yhdessä vain lapsen takia? onko järkeä...

Minulla on melkein samanlainen mies. Melkein sen takia, että hän on hyvin samanlainen kuin sinun miehesi. Sillä erotuksella, että oma mies on valmis aikuisten leikkiin kanssani. Meillä on kuitenkin kommunikaatio ongelma ja riitelemme jatkuvasti. Itsekin olen lasten takia hänen kanssaan. Hän sanoo kyllä rakastavansa, mutta se ei näy missään muodossa. Ei ole kiltti mies minulle eikä luottaa minun sanomiin:(

Älä vielä lähde jos mieskin jaksaa olla siinä. Ihme on kyllä, että on yhdessä vaikka sanoo, ettei kemiat toimi enää.. Lapsi on jo 12v. Hän aikuinen kuuden vuoden päästä. Muistat varmasti vielä kuinka nopeasti lapsi täytti 6 vuotta kun oli pieni. Se menee nopeasti. MUTT riitelettekö te niin kuin me yleensä? Ja onko kodin ilmapiiri huono? Pystytkö nauramaan ja olla arjessa mukana?
Sinun kannattaa miettiä tarkkaan. Itse en ehkä lähtisi vielä, mutta sinä tiedät sen parhaiten. Minä en tiedä teistä paljon mitään. Jaksamista sinulle. Pidä huoltaa lapsestanne. Rakastan lapsia!!

Kiitos vastauksesta. Vaikea onkin päätöstä tehdä, kun itse olisin toivonut "onnellista" liittoa ja että lapsi kasvaisi aikuiseksi ehjässä kodissa. Mutta mies ei halua nähdä sitä, mikä on ongelma. On vaikeaa ajatella, että vielä 6 vuotta jaksaisin olla liitossa jossa koen olevani naisena "hylätty". Mutta olenhan ollut jo näin vuosia, ehkä jaksan vielä muutamia vuosia. Ikää tulee kuitenkin lisää, ja elämä valuu hukkaan. Toki voin uhrautua lapsen takia, mutta luulen että sairastun lisää (on jo yksi sairaus) kun elän tällaisessa puolittaisessa suhteessa. Pitää "näytellä" anopille ja muille, että ollaan "onnelllisessa" avioliitossa ja kaikki hyvin. No, jos en olisi sukupuolinen olento, kaikki olisi hyvin. Olemme kuin kämppäkavereita - jos tyydyn siihen, ei mitään hätää.

Kaikki toivovat "onnellista" liittoa. Minäkin toivoin ja toivon edelleenkin vaikka tilanteeni on melko huono. Niin kuin itsekin tiedät asiat eivät aina mene niin kuin itse toivomme/haluamme. Parisuhde vaatii todella paljon työtä. Valitettavasti jotkut eivät ymmärrä miksi ja miten tehdään. Voiko sinun miehelläsi olla joku henkilökohtainen ongelma? Oletko sinä muuttunut paljon vuosien yhdessäolon aikana tai onko hän itse muuttunut paljon? Oletko yrittänyt puhua hänelle silloin kun hän on hyvällä tuulella/hyvä ilmapiiri? Minulla on ainakin huono tapa keskustella. Puhun silloin kun ilmapiiri on kireällä.

Älä missään nimessä uhrautuu sillä tavalla. Sinun terveys on paljon tärkeämpää lapsellesi kuin avioerolapsena eläminen. Ajattele jos esim.sinä sairastut ja olet voimaton hoitamaan/olemaan lapsesi kanssa tai joudut pahempaan tilanteeseen. Mitä lapsellesi käy? Miltä hänestä tuntuu?Oma terveys on aina etusijalla sitten tulevat muut asiat/ihmiset jopa sinun lapsesi, koska niin on parempi hänellekin.

Kuusi vuotta onnettomassa parisuhteessa on kyllä pitkä. Sanoit, että sinulla on jo joku sairas suhteen takia. Pystytkö sitten hoitamaan lasta jos avioero tulee vai onko tilanne niin huono, että joutuisit antamaan isälle? Kuinka luulet pärjääväsi avioeron jälkeen?

Ei kannata näytellä paljon, koska sekään ei ole hyvä sinun terveydellesi. Se syö sisältä. Mitä mies suunnittelee? Hänen elämänsäkin menee hukkaan. Mitä hän sanoo? Vai onko hänkin jumissa? Huomaako lapsi vai ei?

Ehdota jotain parisuhdeleiriä tai pariterapiaa. Kerro, että olet miettinyt kannattaako liittoa jatkaa. Ei kai sinulla siinä mitään menetettävääkään enää ole. Ilman seksiä ja hellyyttä näyttää kyllä aika pahalta teidän tilanne. :(

On tärkeä muistaa, että sinä voit ap muuttaa vain omaa käytöstäsi ja kumppanisi omaansa. Hakekaa apua ja ehkä kannattaa erota, jos ei auta sillä on raakaata yrittää tuollaisessa tilanteessa perhettä kasassa. Ihan niinkuin joku tuolla fiksusti huolta kantoi mitä jos itse tuossa sairastut. Itse olen sinua nuorempi, päälle nelikymppinen mutta fintsitravaa piisaa.

Itse elän myös kämppäkaveriliitossa, yksi yläasteikäinen lapsi vielä kotona. Terapiaa ei ole haettu, eikä siitä olisi apuakaan. Ei se liittoa kukoistukseen saa. Jos ei ole naisen ja miehen välistä kipinää, tunteita, niin ei niitä parhainkaan terapeutti saa tempaistua.
Muutoksen pelko on se isoin este, että en ole vielä eroa hakenut.
Ja eihän sitä haluaisi lapselle, että koti, ympäristö muuttuu.
Mutta missä on se raja, että itseään pitäisi ajatella. Onko odotettava sinne täysi-ikäisyyteen asti eli meillä melkein viisi vuotta.

Kämppäkaveriliitossa voi toki elää, mutta läheisyys ja erotiikka, sitä ei ole. Mitä se suhde on sitten, kun siihen jää kahdestaan. Se mietityttää.
Kärvistelyä on, mutta eroaminenkin pelottaa.
Luulenpa, että meitä kohtalotovereita on muitakin.
Kuten esim.tämän viestiketjun aloittaja.

Olen silti sitä mieltä, että eropäätöstä ei saa tehdä hätiköiden, epävarmuudella. Sanovat, ne ketkä eronneet, että sen tietää itse, kun on tullut päätöksen aika.
Sitä kohti?

Hyvin paljon se seksuaalisen kipinän takaisi tuleminen on myös sinusta itsestäsi kiinni.
Samaten avioliiton tila. Mutta ainahan se on helpompi syyttää parisuhteen toista osapuolta kuin katsoa peiliin.

omanonnenseppä kommentoi, että on helpompi syyttää toista kuin katsoa peiliin. En tiedä, oliko tarkoitettu minulle, mutta totean omalta kannaltani, että en syytä toista osapuolta. Siihen ei ole aihetta eikä tarvetta.

Suhteessa on aina kaksi, joskus vaan ne kaksi ovat vääriä ihmisiä toisilleen.
Ja tästähän kämppäkaveriliitossakin on kyse.

Näitä on maailma täynnä. Olette valinneet väärän miehen elämäänne. Korjatakaa tilanne. Etsikää se tosimies rinnallenne ja vielä voitte tehdä lapsiakin. Loppuelämä on pitkä aika odottaa toisen kuolemaa. Ja samalla vanheta itse.

Muistakaa, elämässä ei ole ongelmia. On vain asioita jotka vaativat toimenpiteitä. Nyt loppuelämässänne ei ole enää ikinä ongelmia.

Ruvetkaa järjestämään itsellenne meno ja mies hoitaa lasta sen aikaa ja jos tulee sanomista niin kerrot että ei kukaan oi kokoajan kotona olla ja liikuntaa pitää harrastaa ja kaikkea muitakin rientoja ja kysykääpä niin mieheiltanne kun seksi ei kiinosta että oletko homo tai onko vieras nainen kierroksessa. Hommatkaa salarakastaja niin helpottaa.

Pohdittavia:
-Onko tilanne muuttunut, ja minkälaisen asian seurauksena.
-Onko miehesi fyysisesti ja muutenkin terve, vai viekö jokin lääkitys/sairaus voimavarat/tuntemukset.

-Onko ns. Kaveriliitto epänormaali, vai onko omat käsityksesi liiton normaalista, ja miehesi käsitykset vastaavasta asiasta täysin erilaiset?
-Pelkääkö miehesi seksiä? Mikähän tämän olisi saanut aikaan? Suorituspakotko?

Pystyttekö riitelemättä ja kukaan ketään syyllistämättä keskustelemaan tarpeistanne ja tilanteestanne keskenänne?
Liitoissa monestikin sorrutaan olettamaan, miksi toinen toimii niin kuin toimii. Asioista ei puhuta. Pahimmillaan tulos on tuhoisa, toinen potee syyllisyyttä siitä kun näkee toisen kärsivän. Toinen taas vaatisi vaatimistaan jotain mitä toinen ei jostain syystä voi toimittaa.
Pitkissä liitoissa on monesti kyse toisen rakastamisesta tahdolla, eikä niinkään kaiken kietoutumisesta seksiin. Media sitä tekee, että juttua ja uutista myy seksillä, ja markkinat tuotteita, mutta ihmissuhteissa jotka ovat aitoja, ei pelata, vaan niissä kummankin osapuolen on koitettava räpiköidä myös ne oman elämänsä kasvuvaiheet ja muut osiot.
Tämä ei ole ohje ellette yhdessä halua puhua, mutta jos ette edes aloita- ette ole yrittäneet.

Joku joskus sanoi, että yhessä kannattaa olla panojen takia. Aika moni onkin ja sehän on selvää. Moniulotteistakin.