Mk-Suhteessa on vähemmän näitä ongelmia

ChinaDragon

Yhä useammin mies kokee itsensä väheksytyksi parisuhteessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden mukaan naisesta kuoriutuu parisuhteessa kaikesta päättävä kenraali ja miehestä tulee hänen apurinsa.

- Naiset puhuvat miehistään kuin nämä olisivat vähän vähemmän älykkäitä ihmisiä tai vallattomia lapsia, joita ei saada kuriin, sanoo Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen Helsingin Sanomille.

Vaarasen mukaan miehet eivät puhu naisista vastaavalla tavalla juuri koskaan, mikä koettaisiin outonakin. Naisten puhetapaan puolestaan törmää monessa paikassa, kuten ratikoissa, kahviloissa ja internetin keskustelupalstoilla. Vaarasen mukaan tätä tekevät erityisesti koulutetut naiset.

Ilmiö nousi puheenaiheeksi, kun Vaaranen kirjoitti asiasta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin viime vuonna. Aihe on herättänyt uudelleen keskustelua tänä vuonna. Vaarasen mukaan ilmiön taustalla on se, että väsymyksestä on tullut parisuhteen perustila, kun kaksi työn uuvuttamaa lapsiperheellistä kohtaa. Vaarasen mukaan väsynyt nainen alkaa päsmäröidä parisuhteessa. Tämä korostuu erityisesti kodin tyypillisissä riita-aiheissa, kuten kodinhoidossa, lasten kasvattamisessa, raha-asioissa ja seksissä, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Mies turhautuu, koska hän ei päätä juuri mistään, ja hänen tehtävänään on ottaa vastaan käskyjä, joiden noudattamisesta hän ei useinkaan saa kiitosta. Samalla nainen on kiukkuinen kokiessaan saavansa liikaa vastuuta.

- Seurusteluajan tasa-arvoisesta parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen kuvailee.












Vaarasen mukaan naisilla riittää vaatimuksia erityisesti silloin, kun perheeseen tulee lapsia. Naisen kriteerit muuttuvat.

- Hän alkaa haluta täydellisyyttä, esimerkiksi täydellisen siistiä kotia. Neuvottelutaidot häviävät, kun naisen kaikki huomio ja energia keskittyy lapsen eloonjäämiseen. Miksi näin käy, sitä ei tiedetä, Vaaranen sanoo.

Täydellisyyden tavoittelu on kolme- ja nelikymppisten naisten vitsaus, Vaaranen kuvailee. Helsingin Sanomien mukaan mies alistuu naisen apupojaksi, koska nainen on yleensä parempi kertomaan tarpeistaan verbaalisesti. Lisäksi naisella on takanaan tyttökavereiden tuki, kun taas miehellä ei ole vastaavaa.

4

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antimusulmaani

      "- Naiset puhuvat miehistään kuin nämä olisivat vähän vähemmän älykkäitä ihmisiä tai vallattomia lapsia, joita ei saada kuriin,"

      Nappikuvaus mustista miehistä.

    • tarkennus

      Ja sinulla oli montako lasta nykyisestä mk-suhteesta?

      • ChinaDragon

        Kaksi, kahdesta eri monikulttuurisesta suhteesta, myös kotimaista kasvua tuplat mitä monikulttuurisista suhteista.
        Uskon että ymmärrän enemmän suhteista yleensä mitä moni tänne kirjoittanut henkilö.

        Kysymys teille, montako lasta omaatte monikulttuurisesta suhteesta, suhteista? Onko teillä edes kokemusta oikeasta elämästä yhdessä ulkomaalaisen henkilön kanssa eri maan tai kulttuurin sisällä?

        Kun katselen kirjoituksia niin tuntuu ettei se monikulttuurisuus yleensä ole palstalaisille muuta kuin ulkomaalainen Suomessa. Aika heikko pohja jos ajattelee kokonaisuuksia.


    • ChinaDragon

      Moni kun tuntuu olevan tasolla "panen tai minua pannaan" joka on samaa kokonaisuuden kannalta mitä masturbaatio. Ei mitään merkitystä yhteisöjen tai kansakunnan kannalta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      201
      11455
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      62
      8508
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      131
      7933
    4. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      79
      7790
    5. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      6
      7458
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      66
      7413
    7. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5852
    8. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      5696
    9. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      21
      5635
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      59
      5304
    Aihe