Jos toinen puoliso omistaa asunnon ja on sen myös omilla rahoillaan maksanut, niin meneekö kuitenkaikki puoliksi? Jos menee niin voitteko perustella että miksi?
Eikö kuitenkin tässä ole kysymys "osituksesta" eikä suinkaa tasan jaosta?
Eikö kuitenkin tässä ole kysymys "osituksesta" eikä suinkaa tasan jaosta?
Vastaukset 14
Vanhimmat
omistettiin kaksio joka olttiin yhteisymmärryksessä ostettu. Erossa säälin miestäni ja tyytydyin vähempään kuin osani oli, sillä pelkästään lainojen lyhentäminen ei edellytä sitä, että omistaa asunnon. Pitää olla näyttöä siitä että on maksanut kaikki kulut mukaan lukien asunto velat. Nyt. olen saanut tarpeekseni ja elän omillani. Kuten ennenkin. Kivaa.
Ajattelinkin asian olevan jotenkin noin. Asunnon laina on nimelläni ja ainoastaan minä sitä olen maksanut, kuten myöskin hoitovastikkeet saunamaksuineen, sähkö-, puhelin-, vakuutus-, tv-, aamulehti ja kaikki muutkin olen aina maksanut.
Ja todellakin olen maksanut => SEITSEMÄNTOISTA VUOTTA! Todistaakkin tuon pystyy.
Olisi aika kohtuutonta, että joutuisin kuitenkin maksamaan toiselle puolet siitä, mihin hän ei ole osallistunut.
Jos olette naimisissa eikä avioehtoa, niin kyllä toiselle kuuluu osa, koska olet "elatusvelvollinen". Valitettava tosiasia.
Niin, sillä ei sitten osituslaskelmaan mitään merkitystä kuka on maitoa ostanut kaappiin, lainoja lyhentänyt, tai vesimaksun kuitannut. Osituslaskelma jäädytetään siihen hetkeen kun avioerohakemuksen ensimmäinen vaihe jätetty käräjäoikeuteen (vaikka vain toinen jättänyt hakemuksen) ... ja jos oikein pilkkua vilataan, niin sen päivän käyttelytilien saldotkin olisivat laskelmassa. Toki yhteisestä sopimuksesta muukin päivä voidaan ottaa lasennan perusteeksi.
No sitten jos sille kohtuullistamisen tielle lähdetään, niin mainitsemasi "historia" on todistusaineistoa sille onko perusteita kohtuullistaa (ellei sitä eroavat osaa keskenään tehdä sovussa) ... mutta luulen ettei noilla lähtöarvoilla vielä kohtuullistamisesta tuomiota saisi ... koska puolisollasi on avio-oikeus mm. asuntoonne, ja voidaan olettaa että olet sen ymmärtänyt kun avioliiton vapaaehtoisesti olet solminut. Mutta juttele juristin kanssa tilanteestanne -- täällä paljoa enempää vaikea neuvoa.
Yleensä kohtuullistaminen tulee kyseeseen lyhyissä avioliitoissa jotka haiskahtavat hyötymistarkoituksessa solmituiksi. Tai avioehdollisissa joissa toista on "kusetettu" ... eli tyyliin "ota sä laina nimiis, niin merkitään tää auto mun nimiin kun paremmat bonukset vakuutuksissa"
No jätit pari äärettömän oleellista asiaa pois kysymyksestäsi:
- avoliitto vai avioliitto
- onko avioehtoa
Mutta oletan että avioehdoton avioliitto ... niin silloin osituksessa homma menee näin (keksitty esimerkki)
Miehellä 100.000 euron maksettu asunto, ja 20.000 euron auto. Asunto on kalustettu yhdessä, arvoltaan 10.000 euroa. Naisella opintovelkaa 5.000 euroa. Osituslaskelma menee näin:
miehen netto-omaisuus: 100.000 20.000 10.000/2 = 125.000 EUR
naisen netto-omaisuus: 10.000/2 - 5.000 = 0 EUR
Koska avioliitossa puolisoilla avio-oikeuden kautta oikeus toistensa omaisuuden arvoon, on miehen maksettava tasinkoa (jos nainen vaatii) 62.500 euroa, minkä jälkeen netto-omaisuudet ovat yhtäsuuret. Nainen ei voi vaatimalla saada autoa itselleen (voi sen kyllä hyväksyä tasingon "lyhennyksenä"), eikä mies tule velkavastuulliseksi vanhoista opintolainoista ... eli sikäli omaisuus ja velat eivät "mene puoliksi".
Sitten tehdään erottelu, mikä tyylillä "sulle-mulle-sulle" ... yllä siis laskettu vain euroja ja omaisuuksia.
Ositusta ei ole pakko tehdä noin, sen voi sopia toisinkin ... esim. minulle ei tulisi mieleenikään ottaa vanhoja opintolainojani osituslakelmaan alentamaan netto-omaisuuttani ja siten vaikuttamaan tasingon määrään. Mutta jos "pilkulleen" lakia luetaan, niin noin menee.
Jos puolisoilla on avioehto, ei tasinkoa voi vaatia eikä sitä tarvitse maksaa (saa toki). Samoin jos kyse on avoliitosta.
Ja sitten poikkeuksiin, eli ositus voidaan vaatia kohtuullistettavaksi (joko avioehdollinen tai avioehdoton)... se sitten aina käräjäreissu, ja monet asiat vaikuttavat siihen tuleeko kohtuullistamista vai ei ... mm. avioliiton kesto jos alle 2 vuotta.
Eli, syytä tietää mihin sopimukseen lähtee, kun avioliiton solmii ilman ehtoa.
Vastasiko kysymykseesi?
Vastasit ikävä kyllä, jos homma noin menee.
Tämähän on aivan väärin! Toinen voi siis elää (näin jälkeenpäin ajatellen) melkeimpä siivellä ja saada silti puolet netto-omaisuudesta.
Olisi siis kanattanut jättää se viimeisinkin kaappi ostamatta ja laittaa rahat sukan varteen.
Tuota tuota ... jos puolisonsa näkee pelkkänä kulueränä ... niin ehkä ei avioliittoa (mikä myös taloudellinen sopimus) olisi pitänyt koskaan solmiakaan .. ainakaan ilman avioehtoa. Vasta 17 vuoden päästäkö sinulle selvinnyt mitä avioliitto omaisuuden kannalta merkitsee?
Toivottavasti nykyään kouluissa opetetaan edes jotain oikeustiedontunneilla.
Tarkennusta hieman ... tuossa jokunen aika sitten minua juristi oikaisi ... negatiivisesta netto-omaisuudesta ei tarvitse maksaa tasinkoa. Eli vaikka tuossa esimerkissäni olisi opintovelkoja 20.000 naisella, tasinko olisi edelleen sama 62.500 euroa.
Jassoo, toivottavasti koulussa ei opeteta tiettyjä käyttäytymismalleja tällaisten tilanteiden varalle! Mieti nyt vähän?
Silloin kun minä kävin koulua, sinä lääpit kuratumpuilla puunkylkiä, eikä silloin onneksi opetettu varautumaan kaikkeen mahdolliseen "pahaan".
En minä käyttäytymismalleista mitään kirjoittanut ... vaan siitä, että on minusta "aika erikoista" sitoutua mm. taloudellisesti hyvin velvoittavaan sopimukseen TIETÄMÄTTÄ mihin nimensä pistää, mitä riskejä siihen liittyy ... on sitten kuinka rakastunut hyvänsä. Ja jos tosiasiat tietäen kuintenkin tahtoo avioliiton ilman avioehtoa sopia ... niin sehän sopii.
Ja koulun velvollisuus on minusta opettaa mm. yhteiskuntaoppia ja/tai lakitietoa missä nämäkin asiat käsitellään. Josta ei tietenkään mitään hyötyä jos takapulpetin finninaama kaivaa nenäänsä ja keskittyy mieluummin linkkarilla veistämään kirkkovenettä pulpettiin.
Oma tilanteeni on kärjistynyt ja edessä on avioero, ensimmäiseni... Kertokaa viisaammat...
Olen kuullut huhuja seuraavasta menettelystä: jos pari on ollut vasta vähän aikaa avioliitossa, ilmeisesti edellä olevassa viestissä mainittu kaksi vuotta, voidaan avioerossa tehdä juristin kanssa paperi jossa ei vaadita toisiltamme mitään? Eli ositus olisi helppo ja ei tarvitse laskeskella tasinkoja.
Pitääkö paikkansa?
Isot kiitokset etukäteen.
Osiuksen voi aina sopia aivan kuten tahdotaan.
Mutta ellei sopua synny, vaan toinen tahtoo mennä "lain kirjaimen mukaan ja pilkulleen" ... ja tulema olisi ilmiselvästi epäoikeudenmukainen ... on sitten vietävä ositus oikeuteen ja vaadittava sen kohtuullistamista.
Edellisessä viestissä viitattaneen avioliittolain 103b pykälän sovittelusääntöön. Kohtuullistamisarviointi siis tehdään vasta osituksen laskennallisen vaiheen jälkeen. Ts. avioliittolain ositussäännösten mukaan todetaan puolison maksettavan tasingon määräksi X ja sen jälkeen tarkastellaan X:n kohtuullisuutta kyseisessä tapauksessa ym. pykälän asettamien kriteerien valossa.
Sovittelusäännöksen soveltaminen siis tulee riitaisissa osituksissa ensisijaisesti kysymykseen jo pesänjakajan suorittamassa toimitusosituksessa.
Pesänjakajan suorittamaa kohtuullistamista / kohtuullistamatta jättämistä voidaan moittia käräjäoikeudessa siten kuin osituksen moitteesta säädetään.
Jos ositusta ei saada vastaanhangoittelevan puolison vuoksi lainkaan tehtyä, on oikea ratkaisu pesänjakajanmääräyksen hakeminen käräjäoikeudelta, ei siis omaa tahtoa vastaamattoman ositussopimuksen allekirjoittaminen ja sen pätemättömäksi väittäminen KäO:ssa. On pirusti vaivattomampaa ja varmempaa olla allekirjoittamatta itselleen epäedullista sopimusta kuin allekirjoittaa se ja lähteä riitelemään tuomioistuimeen sen pätevyydestä. Lisäksi ositussopimus tulee velvoittavaksi välittömästi eikä moiteprosessilla ole vaikutuksia esim. omaisuuden hallintaan ennen lainvoimaista tuomioistuimen ratkaisua. Tässä (pesänjakajanmääräyksen hakemisessa) suosittelen kääntymistä perheasioita hoitavan juristin puoleen kustannussyiden vuoksi, jos asia vaikka saataisiin edullisesti sovittua ilman kallista pesänjakajaa.
Korostan vielä toistamiseen sitä että osituksen kohtuullistaminen on siis jakokysymys joka siten kuuluu pesänjakajan toimivaltaan. Ennen sitä on riitatapauksissa aivan välttämätöntä saada laskennallinen ositus (mukaan lukien riitaiset esikysymykset kuten omistukset, velat, avioehtosopimuksen tulkinta, testamentin tulkinta ym.) ratkaistuksi, jotta nähdään mitä viivan alle todellä jää, kun erimielisyydet on ensiasteessa pesänjakajan toimesta ratkaistu.
Eli asiat on todellakin sovittavissa, puolisot voivat keskenään soveltaa AL 103 b:tä tai sopia toki jostain aivan muustakin. AL 103 b:n oikean soveltamisen välttämätön edellytys on laskennallisen osituksen suorittaminen.
jos omaisuus on hankittu avioliiton aikana. menee kaikki puoliksi. mutta jos asunto on ollut jommalla kummalla ennen avioliittoa, se on hänen.