palstailuanne?
Vai mistä on kyse kun keskusteluargumentteina melko usein käytetään "Minulla on muutakin elämää", "Introverttiydestäni huolimatta minullakin sentään on runsaasti ystäviä palstan ulkopuolella" tyyppisiä ilmaisuja?
Vai mistä on kyse kun keskusteluargumentteina melko usein käytetään "Minulla on muutakin elämää", "Introverttiydestäni huolimatta minullakin sentään on runsaasti ystäviä palstan ulkopuolella" tyyppisiä ilmaisuja?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Tuohan on neutraali ilmaisu, johon tuskin lähtökohtaisesti ei erityisemmin liity mitään häpeää. Totuuden elämästään palstan ulkopuolella tietänee henkilö itse parhaiten
En häpeä, mutta palstan luonteen vuoksi haluan palstailuni olevan nimenomaan yksityisasia.
Ihmisellä on näet sellainen taito kuin hahmottaa mitä muut ajattelevat tietyistä asioista, millaisia olettamuksia he voisivat tehdä, kutsutaan sitä vaikka sosiaaliseksi ennakoinniksi ja kiusallisten olettamusten ja väärien johtopäätöksien ennakoivaa välttämistä.
Tuota vähättelyä en minäkään sinänsä ymmärrä kuin sen kautta että palstan teräviä puukkoja halutaan tylsyttää. Laadukkaampi sosiaalinen symposium tämä kuitenkin on kuin useimmat kantiksien pöydät baareissa.
Kaikesta sekopäisyydestään huolimatta tämä antaa paljon toisia ja kolmansiakin mielipiteitä monesta asiasta. Ehkäisee joutumasta johonkin kuplaan, jossa vain ollaan samaa mieltä kaikesta ja kiistellään vain pikku nyansseista.
Anonyyminä voi sanoa asioita kaunistelematta, ei niinkään siksi että häpeäisi sanomisiaan vaan siksi että ei varmasti joudu perustelemaan sanomisiaan "oikeassa" elämässä, niille ihmisille, joille tulee puhuttua vaihtoehtoista totuutta.
Häpeä, jos sitä siksi voi sanoa, on täysin henkilökohtaista luonteeltaan. Tiedostan, että haluaisin löytää jonkin harrastuksen tai sivuprojektin johon kaiken tämän vähäisenkin energian purkaisi ja joka antaisi enemmän.
Tottakai häpeän, kuvittelitko ettei mulla häpyä ole, äsh ei kun häveliäisyyttä. =P
Muutakin elämää ja runsas kaveripiiri introvertteydestä huolimatta on itsellensä uskottelua, että näin muka oikeasti olisi, vaikka ei ole. Assburger tietenkin jankkaa vastaan, onhan mulla. (Me, myself, i and think called mielikuvitusystävät. =D)
En kyllä oikein ymmärtänyt kysymystä, mikä se oli?
sun kuuluukin hävetä surkeita juttujas
Ihanan puskan ihanaa ironiaa. ♡
Jos olisit kokeillut käänteispsykologiaa ja kehunut, olisi viesti saattanut mennä perille ihan eri tavalla. Meillä täällä Plutossa ollaan ihan eri sfääreissä, unohtamatta niitä valovuosia joita ollaan edellä. =P
Puskat on kyllä kiehtovia, tosin marjapuskat, muutenhan viihdyn posliiniosastolla.
kirjoitat kuin pikkutyttö. Taisi silti sattua kun eihän itserakkaat narsistit kestä arvostelua.
Hyi häpeä, kehtaatkin loukata pikkutyttöjä. Et yhtään ajatellut, kuinka pahalta heistä voisi tuntua. =P
Sun tosin kannattaa nostaa panoksia, koko anti oli aivan laimeaa, eikä aiheuttanut tuntemuksia. Yrityksen vyönalle voi yrittää tehdä tyylillä, kun pitää ne ässät hihassaan ja osaa paukuttaa henkseleitään. =) Ihan "pikkuisen" efektiä ja kaikua siihen toimintaan, jos tarjonta on vaisua ja suppeaa, niin ei ole ihme, et säkin haluisit olla niin kuin mä. =P
tekstisi määrä kertoo syvästä loukaantumisesta.
Kertooko? Luulin että se kertoo laajasta sanavarastosta. =) En kai viitsi olla hävyttömän itsekäs, kun sivuston omistaja tarjoaa 5000 merkkiä ja siis tämähän on keskustelupalsta, miksi en käyttäisi lahjojani. Nämähän pitäisi olla ihan tuttua huttua. Mitä järkeä haaskata muiden resursseja? =P
Nyt kasvatat kivekset itsellesi, olethan mies etkä poika? Vaikutat kastroidulta rakilta, mikä anellen pyytää anteeksi, ryömii ja anelee. Yritä nyt edes, ei siivoojan moppikaan alennu noin alas. Nyt ne rautaiset pallit ja ylväs asenne, selkä suoraksi.
Ei sanavarastosi laaja ole vaikka ehkä luulet niin. Olet nolo usko jo.
Joo. Yks huonoimpia kirjoittajia täällä.
Älä nyt imartele itseäsi, yrittäisit edes. Onko kaikki noin ylitsepääsemättömän vaikeaa? Ei tarvitse kauheasti ponnistella, niin kykenet silti ryömimään sen alimman aidan yli. Hienoa kyllä, että olet oppinut sanoja, joiden merkitystä et edes ymmärrä. Suosittelen kokeilemaan peilin edessä, siis jos sinulla tai vanhemmillasi on peili, niin hokemaan tuota olen nolo, olen nolo.
Toivottavasti lastentarha on vielä auki, jotta voin olla edelleen huvittunut. Vähän mahtipontisempaa antia olisi kyllä suotavaa saada, ei ihan riitä ilveilijän toimeen, täytyisi osata paahtaa toista hiukan paremmin.
Nämä on näitä, kirjoitan itselleni ja rekisteröin nimimerkkejä häviöitä, missä ainaisesta tappioasetelmasta ei ole kunniaalista poistumista. =P (Nolouden multihuipennus.)
Mitä häpeämistä tässä on, ihmettelen?
Monet palstat ovat negatiivisuuteen ja ongelmiin keskittyvää, kun taas täällä monet varmaan kirjoittavat osittain kieli poskella ja asioita käsitellään lennokkaasti. Esim. parisuhdepalsta on täynnä lähinnä puolison vikojen ruotimista.
Palstan trollit ovat ihan hauskoja myös. Toimistohommissa tällä hetkellä liikaa aikaa ja luultavasti poistun täältä lähiaikoina.
Hyvä. Emme jää kaipaamaan.
No ei näy ainakaan häpeävän nuo joilla salasuhteet hoidetaan täällä. Kaipaillaan, tapellaan, kitistään ja voivotellaan toisten petturuudesta. Samoin kuinka piruillaan ja vihjaillaan mitä pitäisi tehdä ja olla tekemättä. Mitä hapeemistä nyt noissa on? Ei mitään täällähän se on kivaa nakella. Ai niin vielä vittuilut unohtui.
jaa tuskin täällä kovin moni salasuhdetta aloittaa, onkohan ketään edes pariutunut palstalaisista toisten kanssa?
Tämä onkin "hämmästyttävä" anomalia.
Missä tahansa kun ihmiset joutuvat kanssakäymiseen keskenään, syntyy pareja. Jopa netissä. Kun ihmiset pelaa verkkopelejä, siellä samalla jotkut löytävät toisensa. Jopa "Suomi24 tikanheitto"-palstalla syntyy pareja, kun tikanheitosta kiinnostuneet keskustelevat erilaisista tikoista, heittotekniikoista, taktiikoista jne. ja samalla kaikesta muustakin. Mutta tällä palstalla ei kukaan koko sen historian aikana ole pariutunut keskenään.
Pariutuminen olisi teema-petturuutta täällä.
Onhanhan täällä myös aika karmea kohtaamisongelma. Nuoruutensa perään haikailevia tätejä ja setiä, molempien sukupuolien halutessa aivan muuta kuin on tarjolla. Ei ole montaakaan neitsyä tai pano-oria näillä main. Sitten vielä muutama sekopää heittelemässä löylyä kiukaalle ku hullu! En ole koskaan ollut laitoksessa, mutta aikalailla tällaista se varmaan olisi.
Itse ainakin mielelläni näytän kirjoitukseni kysyvälle. Varmuudeksi olen kopioinut näitä word-tiedostoon, mistä saisikin jonkinlaisen nykykirjallisuuden merkkiteoksen vähän hiomalla. Mutta kun pillua tulee muutenkin, niin tuskinpa jaksaa vaivautua näpyttelemään kuin pikkumisukoita.
Eiköhän tuossa ollut kyse siitä että palstalle tullaan valittamaan miten oma kumppani tekee jotain tai itse tekee jotain vaikka on suhteessa ja asiat hoidetaan täällä.
Kuinka niin?
Lörpöttely on hauskaa. Ei tällaista lörpöttelyn määrää kukaan livenä kestäis. Ja kuten tuossa jo mainittiin niin aiheet ovat kyllä aika extremejä noin... aiheiksi.
😁
Mitä tässä tarkoitan, on se että palstan "keskustelu" on todellisen keskustelun varjokeskustelua, joka taas tapahtuu kasvotusten tai puhelimitse. Oikeastaan kaikki tämä täällä on vain peilaamista ja linkittämistä. Tämä ei ole edes peliksi tarpeeksi älyllistä.
Tämä on siis minuuden laajennus- tai typistysosio.
😁
Ei minulla mitään ystäviä ole koska olen kunnollinen mies.
E n todellakaan häpeä vaan mainostan palstaa myös ystävilleni.
"Hulluilla on halvat huvit,
idiooteilla ilmaiset", kuten sanonta kuuluu. 😂
Sitä olen ihmetellyt, että miksi esim. sinä viihdyt tällä palstalla, kun olet antanut sen vaikutelman, että sinulla sekä ulkonäköä ja viestiä riittää
No en sanoisi että tuo 12.90e/kk on mikään ihan ilmainen oikeudesta kirjoittaa s24:lle.
Olen ihmetelly myös mitä nnnnainen tekee täällä. Mutta myönnän myös että kuvailun perusteella ainut henkilö josta voisin teoriassa olla kiinnostua palstalla jos olisin rakentanut identiteettiä täällä muuten kuin provosoiva näkökulma edellä.
Sitten oot hullu etkä idiootti. 😅
Ite en oo koskaan käyny ku kännykäl tääl ja kännykän netti on 4.90e/kk jos puhutaan siis nettiyhteyden aiheuttamista kuluista. 😊
Emmä pidä tätä mitenkään sinkkupalstana vaan huumoripalstana.😂
En häpeä, ja tässä lälly flowersreallylle, aivan häpeämättömästi
https://www.youtube.com/watch?v=6O_QlxOZRPA
Muita voi huijata, mutta itseään ei. Jos virtuaalielämässä esittää parempaa ihmistä kuin on ja sillä tavoin elämä näyttää siedettävämmältä, niin antaa palaa vaan.
Täällä moni esittää.
Kuinka niin ei voi huijata itseään?
Jos suurinpiirtein ymmärtää mikä on totta tai tarua, niin poikkeaman havaitseminen tästä on osoituksellisesti juuri tuo itsehuijaus. Oikeasti on nimittäin niin että ei huijari huijaa sinua vaan sinä itseäsi.
😁
No ei se nyt voi mikään vitun katto olla!
Laipio?
(Hirn)
😁
Istutaanpa nyt alas ja mietitään tätä ongelmaa ihan porukalla.
Minusta vaihtoehdot ovat todella vähissä.
😁
Ulkopuolisille kyllä, paitsi en ukolleni.
En koe minun paikaksi mutta on häpeä olla surkea ihmine. En halua sääliä mutta haluan että minua ymmärretään.
En halua minua kiusataan julkisesti kun olen näkymätön, olen elossa.ainut asia mikä pitää minut kasassa mielikuvitusystävät.
Täällä voi olla itseni, joka minusta tärkeintä.
En varsinaisesti häpeä mutta mielellään pidän palstan erillään muusta elämästä koska palstajutuista jotkut voisivat saada väärän käsityksen ja herneen nenään.
Mitä tulee muuten palstaan(kin) niin tuossa muuten aika osuvaa juttua:
http://www.iltalehti.fi/terveys/201702012200063329_tr.shtml
"Voit esimerkiksi yrittää olla nimenomaan fiksu, nokkela, erittäin sporttinen tai todella positiivinen. "
"Superpositiivisessa valossa itsensä esittelijöitä pidettiin vähemmän puoleensavetävämpinä kuin niitä, jotka eivät itseään ja puuhiaan niin kauhean innokkaasti kehuneet."
"Texasin yliopiston aiemman tutkimuksen mukaan hyvin paljon vain itseen ja omaan tekemiseen keskittyviä päivityksiä jakavat ihmiset ovat muita epävarmempia itsestään."
Oleellista oli sanan "minä" runsas ja toistuva käyttäminen.
Kieltämättä tulee mieleen joitakin nikkejä täällä(kin) joita ei ehkä sillä tavalla hirveän korkealle tulee noteerattua itsekehujensa vuoksi. Ehkä tuollaiseen tulee itsekin joskus syyllistyttyä, eipä sillä. Jotkut taas sitten, semmoiset kuin vaikkapa zönggö jotka itseään isommin kehumatta kertovat itsestään ja elämästään ovat arvostusasteikon yläpäässä.
zönggö on nolo jeesustelija.