Nyt on vain pakko avautua ja ehkä kuulla samassa tai suht samanlaisessa tilanteessa olevien juttuja,mielipiteitä en tiedä.Teksti saattaa olla vähän sekavaa,mutta toivottavasti saa edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta.
Tilanne meillä on se että suhdetta takana n.4vuotta josta n.2vuotta kaukosuhteessa.Tämä on molempien ensimmäinen vakava suhde.Monen pienen jutun lopputuloksena muutettiin toiselle paikkakunnalle molempien kotipaikkakunnalta avopuolison töiden takia ja lopultakin yhteiseen kotiin(vuokralle kuitenkin).
Ensimmäiset 4kk oli suht normaalia yhdessä oloa ja eloa,yritettiin kotiutua,puolisolla se oli helpompaa kun oli kavereita jo entuudestaan paikkakunnalla ja kävi töissä.Itse olin työttömänä ja se todella ahdisti ja vei viimeisetkin itsetunnon rippeet.Oli vaikea kotiutua ja teinkin usein reissuja takaisin kotipaikkakunnalle että pää pysyi kasassa.
Pleikkarin pelaaminen oli avopuolison elämään kuulunut jo aiemmin mutta vaan vähissä määrin.PS4 tulon jälkeen kaikki muuttui.Pelaaminen alkoi viedä aikaa töiden jälkeen eikä yhteistä aikaa niinkään jäänyt,seksiä oli kyllä normaalisti ja läheisyyttä muuten,mutta yhdessä ei tehty mitään erikoista,ei käyty missään.
Viimeisen vuoden aikana pelaaminen on vain lisääntynyt ja parisuhde mennyt alamäkeä.Jollain tavalla seksiä on kyllä riittänyt ja läheisyyttä on välillä,mutta itse vain tunnen että en saa tarpeeksi hellyyttä ja sitä yhteistä aikaa.Olen itse kiinnostunut puolison tekemisistä,miten on mennyt töissä jne. mutta minulta ei ikinä kysy mitä mulle kuuluu.En tunne olevani enää niin läheinen hänen kanssa kun ei jutella enää niin kuin sillon joskus,sellasia vähän syvällisempiä juttuja.
Monet kerrat asiasta on puhuttu ja riidelty,sovittiin pelipäivät mutta puoliso ei vaan pysty pysymään sovitussa määrässä.Aina jokin tekosyy miksi pitäis saada pelata vielä yhtenä päivänä,vaikka on pelannut jo 4päivänä viikossa.Ja siis kun se pelaa niin pelaa n.6tuntia vähintään.
Asia on suoraan sanottuna vituttanut minua jo niin kauan että olen asian takia miettinyt eroa jo pitkään. En ole osannut paikkakunnalle kotiutua edelleenkään vaikka tietysti töissäkin olen käynyt,kavereita ei vaan millään ole saanut kun miesvaltaisella alalla työskentelen enkä missään hirveemmin aikaa ole viettänyt vapaa-ajalla,tiedän että se on ihan itsestä kiinni tutustuuko ihmisiin vai ei.
Kaiken yksinäisyyden keskellä tulin siihen tulokseen etten voi elää enää näin.Nyt minulla onkin muutto edessä takaisin kotipaikkakunnalle,sinne missä kaikki läheiset ovat.Erosta en ole varma,välillä vain olen niin kyllästynyt tähän pelaajaan etten haluaisi jatkaa enää suhdetta,mutta välillä taas eroa miettiessä itken vain ja mietin etten voisi millään jättää häntä.En vain tiedä jaksanko enää kaukosuhdetta kun siitä kuitenkin on jo suhteen alusta kokemusta,mentäisiin ajassa vain taaksepäin.
Tiedän ettei meidän kommunikointi ole kunnossa,riidellessä ei saada ikinä asiaa sovittua ja se jää kaihertamaan,vaikka sen vain yrittäisi unohtaa ei se sieltä takaraivosta mihinkään lähde.
Tietenkin herkkänä ja huonon itsetunnon omaavana ihmisenä syytän itseäni tästä erosta,ajattelenhan vain itseäni tässä kun lähden oman hyvinvointini takia mutten voi oikeen muutakaan tässä tilanteessa.En voi olla suhteessa missä en koe saavani sitä mitä tarvitsen.
Ei tule olemaan helppoa kun pääsen täältä pois,mutta elämän on jatkuttava ja sen tiedän että se on parempi siellä minne oikeasti kuulun.
Jos luit tekstin kokonaan ja haluat jonkunlaisen ajatuksen jättää,eikun vaan mutta trollit älkää vaivautuko.
Tilanne meillä on se että suhdetta takana n.4vuotta josta n.2vuotta kaukosuhteessa.Tämä on molempien ensimmäinen vakava suhde.Monen pienen jutun lopputuloksena muutettiin toiselle paikkakunnalle molempien kotipaikkakunnalta avopuolison töiden takia ja lopultakin yhteiseen kotiin(vuokralle kuitenkin).
Ensimmäiset 4kk oli suht normaalia yhdessä oloa ja eloa,yritettiin kotiutua,puolisolla se oli helpompaa kun oli kavereita jo entuudestaan paikkakunnalla ja kävi töissä.Itse olin työttömänä ja se todella ahdisti ja vei viimeisetkin itsetunnon rippeet.Oli vaikea kotiutua ja teinkin usein reissuja takaisin kotipaikkakunnalle että pää pysyi kasassa.
Pleikkarin pelaaminen oli avopuolison elämään kuulunut jo aiemmin mutta vaan vähissä määrin.PS4 tulon jälkeen kaikki muuttui.Pelaaminen alkoi viedä aikaa töiden jälkeen eikä yhteistä aikaa niinkään jäänyt,seksiä oli kyllä normaalisti ja läheisyyttä muuten,mutta yhdessä ei tehty mitään erikoista,ei käyty missään.
Viimeisen vuoden aikana pelaaminen on vain lisääntynyt ja parisuhde mennyt alamäkeä.Jollain tavalla seksiä on kyllä riittänyt ja läheisyyttä on välillä,mutta itse vain tunnen että en saa tarpeeksi hellyyttä ja sitä yhteistä aikaa.Olen itse kiinnostunut puolison tekemisistä,miten on mennyt töissä jne. mutta minulta ei ikinä kysy mitä mulle kuuluu.En tunne olevani enää niin läheinen hänen kanssa kun ei jutella enää niin kuin sillon joskus,sellasia vähän syvällisempiä juttuja.
Monet kerrat asiasta on puhuttu ja riidelty,sovittiin pelipäivät mutta puoliso ei vaan pysty pysymään sovitussa määrässä.Aina jokin tekosyy miksi pitäis saada pelata vielä yhtenä päivänä,vaikka on pelannut jo 4päivänä viikossa.Ja siis kun se pelaa niin pelaa n.6tuntia vähintään.
Asia on suoraan sanottuna vituttanut minua jo niin kauan että olen asian takia miettinyt eroa jo pitkään. En ole osannut paikkakunnalle kotiutua edelleenkään vaikka tietysti töissäkin olen käynyt,kavereita ei vaan millään ole saanut kun miesvaltaisella alalla työskentelen enkä missään hirveemmin aikaa ole viettänyt vapaa-ajalla,tiedän että se on ihan itsestä kiinni tutustuuko ihmisiin vai ei.
Kaiken yksinäisyyden keskellä tulin siihen tulokseen etten voi elää enää näin.Nyt minulla onkin muutto edessä takaisin kotipaikkakunnalle,sinne missä kaikki läheiset ovat.Erosta en ole varma,välillä vain olen niin kyllästynyt tähän pelaajaan etten haluaisi jatkaa enää suhdetta,mutta välillä taas eroa miettiessä itken vain ja mietin etten voisi millään jättää häntä.En vain tiedä jaksanko enää kaukosuhdetta kun siitä kuitenkin on jo suhteen alusta kokemusta,mentäisiin ajassa vain taaksepäin.
Tiedän ettei meidän kommunikointi ole kunnossa,riidellessä ei saada ikinä asiaa sovittua ja se jää kaihertamaan,vaikka sen vain yrittäisi unohtaa ei se sieltä takaraivosta mihinkään lähde.
Tietenkin herkkänä ja huonon itsetunnon omaavana ihmisenä syytän itseäni tästä erosta,ajattelenhan vain itseäni tässä kun lähden oman hyvinvointini takia mutten voi oikeen muutakaan tässä tilanteessa.En voi olla suhteessa missä en koe saavani sitä mitä tarvitsen.
Ei tule olemaan helppoa kun pääsen täältä pois,mutta elämän on jatkuttava ja sen tiedän että se on parempi siellä minne oikeasti kuulun.
Jos luit tekstin kokonaan ja haluat jonkunlaisen ajatuksen jättää,eikun vaan mutta trollit älkää vaivautuko.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oletkos harkinnut alkamaan pelaamaan miehesi kanssa?
Sitä se on monta kertaa sanonu että minä en vaan ymmärrä miten siistiä/kivaa se on ja siihen jää koukkuun. Joo,en ymmärräkkään eikä minua kiinnosta alkaa pelaamaan. Ymmärrän kyllä sen että se on harrastus(osti kalliin ohjaimenkin),mut kyllä menee minun ymmärryksen yli kun yli 6tuntia pitää samaa peliä hakata joka päivä. Ja jos ei pelaa niin sitten katsoo muiden peliä. Se peli on henki ja elämä.
Ei se niinkään häiritse se pelaaminen jos se pelaa yksin kun silloin se ei huuda siihen mikkiin muille pelaajille. Se huutaminen ja kiroaminen saa minun hermot kireelle,varsinkin jos yöllä herää siihen.
Itse pelileskenä 12v olleena voin suositella, että lähde menemään kun teillä ei vielä lapsiakaan ole, sit se on vaikeampaa. Tuo menee vielä pahemmaksi ja saa aikaan niin paljon riitoja ja pahaa mieltä...
Mun ex-mies pelasi (edelleen mut eri osoitteessa) joka vapaapäivä koko valveillaoloajan (heti herättyään, pahimmillaan kuuteen aamulla) ja työpäivienkin jälkeen puoli yötä, ei siinä toinen tunne itseään enää rakastetuksi kun on täysin näkymätön ja kun kaikki mitä teet häiritsee toisen pelaamista. Raivokohtauksia tuli miehelle kaikesta jos ei päässyt pelaamaan, eristäytyi kavereista, perheestään, harrastukset unohtui, kuten minäkin.
Me pelattiin jossain vaiheessa yhdessä netissä mutta se vei niin paljon aikaa ettei se mua kiinnostanut, terveempää ois ollu käydä esim yhdessä kävelyllä tms. mutta ei miestä saanut mukaan.
Ymmärrän sinua todella hyvin, tuossa tilanteessa menetät itsetuntosi ja hukkast itsesi, ota ero ja ala elää onnellista elämää!
Ajattele itsesi kymmenen vuoden päähän ja olisit vielä samassa ahdingossa, elämä menisi hukkaan... itse katsoin tota meininkiä 10v liian kauan, kun uskoin voivani saada kaiken toimimaan. Tsemppiä! :)
Sinä oot pitkään jaksanu,hatun nosto sulle.tiedän etten todellakaan ole ainoa joka joutuu/on joutunut elämään peliaddiktin kanssa.ei oo helppoa elää ihmisen kanssa joka ei ymmärrä miten se vaikuttaa kaikkeen ympärillä.just raivokohtaukset on tuttuja täälläki,aina alkaa raivoomaan jos en anna sen pelata.ei se kuitenkaan auta että minä sitä yrittäsin jollain tavalla estellä,se tekee kaiken oman pään mukaan eikä kuuntele kun pelaamisesta on kyse.tosiaan tuntuu että kaikki pyörii vaan sen pleikkarin ja pelin ympärillä,ei tuollasen ihmisen kanssa edes pysty puhumaan mistään kun tuntuu että sillä pyörii päässä vaan se peli koko ajan,ei osaa kuunnella ollenkaan enää jos minä jotain sanon.
Mullakin on käyny mielessä että kyllä tää tästä vielä,en vielä laita lusikoita jakoon,mut tosiaan kun sitä miettii niin en halua elää ihmisen kanssa jonka kanssa ei voi edes sinne kävelylle lähteä,ei se ole onnistunu kun yhen kerran jonka jälkeen teki selväksi ettei meidän kannata käydä yhdessä kävelyillä.
Vähän ehkä huolestuttaa se kun pelatessaan juo kaljaa ja syö pitsaa keskellä yötä,elää todella epäterveellistä elämää.muuten kyllä suht terveellistä ruokaa on tehty yleensä mutta se yösyöminen ja kaljan kiskominen ei ole tervettä,kun sitä tekee varsinkin kolmena iltana viikossa.eikä harrasta liikuntaa,muuta kuin jonkun verran työmatkasta joutuu kävelemään.en tiedä mihin jamaan saa itsensä kun tästä lähden,mutta itse se on itsestään vastuussa aikuinen ihminen kun on.
Kai se aurinko paistaa vielä risukasaankin joku päivä,kunhan pääsen asettumaan takaisin kotikonnuille.sitä odotellessa pakko vaan kestää tilanne ja pakata kamoja.kiitos tsempeistä :)
Onko pelaaminen ongelma suhteelle vai suhde ongelma pelaamiselle?
Ei pelurin kanssa ole pakko olla suhteessa, mutta ei pidä myöskään ajatella, että intohimoinen pelaaminen on itsessään vika tai ongelma, jota pitäisi lähteä korjaamaan. Pystyykö pelaaja vielä käymään töissä? Meneekö kaikki rahat pelaamiseen? Tuleeko pelivelkoja?
Itse jouduin toteamaan aikoinaan toisin päin. En pelannut, mutta harrastukseni olisi vienyt kymmeniä tunteja viikossa. Jouduin jättämään harrastukseni pitääkseni suhteeni. Kadun valintaani.
Suhteesta on tullu ongelma pelaamiselle,ainakin puolison mielestä.Kuulemma nalkutan aina aivan turhaan hänen pelaamisesta.Kun vähentäisi pelaamista niin en nalkuttaisi.
Kotitöitä tekee vain harvoin,siivoaminen on myrkkyä hänelle.Odottaa että minä siivoan aina,kun en siivoakkaan niin hampaita kiristellen ja kiroten siivoaa,valittaa kun menee peliaikaa hukkaan.
Töissä käy kyllä,eikä kaikki rahat mene pelaamiseen.Olen vain tullut siihen lopputulokseen että minä olen vain kodinhoitaja eikä minun tarpeita tarvitse kuunnella.Hän on minun kanssa silloin kun huvittaa,eli ehkä puolisen tuntia töiden jälkeen.Silloinkin sopii peleistä muiden pelaajien kanssa jossain whatsupissa,vaikka olen sanonut että silloin ei puhelinta näprätä.
Ehkä hän on jo heittänyt pyyhkeen kehään kun tosissaan tietää että minä olen tästä muutaman viikon päästä lähdössä.
Jees. Miestä ei luotu parisuhteeseen kanssasi eikä kenenkään muunkaan kanssa, joka arvostaa parisuhdetta. Ei kukaan itseään kunnioittava nainen tarjoa miehelle "täysihoitoa", kun mies vaan pelaa kaiket ajat.
Tuollainen pelaaminen ei ole tervettä. Tosin ei kyllä mikään muukaan toiminta samassa mittakaavassa. Itse harrastan intohimoisesti lajia X: käytän siihen n. 7-8 tuntia viikossa jakaantuneena eri päiville. Tämän lisäksi harrastan muutakin, ja huolehdin myös arjen sujumisesta. En hyväksyisi ollenkaan, jos suurin osa miehen vapaa-ajasta kuluisi pelaamiseen.
Teidän tapauksessa voisi olla parempi asua erillään. Silloin kun nähdään, ei pelata.
Tosiaan ymmärtäisin jos muutaman tunnin pelaisi ja pitäisi välipäiviä,mutta ei.Se on vaan vienyt hänet mukanaan eikä mikään muu kiinnosta.
Sovittiin että minä muutan nyt ja hän muuttaisi sitten myöhemmin jos saisi töitä kotipaikkakunnalta.Hänellä olisi silloin ns. muutakin elämää(entiset kaverit,läheiset) eikä kaikki aika menisi pelaamiseen. Mutten tiedä tosiaan jaksanko olla taas kaukosuhteessa ja kun ei tiedä muuttuuko tilanne kun hän muuttaisi,vähentyisikö se pelaaminen kuitenkaan vaikka niin väittää.
Niin, varmasti hyvä ratkaisu erilleen muutto. Voi olla niinkin hyvä, että etsit kokonaan uuden miehen...
Jos ja varmasti kun ero tulee niin ajattelin keskittyä ihan vaan töihin ja itseeni.
Ymmärrän kyllä mistä puhut, mutta minusta sinun pitäisi nyt muistaa, että et ole hänen äitinsä. Menetät vain arvostuta mitä enemmän valitat.
Näin pelaajana voin kuitenkin sanoa, että ei se mäkätys tai säännöt siihen auta. Jos nimittäin vain haluaa pelata, niin sittenhän pelataan. Itsekin pelaan 2-3 päivänä viikossa koko päivän, vaikka suhde onkin. Tämän takia valitsinkin naiseni tarkkaan ja otin sellaisen jonka kanssa voisin jakaa kyseiset ilot. Suhteen alussa käytimme videopelejä jopa esileikkinä. Pelasimme kauhupelejä ja aina kun toinen pelästyi lähti vaate pois. Mene siis sinäkin avoimin mielin mukaan tiukkoja ehtoja asettamatta. Ostakaa pelejä joita voitte pelata yhdessä ja keksikää yhteisiä sääntöjä. Nimenomaan kauhu ja tasohyppelypelit ovat tähän oikein sopivia ;) Tätä kautta miehesikin varmaan alkaisi arvostamaan sinua enemmän.
Sen olen kyllä huomannut että arvostusta ei paljon ole ja välillä siltä tuntuukin että olen joku äiti hänelle,ei ole aikuistunut ollenkaan näiden vuosien aikana ja myönsi itsekin ettei varmaan ikinä kasvakkaan aikuiseksi.
Muuten kyllä saattaisin ruveta pelaamaan hänen kanssaan muttei se kiinnosta minua ollenkaan.
Se on vaan todettava ettei meitä ole luotu yhteen. Välillä tuntuu siltä etten tunne häntä enää ollenkaan kun sitä "yhteyttä" ei ole kun käyttää aikansa kaikkeen muuhun paitsi minun kanssa hengailuun. Ei kukaan jaksa pitää parisuhdetta yllä yksin eikä se onnistukkaan.
Sinullakin on vielä kasvamista siinä, ettet arvostelisi muiden ihmisten "aikuisuutta" omilla mittareillasi.
Parisuhteessa heteromies nauttii vain seksistä. Kaikki muu on puolison mieliksi olemista. Toiset miehet ovat miellyttämisalttiimpia kuin toiset, mutta tuskin kukaan mies nauttii niistä asioista, joita nainen haluaa tehdä yhdessä.
Sanalla sanoen parisuhteen käsite on julma vitsi. Kun vitsin tajuaa, lapset on yleensä jo tehty ja soppa on valmis.