Masentaa,suututtaa,itkettää,raivostuttaa.
Kavereita oli.. niin no kai ne on siellä,mutta heistä ei saa enään seuraa ja tähän viimeiseen mohikaaniin (sinkkuun) ei enään pidetä yhteyttä.
Itse tykkäisin mennä ravintolaan ihan viettään aikaa kavereiden kanssa... tykkäisin mennä leffaan... mutta heillä on lapset heillä on nainen heillä on joku muu kaveriporukka heillä on kiire. Eikä sitten yksin tuu mentyä mihinkään. Olen sellainen joka ei saa itseään yksin ravintolaan tai leffaan... sitten kun jää kotiin alkaa se itsesääli valitus pään sisällä. JUU tiedän! mutta sitä ei voi estää että on vähän ns.katkera kun on ei kavereita näy eikä kuulu. Ja kun avaa facebookin niin voi nyt vittu... "täällä ollaan kavereiden kanssa" "lähdettiin kavereiden kanssa" "kaverit tuli kylään" (siis eivät ole välttämättä niitä läheisimpiä kavereita,mutta tuttuja kuitenkin)
katkeraa katsoa ja alkaa vituttaan kun oma tilanne on tämä.
OLEN KYLLÄ yrittänyt saada heitä liikkeelle mutta en ala ruinaamaan lähe ny lähe ny....
en tiä... kai tää tilanne on tässä ja minkäs tälle voit.
Kavereita oli.. niin no kai ne on siellä,mutta heistä ei saa enään seuraa ja tähän viimeiseen mohikaaniin (sinkkuun) ei enään pidetä yhteyttä.
Itse tykkäisin mennä ravintolaan ihan viettään aikaa kavereiden kanssa... tykkäisin mennä leffaan... mutta heillä on lapset heillä on nainen heillä on joku muu kaveriporukka heillä on kiire. Eikä sitten yksin tuu mentyä mihinkään. Olen sellainen joka ei saa itseään yksin ravintolaan tai leffaan... sitten kun jää kotiin alkaa se itsesääli valitus pään sisällä. JUU tiedän! mutta sitä ei voi estää että on vähän ns.katkera kun on ei kavereita näy eikä kuulu. Ja kun avaa facebookin niin voi nyt vittu... "täällä ollaan kavereiden kanssa" "lähdettiin kavereiden kanssa" "kaverit tuli kylään" (siis eivät ole välttämättä niitä läheisimpiä kavereita,mutta tuttuja kuitenkin)
katkeraa katsoa ja alkaa vituttaan kun oma tilanne on tämä.
OLEN KYLLÄ yrittänyt saada heitä liikkeelle mutta en ala ruinaamaan lähe ny lähe ny....
en tiä... kai tää tilanne on tässä ja minkäs tälle voit.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No noinhan se menee... ja perheelliset kaverit usein hengaa niiden perheellisten kanssa, sinkkukaverit unohtuu suurimmalta osalta. Eipä muuta kun uusia kavereita etsimään... näin olen itse ajatellut, turha itkeä niiden menneiden perään... pitäkööt tunkkinsa eikä takaisin ole tulemusta, jos joskus parisuhde alkaa kusta ja seura taas kiinnostaisi.
Olen itsekin aikalailla samassa tilanteessa, eli olen sinkkuna tällä hetkellä ja paikkakunnalla asuvat kaverini ovat kaikki perheellisiä tai ainakin parisuhteessa. Mutta pakko se vain on ymmärtää että perhe menee kaiken edelle ja sitten nämä muut aikaa vievät asiat, kuten harrastukset ja lasten harrastukset jne muut velvollisuudet. Perheellisillä vain tahtoo vuorokaudesta loppua tunnit kesken. Ja sitten jos joskus onkin mahdollisuus vapaaseen viikonloppuiltaan, niin aina on riskinä että se sitten tuleekin peruuntumaan jos lapsi sairastuu jne. Tai sitten jos minua johonkin pyydetään mukaan, niin se on sitten todella lyhyellä varoitusajalla, esim. lätkämatsi alkaa klo16.00 ja minua pyydetään mukaan klo15.20, ihan niinkuin olisinkin hälytysvalmiudessa kotonani päivystämässä :D
Erään kaverini luokse kyllä pääsee silloin tällöin käymään kahvilla mutta talossa on aina kauhea härdelli käynnissä kun on kaksi taaperoa ja kaksi vilkasta koiraa, siinä ei juuri ehdi mitään syvällisempiä keskustelemaan. Toki arvostan kyllä, että saan olla mukana heidän perheensä elämässä ja odotankin sitä että lapset kasvavat isommiksi, jotta voi heidän kanssaan vaikka pelata jotain pelejä tjsp..
Kuinkas teillä aiemmilla kommentoijilla on, onko teitä edes koskaan pyydetty käymään näiden perheellisten kavereiden luona? Voi olla että osa perheellisistä ajattelee ettei sinkkua kiinnosta toisten perhe-elämä.
On kutsuttu ja olen käynytkin, mutta hirmu vähäistähän se on... sinkkuystävillä on enemmän aikaa ja energiaa annettavanaan, joten ei huvita kahdesti vuodessa kohteliaisuuskutsujen kohteena olla.
Niin tuttua! Ei voi mitään muuta kuin todeta ja samaistua. Mutta hei, mitä täällä asiaa potemaan... Asuuko aloittaja tai joku teistä tyypeistä pääkaupunkiseudulla tai muuten Uudellamaalla? Pitäisikö lähteä märehtimään asiaa vaikka parille oluelle ensi viikonloppuna?
Aloittaja asuu pirkanmaalla :( eihän tämä märehtimällä parane, mutta väkisin tässä miettii ja on perhanan katkera välillä
Siis oikeesti, oot 40 vuotias, kasvaisit aikuiseks ja hankkisit ikioman elämän ittelles.
Vain viinanhakuiset tyypit jaksaa enää päälle kolmikymppisenä roikkuu ravintoiloissa vapaa-aikanaan. Hankkisit sen paljon puhutun oman elämän ja kasvaisit aikuiseks.
Mulla on työ, säännölliset harrastukset, on hyväntekeväisyyshomma joista on tullut paljon kavereita, mutta ennen kaikkee mulla on hyvät suhteet samanikäisiin serkkuihin ja sen lisäks eri-ikäisiin sukulaisiin.
Tärkeimpänä ihmisinä on omat siskot ja veljet ala-asteelta ja myöhemmiltä ajoilta koulusta saadut ystävyyssuhteet. On myös duunin kautta tulleita ystäviä.
Käyn leffassa 3-4 krt kk:ssa, kaveri löytyy yllämainitusta porukasta.
Esmes just kävin katsomassa Onnelin ja Annelin 4 vee kummitytön kanssa :), leffan jälkeen käytiin vielä jätsillä. Edellisen kerran leffaseurana oli oma mummoni, sitä ennen kävin leffassa mun äidin ja isän kanssa. Oikeesti, oon 34 ja käyn leffassa vanhempien kaa. Mietipä sitä. Sitä ennen leffaseurana oli paras kaverini.
Moni aattelee että miten helvetin tylsää olis käydä 4 veen tai 78 vuotiaan kanssa yhtään missään. Musta se on helvetin nastaa, tykkään lasten maailmasta ja tykkään kuunnella vanhusten juttuja menneistä ajoista, eikä haittaa mutsin ja faijan seurakaan juttelemista riittää niidenkin kanssa.
Ota pää pois omasta peffastas ja rupee antaan muille ihmisille ittestäs jotain muutakin kuin syvällisii keskusteluita viinilasin äärellä ja bailabailaa-meininkii.
Ystäviä voi olla monenlaisii ja niiden kanssa voi tehdä miljoonia kivoja juttuja. Tulevana lauantaina meen mun kaverin 12 vuotiaitten kaksosten kanssa luistelemaan ja sen jälkeen käydään syömässä sushiravintolassa. Se on mun synttärilahja niille. Tulee kuntoilut siinä sivussa hoidettuu.
Sunnuntaina meen mun parhaan ystävän luokse kahvitteleen. Ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka siellä on koko perhe kotona. Enpä tiedä mitään muuta sen mukavampaa ku tehdään kimpassa ruokaa ja istutaan sen porukoitten kanssa safkalle samaan pöytään. Ei tulis kuuloonkaan että mä roikkusin tumput suorina ruuan laiton aikana. Mä vien mennessäni sovitut jutut ja me tehdään safka kaikki kimpassa. Siinä sitten jutellaan, hoituu muksut ja hoituu keittiön siivoukset, jälkkärin teot sun muut tuosta noin vaan.
Komppaan edellistä. Nelikymppisellä pitää olla elämässäjo muutakin tekemistä kuin pelkkä bilettäminen.
Miten mun elämä on pelkkää bilettämistä? Käyn ehkä 3 kertaa ravintolassa vuodessa!! sana ravintola ei tarkoita ryyppäämistä ja bilettämistä. Olisi kiva jos kaverit lähtisi vaikka kivaan pubiin yhdelle katsomaan vaikka lätkää tai leffaan tai syömään ravintolaan. Miten tästä tuli viinanhuuruista bilettämistä? "muistatykkäävä" ei tainnut oikein ymmärtää nyt mitä hain. mutta ei se mitään kommentoida saa vapaasti. Mullakin on työ ja omat harrastukset. Toisilla on tiiviit välit sukulaisiin. toisilla ei. Kuulutinkin vanhoja kavereitani. en serkkuja tai muita sukulaisia.
Älä välitä. Jos jollekin on ongelma se, että viettää kavereiden kanssa vapaa-aikaa, niin antaa heidän pitää mielipiteensä. Todella suppeanäköistä ajatella, että kyse olisi bilettämisestä. Mutta sellaiseksihan se ajatusmaailma kutistuu, kun samojen sukulaisten ym. kanssa viettää aikaa, eikä tiedä muusta yhtikäs mitään.
Sama tilanne, mutta olen eronnut nainen. Tuttavia ja FB-kavereita kyllä riittää, muttei heillä ole aikaa tavata. Kaikki muut elää parisuhteessa, ja pariskunnat reissaa ja tapaa toisiaan. Minua ei edes kutsuta "säälivierailulle" kylään/ mökille tmv. Ainoat tapaamiset on muutaman kerran vuodessa lounastreffit tai ravintolaruokailu tyttöporukalla.
Olen kyllästynyt menemään ja matkustelemaan yksin. Tein sitä n.10v eron jälk. Kävin läpi festareita, livekeikkoja, museoita, risteilyillä, etelässä ym. Kävin jopa seurakunnan tilaisuuksissa. Aina vaan löytyy lisää tuttavia, jotka elävät tiiviissä parisuhteessa. Yksinäinen nainen vaan ei pariskunnan elämän palapeliin mahdu.
Enää en kerjää seuraa, vaan olen hiljaa yksin kotona. Kun vähän väliä laitan viestiä ja soitan kaikki tuttavat läpoiii, eikä kukaan ehdi tavata, olkoon. Heiltä tulee tht otto vain jos on joku sairaymus tai riita miehen kanssa ja tarvitsevat kuuntelijaa. Jos mulla ollut ongelmia, eivät jaksa kuuunnellea, kun olen sit kuulemma "negatiivinen". On mulla harrastuksia mutta ei sieltä ole sinkkuja löytynyt. Työ on sellaista ettei sieltä löydy uusia ihmisiä.
Kyllä mä ainakin kaipaan aikuista tasaveroista keskustelu ja tekemisseuraa, ei mulle riitä sukulaiset.
Tarjoa vittuasi niille pariskuntien miehille.. ja voithan nuolla pariskuntien naistenkin vittuja niin eiköhä se siitä lähe..
No vähän noinhan se on. Minä lisäksi pelkään häiritseväni ihmisten perhe-elämää. Yritän siis pysyä pois tieltä ja hiljaa. Olen aina iloinen jos heillä on aikaa ottaa yhteyttä. ihan sama vaikka olisikin joku vaikeus jonka vuoksi soittavat.
Mulla ainakin alkaa olla "hyväksikäytetty olo" jos kaverit ei ehdi puhua kanssani koskaan kun spitan heille tai ehdotan tapaamista, mutta sitten kelpaan heille kuulijaksi kun heillä tulee riita kumppaniksi. Vaikka kuinka ehdotan kahville menoa ja mitä tahansa, aikaa ei löydy kuukausiin. Mut kummasti löytyy aikaa jos heidän perhepiirissä joku stressitilanne, josta pitää päästä valittamaan jollekin joka kuuntelee.
Yksipuolista "ystävyyttä".
MIkä vika sukulaisissa on?
Ei mulla ainakaan sukulaisuus ole estänyt ystävystymistä.
Mun parhaat ystävät ovat:
a) 4 kpl äidin ja isän puolelta heidän sisarusten lapset. Meitä on neljä 2 vuoden sisällä syntyneitä, 3 poikaa ja 1 tyttö. Ollaan leikitty pienestä pitäen yhdessä, tämä ystävyysside kestää hautaan saakka.
b) peruskoulun ekaluokalta asti mukana kulkeneet ystävät. Heitä on useampi.
Mä en nyt oikein käsitä tuota, ettei yksin elelevä mahtuis perheellisten tai parina asuvien kimppaan. Mä ainakin olen ollut tervetullut jokaisen ystävän himaan ja he mun luokse, ei väliä tulevatko yksikseen tai koko sakilla.
Ehkä teidän kantsuis miettii omaa asennettanne, olisko siinä jotain korjattavaa.
Vastaan omalta kohdaltani, että läheisin ystäväni on sisareni, mutta hänellä (kin ) on tiivis perhe-elämä ja kiireinen työ ja vapaa-aika. Mulla ei ole ikäisiäni serkkuja tmv. Satuin olemaan suvun vanhimpia eikä heihin syntynyt kuvaamaasi suhdetta, koska he olivat vauvaiässä kun olin jo teini/aikuinen. Kouluaikaiset ystävät asuvat eri puolilla maata. Heille ja sukulaisille olen toki tervetullut aina. Mutta arkea jakamaan minulla ei ole ystäviä.
Asenteestani tämä tuskin on kiinni, koska olen luotettava enkä esim flirttaile varatuille miehille. Tästä olen jopa saanut hyvää palautetta kavereilta.
sehän nyt olis enemmän kuin outoo, se olis ihan sairasta, jos yrittäis vietellä ystävien miehiä!!
Mulle ystävien puolisot ovat ystävien puolisoita, eivät ne oo millään mittarilla mitattuna potentiaalisia naimatargetteja. Ei vaikka ystävät eroiskin, en niitten miehiin koskis pitkällä tikullakaan parisuhde mielessä. Kyllähän jokaisella meistä pitää itsekunnioitus ja itelleen asettamat rajat olla!
Samaa mieltä kanssasi, mutta kaikki eivät ole. Mulla on parikin kaveria, joilla mennyt monta ystävyyssuhdetta poikki siksi että nämä "ystävät" yrittäneet iskeä heidän miestään illanvietoissa. Ja on mullakin nuorena ollut kokemuksia että oma ystävä flirttaa mun poikakaverin kanssa niin paljon että tekee pahaa.
Ehkä sinun maailmasi ja elämänkokemuksesi ovat helpompia. Kaikilla ei ole niin ruusuista.
Näinhän se on. Mä olen menettänyt vuosien varrella pari läheistä ystävää, kun he pariutuivat ja ei ollutkaan enää aikaa vanhoille ystäville. Tai jos johonkin terassille yhdelle tai kahdelle oluelle halusi kesäisenä viikonloppuna pistäytyä, piti ensin kysyä tuoreelta miesystävältä, että "mitä me tehdään tänään". Ei tullut mieleen, että en olis halunnut sitä miestä välttämättä aina mukaan joka paikkaan?? En ole katkera (ex-)ystäväni onnesta, on hienoa että hän vuosien jälkeen löysi yhteyden nuoruudenihastuksensa kanssa. Joskus vaan olisi ollut kiva mennä ihan "tyttöjen kesken" parantamaan maailmaa. Emme asu samalla paikkakunnalla, joten meidän tapaamiset ajoittuivat viikonloppuihin. Miesystävä taas asuu samalla paikkakunnalla, joten kai nyt yhden illan joskus olis voinut erossa olla. Kun mulla oli kiireiset ajat töissä, eikä tämä ystäväkään pitänyt yhteyttä, emme ole enää ystäviä.
Olen kyllä itsekin ollut pitkässä parisuhteessa, mutta meillä oli myös omat menot ja omat harrastukset. Harrastusten kautta olen löytänyt ystäviä, jopa ihan hyviäkin ystäviä näin aikuisiällä. He vaan asuvat eri paikkakunnilla kuin minä itse, joten emme tapaa kovin usein.
Kaipaan joskus vanhoja hyviä aikoja ja ihan oikeaa ystävätärtä, jonka kanssa pohtia vaikkapa miesten aivoituksia. Sukulaisista ei ole tässä kohtaa apua. Ainoa serkkuni, jonka kanssa yhteyttä pidän, on paljon nuorempi kuin minä ja hänen ajatusmaailmansa on valitettavasti jossain teini-ikäisen tasolla (ikää kuitenkin on jo 30 v.).
Ja yksi asia mikä siinä yksinäisessä sinkussa on kiinnostavaa pariutuvien kaverien mielestä.. 1)kuski ravintolaan tai perhe lentokentälle 2)kuunteleva puhelin ym emännän kanssa riitaa, rahahuolet,joku muu tyyppi vituttaa 3) "sullahan on se peräkärry.. kerkiäisitkö" "tuukko kantaan yks kaappi" "kiinnostaako maalaustalkoot" ja entäs sen jälkeen.... kiitti avusta moi. 4) jos osaat sähkötöitä/remontoida/korjata autoa/saat jotain halvalla työpaikaltasi apua tarvitaan kyllä silloin puhelin piriseen ja entäs sen jälkeen.. kiitti hei! 5) rahan lainaus.. sullahan ON RAHAA kun oot yksin... heitätkö satasen saat ens tilistä