Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pummit töihin

Lienee kelan työntekijöiden omaa pilaa eikä kenenkään ulkopuolisen. Tiedetäänhän nämä jutut kyllä joo, mutta turhan suojattua elämää elänyt tuo Paula.

Toisaalta saattaahan tuo lappu olla asiakkaankin kepponen.


"Tampereen keskustan Kelan konttorissa asioinut nainen järkyttyi siitä, millainen meno oli konttorissa.

– Vein opintoihin liittyviä papereita Kelaan. Touhu oli aulassa kuin Villissä lännessä, 42-vuotias Paula kertoo.

Jo tulo Aleksis Kiven kadun konttoriin vaati häneltä rohkeutta.

– Laitapuolen kulkijat ottivat hörppyä tuulikaapissa, joku jopa uhosi "mä en mitään papereita toimita, mä meen suoraan tiskille sanoo sille suorat sanat!"

Paula ei jäänyt jonottamaan, kun ennen häntä jonossa oli 50 ihmistä.

– Tilanne on hankala, sillä puhelinpalvelusta ei pääse läpi, hän sanoo.

Paulan silmiin osui lisäksi jonkun piloillaan tekemä "ilmoitus".

Ilmoituksen teksti oli tyly: ”Menkää töihin pummit. Hyvää kevättä toivottaa Kansaneläkelaitoksen väki".

Lisää täällä.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005108435.html

4

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VanhatPierutHarhoissaan

      - paula itse on hukassa, koska ei 42 v vanhuksen enää kannata kela tuella opiskella.
      Kela toimiston liepeillä paula näki itsensä, tuon syrjäytyneen liian vanhana opiskelevan naisen. paula ei kestä totuutta, ja paula uskoo vain unelmiin.

    • tällänelappu

      Pitäisi mennä laittaan lappu, että tarjotkaa palkanmaksuhaluttomat yrittäjät vähintään TES palkallista työtä!!!

      • Samaa_mieltä

        Näinpä juuri...


    • Tyhmääsakkia

      Ilmoituksen laatijalla näyttää olevan ilmeinen "lukihärö".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe