Miten selviän..

Minusta joteki tuntuu että varatun ihmisen halaaminen tai sylissäpito (jo) ois pettämistä suorastaan, varsinki jos kyse on siis siitä että joku vieras , toistaiseksi ikisinkkumiehenä jo neljättäkymmenettävuotta ollut, tulee halimaan aviossa tai avossa olevaa naista. Ei sillä ettei se kivaa ja terapeuttista ois (kenties jopa molemmille). Eihä siihe tartte mitää fyysillisiä kiihotuksia liittyä. En edes millään usko että siinä mitään himoa ees mahtus mieleen, jos syntyy tilanne että 2 kappaletta kosketuksen puutteessa olevia rutistas toisaa lujasti vaikka minuutinkin.
Se, ettei usko pystyvänsä halaamalla lohtuttamaan muita, voi johtua kohdallani ajottai pinnalle tunkevasti itseinhosta, joka taas johtuu siitä että on minulla välejä selvittämättä omian läheisteni kanssa. Mutta luultavimmin, ja todennäköisesti onneksi, muut aattelee minusta ihan eri tavoin ku mitä itte itestäni. Toisinaan taas huomaa olevansa sellaisten seurassa jotka suhtautuu (ainaki vaikuttaa siltä) minuun niin kuin ite itteeni. Sellaisten seura ahdistaa ja kanssakäynti v...tuttaa jälkikäteen.

Kaukana täältä, Sallassa tapasin viime syksynä muuanne laitapuolen kulkijan. Tuli siihen pitserian terassille istumaan ja huomasin pitsoiteltuani että siinähän tuo on se sama nainen ken kotva sitten hippas vastaan jalkakäytävällä jotain tukikärryä lykäten. Juttelin hetken sen kanssa ja puristin kättä. Hän kyyneltyi, kiitti kovasti seuranpidosta ja kuuntelusta sekä surkutteli yksinäisyyttään. Jäi sitten kuulemma kovasti kaipaamaan jälkeenpäin, että milloonkahan taas tavattas. Kuulin siskolta, kun se asuu nykyisin Sallassa ja näkeilee tuota naista ajottain.
Nii että voi semmoinen puli-elämä olla aika monesti yksinäisyyden pakenemista, näimmä. Eipä tuota oo tullu juurikaan juteltua semmosen väen kans, vaan sillonpa tuli siihen tilaisuus aivan yhtäkkisesti.

Mielestäni jos ihan spontaanisti halaa ja rutistaa vaikka aviossa ollessa äkkituttua ihan vain ihmisrakkaudesta ja siihen ei liity erotiikka siinä ei ole pajaa ja tuomittavaa. Ongelma on sitten siinä, että jos alkaa jälleen kaivata tätä henkilöä ja niitä halaamisia alkaa tulla useammin saattaa syntyä vääränlaista "kihelmöintiä" tai ensin tulee henkinen kiintyminen, niin se lämpö ja energia, jonka tulisi suuntautua puolisoon, alkaakin kanavoitumaan toisaalle.
Kyllä pitää varovainen olla.

Aloittajalla todennäköisesti tuo kroonisoitunut kipu tuntuu voimakkaammalta, kun henkinen tuki puuttuu.
En usko etteikö mies haluaisi ymmärtää, mutta hän on asiassa neuvoton ja avuton ja tilannetta ahdistaa vielä vastuu nuoren hyvinvoinnista. Ja jos tunnetta toiselta vaatii niin ei se käskystä synny. Tunteet kun eivät ole sotilaita: ne ovat ja tulevat jos ovat tullakseen tai sitten ei.
Et kertonut onko sinulla jokin sairaus, ymmärtääkseni ei kun kivun syytä ei ole saatu selville. Onko se sitten kokonaan vain psyykkisestä kivusta aiheutuvaa että koet mielen tuskan fyysisinä kipuina. Jos sittenkin kipujen syynä on vielä selvittämätön kehon sairaus.

Ja pitää ymmärtää, ettei puoliso voi olla terapeutti ja ei häneltä voi vaatia sitä mitä on joskus jäänyt paisti. On aivan varma että noilla vaatimuksilla imee parisuhteensa kuiviin. Ja teillä on vielä vastuulla oireileva teini.
Olen selätellyt lapsuuteni ja nuoruuden hylkäämiset ja rakkauden velan uskolla Jumalaan ja ahmimalla itsehoitokirjallisuutta: terapeutit Seppo Jokinen ja Tommy Hellsten ovat kirjoittaneet hyviä, helppotajuisia teoksia ja niitä löytyy kirjastoista.
Verraton apu on hyväluotettava ystävä ja jos saa ajateltavaa jostain arjen ja murheen ulkopuolelta.
Voimia ja osaottavaa etähalia aloittajalle.

läheisyyttä ja toista ihmistä kaipaa jokainen.emmä tiiä onks kylmäs suhtees kellää kivaa.ei mul ois ainakaa.jotenkin hommas tarttee olla ystävyyttä ja henkinen yhteys jolloin toisen kaa o kiva olla.halu tehdä toinen onnelliseksi ja toivoa että olisi hyvä olla kuulunee asiaan.sitä kutsutaan rakkaudeksi.sitä me kaikki muutes tarvitaan jos sitä ei oo elämäs ni ei o kivaa ja vituttaa koko ajan.etsikää rakkautta elämäänne ja alkakaa nähdä sitä koska sitä on.
;>