Kunhan pohdin ääneen, vastausta emme saa selville

Lankeaminen ole minkään ulkopuolisen voiman, kuten paholaisen aiheuttamaa. Jokaisessa ihmisessä on syntinen luonto, joka ottaa helposti ylivallan, jos sille antaa edes pikkusormen. Sen jälkeen paha alkaa kyllä syyttämään, ettei sinusta ole mihinkään, paras kun annat periksi.

Silloin on hyvä muistaa nämä Raamatun sanat:

San. 24:16 Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.
Ps. 37:24 Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru, sillä Herra tukee hänen kättänsä.
Miika 7:8 Älkää iloitko, minun viholliseni: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni.

Ehkäpä kristinuskon käsitys jumaluudesta onkin väärä, se oikea onkin Lord Ganesh. Te vääräuskoiset houkat!

Niin varmaan. Oli sellainen kausi, että olin lukenut 2 viikkoa Raamattua (UT:tä) joka päivä ja nyt en kehtaa vieläkään lukea sitä, jumalanpalvelukset kehtasin jo kuunnella. Siinä tulee sellainen häpeä, ihan kuin olisi pettänyt Kristuksen. Pyhään kirjaan en ole vieläkään arvollinen koskemaan.

Kaipa tämä menee ohi jonkin ajan kuluttua. Olinhan minä syntinen silloinkin kun luin sitä, mutta ajattelin, ettei ole minun syntisyydestäni kiinni, vaan siitä että Kristus on tehnyt pyhäksi, joten siksi sitä sai lukea ja pitikin lukea, koska oli syntinen, ja Jumala on ainoa apumme.

Tämä vielä suurempi lankeemus kuitenkin jotenkin sai aikaan, etten todellakaan kehtaa avata sitä. Ihan kuin Jumala olisi paljastanut itselleni jotain, ja olisi jotenkin valheellista alkaa lukea sitä. Ihan kuin olisin huijari. Kenties olen huijarikristitty. Tähänkään emme saa vastausta ennen kuin rajan tuolla puolen. Voi se tietysti niinkin olla, että kullakin on osansa, ja omaa osaani pitemmälle en saa mennä.

olenko-tytär kirjoitti:

Kaipa tämä menee ohi jonkin ajan kuluttua. Olinhan minä syntinen silloinkin kun luin sitä, mutta ajattelin, ettei ole minun syntisyydestäni kiinni, vaan siitä että Kristus on tehnyt pyhäksi, joten siksi sitä sai lukea ja pitikin lukea, koska oli syntinen, ja Jumala on ainoa apumme.

Tämä vielä suurempi lankeemus kuitenkin jotenkin sai aikaan, etten todellakaan kehtaa avata sitä. Ihan kuin Jumala olisi paljastanut itselleni jotain, ja olisi jotenkin valheellista alkaa lukea sitä. Ihan kuin olisin huijari. Kenties olen huijarikristitty. Tähänkään emme saa vastausta ennen kuin rajan tuolla puolen. Voi se tietysti niinkin olla, että kullakin on osansa, ja omaa osaani pitemmälle en saa mennä.

Lue lisää

Olet vain epätäydellinen ihminen, kuten me kaikki muutkin. Ja nyt olet pettynyt itseesi. Synnillä on sellainen vaikutus, että se saa ainakin aralla tunnolla olevan häpeämään ja piiloutumaan Jumalalta. Niin kävi Adamille ja Eevallekin syntiinlankeemuksen jälkeen.

Synti erottaa toki Jumalasta. Mutta niin käy vain, jos ei tunnusta ja kadu tekojaan. Jeesus kantoi syntimme, niin menneet kuin tulevatkin. Meidän tehtävämme on uskoa se ja ottaa vastaan Jumalan armo Jeesuksessa.

Raamattu opettaa Jeesuksesta Hebrealaiskirjeessä:

15. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.


Häpeän tunteesi eivät kumoa Jumalan armoa, mutta ehkä ne opettavat sinulle jotain tärkeää vastaisen varalle. Kun on kokenut elämää Jumalan yhteydessä, niin yhteyden ulkopuolella eläminen tuntuu halvalta kopiolta.

Toisaalta saatan ollakin ihan oikea kristitty. Huomasin nimittäin, että aloin heti kaipaamaan kristittyjen seuraa, ovat he sitten minkälaisia tahansa, sillä siellä missä lankesin ei kukaan puhunut mitään, eikä heitä olisi aihe voinut vähempää kiinnostaa. Osittain varmaan sen vuoksi piti kuunnella ne palveluksetkin. Ei katolilaista palvelusta olekaan tullut pitkään aikaan radiosta ja tämä oli sellainen novus ordo, missä yllättävän paljon latinaa liturgiassa, mutta sitten saarna ja joitakin kohtia suomeksi ja lopussa oli kodikas luterilainen virsi, meillähän on yhteisiäkin virsiä. (Ja Kyrie eleison alussa koineekreikaksi.)

Katolisessa liturgiassa on kuitenkin se hyvä puoli, että se oli erittäin lohduttavaa musiikkia syntiselle, en tiedä miten siihen on saatu sellainen lohduttava sointi. Luterilaisessa taas on omat hyvät puolensa, vaikka mielestäni pappi ei kyllä ihan ymmärtänyt saarnassa että mistä piti luopua Kristksen tähden, kaikki luopumiset mitkä hän otti puheeksi, olivat niitä, joista ihmiset joutuvat luopumaan maailmankatsomuksesta riippumatta, ateisteillakin kuolee omaisia ja he sairastuvat jne. ja joutuvat työttömiksi. Hän olisi voinut edes sivumennen mainita, että maailmassa on sellaisia kristittyjä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin alkukristityt ja siinä tosiaan luovuttiin jopa hengestään Kristuksen takia. Siinä olisi saanut olla hieman enemmän ytyä, mutta ei se nyt toivoton saarna kuitenkaan ollut.

Kaiken kukkuraksi vielä liukastuin koska oli liukas keli, joten minulla on sellainen olo, että itse saatana on mukiloinut minut. Arvelisin kuitenkin että lääkäriin ei ole tarvetta. Yritin oikein analysoida tuota lankeemustani, liekö se sitä samaa, kyllästyy omaan seuraansa ja lähtee jonnekin ulos, onneksi en kuitenkaan langennut irstauteen...Lounas oli liian kevyt, enkä hoksannut että silloin tulee helpommin huppeliin.

Mukilointihomma on sikäli hyvä vertauskuva, että syntiä tehdessään ihminen loukkaa myös itseään ja antaa ikään kuin saatanan hakata itseään.

Kaikkein omituisinta on, että selvin päin minua ei noihin paikkoihin saisi villit norsulaumatkaan. Tämä on tosi paha kun asuu yksin.

Tulikin vielä mieleen outo juttu. Nimittäin minähän epäilin jo ennen tätä jotakin, sillä yleensähän on niin, että kun esirukoilee jonkun puolesta, joskus vastataan, joskus ei. Viime aikoina oli kuitenkin niin omituisesti, että kun esirukoilin, kävikin ilmi, että henkilölle oli käynyt päinvastoin ja pahempaa ja aloin epäillä, että olin vihastuttanut Jumalan jostakin. Alkaa mennä näemmä äiti Teresa -linjoille, hänkin luuli että Jumala oli jostain vihainen. Ottaen huomioon etten itse ole koskaan joutunut mihinkään ankaraan uskonnolliseen ympäristöön, joten tämä ajattelu ei voi olla senkään tulosta.

Näin ollen en uskaltanut sitten rukoilla, kun pelkäsin, että tulee vastakkainen ilmiö ja jotain pahaa tapahtuu esirukoiltavalle.

Nyt täytyy kyllä todeta, että kun sorruin tähän suursyntiini, huomasin kyllä pyytää Jumalalta, että varjelisi, kun olen näemmä vahingossa ottanut liikaa. Kyllä siinä kuitenkin jotenkin itse asiassa varjeltiin, vaikka liukastuinkin. Olisihan siinä voinut käydä pahemmin. Enkä näemmä liioin sortunut kehenkään mieheen siellä, sehän on ällöttävyyden huippu, humalassa jonkun täysin tuntemattoman kanssa, johon joskus nuorempana sorruin.

Tietysti voi olla vain luonnekysymyskin, siis saa spontaanisti päähänsä jotain älytöntä, ja tosiaan viime käynnistäni ulkona on jo kaksi vuotta.

Menee monologiksi, mutta pitää vähän analysoida tätä.

Toisaalta ei nyt luulisi Jumalan sellainen olevan, että kostaisi noille esirukoiltaville, jos olisikin minulle vihainen jostain. Ne ehkä olivat vain sattumia.

Jumalan tahtoa on vaikea saada selville. Jumala ei siis ole välttämättä vihainen minulle, mutta ei jostain syystä tahdo että 1. esirukoilen kenenkään puolesta (en uskallakaan sanoa muuta kuin Isä meidän) ja 2. ei halua jostain syystä että luen Raamattua. Ehkä siinä sitten oli jotain vaaroja, johon olisin joutunut ja mennyt jotenkin väärään suuntaan. Ehkä olisin uppoutunut Raamatun maailmaan liian syvällisesti, enkä olisi enää osannut puhua tavallisten ihmisten kanssa. Sitten taas jos rukouksiin oltaisiin vastattu, niin sitten olisin luullut että minulla on jokin erityinen rukousvoima - tosin en ole kyllä koskaan ajatellut niin, eikä mielestäni kaikkiin rukouksiin vastata, mutta päinvastoin vastaaminen oli tosiaan outoa.

Täytyy nyt kirjoittaa tätä tässä auki, että saan jäsenneltyä ajatuksiani...

Isä meidän -rukouksessakin on tarkemmin ottaen aika paljon esirukousta. Jospa siinäkin vastataan päinvastoin, enkä vain pääse toteamaan sitä, sillä se on yleisemmällä tasolla rukoilua. Enhän minä näe, vastataanko niihin.

Toinen vaara on tietysti aina, että alkaa vain huulillaan rukoilemaan. Vaikka en nyt sanokaan sitä ääneen kirjaimellisesti, vaan mielessäni rukoilen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen alkanut säännöllistä rukouselämää, ja tulee jotenkin ymmärrys, ettei se Jumalan mielestä sovi minulle. En mielestäni siinä yritä mitään "tienata", vaan se vaan muuten olisi hyvä säännöllisenä. Ja mistä me ihmiset muka tiedämme, milloin rukouksemme on aitoa?

olenko-tytär kirjoitti:

Isä meidän -rukouksessakin on tarkemmin ottaen aika paljon esirukousta. Jospa siinäkin vastataan päinvastoin, enkä vain pääse toteamaan sitä, sillä se on yleisemmällä tasolla rukoilua. Enhän minä näe, vastataanko niihin.

Toinen vaara on tietysti aina, että alkaa vain huulillaan rukoilemaan. Vaikka en nyt sanokaan sitä ääneen kirjaimellisesti, vaan mielessäni rukoilen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen alkanut säännöllistä rukouselämää, ja tulee jotenkin ymmärrys, ettei se Jumalan mielestä sovi minulle. En mielestäni siinä yritä mitään "tienata", vaan se vaan muuten olisi hyvä säännöllisenä. Ja mistä me ihmiset muka tiedämme, milloin rukouksemme on aitoa?

Lue lisää

Jumalan mielen mukainen rukous on: tapahtukoon Sinun tahtosi. Jumalalta voi aina myös pyytää voimaa niihin olosuhteisiin, joissa joutuu elämään.

Mitä tulee rukousvastauksiin, niin Jumalan tiet eivät ole aina meidän teitämme. Me emme aina osaa edes rukoilla oikeita asioita. Liian usein halut sekoittuvat tarpeisiin. Jumala tietää mitä me oikeasti tarvitsemme.

Raamatun lukeminen on ihan varmasti Jumalan tahto. Sillä usko rakentuu yksin Jumalan sanalle, ei tunteille. Hengellisyydessä on tosiaan hyvä pyrkiä säilyttäminen tasapaino. Ettei ala liihotella jalat maan pinnan yläpuolella. Silloin ei ole hyödyksi kenellekään.

Tuo ei tuntunut kyllä millään muotoa oman itsensä herruudelta, joten siksi Jumalalta pyysin kauhuissani, että nyt tulee joku kummallinen kohtaus, minähän i n h o a n kapakoita, olen inhonnut niitä koko ikäni, silloin nuorenakin jo, ja nyt inhoan niitä vielä enemmän, koska olen varma, että sen vuoksi en koskaan miestäni löytänytkään. Se sitten on arvoitus, miksi miestään ei missään muuallakaan tavannut, etkä nyt enää tietenkään miestä lähtenyt etsimään, vaan seuraa, koska asun yksin. Mutta ne ovat täysin vääriä paikkoja etsiä seuraa, jos haluaa ihmisten seuraan ja jutella, ja sattuu olemaan sillä tuulella. Se ongelma siis pitäisi ratkaista. Humalatilahan on idioottimainen, ja sen lisäksi vielä vaarallinen. Näen tuon pelkästään itsetuhojuttuna. Sen lisäksi siellä sitten ottaa lisää, koska ihmettelee, miten sinne on eksynyt, ja tilanne on niin sietämätön, että pitää huumata itsensä alkoholilla. Luulin jo päässeeni noista.

Voi toki olla, että olin kuin Luther pohtinut liikaa jumalallisia asioita, ja piti kertakaikkiaan päästää irti vähäksi aikaa.

olenko-tytär kirjoitti:

Tuo ei tuntunut kyllä millään muotoa oman itsensä herruudelta, joten siksi Jumalalta pyysin kauhuissani, että nyt tulee joku kummallinen kohtaus, minähän i n h o a n kapakoita, olen inhonnut niitä koko ikäni, silloin nuorenakin jo, ja nyt inhoan niitä vielä enemmän, koska olen varma, että sen vuoksi en koskaan miestäni löytänytkään. Se sitten on arvoitus, miksi miestään ei missään muuallakaan tavannut, etkä nyt enää tietenkään miestä lähtenyt etsimään, vaan seuraa, koska asun yksin. Mutta ne ovat täysin vääriä paikkoja etsiä seuraa, jos haluaa ihmisten seuraan ja jutella, ja sattuu olemaan sillä tuulella. Se ongelma siis pitäisi ratkaista. Humalatilahan on idioottimainen, ja sen lisäksi vielä vaarallinen. Näen tuon pelkästään itsetuhojuttuna. Sen lisäksi siellä sitten ottaa lisää, koska ihmettelee, miten sinne on eksynyt, ja tilanne on niin sietämätön, että pitää huumata itsensä alkoholilla. Luulin jo päässeeni noista.

Voi toki olla, että olin kuin Luther pohtinut liikaa jumalallisia asioita, ja piti kertakaikkiaan päästää irti vähäksi aikaa.

Lue lisää

Kannattaa varmaan irrotella seuraavan kerran toisella tavalla, ettei tule fyysinen, psyykkinen tai hengellinen krapula.

Jumala haluaa meidän elävän uskoamme todeksi ihan tavallisen elämän keskellä. Ei tarvitse ryhtyä ylihengelliseksi tai lähteä luostariin. Kuten itsekin olet havainnut, ylilyönneistä seuraa usein ylilyönti toiseen suuntaan.

Ei tässä mitään korvaamatonta pahaa ole tapahtunut. Kukaan ei ole täydellinen. Eteenpäin vaan armon varassa.

Huippu kirjoitus.

h_t, En löytänyt tuota kirjoitustasi aikaisemmin haku-toiminnolla naisen sielusta, otsikon perusteella luulin sitä joksikin ennalta-arvattavaksi, enkä ole avannut. Täytynee lukea.

Tänne olikin tullut vielä näemmä pari vastausta, onneksi siskoni sattui tulemaan kylään, ja näin ollen sain vähän suhteellisuudentajua tähän tilaani.

Ihan hyviä vastauksia. Totta puhuen oli ihan hyvä, että sain selville, että spontaaniuteni johtaa vieläkin tällaisiin päähänpistoihin, tiedänpä varoa ensi kerralla, jos tekee mieli ottaa pari drinkkiä.

Tämä alkaa olla jo menneen talven lumia, alan hitaasti toipumaan rimanalituksestani...Sitä paitsi olin kyllä pikkaisen huijarikristitty, aloin esittää siis vähän liiankin kristittyä täällä kammiossani.

Mutta Raamattua en aio avata vähään aikaan. Tuo kaikki johti jonkinlaiseen, että hyrysin tyytyväisyydestä ja olin varomaton. Sama juttu oli viime kerrallakin kun kaksi vuotta sitten sain tuollaisen oudon kohtauksen, olin silloin lähdössä täältä ja kaikki oli mukavasti valmista ja rentouduin. Olin siis itsestäni liian varmalla tuulella. Siinä tulee siis liian rohkeaksi ja itsevarmaksi.

Nyt ei maineeni mennyt lopullisesti, sillä täällä katoan mukavasti väkijoukkoon, mutta olen suunnitellut muuttavani pienempään kaupunkiin, keskustaan. Jos siis asun siellä ja joskus ottaisin pari drinkkiä, en voi koskaan tietää, milloin kajahtaisin ja kyllästyisin seuraani. Tuo henkilö on kuitenkin sen verran erilainen joka itsestäni tulee esiin humalassa. Se voisi vaikuttaa moneenkin asiaan.

En riidellyt siellä eikä mitään, mutta täydellinen hölmö se ihminen oli mikä minusta tuli ja muka pinnallinen. Sitten luullaan tosiaan että tuo on sellainen kapakoissa juoksija.

Sen verran olin siellä hölmöillyt, että olin antanut numeroni jollekin miehelle ja tämä soitti minulle keskellä yötä, kuvitellen minun olevan itselleen riittävän pölähtänyt. Ilmeisesti hän arveli, että vaikka nyt ei tärpännyt, niin hän voisi käyttää minua aina silloin tällöin hyväkseen.