Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

työtä tehdään Herralle

parhaimpans_mukaan

No niin, onpa otsikko. Mutta asiani nyt lähtee siitä kun luin erään ihmisen kirjoitelman, jossa hän purnasi sellaisista tai sellaisesta työkaveristansa, joka ei tee töitänsä kunnolla. Tai no, kirjoitelmia oli kaksi, ensimmäisessä hän ei suoraan sanonut, että kyse oli työpaikasta, kirjoitteli juttuansa omaa jälkikasvua esimerkkinä käyttäen ja nimenomaan sillä tavalla esimerkkinä, että kehui kovasti miten heidän perheessä opetetaan lapset kunnioittamaan kaikki ihmisiä ja tekemään työnsä parhaimman mukaan, sillä jos ei tee kunnolla heti ensimmäisellä kerralla, niin siitähän ei seuraa kuin moninkertainen työtaakka, kun joutuu uudelleen saman työn tekemään. Vasta toisessa, ensimmäistä selittelevässä/selventämään tarkoitetussa tekstissä tulee sitten ilmi, että kyse olikin kirjoittajan työpaikasta. Työpaikasta, johon hän omien kertomustensa mukaan on puolisen vuotta sitten päässyt, ja neljän kuukauden koeajan jälkeen vakituiseksi. Ja työpaikka kunnan toimi, paikkakunnalla joka ei ole kuuluisa hyvästä työllisyydestä, ja tämä henkilö on vasta paikkakunnalle muuttanut, mutta hänen puolisonsa mitä ilmeisimmin on korkeastikoulutettuna hyvään virkaan siellä heti päässyt, joten eipä ihme että tällekin on sitten kunnalta työ järjestynyt (todellisuus on se, että suhteilla mennään - "ai tää on sen puoliso, no, totta kai....)

Oliks mulla itselläni joku pointti nyt? Juu, on. Katsokaas kun jotensakin ristiriitaista tämä oman jälkikasvun kehuminen sitten kuitenkin on, kun ihan tyypilliseen tapaan tässäkin perheessä on jälkikasvu ottanut tehtäväkseen ilmaisjakeluiden hoitamisen.... ja tuo tekstin kirjoittaja on kertonut vanhempana lajittelevansa ne lehdet sekä myöskin käyvän niitä jakamassa! Ja nyt minä sitten kysyn, että miten tuossakaan opetetaan lapselle että työ on tehtävä vastuullisesti ja kunnolla! Itsehän se vanhempi sen työn tekee! Ja sitten kasvatetaanko tuolla tyylillä juuri sellaisia nuoria ihmisiä, jotka esim. abiturienttivuotenaan ottavat jonkun taskurahojen tienauspaikan, sanotaan nyt vaikkapa siivousfirmasta.... sillä ajatuksella että ei sitä siivoustyötä nyt niin hirveän tarkasti tarvitse tehdä, kunhan hiukan luuttua lattialla pyörittää ja loput ajat sitten tekee itse niitä piruetteja duunipaikan pölyisellä parketilla! Ja vielä se, että jos sitten tulee lisähommaa loma-aikoina kokopäiväisyyteen asti ja rinnalle siivousfirma laittaa aikuisen, työttömänä olleen tyypin, niin tämä abiturientti kun ei sitä työtä viittis tehdä, niin järkkää sitten pelleilyllään asiat niin, että työnsä tehnyt vanhempi joutuu lähtemään! Kun ei esimieskään niin kuin vaivaudu selvittämään tilannetta... Mutta mitäs näistä, eihän se asiakasfirmakaan nuoren ja nätin abin tekemisistä piittaa, nuorten pitää saada taskurahoja.... vanhemmalle työntekijälle se on kuitenkin niin kuin palkkaa jolla eletään!

Ja jos palataan tähän kirjoittajaan, joka siis puolen vuoden työsuhteen jälkeen haukkuu työtoverinsa laiskoiksi ja työnsä huonosti tekeviksi ja näiden pitäisi lähteä vakipaikastaan kun hän on tyytymätön, niin tota.... Työtä tehdää luterilaisen työkäsityksen mukaan, ja ihan siis Herraa varten, ja aina pitäisi pyrkiä parhaimpaansa, ja jotkut oppivat asiat kantapään kautta ja vaikeimman jälkeen ja mitä kaikkea siinä nyt olikaan.... Niin tota, kyllähän siihen uskontoon kuuluu armokin, ja toisaalta mikä se on kenellekin se paras taito ja osaaminen, ja mitenkäs tuo arvostelija on itse toisten silmissä arvioitu... Ei kuitenkaan ole vielä mennyt esimiehellensä kantelemaan, ehkä ei ole vielä niin hyvissä suhteissa hänen kanssaan! Mutta eikö tuollaisella asenteella kasvateta työpaikalla vain niitä skismoja! Onkohan se laiska ja huono työntekijä ollut laiska ja huono jo ennen sitä puolen vuoden jaksoa, jonka tuo kirjottaja on Herralle työtä työpaikalla tehnyt parhaimpansa mukaan oikein mallityöntekijänä!

7

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama_palkka

      Jatkoa vielä, kun tuli tämäkin ajatus tässä mieleen.
      Eli jos tässä esim. on työparista kyse ja tämä kirjoittaja kokee tekevänsä siis enemmän töitä kuin parinsa, hän siis on koko ajan vertaamassa, ja sitten kun hän kirjoittaa, että esimieskään ei välitä huonosti tehdystä työstä.... Niin, edelleenkin jos tuo huonosti työnsä tekevä (kirjoittajan arvion mukaan huonosti) on ollut talossa jo ennen kirjoittajaa eikä esimies välitä, niin oliskohan tässä sitten kyse kuitenkin enemmän siitä, että se, jolle työ on rasite eikä mikään Herran armolahja tai ylistys Herralle, on kirjoittaja itse. Häntä riepoo se raataminen. No, mitäs raataa, jos kerran työpaikalla esimiehenkin mukaan riittää vähempi. Alkaisi sopeuttaa omaa raatamistaan työpaikan standardeihin tai jos yhä edelleenkin tuntee tekevänsä Herralle ylistystyötä, niin tekisi sitten vain itsetyytyväisenä sitä, eikä soittaisi poskeaan toisten huonosti tehdyistä töistä! On se katkeraa tuo työelämä. Toiset vain laiskottelee ja itse saa raataa.

      • analyysi_jatkuu

        Siis itse saa raataa, ja se on nimenomaan raatamista, eli pakosta tehtyä, itsensä pakottaen. Jos kerran tulee tuollainen tarve purkautua kavereitten tekemisestä! Ei silloin ole kyse siitä, että itse nauttisi työstään ja tekisi sitä tyytyväisenä ja onnellisena. Ei, ei tosiaankaan, kirjoittaja on katkera eikä huomaa että sen katkeruuden aihe on hän itse, tunnistaisi sen oman itsensä työhön pakottamisen!


    • kjiyutrklloyd

      Nii., tuossa luki että ei esimieskään välitä, kyllä varmaan välittää ja pitää välittää, hän ei ehkä tiedä koko asiasta mitään joten rohkeesti kertomaan ja selvittämään, asiasta voi aina sanoa., ei kukaan kaiketi tahallaan rupee haukkumaan ketään työkaveriansa levittäen ilmaan pahaa oloa sekä vaarantamaan työpaikkansa,.? Ettei vaan olisi mikään väärinymmärrys?? Nykyään tulkitaan niin kovin helposti kaikki kommentit väärin ja lopputulos on aina negatiivinen, oli se mitä tahansa, näin ite olettaisin, mut mielipiteitä on niin paljon kun on ihmisiä., olen joskus kuullu sanonnan "laita lapsi edellä ja mene itse peräs",. se keillä on jälkikasvua ovat varmasti ylpeitä heistä ja heidän olemassa olostaan olivatpa sitten kuinka erilaisia -luonteisia kuin muut, kukaan ei ole samanlainen, heitä pitää kannustaa, tsempata ja olla läsnä heidän kasvussaan ja toiveisssaan koulu- ja työelämässä eteenpäin, oman perheen asiat ei kuulu muille, on toinen asia jos haluaa ite jotain kertoa, joitain tosiaan tuntuu kiinnostavan toisten ihmisten kaikki asiat yksityisyyttä myöden, itse en ole utelias, oheinen palsta tupsahti eteeni sattumalta, joten minulla ei ole tarvetta sen enempää kirjotella tämmösiin saati sitten haukkua ja arvostella muita ihmisiä ja asioita nimettömänä,. voi sentään,.,Osa on varmaan niitä kun ei kehtaa tulla sanomaan päin naamaa ja on vähä luonnekin,..., niin tämmösiin sit "vapaasti kirjotellaan"., toki on kaikille vapaa.

      • miten_liittyy

        No, tota, en viitsi kirjoittaa alaa, jolla työkaveristansa kirjoittanut on, hän on sekin julkisissa kirjoituksissaan kertonut.... niin, muuten niissä kirjoituksissa käytetään nimimerkkiä, oma nimi ei näy niissä missään... itse en ole hänen kanssaan muuten tekemisissä kuin että olen kirjoituksia seurannut... Mutta siis ala on sen luonteinen että esimies on paikalla ja hän kyllä tietää ja näkee... Kirjoittaja itse kertoi, että esimies ei välitä...

        Ja tästä omasta perheestään hän myös on itse kirjoittanut. Joten sitä kautta tämä ilmaisjakelu esim. on tiedossa jos vain menee lukemaan niitä kirjoituksia.

        Väärinkäsityksiä ja lukutaidottomuutta tosiaan esiintyy. Sinä kommentoijana et näköjään osaa lukea edes sitä, että tässä kommentoin tuon kirjoittajan omia julkisia tekstejä, joita hän nimimerkillä kirjoittelee työkavereistaan ja perheestään ja vähän muustakin. Hän itse myös sanoo, että työtä tehdään Herralle.

        Luterilaiseen työmoraaliin se kuuluu se sanonta että otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava.

        Sinun kommenttikirjoituksesi ainoa tarkoitus oli arvostella minua, minä taas arvostelin niitä ajatuksia, joita tuo töitä Herralle tekevä on julkisesti esittänyt.

        Sillä lailla. Jos kirjoittaa julkisesti asioistaan, niitä voidaan myös julkisesti arvostella.

        Sinun kommenttikirjoituksesi on aivan yhdentekevä ja mitenkään varsinaisiin ajatuksiin liittymätön.


      • juu_meillä

        Nii, tuossa kirjoittaja väitti opettavansa lapsensa tekemään työtä vastuullisesti ja hommat kunnolla hoitaen. Kuitenkin toisaalla hän on antanut ymmärtää että sen lapsensa työn itse asiassa tekee hän itse,,, lajittelee ja jakaa. Miten lapsi oppii tuossa kantamaan vastuuta, kun työn tekee toinen? Siinäpä selittämistä! Lapsi tekee vain silloin kun viitsii, jaksaa tai on aikaa?


      • lukutaitoa_

        höh, miksi minä menisin sinne. Minä en työskentele tuon kirjoittajan kanssa samasas paikassa, jonka julkisuudessa esittämiä ajatuksia tässä kommentoin.

        Etkö sinäkään oikein osaa lukea?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1944
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      79
      1685
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe