Alaikäiset kesätöihin / Lukekaa ensin

LUKEKAAEnsin

Koska kohta alkaa tällekin palstalle ilmaantua viestejä joissa 11, 12, ja 13 vuotiaat haluavat kesätöitä, niin totuus on se, että Suomen laki kieltää lapsityövoiman käytön.

Ennen kuin laitatte tälle palstalle mitään viestiä, ja olette alle 15-vuotiaita, niin lukekaa tämä ensin.

"Kuluvan kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä nuori voi tehdä työtä vain huoltajan luvalla. Työsuojeluviranomainen voi myöntää poikkeusluvan alle 14-vuotiaan työskentelyyn tilapäisesti esiintyjänä tai avustajana esimerkiksi taide- tai kulttuuriesityksissä. Työhön pitää olla erityinen syy, ja se ei saa vaarantaa lapsen turvallisuutta eikä haitata hänen terveyttään, kehitystään tai koulunkäyntiään."

Ikäistenne lapsien, sillä lapsiahan te vielä olette, pitää leikkiä kesällä, eikä tehdä töitä.

Jos muutaman kympin haluatte taskurahaa, niin kysykää vaikka naapureiltanne koiran ulkoilutusta, tai mattojen tamppausta. Mitään "oikeata" työtä ette lain mukaan saa tehdä.

Tosin alle 18-vuotiaankin on vaikea saada kokoaikaista kesätyötä, koska ikä asettaa määrättyjä rajoituksia, mitä työnantaja voi teettää, ja kuinka kauan.

3

269

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_stressiä1991

      Täysin samaa mieltä! Taskurahatyöt tai joku kerhoapulaisen pesti (leikkiä nuorempien lasten kanssa) on hyvä tuon ikäiselle, mutta mitään työtä ei ole pakko tehdä tuossa iässä. Ette tule olemaan mitenkään huonompia isona! Eka työsuhteeni oli rippileirin isosena 16-17 v, eka oikea työ 19-vuotiaana. Eikä haittaa tai harmita yhtään. Olen oppinut taloudenhoidon ja vastuun muutenkin kuin poimimalla mansikoita. Älkää siis lapset ainakaan itse itseänne patistako töihin! Tai vähintäänkin, älkää pettykö tai kokeko itseänne surkeaksi jos ette saa työtä. Viettäkää kiva kesä!

    • Tuulavm59

      70-luvulla meidät kaikki muksut patistettiin kesätöihin, isä sanoi ettei katsele laiskoja kotona makaamassa. Olin 11- tai 12-vuotias kun Korkeasaaressa olin töissä Primulan kahvikioskissa, en tosin yksin vaan aina oli joku vastaava. Mutta tein ihan täyttä työpäivää ja siitä eteenpäin sitten joka kesä. Olin Pukevassa myymässä leluja pari kesää (14 ja 15-vuotiaana ja olin osan viikoista yksin koko osastolla kun vakituiset oli lomalla) ja Stockmannin kangasosastolla ainakin yhden kesän.

      Yhtenä kesänä taisi jäädä osa kesää ettei töitä ollut niin isä ilmoitti minut ruotsin ehtolaiskurssille vaikka ei ehtoja ollutkaan.

      Kesätyöt oli aina mukavia minusta ja sai omaa rahaa, jonka sai itse pitää ja kerrankin ostaa uusia kivoja vaatteita ja kenkiä.

      • AsiatOliToisin

        70-luvulla oli moni muukin asia toisin. Mm. lakia lapsityövoiman käytöstä ei ollut.

        Onneksi enää ei lapsia saa käyttää työelämässä hyväksi, kuten vielä 70-luvulla.
        Muistan itse jopa sellaisen tapauksen ollessani armeijassa 70-luvun alussa Upinniemessä, että patruunalaatikoita oli varastoon kantamassa yhden kapiaisen noin 10-vuotias poika. Sai siitä muutaman markan palkaksi.

        Onneksi nykyään ei enää 10 - 14 vuotiaita lapsia saa käyttää työvoimana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe