Rumpin temput

Son ny Rumppi ottanunna oppia Sipilän Juhalta. Rumppi päästi valakoseksi maalattuna kämppään vain ittellensä suosiollisia toimittajia.
Niin se temokratia toimiisi niin täälä ko sielä YhtyntäWalloisaki.
13331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitähän yhtymäkohtaa tuolla olisi Kemijärven asioiden kanssa, tuntuu hieman kaukaa haetulta, ei ole vaikutusta meidän kylän asioihin.

Äänestä

Trump on huolissaan pohjoismaiden tulevaisuudesta.
Ottaa kantaa,että nämä "tollot" heräisivät,mikä on tilanne nuitten "kamelinkuselle"haisevien kanssa!

Äänestä

Rumppi on sen verran kova jäpikkä että taatusti vaikuttaapi myöski Kemppaan. Son kuule niin jotta ko Rumppi ärähtää niin Kempassa asti paska lentää. Ei siinä ole kuule sen kummempaa ja turha väittää vastaan.
Son aivan turha sanua että ei kuulu meile. Se kuule alakaapi kuulumhan ko se kahajo alakaapi tosishan värkkäämhän. Usko pois jos se Puuttinin kanssa alkaapi käsyämhän niin se kuuluupi ja hyvinki kovasti meile!

Äänestä

Suomen presidentillä ei ole minkäänlaista valtaa!

Äänestä

Trump on jätkän nimi, eikä mikään rumppi, nähtävästi täytyy olla noin typerä, että ei osaa T-kirjainta laittaa sihn eteen.
Trump on kyllä täysi kahjo populisti, hyvä jos pystyy istumaan kautensa loppuun. Mikään kova jätkä hän ei ole, ainoastaan narsistinen tollo.

Äänestä

Se on kuule justhinsa Rumppi mikä Rumppi. Hienostele sie niinkö haluat, mie sanon asiat niinkö ne on ja sillä hyvä. Ja mie nyt saatan olla typerä mutta saattaapi olla että en välttämättä olekhan. Saat sie minua nimitellä niinkö haluat varsinki jos sinusta tuntuu että sie olet kovaki jätkä. Anna vain mennä varsinki jos se sinua helepottaa!

Rumppi kyllä jaksaa istuksia kautensa lophuun asti. Son vain semmonen homma että sielä YhtyntäWalloisa on kaikenlaisia kahajoja net saattaapi vaikka ampuva pyssylä sen Rumpin henkiltä.

Äänestä
  • Huomaa kyllä minkä tason tyypit pitää tuota Amerikan hullua sankarinaan, kirjotustaito ja ehkä siihen liittyvä puhevikakin on näillä näkyvästi esillä.

    Äänestä

  • Vastaanottokeskuksessa tulipalo Ruotsissa - useille vammoja, poliisi tutkii tuhopolttona

    Sunnuntai 26.2.2017 klo 10.34

    Ruotsissa useita ihmisiä on loukkaantunut vastaanottokeskuksessa syttyneessä tulipalossa.

    Ihmiset joutuivat hyppimään kolmannesta kerroksesta pelastautuakseen palosta.

    Noin kahdenkymmenen ihmisen kerrotaan saaneen paikalla hoitoa. Kaksi ihmistä vietiin sairaalaan.

    Poliisi sai tiedon Vänersborgissa Länsi-Ruotsissa syttyneestä palosta aamuyöstä. Paloa tutkitaan tuhopolttona.
    STT
    Kyllä Trumppi tietää ja varoittaa eurooppalaisia!

    Äänestä

Vokki palaa, pelastakaa naiset ja lapset!!
BBUUAAAAHHHAHHHAHHHAAAHHHAAAaaaa!

Äänestä

Tapio Meriluoto
No tämähän menee ihan viranomaisten virallisen medianhallintaoppaan ohjeiden mukaan:

Kohta 1. Jos jotain ikävää sattuu, pyri olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä tehoaa yleensä aika hyvin.

Kohta 2. Jos joku kuitenkin nostaa asian esiin ja kysyy lisätietoja, kiistä kaikki. Älä vastaa edes puhelimeen äläkä reagoi soittopyyntöihin. Kyllä ne siitä kohta uskovat, että mitään ei ole tapahtunut.

Kohta 3. Jos tapaus kaikesta huolimatta herättää kiinnostusta, ja kysymyksiä tulee niin paljon ettei niiden väisteleminen ole enää mahdollista, pyri systemaattisesti vähättelemään tapausta. Tärkeää on myös korostaa, että kaikki johtui vain suomalaisten rasistisista asenteista.
Trump sanoo ääneen,mistä suomessa ei saa puhua (sananvapaus).
Suomen sananvapaus=jos naapuri haisee,voi saada sakot.
Pitää sanoa:naapuri "tuoksuu".(pahalle,ei ääneen.)

Äänestä

Venezuelalla ei ole hiihtomaajoukkuetta - Suomeen junailtu valehiihtäjä on sotilaaksi koulutettu vallankumousaktivisti

Lauantai 25.2.2017 klo 17.01

Adrian Solanolla on Venezuelan valtiollinen sotilaskoulutus. Hänen ystävänsä Cesar Baena kuuluu presidentin välittömään lähipiiriin.
https://static.ilcdn.fi/lahden-mm-kisat-2017/solanoetu2502ss_lm.jpg
Voi nuita suomen viranomaisia!

Äänestä

Tulipalo vastaanottokeskuksessa Ruotsissa – kaksi hyppäsi ulos ikkunasta

Poliisi tutkii aamuyöstä syttynyttä tulipaloa tuhopolttona.
Ruotsi on turvallinen maa!
Joko Trumpille on soitettu?

Äänestä

Son vaan semmonen asia jotta Rumpin kannatus on kova. Uutisissa näyttävät pätkiä jossa haastatellaan paikallisia ihmisiä niin net aina kehuvat Rumppia. Rumppi se toteuttaa vaaliluppauksiansa. Ei se tee niinkö Soini tai Lindströmmi että kehuu ennen vaaleja kuinka panhan köyhän työläisen ja pienyrittäjän asiat kunthon. Vaalien jäläkhen sitte luppaukset unohethan ja tehhän päinvastoin ko luvathin. Rumppi täyttää luppauksensa, se on hyvä se.

Mutta se ei meitä juurikhan lämmitä. Meijän pittääpi löytää oma Rumppi. Onko se tämä Orvon Pete kelevollinen meijän Rumpiksi. No enpä tiiä, on se aika patamusta porvari ja taitaapi vain ajella rikhaitten asiaa. No sen mie tiiän ettei ainakhan Persuista tule ikinä Rumppia, ne on valehtelijoita koko sakki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TonaltinVeljenpoika kirjoitti:

Son ny Rumppi ottanunna oppia Sipilän Juhalta. Rumppi päästi valakoseksi maalattuna kämppään vain ittellensä suosiollisia toimittajia.
Niin se temokratia toimiisi niin täälä ko sielä YhtyntäWalloisaki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu