Vaihtoehtoisia totuuksia!

jätte.roligt

6

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedotan

      Ruotsalaiseen "sivistykseen" kuuluu epärehellisyys.

    • LöweninTrolli

      Hesarissakin oli samaa aihetta koskeva vaihtoehtoinen totuus.

      "Miksi Ruotsissa on vauvabuumi, kun Suomessa kuollaan enemmän kuin synnytään?"

      " Äkkiseltään veikkaisi, että Ruotsin runsas maahanmuuttajaväestö selittää eron, koska monissa kaukomaissa arvostetaan monilapsisia perheitä.

      Eipä selitäkään. Toki maahanmuuttajien iso joukko on ihan itsessään kasvattanut kovasti Ruotsin väestöä, ja maahanmuuttajista monet ovat nuorina lapsentekoiässä. Hedelmällisyyslukua se ei silti paljon heilauta.

      Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kertoo, että uusi väestö mukautuu sukupolvessa tekemään yhtä monta lasta kuin maassa on tapana."

      Oletetaan että väite siitä että maahanmuuttajat todellakin mukautuvat sukupolvessa tekemään yhtä monta lasta kuin maassa on tapana, mitä tosin epäilen aika vahvasti. Ruotsissahan näitä ensimmäisen sukupolven mamuja tuli vuonna 2015 163 000 ja normaali lukukin on vuodesta 2006 ollut 100 000 paikkeilla. Suomeen taas tuli vuonna 2015 noin 32 000 maahanmuuttajaa kun luku ennen tätä on ollut lähempänä 3000 vuodessa. Suomessa syntyy vuosittain noin 60 000 lasta ja Ruotsissa noin 100 000. Eli väite että " Toki maahanmuuttajien iso joukko on ihan itsessään kasvattanut kovasti Ruotsin väestöä, ja maahanmuuttajista monet ovat nuorina lapsentekoiässä. Hedelmällisyyslukua se ei silti paljon heilauta " joutuu hieman outoon valoon kun näitä ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia tulee maahan lähes yhtä paljon tai enemmän kun maan oma syntyvyys on.

      Voiko tutkija puhua paskaa valtakunnallisessa lehdessä? Voiko tämmöinen ihminen kutsua itseään tutkijaksi? Olenko joutunut hybridi-iskun kohteeksi?

      http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005067452.html

      • -Voiko tutkija puhua paskaa valtakunnallisessa lehdessä? Voiko tämmöinen ihminen kutsua itseään tutkijaksi? Olenko joutunut hybridi-iskun kohteeksi?

        Voiko Eve von BiDee tulla valituksi valtuutetuksi epäpätevänä?


      • LöweninTrolli

        Voi, Voi, Voi ja Voi. Tätä on svekokratia. voi voi.


      • SvekokratiaKäytännössä
        LöweninTrolli kirjoitti:

        Voi, Voi, Voi ja Voi. Tätä on svekokratia. voi voi.

        Olet oikeassa. Svekokratiaan kuuluu oleellisesti epärehellisyys. Sen varassahan systeemi pysyy pystyssä!


    • ehrhfhf

      Onko olemassa rehellisiä svekoja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6636
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4271
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3599
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      2990
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1591
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1008
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      993
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      969
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      198
      965
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      939
    Aihe