Kumpi häviää

Naiset on tosiaan elämässä enemmän kiinni. Miestä elämä kiinnostaa niin kauan kuin se on hauskaa.

En ratkennut juomaan tai surkutellut pidempään kun avovaimo petti mutta vitutus oli kova. Ei pyytänyt edes anteeksi eikä olisi enää auttanutkaan tehty mikä tehty. Asian kanssa tultava vaan toimeen ellei halua erota. Ei erottu mutta suhteeseen vaikutti ja vaikuttaa vieläkin, aika ajoin asia tapetilla. Eihän se enää muuksi muutu. Minä otin takkiin muija varmaan tunsi voittaneensa kun sai vieraalta kullia ja meidän suhde jatkui. Ajatteli varmaan että miksei toistekkin kun kerran meni ensimmäinenkin läpi.

Mä taas havaintojeni perusteella olen sitä mieltä, että miehet edes tekee jotain, kun muija jää kiinni pettämisestä. Monesti tulee ero, anteeksi ei anneta. Ja jos muka annetaan, ei unohdeta. Niinkuin voiperskutti tuossa toteaa.
Nainen kun joutuu petetyksi niin eihän ero tule kysymykseenkään vaan tilannetta yritetään selvittää viime kädessä ulkopuolisen avun turvin. Periksi ei anneta sitten millään. Erota ei voi kun mitä ne ulkopuolisetkin sanoo. Ja nainen taitaa herkemmin uskoa, että viekoitelluksi joutui puoliso, ei se itse halunnut vierasta. Eli syy pettämiseen löytyy aina siitä parisuhteen ulkopuolisesta ihmisestä. Nainen usein myös uskoo, että kertahairahdus vaan sattui miehelle, nyt se on uskollinen loppuikänsä kun muka joutui seurauksista kärsimään. Kun muka tajusi, että rakastaa vain puolisoaan. Nainen ei halua edes epäillä, että uskottomuus jatkuu.
Voiperskutti tajuaa tilanteen ja tietää myös, miten voi jatkossa käydä. Naiset ei usein suostu tajuamaan.

Sanoisin että häviävät molemmat, typerää touhua joka aina loukkaa toista. Parempi on sitten kävellä eri suuntiin jos haikailee muiden perään.
Nollatoleranssi on kohtalaisen hyvä lähtökohta, kerrasta lähtö.

Kaikki siinä häviää oli se petturi petetty tai kakkonen. Ja kyllä se maine ja moraali on jokaisen itsensä päätettävä mihin ryhtyy. Se kuka kantaa sen surkeimman maineen on jokaisen myös päätettävä. Mitä salasuhteesta saa? Hetkellisen nautinnon. Onko todella sen väärtti? Sekin on itse päätettävä mitä siitä saa. Ja se lopputulos mihin päätyy eroaako vaiko anteeksi antaen jatkaa on sekin oma päätös. Ei se muille kuulu ne syyt ja seuraukset. Itse me päätämme kuinka kieroa elämää elämme. Annetaan kaikkien kukkien kukkia kuten tahtoo.

Ei uskottomuutta voi koskaan antaa anteeksi, ei tarvitsekaan.
Voi sitä yrittää mennä vielä yhdessä eteenpäin, mutta sitä ei saa mielestä pois, että toinen on pettänyt kaikkein pahimmin mitä voi.

Usein takana on se yksin rilluttelu, viinaa pää täynnä ja järki jätettynä narikkaan.
Tähän kyllä löytyy yksi ainoa lääke. Ei näille reissuille enää perheellinen ihminen lainkaan.
Työpaikoilla on tullut puheenaiheeksi seksi ja sen myötä sitten ihmiset harhautuu työkaverin kanssa viihteen pitoon, eli kaikenlainen kunnioitus työtoveria kohtaan on kadonnut. Minusta se on aina työtoverin perheen häpäisy, kun iskee työtoverinsa tai vain haluaa seksiä häneltä.
Perheet ovat kovilla, kun lapset ovat pieniä, sen on yhtä hullunmyllyä, juostaan kilpaa kellon perässä, milloin pitää olla päiväkodissa, koulussa milloin harrastuksiin viemässä.
Kaiken taakse kuitenkin kätkeytyy bisnes, kuvitelma että kaikkea täytyy tehdä, olla monta harrastusta, kun osaisi noissa tarpeissa itse järkeillä eli järjestää kotona lasten ja puolison kanssa yhdessä harrastusta. Siis yhteistä toimintaa, kokoaisi se perhettä kokoon, eikä aikuiselle tulisi tarvetta näin etsiä kodin ulkopuolelta sitä omaa aikaa, silloin ei näitä seurauksia joutuisi elämään elämässään, sillä kovin harva suhde kestää yhtäkään pettämistä. Salailukaan ei auta, sillä se jäytää sisältä ihmistä niin paljon, että sekin ennen pitkää vie eroon. Sanotanko silloin, että on kasvettu erilleen, kenen syy, varmasti pettäjän syy.

Näitä eroihin johtaneita syitä kuulisin mielelläni ja niihin syihin johtaneita alkutekijöitä. Kuinka paljon yritetään kaunistella asioita ja syytellä puolisoa, pääseekö uudessa suhteessa eroon syyllisyydestään, en usko, sillä kyllä se siellä aivoissa velloo lopun ikää, eli kannattaa miettiä ja ennen kaikkea ryypätä vähemmän, aavistaa vaara ja silloin pitää jättää menemättä, miksi tuhota oma elämä ja perheensä elämä ja vielä sinä moni muukin läheinen joutuu eri tavoin mukaan.
Kun sitä aloittaa elämän taas alusta, ei se monelle ole edes mahdollista, sitten jäädään vain roikkumaan elämään, joka ahdistaa.
Kun siellä kodin ulkopuolella joka minuutti muistaa ne omat lapset, ehkä silloin tulisi mieleen palatakin kotiin näiden luokse. He varmasti ovat aidommat ihmiset, jotka todella välittävät.