Mitä mielipiteitä?
Haisee oudolle välillä. Kun paistan muuttuu harmaaksi.
Röngän jauheliha
43
2755
Vastaukset
- Erkki_L
Kaikki jauheliha muuttuu harmahtavaksi ja sitten tummanruskeaksi, kun paistaa pannulla. Koko jauheliha ei muuta väriään vaan ainoastaan pinta. Kokeile Niskasen teurastamon (kemiläinen) jauhelihaa, muuttuuko siinä väri samalla tavalla. Sama on hajun kanssa. Olen vähentänyt jyrkästi jauhelihan syömistä ja vaihtanut kalaan. On terveellisempää. Kalassa on sellaisia öljyjä ja rasvoja luonnostaan, jotka edistävät terveyttä.
En äkikseltään keksi muuta syytä jauhelihan poikkeavaan hajuun, kuin että liha on ollut liian kauan kaupassa tai varastossa ja on alkanut vanhentua (eli eltaantua). Ei välttämättä johdu teurastamosta. Tietenkin haju riippuu paljon siitäkin, mistä eläimestä jauheliha on tehty.
Kerran sattui kohdalleni todella erikoinen tapaus. Olin käymässä Suomen pääkaupungissa. Helsinginkadulla poikkesin pieneen lounasravintolaan lounasaikaan. Annoksen nimi lienee ollut palapaisti. Söin muutaman palan lihaa, mutta se maistui todella omituiselta. Päätin jättää syömättä lopun annoksesta. Samaan aikaan keittiön ovesta hyökkäsi asiakastilaan todella iso rotta. Omistaja sieppasi luudan ja alkoi hätyyttää eläintä takaisin keittiöön. Hän pahoitteli, että talon kellarissa, joissa raaka-aineita säilytetään, on paljon rottia eikä isännöitsijä usko eikä niin ollen ryhdy toimenpiteisiin rottien häätämiseksi. Mietin jälkeenpäin, oliko rotilla ja lihan omituisella maulla jotain yhteyttä. Sen jälkeen en enää poikennut kyseiseen ravintolaan. Tosin ravintola lopetti toimintansakin pian.- tuttujuttut
Luultavasti bakteeristappavan valon vaikutuksesta lihan oma enssyytoiminta on muuttunut ja syntyy haju ja hiuhan makukin voi muuttua
- tamppi
tuttujuttut kirjoitti:
Luultavasti bakteeristappavan valon vaikutuksesta lihan oma enssyytoiminta on muuttunut ja syntyy haju ja hiuhan makukin voi muuttua
Olet oikeassa. Mainittua lappua ei saisi käyttää silloin kun siellä on avointa lihaa, muuten tulee maku ja haju haittoja. Ei tiettävästi terveyshaittoja
- Anonyymi
Mainittu haju syntyy kun liha on jäähdyttämössä ja päällä on tämä bakteereja torjuva valo, Jäähdyttämössä ei saa olla lihaa silloin kun sitä käytetään. Käytääkö ne siksi ettei liha pilaannu niin äkkiä kun pinnat käsitelty tällä valolla, Samaa lampua käytetään myöskin sairaaloiden leikkaussaleissa silloin kun ne ei ole käytössä
- Anonyymi
PikkuPorvariPerkele kirjoitti:
Mielen kiinnolla kyselen, että mitähän kalaa se Erkki_L ruukaa syödä?
Juu, minäkin kiinnolla mielin. Nyt, ne yhdyssanat...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, minäkin kiinnolla mielin. Nyt, ne yhdyssanat...
Sääkään vissiin lihasta tiedä mitään?
- Piruviet
Viskaali on hyvä
- jliha
Hautaavat teurasjätteitä tunkioon ja lanta pellolle lehmät syö ja sitäkautta ravintoketjuun,onkohan niin hyvä vai juuri siksi?
- Töhö
Eivät todellakaan hautaa teurasjätteitä tunkioon vaan kaikki pyritään käyttämään hyödyksi mm. eläinruokana ja loput pitää viedä Honkajoelle atrian ja hkn monopoliin. Paska on se jolla ruoho kasvaa vai onko näin paljo ihmiset jo irtaantunu luonnosta? Kaivoksista ja tehtaista lannoitteet saastuttaa vaa ympäristöä
- Itse.todennut
Viskaalin paikka melkoisen epäsiisti ja haisee pahalle.
Työn puolesta siellä joutunut käymään ja totesin etten sen talon sontaa suuhuni laita.
Eläinten kohtelu ala-arvoista.
- DDFVEFVFEVFAE
Vaihda porsaan jauhelihaan.EI HAISE
- iltalenkilä
Jos ostat jauhelihaa, paista se mahdollisimman pian, jauhelihakin vanhenee, kuten muutkin lihat. Katso viimeinen käyttöpäivämäärä. Laita pannulle porisemaan. Ei vanhene.
- Läskikasa
iltalenkilä kirjoitti:
Jos ostat jauhelihaa, paista se mahdollisimman pian, jauhelihakin vanhenee, kuten muutkin lihat. Katso viimeinen käyttöpäivämäärä. Laita pannulle porisemaan. Ei vanhene.
Jauhelihan kohdalla viimeiseen käyttöpäivään ei kannata uskoa. Sehän voi olla mikä vaan, riippuen kuka jauhalihan on pakannut. Joskus olen huomannut, että lappuja on parikin päällekkäin. Kummassakin eri päivämäärä.
- Ruokaa
Minulla on myös ollut huonoja kokemuksia Röngän naudanjauhelihasta. Olen ostanut nyt viime aikoina 10%.
Liha on ollut sisältä harmaantunutta vaikka päiväystä on vielä jäljellä useita päiviä. Yhden paketin jouduin palauttamaan kauppaan.
Suoraan pitäisi olla yhteydessä valmistajaan, ei auta asiaa täällä keskustelupalstalla kirjoittelemalla.- AivanSamaTäällä
"Olen ostanut nyt viime aikoina 10%."
Sama täällä. Ilmoitan kaupassa, että jauhelihassani pitää olla 10% Rönkää ja 90% muuta.
- eiei
Jospa se on harmaantunut kaupassa, koska ei ole tarpeeksi kylmässä.
- joojoojoojoojoojoojoo
"Jospa se on harmaantunut kaupassa,"
Jospa ja jospa. Vaihtoehtoja on lukemattomia.
- Nuhakönkä
Jos son omistajanlihhaa silo se on ainaki yksinkertaista.
- Liekkipieru
Aikoinaan olin töissä siellä,enkä oo sen jälkeen ostanut yhtäkään pakettia!täyttä alatoopia
- Liekkipieru
Sen verran vielä että jos haluat kunnon laadukasta jauhelihaa niin sitä löytyy vain keminmaan cittarin tiskiltä!Ei ole halpaa mutta eron huomaat kun lyöt pannulle.Ei haise elukalle!
- soijalihaayms
Liekkipieru kirjoitti:
Sen verran vielä että jos haluat kunnon laadukasta jauhelihaa niin sitä löytyy vain keminmaan cittarin tiskiltä!Ei ole halpaa mutta eron huomaat kun lyöt pannulle.Ei haise elukalle!
Jos haluaa lihaa joka ei haise eläimelle, kannattaa ostaa tekolihaa.
- maksamakkkara
Liekkipieru kirjoitti:
Aikoinaan olin töissä siellä,enkä oo sen jälkeen ostanut yhtäkään pakettia!täyttä alatoopia
Ala ei sovi kaikille. Tuttava ei ole syönyt makkaraa sen jälkeen kun oli makkaratehtaassa kesätöissä. Toisille taas valmistuksessa mukana olemisella ei ole vastaavaa vaikutusta.
- Rönkylä
Hyyää on ko mahoton,lissää otan.
- Jooooo9ooooo
Älkää narisko,hyvää se on,syökää pois
- ja.rapuja
Syön vain kanan ja kalan lihaa.
- Anonyymi
Uskoisin, että kananlihaa et ole nähnytkään; jalostettua broileria kyllä.
- Arska.Ketterä
Joskus väliliha haisee vanhalle sillille. Ei tee mieli nauttia.
- Anonyymi
Tämähän on fiksu kommentti jota ei poisteta koska siinä ei haukuta matkailuyhtiötä.
- Jaskajokunen9999
Aina kun ostaa rönkän jauhelihaa, sen huomaa heti mausta. Siinä on iljettävä sivumaku, rasvainen ja aivan vieras maku. Liekkö jotain sisäelintä seassa, tai muuten omituinen teurastustapa, että tämä maku tulee. Lisäksi nestettä enemmän kuin minkään muun tuottajan lihassa. Hyi helvetti..
- Anonyymi
Viskaalissa aivan järkyttävää eläinten kohtelua tänään. Sähköpiiska lauloi ja yksi eläin paniikissa tippui kolme metriä ja kuoli.
- Anonyymi
Hyvää lähituotettua lihaa aina olemme saaneet röngältä.en voi valittaa.
- Anonyymi
Olen saanut mainittuajauhelihaa joskus, enpä osta
- Anonyymi
ei ikinä kyseisen firman tuotteita.Aina kun ostaa tulee pettymys,ainut kunnon jalostamo jolla pitkät perinteet laadusta on atria!atrian 10% parempi jauheliha.siinä on liha jonka uskaltaa ostaa ,AINA tasalaatuista!paikalliset jalostamot sortuu siihen että heitetään leikkoa sekaan voiton maksimoimiseksi!luullaan ettei asiakkailla ole mitään makuaistia!joskus joutuu ostamaan jalla jauhista ja sen huomaa heti pannulla,saa tuuletusen lyyä saman tien täysille!eli ostakaa laatua niin huomaatte eron
- Anonyymi
Hyvää on Rönkän jauheliha ja ostan aina paikallista lihaa enkä Ruotsissa myytyä Romanialaista konin lihaa.
- Anonyymi
Aloittajalle joka sanoo lihan muuttuvan pannulla harmaaksi:opettele kokkaamaan.jauheliha laitetaan aina kuumalle pannulle että ruskistuu.muute liha keittyy harmaaksi nesteineen liian kylmässä pannussa.itse olen kokki ja ostan aina paikallista lihaa jonka olen todennut hyväksi.
- Anonyymi
Sama kai se minkä väristä on kun on hyvvää. Eihän sitä väriä syödä. Tottakai pitää ostaa paikallista lihaa. Sehän on oikeastaan kansalaisvelvollisuus.
- Anonyymi
Kauppojen itse jauhama jl on yleensä huonoa: siihen laite-
taan usein kaikki vanha, mm vanhentuneet makkarat... en ostaisi, olen nähnyt itse tämän joten tiedän... olin kaupassa töissä, eräs asiakas halusi jauhelihaa, hyvää sellaista, niin sanoin hänelle että minäpä jauhan sinulle tuosta tarjouspaistista... kyllä kelpasi asiakkaalle... - Anonyymi
Parasta Jauhelihaa mitä löytyy Suomesta.. Ei lidlin tai muiden lihoja voi syödä
- Anonyymi
Olen ihmetellyt miten jauheliharuoka on ollut erityisen maukasta pari vuotta.
Vastaus löytyi vihdoinkin; olen ostanut viimeaikoina jauhelihan MINIMANISTA.
Kiitos minimanille, että tulitte roihin. - Anonyymi
Hyvää ja laadukasta on rönkäläinen.
- Anonyymi
no.kemin sitarissahan on myynnissä nyt ollut rönkän jauhelihaa 400g,alle 2e.todella punaista ja ei kyllä kovin parasta.parempaaki on syöty,muualta ostettuna.
- Anonyymi
Thänks but no Thänks, en syö tuon yrityksen tuotteista mitään, ala-arvoista kikkailua.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persu jakoi tekoälyn tekemiä deepfakekuvia mustamaalatakseen SPR:ää
Ei näe asiassa ongelmaa https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/224e6737-010d-42ce-9ac0-cd08a8309f062892073- 1162005
Onko tämä yksipuolista?
Haluaisin laittaa sulle viestiä, kysyä kuulumisia. Haluaisin tietää miten voit, onko kaikki hyvin. Kaipaan sua, en tiedä701510- 1541470
Amnesty nillittää rajojen sulusta
Amnesty väittää, että missään ei ole näytetty toteen sitä, että noista itärajalta tulleista turvapaikanhakijoista olisi2061453Martina Aitolehti poseeraa rakkaansa kanssa - Somessa kuitti:"Oletko lainannut Haaviston Antoniota?"
Hmmm, onhan noissa miehissä yhdennäköisyyttä täytyy myöntää… Vai mitä mieltä sinä olet? Lue lisää ja katso kuvat: http841063Ulkomaillakin jo irvaillaan ja naureskellaan Saksalaislehti retostelee Sanna Marinin bikinikuvalla p
Saksalaislehti retostelee Sanna Marinin bikinikuvalla peppuvitsein Saksalaislehti Bild uutisoi Sanna Marinin bikinikuvas98749Miksi itsenäisyyspäivää vietetään...
...kun itsenäisyys menetettiin 4.4.2023 kun meidät liitettiin NATOon? Päätäntävaltamme siittettiin UsaNatolle tuona suru307743Sinulle On Postia
Niin elikkäs kuten otsikko sanoo jollekin olisi postia. Pelokkaana mietin tuleeko vastausta laisinkaan. Ja jos tulee40742- 63716