Työ on ihanaa!

Työ-on-nro1

Huomenna taas töihin kello 6 tienaamaan ja säästämään rahaa työnantajalle! Äsken piti käydä työpaikalla kun alkoi omatuntoa kolkuttamaan, olinko jättänyt pukuhuoneeseen valot päälle, ja kyllähän ne oli! Oikein hävettää, mutta onneksi kävin, niin eivät sentään koko yötä palaneet ja työnantajalta säästyi pitkä penni! Tietysti aion tuon unohduken tunnustaa ja korvata työnantajalle valojen melkein viiden tunnin turhan palamisen tekemällä vaikka perjantaina pari tuntia ylimääräistä!

Tällä viikolla on myös minun pyykki- ja roskavuoroni, eli vien työpaikan paskapyykit kotiin omalla koneellani pestäväksi, ja myös työpaikan roskat kotiin omaan roskikseen! On se mukavaa kun jokainen kantaa kortensa kekoon, ja saadaan yhdessä tienattua ja säästettyä työnantajalle rahaa!

Ollaan myös yhdessä päätetty, että tehdään työpaikan parkkipaikan lumityöt vuoroviikoin. Sentään lumityövuoro ja pyykki- ja roskavuoro eivät samalle henkilölle osu samana viikkona. Tuokin on toiminut meillä erittäin hyvin, ei tarvitse kuin illalla Forecasta katsoa onko lumisadetta luvattu, ja jos on niin, sitten aamuyöstä työpaikan pihalle kolaamaan! Hiekoitushiekkaa jokaisella on säkillinen oman auton takakontissa, joten hiekoitukseen ei ole erillisiä vuoroja vaan se kuuluu jokaisen vastuulle!

Perinteisesti myös olemme päättäneet kiittää työnantajaa hyvästä työpaikasta, ja siitä, että saamme tehdä työtä, tekemällä juhannus- ja joulunalusviikot työtä palkatta, ja sekin käytäntö on toiminut hyvin ja kaikilla hyvä mieli! Myös n. kerran kuukaudessa tarjoamme työnantajalle lounaan ja sekin on sellaista mukavaa yhdessätekemistä ja "me-hengen" kasvattamista!

Myöskään sairauslomia ei meillä tunneta, töihin tullaan suomalaisella sisulla vaikka pää kainalossa, tai jos sairaus todella tekee työnteon mahdottomaksi, tietysti työntekijä on velvollinen korvaamaan työnantajalle sairauspoissaolot, joko rahallisesti tai tekemällä viikonloppuisin tarvittavan määrän ylimääräistä.

Loma-ajan palkka ja lomarahakin ovat firmassamme aivan absurdeja käsitteitä! Miksi työnantajan pitäisi maksaa meille, että emme tee työtä?! Kyllä se on työntekijä jonka täytyy maksaa työnantajalle, jos haluaa töistä poissa olla!

Mutta kyllähän pomokin palkitsee meitä avokätisesti hyvästä yhteishengestämme, eli kerran viikossa työntekijät saavat pitää 12 minuutin kahvitauon kahvihuoneessa!

Toki omat eväät on oltava, ja jäljet siivottava ja roskat vietävä kotiin, mutta onhan se silti pomolta mukava kunnianosoitus työntekijöilleen, kun normaalisti tosiaan työaikaa ei taukoihin tuhlata, vaan korkeintaan joku sämpylä vedetään työn ohessa naamaan jossain hallin nurkassa, jos on aikaa.

On se työntekeminen vaan mukavaa ja parasta kun on tällainen mukava porukka, jolla yhteishenki kunnossa ja yhteiset yhdessä sovitut tavoitteet, eli tienata ja säästää mahdollisimman paljon rahaa työnantajalle! Hurraa! Hyvä ME!

Samanlaisia kokemuksia hyvistä työpaikoista ja mukavista hyviksi todetuista yhteisistä käytännöistä saa myös jakaa ja olisi mukavaakin kuulla!

3

306

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työ-on-nro1

      Tänään keksittiin ihan ex-temporee että yllätetään ja tarjotaan työnantajalle koko porukan voimin kahvit ja pulla kiitokseksi upean työpaikan tarjoamisesta! Vähän se oli aluksi nyrpeää naamaa kun tosiaan 12 minuutin kahvitauko on sallittu vain perjantaisin, mutta leppyihän se kun tuotiin jokaisen aamuyöllä leipomat uuntuoreet pullat pöytään, ja kun sanottiin, että tietysti tämä tauko korvataan kun kerran kahvilla istutaan eikä töitä tehdä! Reilua peliä molemmin puolin ja kaikki saivat päivän päätteeksi lähteä työvuorolistan mukaisesti kotiin, eikä kenekään tarvinnut jäädä samana päivänä ylimääräistä kahvitaukoa korvaamaan!

      Kyllä ai että kun on mahtavaa kun on reilu työnantaja ja koko porukka pelaa yhteen pussiin, eli työnantajan taskuun! Kaikilla on aina mukava mieli tulla ja lähteä töistä kun jokainen tietää, että yhteisellä asialla, eli työnantajalle rahan tienaamisella ja säästämisellähän tässä ollaan. Hyvä ME ja meidän joukkue!

    • Työ-on-nro1

      Noniin! Jälleen on yhdessä sovittu uusia mahtavia käytäntöjä, jolla saamme säästettyä työnantajan rahoja!

      Eli uutena käytäntönä ensiviikolla aloitamme yövuorot! Tavallaan, sillä töitä ei ole yövuorossa tarkoitus tehdä, vaan kyseessä on oikeastaan lähinnä "yöpymisvuoro". Eli vuoroviikoin viikon kerrallaan yksi työntekijä jää töiden jälkeen työpaikalle yöksi kahvihuoneen lattialle makuupussiin nukkumaan. Ideana tässä on se, että yöpymisvuorolainen toimii samalla valvoja ja vartijana, niin työnantaja säästää murtohälytinjärjestelmä- sekä vartijakulut. Palkkaa tuosta yöpymisestä ei makseta, koska yöpymisvuorolainen vain nukkuu työpaikalla, eikä siis tee työtä. Eihän työpaikalla nukkumisesta kenellekään kuulu maksaa!

      Hyötyä tästä on myös kaikille työntekijöille, sillä yöpymisvuorolainen on jo aamulla valmiina työpaikalla ennen muita, ja ehtii laittamaan työvälineet ja koneet valmiiksi muiden työntekijöiden saapumista varten, jolloin säästyy muiden työntekijöiden vapaa-aikaa. Laitteiden ja koneiden ja välineiden työkuntoon laittaminen kun on omaa aikaa, ja palkanmaksu alkaa vasta siitä, kun varsinainen työnteko on valmiina alkamaan.

      Toinen uusi mahtava ja työnantajan rahaa säästävä käytäntö ovat kimppakyydit. Eli työpaikalle ei saa saapua autolla, joka ei saavu ja lähde työpaikalta täytenä. Työnantajalle säästö syntyy siinä, että lämpötolpissa on mahdollisimman vähän autoja lämmityksessä työpäivän aikana, ja piha kuluu vähemmän. Lisäksi vuorossa oleva kimppakyytivastaava (eli se kenen auto on käytössä), myös hakee pomon hänen kotoaan työpaikalle klo 10:ksi ja vie kotiin klo 14. Tuokin on tuollainen mukava yhteishenkeä nostattava järjestely kun voidaan jo autossa matkalla sopia työasioista! Ja pomon kyydin järjestestäminen sellainen reilu kiitos mahtavasta työpaikasta ja toimivista yhdessä yhdessä sovituista mahtavista käytännöistä!

      Kyllä nämä käytännöt vaan ovat mahtavia ja porukan yhteishenki hipoo kattorakenteita!

    • Ihmisyys_katoamassa

      Hauska parodia suuresta teeskentelystä ja perseennuolennasta.

      Ikävä kyllä tuo on faktaa monella työpaikalla ,eräs nainenkin kerran toi kakkua työpaikan pomoille eikä tarjonnut sitä duunareille lainkaan.

      No eukko sai kuitenkin myöhemmin lähteä kun pomot olisivat halunneet jotain muutakin herrojen eevalta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1630
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      28
      1245
    3. 85
      1098
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      907
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      845
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      814
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      789
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      649
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    14. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      603
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      512
    Aihe