Tää nyt tuntuu musta vähän tyhmältä valitella tänne ongelmiani mutta ajttelin että jos te osaisitte edes jotenkin takoa järkeä tänä naisen päähän tai antaa neuvoja.. enkä mä halua kirjottaa tätä tonne nuorten osiolle ku en jaksa lukea ku jotkut 13 vuotiaat vastailee tähän..
eli. Olen 17 vuotias. ensi heinäkuussa 18. seurustelen 21 vuotiaan miehen kanssa ja kaikki oli mennyt suhteemme ajan loistavasti vaikka hän kävikin armeijan siinä välissä. Tapasimme junassa ja olimme rakastuneita ja tuntui että kukaan tässä maailmassa ei tule olemaan niin ihana mies minulle kuin tämä yksi. (hän on ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppani) oltuamme vuoden yhdessä menimme kihloihin. (tiedän mitä ajattelette..) Mutta me todella suunnittelimme sitä että me olemme ikuisesti yhdessä ja menemme naimisiin ja perustamme kodin ym.. (eli siis mistään teinikihla rengastus jutusta ei ollut kyse vaan ihan oikeasta kihlauksesta)
Mutta sitten minä lähdin ulkomaille opiskelemaan n.10 kuukaudeksi (täällä olen edelleen) ja ajattelimme että kyllä me tämän kestämme. kunhan vain jaksamme tukea toisiamme. se oli kuitenkin kova isku poikaystävälleni ja hänellä alkoi asiat mennä alamäkeen.olen yrittänyt tukea mutta tuntuu ettei mikään auta..
minulle erossa oleminen ei tuntunut kuitenkaan niin kovalta iskulta. Minulla ei ole murheita että hän pettäisi sillä tiedän aivan varmasti että hän ei tee mitään sellaista. Ja koska tämä on minulle aivan uskomatonta että pääsin toiseen maahan opiskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin niin se on vienyt mielenkiintoni tavallaan.
ongelmana nyt on vain se että vaikka tiedän että tämä kyseinen mies on aivan rakastunut minuun (vaikka onkin oikeastaan seurustelumme aikana rakentanut elämänsä pelkästään minun varaani joka tuntuu sinänsä hieman ahdistavalta) niin olen alkanut pohtimaan että mielestäni me menimme kihloihin liian varhain. mutta silloin ennen lähtöäni asiat ja tulevaisuus näyttivät niin selkeältä ja asioita oli suunniteltu..
kun kerrankin koko elämäni aikana pääsin jonnekin pois ja kokemaan jotain uutta ja tapaamaan muita ihmisiä niin on alkanut tuntua että olen sitoutumassa vakinaisesti liian varhain. Mielessäni on vielä paljon asioita joita haluan kokea ja mm. olen haaveillut lentoemännä ammatista mutta poikaystäväni vastustaa sitä koska olen nyt ulkomailla ja kun tulen takaisin suomeen käyn kouluni loppuun ja sitten jos pääsen lentoemännäkoulusta läpi niin olen taas maailmalla.. >Hän ei kestä erossa olemista joten vastustaa tätä haavettani sillä hän ei halua kuitenkaan jättää minua.
Ja kaiken kukkuraksi olen tavannut täällä ollessani erään todella mukavan ihmisen (en ole kuitenkaan tehnyt mitään mitä pettämiseksi voisi sanoa) ja olen jotenkin ahdistunut siitä että on paljon asioita mitä haluaisin tehdä mutta en voi koska on olemassa poikaystäväni josta kuitenkin välitän mutta ....
äh.. tätä on niin vaikea selittää..
haluaisin seurustella edelleenkin onnellisesti poikaystäväni kanssa ja toteuttaa suunnitelmia mitä olemme luoneet MUTTA kun minusta tuntuu myös siltä että haluaisin olla vapaa ja kokea paljon asioita ja ilman että kukaan rajoittaa niitä ja tuo lentoemännän ammatti on ollut mielessäni jo viimeiset 3 vuotta ja on edelleenkin..
mitä helvettiä mä oikein teen.. musta tuntuu että mä en enää tiedä mitä haluan ja en kuitenkaan haluaisi loukata poikaystävääni..
nuori ja tyhmä..
eli. Olen 17 vuotias. ensi heinäkuussa 18. seurustelen 21 vuotiaan miehen kanssa ja kaikki oli mennyt suhteemme ajan loistavasti vaikka hän kävikin armeijan siinä välissä. Tapasimme junassa ja olimme rakastuneita ja tuntui että kukaan tässä maailmassa ei tule olemaan niin ihana mies minulle kuin tämä yksi. (hän on ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppani) oltuamme vuoden yhdessä menimme kihloihin. (tiedän mitä ajattelette..) Mutta me todella suunnittelimme sitä että me olemme ikuisesti yhdessä ja menemme naimisiin ja perustamme kodin ym.. (eli siis mistään teinikihla rengastus jutusta ei ollut kyse vaan ihan oikeasta kihlauksesta)
Mutta sitten minä lähdin ulkomaille opiskelemaan n.10 kuukaudeksi (täällä olen edelleen) ja ajattelimme että kyllä me tämän kestämme. kunhan vain jaksamme tukea toisiamme. se oli kuitenkin kova isku poikaystävälleni ja hänellä alkoi asiat mennä alamäkeen.olen yrittänyt tukea mutta tuntuu ettei mikään auta..
minulle erossa oleminen ei tuntunut kuitenkaan niin kovalta iskulta. Minulla ei ole murheita että hän pettäisi sillä tiedän aivan varmasti että hän ei tee mitään sellaista. Ja koska tämä on minulle aivan uskomatonta että pääsin toiseen maahan opiskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin niin se on vienyt mielenkiintoni tavallaan.
ongelmana nyt on vain se että vaikka tiedän että tämä kyseinen mies on aivan rakastunut minuun (vaikka onkin oikeastaan seurustelumme aikana rakentanut elämänsä pelkästään minun varaani joka tuntuu sinänsä hieman ahdistavalta) niin olen alkanut pohtimaan että mielestäni me menimme kihloihin liian varhain. mutta silloin ennen lähtöäni asiat ja tulevaisuus näyttivät niin selkeältä ja asioita oli suunniteltu..
kun kerrankin koko elämäni aikana pääsin jonnekin pois ja kokemaan jotain uutta ja tapaamaan muita ihmisiä niin on alkanut tuntua että olen sitoutumassa vakinaisesti liian varhain. Mielessäni on vielä paljon asioita joita haluan kokea ja mm. olen haaveillut lentoemännä ammatista mutta poikaystäväni vastustaa sitä koska olen nyt ulkomailla ja kun tulen takaisin suomeen käyn kouluni loppuun ja sitten jos pääsen lentoemännäkoulusta läpi niin olen taas maailmalla.. >Hän ei kestä erossa olemista joten vastustaa tätä haavettani sillä hän ei halua kuitenkaan jättää minua.
Ja kaiken kukkuraksi olen tavannut täällä ollessani erään todella mukavan ihmisen (en ole kuitenkaan tehnyt mitään mitä pettämiseksi voisi sanoa) ja olen jotenkin ahdistunut siitä että on paljon asioita mitä haluaisin tehdä mutta en voi koska on olemassa poikaystäväni josta kuitenkin välitän mutta ....
äh.. tätä on niin vaikea selittää..
haluaisin seurustella edelleenkin onnellisesti poikaystäväni kanssa ja toteuttaa suunnitelmia mitä olemme luoneet MUTTA kun minusta tuntuu myös siltä että haluaisin olla vapaa ja kokea paljon asioita ja ilman että kukaan rajoittaa niitä ja tuo lentoemännän ammatti on ollut mielessäni jo viimeiset 3 vuotta ja on edelleenkin..
mitä helvettiä mä oikein teen.. musta tuntuu että mä en enää tiedä mitä haluan ja en kuitenkaan haluaisi loukata poikaystävääni..
nuori ja tyhmä..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todellakin OLET nuori sekä todella tyhmä! Päätä jo perkele! Miksi edes vaivauduin lukemaan.... suututtaa...
pöh.. omahan oli mokasi,..
ei tarvi omaa huonoa päiväänsä tänne purkaa..
Tiedät varmaan, mitä aion sanoa. Sen sanot jo itsekin. Olet todella nuori, mutta hyvin kypsästi asioita käsittelet. Nyt puuttuu vain rohkeutta tehdä niinkuin tiedät, että on oikein tehdä! Sinä et ole vastuussa poikaystävästäsi, hän on jo aikuinen mies. Olet vastuussa itsellesi omasta elämästäsi.Olet vastuussa omista valinnoistasi ja niiden kanssa joudut elämään. Ja nyt olet tienristissä, valinnan edessä. Ole rohkea, ole rehellinen. Onnea elämääsi!
Ei unelmista saa luopua jonkun riippakivipoikaystävän takia. Olet nuori ja totta kai nuoruuteen kuuluu kaiken uuden kokeminen ja näkeminen. Parempi että koet ja näet nyt uusia asioita, kuin että kolmekymppisenä katkerana vihaat poikaystävääsi joka kielsi unelma-ammattisi.
Muutenkin kertomasi perusteella poikaystäväsi vaikuttaa hieman oudolta ja läheisriippuvaiselta. Et sinä ole vastuussa poikaystäväsi alamäestä ja elämästä. Näin keittiöpsykologin taidoilla ja yhden viesti perusteella voisin sanoa, että ei hän kovin terveeltä vaikuta vaan lähinnä omistushaluiselta ja liiankin mustasukkaiselta.
Mieti myös sitä, että mitä sellainen rakkaus on, joka perustuu toisen kahlitsemiseen. Ja jos sinua muutenkin poikaystäväsi käytös ja elämä sinun varaan rakentaminen epäilyttää, niin nosta jo kytkintä. Se sattuu ja mielessä varmasti pyörii että nytkö päästin elämäni rakkauden menemään jne (been there done that), mutta elämässä jos jossain täytyy ottaa riskejä. Todennäköisesti vielä suurempi rakkaus tulee vastaan etkä kadu hetkekään eroa.
Tsemppiä valintoihin. Minä suosittelen eroa ja nauttimista ulkomaillaolosta. Eipähän tarvi sitä 35-v. kahden lapsen äitinä miettiä että mitä jäi tekemättä.
kiitusta..
olet aivan oikeassa siinä suhteessa että poikaystävälläni on mielestäni jo jonkinlainen ongelma .. ns. itsensä kanssa. hän on tavallaan antanut koko elämänsä kokonaan minun käsiini ja sitten hän väittää minulle että hänestä tuntuu että hän on minun pelinappulani.. olen kuitenkin koko ajan sanonut hänelle että se on HÄN joka päättää omista asioistaan enkä minä. asioista voidaan keskustella yhdessä mutta olen antanut hänen kuitenkin tehdä oman päänsä mukaan. Silti en ymmärrä millä perusteella hän on omasta mielestään pelinappula minulle.. ?
tuntuu että mustien sukkien lisäksi on koko ukko musta.. eli siis tarkoitin että hän on todella mustasukkainen..
ajattelin että olisiko hyvä ratkaisu pistää tämä meidän juttu jäähylle (tai jotenkin poikki) ja sitten keskustella asioista kun olen tullut takaisin.. olen täällä kuitenkin vielä 5kk ja puhelimessa "jättäminen" ei ehkä ole paras ratkaisu..
haluan ottaa riskin.. ehkä se jo jollakin tavalla kumpusi tosta alkuperäisestä viestistä mutta en vain halua loukata ketään..
Tässä ei tule varmaan mitään uutta mutta kirjotanpa silti.....
Tosi hyvä että pääsit ulkomaille tuulettumaan ja sait etäisyyttä asioihin. Sinänsä mä en usko että oli väärin sitoutua toiseen varhain, jos kerran siltä aidosti ja oikeasti tuntuu. (No, sellaisia "viikon päästä naimisiin"-tempauksia en nyt ehkä ihan kannata...) Mut ehkä nuo asiat sun vain täytyi kokea tuollaisina ja tuolla vauhdilla.
Nyt oot sitten tilanteessa, joka on paljastanut sulle jotain sekä itsestäs että toisesta, selkiyttänyt kuvaasi siitä, mitä haluat sekä toiselta että omalta elämältäsi. Jos teidän suhde olisi ns. terveellä pohjalla, tosta voisi koitua sitä entisestään vahvistava kokemus. Mut nyt ei niin oo.
Poikaystäväsi ehkä yrittää uskotella ulkomaillaolon "rikkovan" suhteenne, mutta eihän se niin ole, kuten jo tiedätkin. Poikaystävä on se, joka rikkoo, omistushalullaan tukahduttaa.
Tosirakkauteen kuuluu, että ymmärtää antaa toiselle myös vapautta.
No, mitäpä tästä selitän kun itekin tiedät tilanteen ja ehkä vain rohkaisua kaipasit...
Sano poikaystävällesi, että jos pitäisitte nyt tauon (jos et puhelimessa nyt varsinaisesti "jättää" halua). Olette vaikka ihan pitämättä yhteyttäkin, jos niin on parempi, sen aikaa kun olet siellä. Että sun täytyy nyt miettiä. Ja että puhutte sitten kun tulette ja selvitätte tilanteen, missä mennään, mitkä asiat ovat muuttuneet/ovatko, mitä kumpikin haluaa, onko suhteella tulevaisuutta.
Sinänsä en sano, että nuoruudenrakkaudet ei voisi kestää. Itelläni on teini-iässä alkanut suhde joka edelleen jatkuu ja voi hyvin (oon 28), mutta onhan se pitänyt sisällään myös sitä suunnan etsiskelyä ja miettimistaukoja. Ja ennen kaikkea joustamista puolin ja toisin.
Jos poikaystäväsi on jo tässä vaiheessa sairaalloisen mustasukkainen, se tuskin taikasauvan iskusta parantuu, ja sellaisesta kyllä suosittelen hankkiutumaan eroon mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Mut jos mitään potentiaalia on.... Tee hänelle selväksi, että ainoa keino, millä hän sut voi pitää, on antaa sulle tilaa olla sellainen kuin olet, hyväksyä sut ja unelmasi, ja etsiä omat unelmansa.
Sen ei pidä elää sun vuoksesi, vaan sun kassasi.
Ekan kerran kun lähtee pitemmäksi aikaa ulkomaille niin on se muutos läheisillekin, etenkin niille joita tapaa useasti ja jotka kokee itselleen tärkeiksi. Mutta kuukaudet vierivät ja toisen poissaoloon vähitellen tottuu niin, että kun läksin toisen kerran ulkomaille en kuullut, en ainakaan muista kuulleeni enää mitään vastalauseita. Joku voi pitää sitä itsekkäänä, että lähtee pois ja jättää toisen "yksin". Mutta vielä itsekkäämpää on minusta kahlita toista ja estää toista toteuttamasta unelmiaan, saamasta uusia elämyksiä ja kehittymästä ihmisenä. Sillä siihen tuo kaikki väistämättä johtaa, jos on vain positiivisin mielin liikkeellä. Kyllä läheiset senkin lopulta tajuavat. Mutta ymmärrän, että se on pettymys sekin, että kun vihdoin on palannut kotimaahansa ja nähdään pitkän ajan päästä, niin on toinen taas lähdössä pois, ikäänkuin toinen ei antaisi ystävyydelle yhtä suurta arvoa kuin itse antaa.
Kuulostaa oudolta, että poikaystäväsi on sinun "pelinappulasi" ja rakentanut elämänsä sinun varaan. Olettehan kihloissa, joten onhan se osittain toivottavaakin. Mutta jos hänellä ei ole mitään omaa elämää ja antaa sinun tehdä kaikki valinnat ja päätökset, niin on se jo vähän poikkeavaa. Hänellä tulisi ehdottomasti olla muutakin sisältöä elämässään kuin sinä, eli opiskelu ja/tai työ, ystäviä ja harrastuksia. Muuten erossa olostanne voi tulla hänelle äärettömän vaikeaa aikaa.