyksiä, etten taida osata vastata..))

      • Paha-ongelma
        Pulp-fictio kirjoitti:

        Voiko piimää suitsuttaa?

        Mites menee? No ihan kuin piimää polttelisi.
        Kyllä. Piimää voi suitsuttaa. Se pitää vaan kuivata ensin. Myös suupielistä. Ettei suupielet leimahda jos tupakoi.
        Piimän kuivattaminen tapahtuu niin, että ostetaan niin sanottua pitkää piimää ja ripustetaan se narulle kuivumaan. Vuorokauden kuluttua sen voi sytyttää ja suitsuttaa. Pitää osata myös loitsuja "pitkät piimät sinulle, raaka rauha tuvallesi" jne

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Voiko piimää suitsuttaa?

        Oletko maistanut? Jälkikaasutus on vallan kauhea "suitsutus". Koko setutu pettyy harmaaseen haisevaan pilveen ja purkautuva ääni muistuttaa ukkosen jyrähtelyä.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Oletko maistanut? Jälkikaasutus on vallan kauhea "suitsutus". Koko setutu pettyy harmaaseen haisevaan pilveen ja purkautuva ääni muistuttaa ukkosen jyrähtelyä.

        Ei avotulen ääreen. Tulitikkuaskit pitää sinetöidä.

      • Pulp-fictio
        Paha-ongelma kirjoitti:

        Mites menee? No ihan kuin piimää polttelisi.
        Kyllä. Piimää voi suitsuttaa. Se pitää vaan kuivata ensin. Myös suupielistä. Ettei suupielet leimahda jos tupakoi.
        Piimän kuivattaminen tapahtuu niin, että ostetaan niin sanottua pitkää piimää ja ripustetaan se narulle kuivumaan. Vuorokauden kuluttua sen voi sytyttää ja suitsuttaa. Pitää osata myös loitsuja "pitkät piimät sinulle, raaka rauha tuvallesi" jne

        Siitäkö juontuu vertauskuva, kun jokin asia on pitkäpiimäinen.
        Täytyy varoa sanametafora, koska tännekin voi tulla sipulisota ja joku terveysintoilija alkaa puhumaan sipulimaidosta ja fyi-fan...

    • Pulp-fictio

      Kleopatra kylpi maidossa? Myytti?
      Koska kaikki kemikaalit menevät ihon kautta verenkiertoon, olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi, jos kylpisi rasvattomassa maidossa, kermassa, piimässä, kefirissä. En omista ammetta en voi testata eikä ole omaa labraa.
      Tilaus pitäisi tehdä varmasti suoraan meijeriin ja maitoautolla toimitus.
      Muistan lapsuudestani, kun mummolasta noudettiin maitotonkat maitolaiturilta...
      Liekko missään maailman kylpylässä moista hoitelua?
      Ja mitä maitoa - kuttua? lehmää?
      Meikkituotteissa on puhdistusmaito?
      Jogurttimainoksessahan aikoinaan ratsasti charmantti valkopartainen iäkäs mies: viittaus iänpidennykseen....
      Onko hyvin perillä olevia lähteitä?

      • Paha-ongelma

        Kookkos (Cocos) maito on kai myös sitä missä parempien piirien ihmiset kylpevät. Vuohen maito ja mitä niitä onkaan?
        Entä jos maidon eräpäivä on mennyt ja alkanut happanemaan? Saattaa olla kovin karvas kylpy.

      • Kleopatra kylpi aasin maidossa. Maitoliimassa ei kannata kylpeä - saattaa paikat liimautua pysyvästi kiinni. Maito suihkun voit tehdä jätesäkistä.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Kleopatra kylpi aasin maidossa. Maitoliimassa ei kannata kylpeä - saattaa paikat liimautua pysyvästi kiinni. Maito suihkun voit tehdä jätesäkistä.

        Mutta, mutta voisiko se toimia ulkoisena botoksina tuo maitoliima?
        Esim. Jos jollain roikkuu takapuoli jne.

      • Pulp-fictio
        Paha-ongelma kirjoitti:

        Kookkos (Cocos) maito on kai myös sitä missä parempien piirien ihmiset kylpevät. Vuohen maito ja mitä niitä onkaan?
        Entä jos maidon eräpäivä on mennyt ja alkanut happanemaan? Saattaa olla kovin karvas kylpy.

        Niin ja jos nukahtaisi maitokylpyyn ja heräisi viilikylvystä...

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Kleopatra kylpi aasin maidossa. Maitoliimassa ei kannata kylpeä - saattaa paikat liimautua pysyvästi kiinni. Maito suihkun voit tehdä jätesäkistä.

        Kiitos muuten aasinmaitotiedosta. En nyt tiedä, lisääkö tämä tieto tuskaani, sillä tuskin Valiolla on suhteita aaseihin eikä tilausta voi jättää - muutaman hinkillisen verran?
        Yritin muistella Sinuhesta vinkkiä. Siinähän oli joku ylen ihana Nefernefer...muutoin aikalailla kallon poraamista..

      • Rietas pimatsu Neferen, Tanssi alasti ja huijasi herrain (Sinuhen) omaisuuden. Meni lääkäriltä työvälineetkin.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Rietas pimatsu Neferen, Tanssi alasti ja huijasi herrain (Sinuhen) omaisuuden. Meni lääkäriltä työvälineetkin.

        Ei Kaptahkaan ihan puhdas pulmunen ollut. Varsin viekas palvelijaksi. Peter Ustinov näytteli hyvin häntä.

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Ei Kaptahkaan ihan puhdas pulmunen ollut. Varsin viekas palvelijaksi. Peter Ustinov näytteli hyvin häntä.

        Antoi silmänsä (rubiinin) isännälle , jotta saatiin lääkärin releet takaisin.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Antoi silmänsä (rubiinin) isännälle , jotta saatiin lääkärin releet takaisin.

        Ajatukset lähtivät harhailemaan maitohampaisiin. Mahdetaanko muissa kielissä käyttää vastaavaa ilmaisua? Ja onko viisaudenhammas jokin melkein-hammas? Jokin relikti?

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Antoi silmänsä (rubiinin) isännälle , jotta saatiin lääkärin releet takaisin.

        Niin, jo muinaiset egyptiläiset olivat korruptoitavissa, elikkäs ei mikään tuore suomalainen tapa vrt. opetusministeriö, vaik ois fiktiota kirjassa. Umberto Eco Baudolinossaan viittaa rikastumiseen feikkikäärinliinoilla.....
        No, Turms kuolemattoman haluan lukea. Katsoin Ellan kaksi pientä elefanttia, missä hän kävi O-alkuisessa kaupungissa ja siitä tuo etruskihauta Waltarin oleilu naapurikaupungissa/kylässä.
        Etruskeja on asunut Sardiniassakin. Kuten ohjelmassa viitattiin, Rooman valtakunta tuhosi tuon kulttuurin.

      • Pulp-fictio kirjoitti:

        Ajatukset lähtivät harhailemaan maitohampaisiin. Mahdetaanko muissa kielissä käyttää vastaavaa ilmaisua? Ja onko viisaudenhammas jokin melkein-hammas? Jokin relikti?

        Maitohampaasta käyttäisin reilusti tissihammas. Silloin erotettiin tissistä, kun terävät tissihampaat putkahtivat esiin. Viisauden hampaat tulevat esiin myöhemmin. Silloin ymmärtää, ettei kaikkea suuhunsa saatua tarvitse pureskella rikki ja voi alkaa rintaruuan nauttimisen uudelleen. Muisteluhammas taas sellainen, ettei hampaita ole lainkaan.

      • kolottaakin-joskus

        Entä hampaankolo kun on jäänyt jotain hampaankoloon vaikka nakin pätkä tai naapurin juorumummo? Silloin pitää mennä hampaankololääkäriin.
        Voiko viisaudenhampaalla prematta niellä mitä sylki suuhun tuo?

        Sanonpa. Oh-boy (maitokaakaota).
        Äitiparat.

      • Pulp-fictio
        kolottaakin-joskus kirjoitti:

        Entä hampaankolo kun on jäänyt jotain hampaankoloon vaikka nakin pätkä tai naapurin juorumummo? Silloin pitää mennä hampaankololääkäriin.
        Voiko viisaudenhampaalla prematta niellä mitä sylki suuhun tuo?

        Kyllä voi, jos niitä on viisi. No taas se, mitä sylki suuhun tuo voi olla refluksiosta johtuvaa närästystä tai sitten on dagen-efter...
        Jos pahasti kolottaa ja kyse on ujosta naisesta, miten hän voi kiertoilmaisuin kertoa vaivansa eriti mieslääkärille? Ja päinvastoin.
        Korvaako Kela ja täyttyykö omavastuu?

      • sosiaalietuudet

        Kyllä Kela Kolot Korvaa.

      • kolottaakin-joskus kirjoitti:

        Entä hampaankolo kun on jäänyt jotain hampaankoloon vaikka nakin pätkä tai naapurin juorumummo? Silloin pitää mennä hampaankololääkäriin.
        Voiko viisaudenhampaalla prematta niellä mitä sylki suuhun tuo?

        Maitohammas irtoaa tissinpaloineen ja päästään odottamaan viisauden hammasta.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Maitohammas irtoaa tissinpaloineen ja päästään odottamaan viisauden hammasta.

        Voi Inha.

      • Pulp-fictio
        arvo.e kirjoitti:

        Maitohammas irtoaa tissinpaloineen ja päästään odottamaan viisauden hammasta.

        Muuten, mihin kaikki piimänlipittäjät ovat kadonneet ketjusta - kuin pierut Saharaan? Putki päällä? Olen huolissani. (Kukahan on lanseeranut tämän ilmauksen? Siis tämähän on sitaatti, en käytä karkeaa kieltä.)
        Miettivät varmaan dieettiä, rasvoja ja tieveroja.

        Juotuasi muutaman purkillisen huomaat, ettei se pier Ssaharaan mennyt, vaan pyörii kuin pieru nahkahousuisssa. Piimän juojat ovat sakean hajusumun keskellä. En suosittele heidän haastatteluaan ilman kaasunaamaria.

      • Paha-ongelma
        Pulp-fictio kirjoitti:

        Muuten, mihin kaikki piimänlipittäjät ovat kadonneet ketjusta - kuin pierut Saharaan? Putki päällä? Olen huolissani. (Kukahan on lanseeranut tämän ilmauksen? Siis tämähän on sitaatti, en käytä karkeaa kieltä.)
        Miettivät varmaan dieettiä, rasvoja ja tieveroja.

        Piimän kanssa läträäminen on taitolaji. Niinpä palstan pien -ja suurkuluttajat eivät sorru piimäilyyn. Saattavat jotkut vaalia linjojaankin puhumattakaan puhelinlangoista, linjoista tai langanlaihoista.
        Kadonneet, hävinneet kuin pieru sahanpuruihin. Ja onhan täällä avauksia joista nauttia, itsekin niistä muutaman heittäneenä.

      • eppu2
        Pulp-fictio kirjoitti:

        Ajatukset lähtivät harhailemaan maitohampaisiin. Mahdetaanko muissa kielissä käyttää vastaavaa ilmaisua? Ja onko viisaudenhammas jokin melkein-hammas? Jokin relikti?

        Monissa kielissä linnunrataa kutsutaan maitotieksi.

    • ö-Öö

      Hieno ja asiallinen aloitus.

      Mä oikeesti mietin aika paljon, uskaltaako tohon mittään kommentoida. No päätin kuitenkin minäkin kirjoittaa asiasta jotain.

      Mä en dokaa maitoa, kirnupiimää ja AB-piimää kyllä. Joskus viilin. Mulla muutenkin jotenkin tollanen hapanimelä menee paremmin, kuin muut tuotteet. Maiotuotteissa siis ihan sama. Tosiasiallisesti kaiketi dokaan kuitenkin keskaria, enenpi kuin piimää.
      Kefiiristä pidän paljon, sitä saapi nykyisin taas, välillä sen tuotanto oli lopetettu. Kunnollista kokkelipimää saa eesti-marketeista, sitä ei tehdä suomessa.

      Jotkut kirjoitti talkkunasta. No, mulla loppui talkkunan syöminen, kun kaveri oli kesätöissä Lumijoella talkkunan pussittajana. Kertoi, laittaneensa joutessaan pussukoihin nupinauloja ajanvietteekseen, kun tylsä duuni.

      Mä en ikinä tottunut syömään hämälaistä piepoa. Sinällään ok murkina. Mutta jotenkin talkkunajauho ja piimä muodosti suuhun kummallien limakerrostuman, vaikka oli hyvää, en syöminen ei ollut kovin nautinnollista. Talkkuna talkkunana ja piimä piimänä.

      Noin perinneruokina pidän kyllä kalakukosta( kukaan ajatellut, miten hölmö nimi), seä rössystä.

      Ja noin maitotuotteena pidän kaikist eniten kunnolliseen ravaiseen lehmänmaitoon itse tehdystä viilistä. Sitä ei ole saanut aikoihin, pitäis kai ostaa oma lehmä.

      Päätän piimäpoliittisen kommenttini nyt tähän.

      =DW=

      • Hyvä-ongelma

        Älä osta lehmää niin ei pääse ihmiset naljailemaan "oma lehmä ojassa". Sinut lasketaan pyrkyriksi ja oman edun tavoittelijaksi.
        Osta hevonen. Sen voi laittaa töihinkin, jopa ansaitsemaan.

      • Pulp-fictio

        Länsi-Uudellamaalla piepo vääntyi piapooksi (en olisi muistanutkaan - ö-Öö - ilman muistutusta).
        Toinen mummolamuisto: itsetehty viili. En pysty tänä päivänäkään syömään. Se venyy ja venyy ja venyy.
        Toisaalta ne nupinaulat kait toivat rautaisen lisän. Muistelenko väärin vai onko city-legendaa, että omppuun voi laittaa rautanaulan ja siitä imeytyy rautaa - olenko nähnyt unta, cornia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      608
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    8. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      571
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      569
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 46
      461
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe