Omituisia ystäviä

Sen minäkin haluaisin tietää,että mistä?Ystävä,joka olisi myös tarpeeksi rohkea kertomaan mitä haluaa ja mitä ei.Mulla ystävän kanssa ongelma.Välillämme vain muutama km,silti tapaamme muutamia kertoja vuodessa.Ehdottaessani jotain,tuntuu siltä kuin hän keksisi kiireet ja muun aikataulun.Mulla ei ole aikaa leikkiin vaan haluan tosi ystävyyttä.Miksi ihmeessä ihminen ei sano ellei halua mitään.Miksei?Olen ollut rehellinen ja jopa varmistanut asioiden olevan ok.Mutta silti saan vaan vältteleviä vastauksia.Luulen,että olen käyttänyt jo keinoni ja asia ei muutu,joten luovutan.

Minulle tehtiin täsmälleen samoin. On kiireitä, ei sovi aikataulut, välttelyä ja selittelyä. Ei vastata yhteydenottoihin vaikka alkuun vaikutetaan ystävyydestä kiinnostuneelta.

Tuollaisesta jää ikävä olo. Kasvotusten ei haluta sanoa totuutta, kiemurrellaan ja selitellään. Selän takana valitetaan sitten muille ystäville, että miten ihmeessä siitä yhdestä pääsisi eroon. Kaikki hyöty otetaan ensin irti, sitten viskataan pois kuin tiskirätti. Tällaisilta ihmisiltä on turha kysyä, miksi he toimivat näin. He eivät vastaa, vaan kertovat kysymyksesi toisille ja nauravat yhdessä typeryydellesi.

Mielestäni oma ylpeys täytyy kuitenkin myös säilyttää. Jos toisesta ei ala kuulua kuukausiin mitään, omista yhteydenotoista huolimatta, kannattaa luovuttaa. Se ei silloin ollut ystävyyttä. Yleensä nämäkin asiat ratkaistaisiin niin, että uskallettaisiin suoraan sanoa, mistä kiikastaa. Tuollainen "vaitiolo" toisen taholta on ärsyttävää.

Olen itsekin pitemmän aikaa kirjoitellut yhden ihmisen kanssa, mutta emme ole tavanneet toisiamme ja hän tuntuu jotenkin vain välttävän sitä ja pitävän etäisyyttä välillämme niin kuin ei sitä sitten todella haluaisikaan. Taas itse näin hyvinkin avoimena ja sosiaalisena ihmisenä olen innostunut tapaamaan uusia ihmisiä ja löytämään kenties myös sen samankaltaisen ja -henkisen ystävänkin. Hassuinta mielestäni tässä on kuitenkin se, että vaikka asumme samassa kaupungissa ja vielä tässä samassa pienlähiössä, missä matkaa toistemme luokse on vain n. 200 m hänelle ei tunnu tapaaminen sopivan milloinkaan. Ymmärrän kyllä, että elämäntilanteemme ja aikataulumme ovat erilaiset, enkä vaadi tai pyydä että voisimme/pitäisi nähdäkään joka päivä. Hän opiskelee päivittäin (kuten minäkin) ja päivät ovat usein miten pitkiä venyen iltaan vielä omien harrastusten yms. toimintojen vuoksi.

Kuitenkin minä olen se aktiivisempi puoli joka on yrittänyt pitää yhteyttä, ehdottaa tapaamista ja peräänkuuluttanut kysellen monta kertaa, jos hänestä ei kuulu n. viikkoon edes mitään. Olen antanut hänelle kuitenkin täysin selvän kuvan siitä millaista ystävää itse etsin ja kaipaan, mutta hän vain sanoo olevansa hitaampi, eikä avaudu asioille ja ystävyydelle samoin, vaan tarvitsee aikaa paljon kaiken miettimiseen. Ihmettelen vain minkähän pituinen aika ystävyyden alkamiseen tarvitaan?

Nyt olen jokseenkin luopunut jo tästä ajatuksesta, että koskaan tapaisimme tai tämä ystävyys jos tätä nyt edes siksi voi kutsua (tuskin) kehittyisi siihen suuntaan mihin itse sen toivoisin kehittyvän, vaan tämä jää pelkän kirjoittelun varaan. sillä en jaksa aina olla se osapuoli joka on innostunut ja haluaa pitää yhteyttä, kyselee ja jos toinen taas on epävarma, hitaampi tai mitä sitten todella onkaan ei lämpene ajatukselle eikö se hänelle ole sitten yhdenetekevää tutustua ja ystävystyäkö lainkaan?

En tiedä jokin tässä mättää, mutta mikä? Olen yrittänyt kysyä häneltä ja saanut vastaukseksi joko kiireen, ei ole aikaa viikolla, ei käy olen ensi vknloppuna siellä jne. tai tyyliin tarvitsen aikaa. Jotenkin kun asumme näin lähekkäin eikö häneltä todellakaan löydy edes pientä hetkeä/
rakoa tapaamiseen edes jossain välissä? Se tuntuu ihmeelliseltä ymmärtää, kun kysymys on sentään vain näinkin olemattoman pienestä välimatkasta ja etäisyydestämme toisiimme, joten siis mikään pitkä matka ei ainakaan voi olla esteenä.

Se miksi hän tuntuu kiinnostavalta ja ystävyyden arvoiselta johtuu siitä, että olemme paljolti samanlaisista asioista kuitenkin pitäviä/
kiinnostuneita, mitä tulee esim. opiskeluun, taiteisiin, harrastuksiin, menoihin tai musiikkiin liittyen. Mutta sitten se kaikki muu fyysinen puoli, ystävyys ja läsnäolo, kuten tapaaminen, yhdessäolo ja aikaa viettäminen tuntuu ettei hän edes halua tai kaipaa mitään sellaista, mikä itsestäni tuntuu käsittämättömältä. Kertoisi mielummin suoraan ja rehellisesti sen, ettei tahdo ystävystyä sillä tavalla ja ei siksi kiinnosta edes tavata. Tai jos ei tarvitse/etsi edes todella mitään minunkaltaistani ystävää, niin mitä järkeä tässä on sitten kirjoitella ja tutustuakaan sen enempää.

Mistähän todella sellaisen ystävän voisi löytää, siis joka myös etsii ja tarvitsee sitä samankaltaista ja -henkistä ystävää samoin ja haluaa myös tutustua oikeasti johonkin ihmiseen ja antaisi vielä myös ystävyydelle jotain syvempää ja todellisempaakin kuin vain pelkän tyhjän pinnallisen kuorensa ja ajatuksensa? Minä kun haluan ystävyydeltä enemmän ja tutustua myös pintaa syvemmällekin, etsien sitä sielunsisaruutta, todellisempaa ja syvempää ystävyyttä.

sitä vasta ongelmaa riittääkin.Etenkin jos ei ajat oikein sovi yhteen.Naisethan tästä ei tietenkään kovin paljon välitäkään jos miehelle ei oikein ajat passaa.