Onko monelle käynyt tai onko teillä kokemuksia sellaisesta kun aloittaa uudessa työssä, niin siinä uuden työn tuomassa uutuudenviehätyksessä ihastuu työkaveriin?
Sen verran mitä olen nähnyt, kuullut ja lukenut asioita, näyttää olevan melko tavanomainen tapahtuma.
Ihastus johtuu siitä kun on uudessa työssä ja jotenkin se uutuus saa ihastumaan, vaikka ei muussa tilanteessa niin ehkä kävisi.
Asia ehkä korostuu vielä jos ennen työtä on ollut vain kotona ilman jokapäiväisiä sosiaalisia kontakteja?
Sen verran mitä olen nähnyt, kuullut ja lukenut asioita, näyttää olevan melko tavanomainen tapahtuma.
Ihastus johtuu siitä kun on uudessa työssä ja jotenkin se uutuus saa ihastumaan, vaikka ei muussa tilanteessa niin ehkä kävisi.
Asia ehkä korostuu vielä jos ennen työtä on ollut vain kotona ilman jokapäiväisiä sosiaalisia kontakteja?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tässä ei ole kyse romanssista, vaan ihastumisesta yleensä tuollaisissa tilanteissa.
Periaatteessa työyhteisö on juuri sellainen jossa herkästi voi ihastua koska toista näkee sopivin väliajoin ja ilman paineita voi tutustua sekä jutella vastakkaiselle sukupuolelle.
Jos sitten on vielä kotona ollut niin tuollaista sosiaalista piiriä ei ole.
Ihmiset herkästi ihastuvat sellaisiin jotka ovat ennestään tuntemattomia, mutta joihin voi helposti tutustua joka on täysin erilaista kuin vaikkapa baarit joissa ihmisillä on tietynlaiset muuri ympärillä ellei alkoholia ole nautittu.
Uutuudenviehätys, vaihtelunhalu jne. kokemukset voivat ajaa ihmisen ihastumaan tietyissä tilanteissa.
Se miten "todellista" ihastuminen eli olisitko ihastunut henkilöön muualla, on yleensä mahdoton erotella siitä asiasta. Se selviää sitten parhaiten tutustumalla tähän henkilöön enemmän jonkinlaisessa toisessa ympäristössä.
Sen takia työympäristöstä kannattaisi siirtyä pois välillä esimerkiksi kaffelle jne. jotta toiseen voi tutustua ilman työympäristön vaikutusta.
Kaikki ei halua siirtyä työympäristöstä kaffelle, koska ei halua suhteita työkavereiden kanssa, joten toi ei ole mikään ratkaisu mihinkään.
Eikä edes suhteita niihin ihmisiin, vaikkei olisi edes työkavereita.
MIkis ihmiset olettaa että kaikki on automaattisesti kiinnostuneita jos toinenkin on, sillä sitä toista saattaa tuollainen tilanne inhottaa.
Kyllä se on ratkaisu silloin kun molemminpuoleista kiinnostusta on.
Miksi helvetissä tulet paasaamaan ketjuun että jotakuta moinen ei kiinnosta kun tässä puhuttiin kiinnostuksesta ja ihastumisesta sekä siitä että jos molempia osapuolia kiinnostaa?
Enemmän minua ainakin inhottaa se että jos kiinnostusta on niin sitä asiaa käsitellään ja hoidetaan siellä työpaikalla kaikkien edessä ja korvien kuuluvissa.
Näin on! Yksityisasioita ei pitäisi koskaan käsitellä töissä. Aikuiset ihmiset osaavat hoitaa ne itsekin työajan jälkeen.
Töissä voi jutella tai tutustua ja aivan varmasti ihastua, mutta töissä iskeminen on nolaavaa. Tarkoitan siis sellaista tulokseen pyrkivää toimintaa, vähän niin kuin olisi baarissa. Bläääh. Siis sanallista iskemistä lähinnä tarkoitan, mutta tietysti fyysinen olisi vielä potenssiin tuhat nolompaa.
Toinen paha juttu on kiukuttelu ja murjotus sen johdosta, että toinen muka on antanut (täysin kuvitteelliset) pakit. Vaikka oikeasti toinen vain miettii että hitto, taas olen myöhässä aikataulusta ja muuta mitä töissä nyt mietitään.
Jos toinen vaikuttaa luovan jotain hempeitä katseita tm. yli työkaveruuden, niin voi silti jutella kuin muillekin, ihan noin ihmisenä. Sitten vaikka nähdä vapaa-ajalla ilman mitään sen kummempaa.
Ja jutteleminenhan ei tarkoita iskemistä eikä sellaista kiinnostumista. Ihmisille jutellaan. Se on mukavaa tai ainakin pitää hereillä.
Hei, aloitus ei koske molemminpuolisia tunteita, siinä ei missään kohtaa mainita että kyse tuollasesta. Älä sä tuu tähän väittämään mitä mun aloitus tarkoittaa koska et ole sitä tehnyt!
Olen tuota mieltä että toista se tilanne voi inhottaa ja ahdistaa paljon, todella paljon.
Tällä aloituksella tavallaan toivon että jos joku on tuollaisessa tilanteessa, niin osaisi kyseenalaistaa ne omat tunteensa sekä ettei olettaisi heti että se toinen tuntee samoin. Uusille ollaan yleensä liiotellusti ystävällisiä vielä koska on uusi.
Mulla on tuo tilanne. Onneksi tulemme olemaan eri projektissa, joten ei tarvitse nähdä häntä enää.
Sitten on miehiä jotka joka työpaikassa ihastuu. Vaihtaa työpaikkaa ja taas ihastuu uudestaan. Vaikka olisikin parisuhteessa. Niin kävi meillekin. Hänen puheissaan näin päättelin kun joskus mainitsi jotain sellaista että oli ollut joku vanha työkaverinainen pahoillaan kun ei ollut ilmoittanut mitään itsestään. Olen päättänyt että minä en jää perään huutamaan. Kivahan hän oli ja meistä tuli aika hyviä ystäviä ja kaikkea tapahtui. Tunnen arvoni ja unohdan hänet. En häntä vihaa. Ehkä hän ei vaan voi itselleen mitään.
Ei ole sitoutunut puolisoonsa tarpeeksi jos ihastuu aina vaan uudestaan. Tai ei kykene siihen, on altis uskottomuuteen. On myös heitä jotka ihastuu jos sosiaalisia tilanteita omassa elämässä on ollut ja on vähän. Katselee ruusunpunaisten silmälasien lävitse ja kuvittelee jossakin olevan parempaa.
Tätä on muuten alkanut tapahtumaan hyvin paljon, että kun uusi työntekijä tulee, häntä piiritetään ja liehitellään.
On varmasti helppo ihastua jos paikkakunnalla ei ole juuri tutustunut ja vielä aika usein aluksi toinen muuttaa yksin. toinen tule kun saa oman työpaikkansa järjestettyä.
No tätä uutta viedään kuin pässiä narussa joka paikkaan, kyllä siinä helposti päätyy jopa niiden lakanoiden väliin vieraissa. Ja sitten onkin selvä peli.
Mutta kuinka tämä tällainen työpaikalla alkanut suhde jatkuu ja kestää, sillä kyllä siihenkin se arki tulee.
Olen tällaista suhdetta nyt joutunut katselemaan pakon perään ja nähnyt että riidat ovat lihavia, ei ollut minkäänlaista tuntemusta muuten kuin niihin lakanoihin päätyminen. Puheet olivatkin olleetkin pelkkää palturia. Nyt sitten katsotaan elämää maksumääräysten, suurten velkojen myötä ja riitaa riittää, niin että se kuuluu ja näkyy.
Toisen on persaukinen ja elätyttää itseään. Ei ole koskaan maksanut asumisestaan elämisestään mitään. Minäkin ulkopuolinen jo odottaisin potkaisua ulos, eiköhän elämä paremmin sujuisi ilman valahtelevaa kumppania. Ja varmasti löytyisi uusia vaikka kuinka, kun vain ei ryntäisi niiden lakanoiden kautta suhteeseen, vaan oppisi tuntemaan kaikin puolin tämän sekä suvin, jotta olisi sentään mahdollisuus onnistua.
Minusta kun jokaisen tulee osallistua elämisen kuluihin, sillä jos yksinkin eläisi tulisi siinä, asumisen kulut ja muut arjen kulut itselle maksettaviksi.
Mitäs te muut asiasta ajattelette? Heittäisitkö siivelläeläjän ulos kodistasi?
tässä ei ollut uuden tulokkaan liehittelystä. Hän iski silmänsä minuun. Onneton menin ihastumaan häneen ja olihan se molemminpuolista.
Jokin vain jäi minua kismittämään. Ehkä kun hänen ehdoilla aina mentiin.
Mutta kaikki on ollutta ja mennyttä. Enkä edes enää ajattele häntä joka päivä kuten aiemmin. Päivä päivältä helpottaa.
.