Kuntasotkut alkavat selviämään kevään aikana

3233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muuten asiallinen juttu, mutta Lex Kittilä ei ole enää hallituksen esitys.

Lex Kittilä on jo voimassa.

Äänestä

Jutusta poimittu:

Oulussa Keskusrikospoliisilla on ollut tutkittavana useita Kittilään liittyviä asioita, mm.

Levin hissiyhtiön hankinnat,
kuntapäättäjien toiminta hissihankintojen aikana ja jälkeen,
kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottaminen,
ns. Eilavaaran lasku sekä
kunnan hallintojohtajan Esa Mäkisen tutkintapyyntö mm. kohtelustaan hallintosääntömuutoksen aikana.
Eilavaaran laskun osalta juttu on edennyt jo syyteharkintaan: poliisi epäilee useita Kittilän kuntapäättäjiä törkeän petoksen yrityksestä ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Muiden KRP:n tutkinnassa olevien asioiden osalta esitutkinta lähestyy loppusuoraa. Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen sanoo, että loput jutut saadaan syyteharkintaan ”lähikuukausien aikana”. Syyttäjä saattaa siis saada pöydälleen Kittilän kuntapolitiikkaan liittyviä rikosepäilyjä tämän kevään tai kesän aikana.

Lapin poliisilaitoksella on lisäksi tutkinnassa lukuisia tutkintapyyntöjä, joita Kittilän nykyiset ja entiset kuntapäättäjät ja virkamiehet sekä Levin työntekijät ovat tehneet toisistaan jo pitkään. Näistä tutkintapyynnöistä ei kaikista ole ehditty aloittaa vielä edes esitutkintaa.

Rovaniemen poliisilaitoksella tätä toista Kittilään liittyvää asiakokonaisuutta tutkii rikosylikomisario Jukka Haataja. Haatajan mukaan joidenkin juttujen tutkinta on jo loppusuoralla, mutta muiden kohdalla tutkintaan menee vielä kuukausia.

Äänestä
  • Ei näiden tutkijoiden vauhti ainakaan päätä huimaa, taitaapi
    etana olla oikea salama heihin varrattuna, heh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


odotusta.vielä kirjoitti:

. http://yle.fi/uutiset/3-9414343

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu