Kuulontutkijan/Audionomien työtilanne?

Minkälainen työtilanne on kuulontutkijoille tällä hetkellä? Muutaman vuosi sitten oli pulaa, mutta onko enää? Ainakaan avoimia työpaikkoja Etelä-Suomessa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan.
54846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työtilanne ei ole niin hyvä kuin annetaan ymmärtää. Kannattaa miettiä laittaako 5000 e koulutukseen, joka ei välttämättä työllistä. Itse harkitsin kyseistä koulutusta, mutta löysin onneksi paljon mielenkiintoisemman jatko-opiskelupaikan yliopistosta.

Äänestä

mitä?? voisitko toistaa.

Äänestä

Kuulontutkijoista, eli audionomeista ei tällä hetkellä ole suurta pulaa. Tilastoissa kuulontutkijapula on harha, koska kuulontutkijat ja puheterapeutit tilastoidaan samaan nippuun . Puheterapeuteista on todellisuudessa taas huutava pula ja tämä vetää audionomit samaan veneeseen.

Toki kuulonkuntoutusta tarvitsevien määrä kasvaa, mutta audionomien toimia ei lisätä samassa suhteessa. Jonot siis pitenevät julkisella puolella ja töitä tehdään kiireessä ja paineessa.

Veroineen koulu maksaa n. 6000 € ja tämä kannattaa maksattaa työnantajalla. Jos on töissä esim. ison sairaalan knk-polilla, saattaa tämä onnistua. Ainoa koulutusta tarjoava Suomessa on Metropolia AMK.

Työ itsessään on itsenäistä ja palkitsevaa. Tekniset taidot kannattaa olla hallussa ja ongelmanratkaisutaidot auttavat paljon. Tietenkin tärkeintä on kyky kuunnella ja ohjata potilasta, sillä kuulokojeiden käytön oppiminen on haastavaa monille.

Äänestä
  • Koulutetaanko audionomeja liikaa mielestäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulutetaanko audionomeja liikaa mielestäsi?

    Tuskinpa koko Suomen mittakaavassa. Alueelliset erot ovat varmasti isoja ja siksi kannattaisi kouluttautua työnantajan tarpeesta, jotta töitä on heti valmistuttua. Vanhojen tilastojen mukaan audionomit ovat iäkästä porukkaa, joten eläköitymisiä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harkitseva kirjoitti:

Minkälainen työtilanne on kuulontutkijoille tällä hetkellä? Muutaman vuosi sitten oli pulaa, mutta onko enää? Ainakaan avoimia työpaikkoja Etelä-Suomessa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu