Lihasmassan kasvu

wondering99

Hei! Halusin nyt tuoda tämän tällekkin palstalle kuullakseni ihmisten arvioita tilanteestani. Olen siis nyt lähes 18-vuotias miehenalku, joka treenaa ahkerasti salilla
Lähtötilanne oli toukokuussa 2015 se, että painoin 120kg ja lähdin salille treenaamaan ja polttamaan rasvaa, ruokavaliot muuttuivat täysin ja tammikuussa 2016 painoinkin 105kg. Sen jälkeen viimeisen vuoden aikana olen kehittynyt aika paljon salilla, voimatasot ovat nousseet ja niin on painokin. Nyt paino näyttää 120kg ja kroppa on muotoutunut jokseenkin uusiksi.
Kuitenkin vaatteet, jotka eivät sopineet ollessani 105kg menevät nyt huomattavasti paremmin päälle eivätkä kiristä keskivartalosta. Joten kysymykseni kuuluu, onko mahdollista että olen vuodessa kehittänyt sen 10-15kg lihasmassaa? Nyt vedän taas dieettikautta eikä paino ole tippunut viimeisen kolmen viikon aikana kuin 2kg vaikka olen kalorit tiputtanut aivan alhaalle (pitäisi jäädä miinukselle 1000kcal/pv).

6

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppo_juttu

      Syö enemmän banaaneita.

    • jatkavaan

      Lihasta ei saa tuota määrää kokonaisuudessaan vuodessa siis kysehän on natusta eli ilman hormooneja treenaavasta.

      Lihasta on tullut sen me tiedetään,mutta sielä on myös kiinteytystä tapahtunut ja nesteitä on poistunut elimistöstä joka on varmasti hyvä.

      Se että mitä on kun paino on nyt sama kun alussa.

      Kun tekee voimaa niin painoa voi kertyä,toki olet nyt aloittanut dietin ja se tahdo välttämättä lähteä hetimiten käyntiin koska nyt elimistö käy sitä vastaan,jossain kohtaa se lähtee muttei pidä laihduttaa vauhdilla,lihakset häviää pakostakin aina kun laihduttaa ja sen takia hidas laihduttaminen on paras tapa.

      Puolikiloa -kilo viikossa on hyvä määrä ja vie pysyvämpään kuin nopeat dietit,jos siis pudottaa vauhdilla niin lihasta tosiaan lähtee samalla.

    • jatkavaan

      Ai niin ja vielä tuli mieleen,älä tee yleistä virhettä että rasvat otat pois ,se on virhe,kehon täytyy saada rasvaa,se ei ole sitten sitä margariinia ja leipää,hiilihydraattia pois jonkin verran myös ja pitkiä toistoja ja sarjoja.

      • SavolainenMarko

        Höpö höpö lässyn lässyn, höpö höpö..Mutta vastaus varsinaiseen kysymykseen on helppo: Kaupasta saa muutamalla kympillä vaan, joka näyttää myös rasvaprosentin. osta sellainen, opettele käyttämään sitä, et kadu. Mitä tuohon laihtumiseen tulee, ainoa tie on A. arvioida kalorien kulutus testaamalla ja B. punnita ja laskea kaikki mitä suuhunsa pistää, jottei ylitä päivän kalorimäärää. Joo, se on työlästä ja hankalaa ja vttumaista, mutta ainoa tie. Sinulle on käynyt kuten monille muillekin, eli alkuun rasva on lähtenyt palamaan, sitten painopiste on muuttunut koska painnonnosto on tuottanut tulosta, ja syömistä on säädetty jotta lihas kasvaisi paremmin. Nyt ei rasva enää pala samalla tavoin, paino pysyy eikä alene. Sen vuoksi tulisi tarkastella rasvaprosenttia, ymmärrätkö? Alkuasetelmassa se on ollut helpostikin 50% ja tavoite olisi 10-15% täysin riippumatta siitä onko lihasmassaa paljon, vai hitosti. Paino on täysin yhdentekevä,voit huoletta painaa 150 kiloa, jos rasvaprosentti on vain 10%. Lihasmassaa tulee aloittelijalle hiukan helpommin kuin pitkään treenanneelle, mutta tuollaiset 10-15 kiloa eivät ihan helposti toteudu.


    • vm43

      Kehon koostumus kerran vuodessa. Samalla laitteella, samassa tilanteessa niin muutokset kertovat paljon.

      Käyn kerran vuodessa InBody720 analyysissä. Tulokset eivät ole yllättäviä mutta ovatpa johdonmukaisia.
      Ähellyksestä huolimatta lihasmassaa katoaa noin 1kg/vuosi vauhtia.
      Kahden vuoden takainen nilkan murtuma painotti kadon reisiin, seuraavaksi eniten pakaroihin ja selkään, vähiten käsivarsiin.
      Kahdessa vuodessa on reissitä kadonnut lihasta 700g/koipi. En ole pystynyt tekemään syväkyykkyä eikä mave vastaa kyykkäämistä.

      Lihasta -2,2kg/2 vuotta merkitsee samalla rasva%:n nousua 16% > 17,7%.
      Lisätty aerobinen on laskenut viskeraalin 106,1 > 78,5:een.

      Asiasta todella kiinnostuneen kannattaa käydä koostumusmittauksessa luotettavassa paikassa ja samassa tilanteessa niin vertailu on kohtalaisen luotettavaa.
      Katutason luontaistuotekauppojen OMRONit näyttävät mitä sattuu mutta samassa paikassa mitattuna voinee niidenkin tuloksia verrata.

      Ikääntymisen myötä ei lihaskato ole vältettävissä. Riippunee tietenkin lähtötilanteesta.

      • jatkavaan

        Niin tuo höpöttäjä tuolla kertoili osittain diipa daapaa,kehon koostumus mitataan säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa kun ollaan kovemman puoleisia harjoittelijoita.

        Nyt kyse ei ole tuolla tasolla mistään ruuan mittailusta,siihen ei liijemmin kannattaisi sortua,varsinkaan vaakan kanssa mittailemaan.

        Kyse on treenin määrästä,millä teholla sitä tekee tai harjoittaa,liian pienet kalorit tuottaa nopeati ei toivotun tuloksen ja treenari ajaa itsensä piippuun,syödä pitää aika paljon ja liikkua paljon.

        Näiden täytyy olla balanssissa ,tietenkään mitään karkkia ja imelää ja jauhoruokia pidä syödä enään.


        Jos puhutaan kireydestä on liikuntamäärään oltava melkoinen,kun itse olin 105kg niin se määrä jolla päästään kireyteen on melkoinen,se ei tapahdu vuodessa niin että lihasta on ja voimaakin.

        Olessani viime kesänä 69kg ja suhteelisen kireässä kunnossa ,painot nousi kohtuudella vieläkin,100kg päänpäälle nostona, kertoo itselleni ettei tilalla ole läskiä vaan lihasta.

        Tällä hetkellä esim:reisien paksuus on mittaluokassa samaa tasoa kuin normaali hyväkuntoisen 105kg-110 kiloisen miehen .

        Kiinteyttäminen ja lihas paksuus ja erottuvuus on taiteenlaji ja vaatii suuren määrän liikuntaa ,5-6 kertaa salikäyntiä viikossa vähintään ja muut päälle kun puhutaan edes jonkin moisesta tasosta ,syödä pitää paljon ja unohtaa kalorimiehet jotka eivät pysy kunnossa pitempään noilla menetelmillä,ainoastaan kilpa lavoille tähtäämisen olessa kysessä on mitattava tarkoin kalorit,ei muuten omissa oloissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      331
      29566
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      55
      2359
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      46
      1749
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1737
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      157
      1611
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1361
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      54
      1135
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1048
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      99
      977
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      952
    Aihe