Mätä ja lävistys

huonotuurimulla

Otin lauantaina rustolävistyksen toisen lävistyksen yläpuolelle. Maanantaina reikä alkoi tulehtua samalla kun minulle nousi korkea kuume ja tuli muitakin flunssan oireita. Eilisen päivän aikana korva alkoi toden teolla turvota. Sen olisi eilen ehkä saanut vielä vaihdettua pidempään koruun, mutta olin liian myöhään liikkeellä koska en ollut lainkaan huolestunut kun lävistysliikkeen lävistäjäkään ei ollut. Tänään aamulla oli koru uponnut korvaan jo lähes kokonaan ja kävin toisessa läväriliikkeessä poistattamassa korun (lävistäjän suositus) ja lääkäriltä sain antibioottikuurin. Kuume edelleen lähes 40 ja tulehdusarvo 93. Sitä en tiedä onko lävistyksellä ja kuumeella yhteyttä. Lävistäjä eikä lääkärikään ollut huolestunut reiän putsaamisesta kun sanoivat vaan että vedellä huuhdon mädän ja muun reiästä pois. Vedellä se ei reiän sisältä kuitenkaan lähde ja reikä näyttäisi menevän enemmän ja enemmän kiinni. Onko kenelläkään antaa nopeasti neuvoja että millä voisin saada reiästä lian pois ennen kuin reikä umpeutuu? Kiitos jo etukäteen jos vastauksia saan.
Ja kyllä, olen aina ennenkin osannut hoitaa lävistyksiä eikä tämä tulehdus hoitovirheestä kyllä johtunut.

1

2207

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KannataaKokeilla

      Mulla on käyny Traguksen kanssa melkeen sama juttu. Ei parantunu sitte millään. Lävistäjä neuvo helosania laittaa ja huuhteleen keittiksellä (ja että ei missään nimessä saa laittaa antiseptisia huuhteita). Alko erittään ja turvotus levis posken puolelle. Menin lääkäriin. Lääkäri neuvo, että ota koru pois ja antibiootit jos ei parane. Noh, harjoitteleva lääkäri siihen tokas, että voit kokeilla saatko lävärin vielä pelastettua. Neuvo huuhtelee apteekista saatavalla keittosuolalla ja lisäksi antiseptisella liuoksella(haavan desinfiointiaineella). Ja tadaa, sehä lähti kuin taikasauvan heilautuksesta paraneen..

      Hae apteekista keittistä ja vaikka lääkeruiskulla huuhtelet reikää ja sit lisänä tiputat haavahuuhdetta. Sit ei saa sormeilla haavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe