Helmikuun loppupuolella aurinko nousi aikaisin ja sen ensimmäiset säteet tunkeutuivat sisään sellin kalterien raosta jo ennen kuin vankimielisairaalan tavallinen arki alkoi. Kun potilas Melena Hirsch heräsi, hän ei kuullut käytävältä tutuksi tulleita vartijoiden ääniä, ovien kolinaa ja kiirehtiviä askeleita, mutta sitä voimakkaammin hän kuuli oman sydämensä lyönnit ja aisti sen huumaavan onnentunteen, joka valtasi hänet heti, kun hän oli kiskonut itsensä unen kaivosta ja selvittänyt itselleen, mitä tämänaamuinen herääminen merkitsi.
Tänään oli se päivä. Kymmenen lohdutonta vuotta olivat vihdoin ohi. Niiden päivät olivat laahustaneet ohitse yksi kerrallaan, harmaina madellen, toinen toistensa kaltaisina. Ne olivat olleet kuin aluksi loppumattomalta tuntuva pimeä käytävä, jonka päässä kajastava soihdunvalo ei ensin erottunut silmiin. Mutta Melena Hirsch tiesi, että valo kajasti ja tuo tietoisuus sai hänet pysymään selväjärkisenä. Hän oli tyytynyt odottamaan aikaansa, alistuen kaikkiin vankimielisairaalan hoitoihin, tuntuivatpa ne toisinaan miten vastenmielisiltä tahansa; kaiken kaikkiaan hän oli ollut sopeutuvainen potilas ja hyvän käytöksen ruummillistuma. Jokainen ulkopuolinen piti ilmeisenä, että hän sivistyneenä naisena ja entisenä seksikaupan palkollisena katui syvästi tekoaan ja vain onneton muistinmenetys järkytyksen seurauksena esti häntä osoittamasta katumustaan myös faktillisena, lopullisena toimenpiteenä niin että olisi pystynyt ilmaisemaan, minne seksikaupasta kadonneet ja tietymättömiin jääneet kaksikymmentä tuhatta flesua olivat joutuneet.
Melena Hirsch virnisti ilkikurisesti. Hän käänsi hiukan asentoaan ja havaitsi sellitoverinsa nukkuvan. Kello ranteessa osoitti hieman yli viittä. Luottovankina Hirsch oli ajat sitten saanut oikeuden pitää kelloa, mutta niistä hetkistä oli myös hänen malttamattomuutensa kasvanut ennennäkemättömiin mittoihin. Vapauden hetki läheni ja juuri viimeiset päivät olivat tuntuneet kaikista pisimmiltä.
Mutta tänään. Tänään hänelle ojennettaisiin vihdoin siviilivaatteet ja portit avattaisiin. Hän saisi mukaansa myös rakkaan flesunsa. Mitätön perusmalli, niin sanottu jokamiehen flesu. Melena Hirsch tunsi halua nauraa. Hän tietenkin ottaisi flesun vastaan, hyvästelisi kohteliaasti vankimielisairaalan johtajan ja marssisi ulos. Mutta tuollainen perusmalli ei merkinnyt hänellä mitään. Hänellä oli piilossa lähes kaksikymmentä tuhatta erilaista flesua. Ne merkitsivät jotakin. Kaikkea.
Venytellessään itseään vuoteessa Hirsch kuuli jo korvissaan flesujen suloisen äänen ja näki itsensä makoilemassa niiden keskellä. Hirsch virnisti jälleen. Sitä paitsi hän ei enää edes ollut rikollinen. Hän oli rangaistuksensa täysin sovittanut nainen, jolle poliisilla ei ollut mitään asiaa. Korkeintaan ne roistot yrittäisivät tietenkin varjostaa vuosisadan kavalluksen tehnyttä entistä seksiliikkeen myyjää saadakseen selville, minne flesut on kätketty. Mutta sellaiset tyypit hän kyllä karistaisi kannoiltaan. Alku oli otettava varovasti, elettävä vaatimattomasti ja katseltava ympärilleen. Samassa vankila alkoi elää. Käytävältä kajahtivat tutuksi käyneet askeleet ja herätyshuudot. Hirsch kuuli, miten sellin ovet avattiin kauempana. Pian ne avautuisivat myös hänelle ja tällä kertaa lopullisesti.
Vuosisadan ryöstö
3
181
Vastaukset
Kolme viikkoa oli kulunut. Hirsch oli mielestään pelannut viisaasti. Hän oli suonut muutamia pirullisia hymyjä henkilöille, jotka vilahtelivat hänen kannoillaan kaupungilla ja olivat yhtä paljon poliisin näköisiä kuin jos heidän otsaansa olisi kumileimaisimella löyty sana ”etsivä”. Ajan mittaan oli poliisiviranomaisten innostus kuitenkin herpaantunut. Hirsch oli elänyt saitaa ja köyhää flesutonta elämää, mutta punonut mielessään pirullisia suunnitelmia.
Eilen hän oli monin tempuin hoitanut itsensä ehdottoman vapaaksi kaikista mahdollisten varjostajien verkoista. Hän oli vähin äänin kadonnut kaupungista ja viettänyt yönsä heinäladossa. Huhtikuu oli käsillä ja tuoksuvissa heinissä oli ollut lämmin nukkua. Kun hän nyt, aamun aikaisessa kuulassa valossa hiipi metsän keskelle sommiteltua kätköpaikkaansa kohti, hän tunsi päihdyttävää riemua. Kohta hän näkisi rakkaat flesunsa, flesut joista hän oli uneksinut taukoamatta kymmenen vuoden ajan. Flesut joista hänet revittiin irti, kuin vastasyntynyt lapsi äidinsä rinnasta. Hirsch huomioi tarkoin maamerkit. Tuossa oli sähkölinja entisellä paikallaan. Samoin tuo metsä tuolla. Maisema ei ollut kymmenessä vuodessa muuttunut kovinkaan paljon. Yhdeksäs pylväs maantiestä lukien.Siitä kymmenen askelta yläviistoon, pois sähkölinjan alta, metsässä kasvavan kuusen juurelle. Hirsch saapui kuusen juurelle ja silmäsi varovasti ympärilleen. Metsä oli samanlainen, mutta ei sittenkään täysin. Hirsch rypisteli hieman hyvin hoidettuja kulmakarvojaan. Hän katsoi kuusta edessään ja loi katseen kuusen latvaan. Tuttu puumaja oli paikoillaan ja tikapuut näyttivät kiipeämättömiltä. Hirsch epäröi hetken, jokin oli muuttunut, mutta hän ei tiennyt mikä. Ajat muuttuvat ja me niiden mukana, sanoivat vanhat roomalaiset; ajatus sai Hirschin rohkaistumaan ja hän alkoi rohkeasti kiipeämään tikapuita ylös kohti taivastaan.
Ilta-aurinko paistoi taivaalla kullankarvaisena, kun Hirschin oli lopulta tunnustettava itselleen kauhea totuus. Hän oli hikinen ja uupunut istahtaessaan keskelle tyhjän puumajan lattiaa. Hän kaatui selälleen lattialle makaamaan ja katsoi tylsänä ylöspäin. Kirouksensa, kyyneleensä, hikensä, kaiken hän oli kuluttanut loppuun. Hän oli vain synkkä ja toivoton sydänjuuriin asti. Flesut olivat poissa. Ja paikka oli täysin oikea. Hirsch voihkaisi ravistaessaan kumisaappaita jaloistaan, mutta samassa jokin napsahti hänen aivoissaan ja synkeät mietteet kuroivat hänen kurkkunsa kuivaksi. Hän ei löytänyt sanoja ilmaistaakseen pettymystään. Paikan tiesi hänen lisäkseen vain Kyösti Kowalski. Käytettyjen seksivälineiden jobbari, joka oli eräin pienin tempuin avustanut Hirschiä kavalluksessa, mutta jolle Hirsch oli maksanut palkkion jo ennen vankimielisairaalaan joutumistaan. Kowalski ei ollut saanut päälleen syyn varjoakaan ja oli edennyt vuosien saatossa kaupungin suurimmaksi seksivälineiden kauppiaaksi. Hän, Hirsch, sen sijaan oli istunut vankimielisairaalassa kymmenen kurjaa vuotta. Ja hänet oli jätetty tyhjin käsin.
Äkkiä apaattinen tyhjyys hävisi Hirschin olemuksesta. Hänen silmiinsä hiipi kova, tumma hehku. Vai niin. Vai niin. Vai tällä tapaa. Hirsch oli vankimielisairaalasta vapauduttuaan tavannut Kyösti Kowalskin ja saanut tältä kuulla, että flesut olivat edelleen hyvässä tallessa. Voi perseenreikä! Kai ne olivat tallessa, kun Kowalski oli ilmeisesti ajat sitten ottanut ne itselleen ja nyt näytteli viatonta. Eipä olisi voinut uskoa. He olivat aina olleet hyviä tovereita ja luottaneet toisiinsa ehdottamasti, he olivat jakaneet saman ideologian. Ja tämäkö oli kaiken palkka! Kowalski oli tietenkin viettänyt iloista elämää, syönyt loistoravintoloissa sillä aikaa, kun toinen söi leipää vankimielisairaalassa. Hänellä oli ollut naisia ja tanssia, valoja, värejä ja musiikkia samaan aikaan kun Hirschiä ympäröivät muurit, kova pakkotyö kulutti hänen sileät kätensä rakoille ja ainoana viihdykkeenä olivat olleet vartijoiden tyly käytös.Hirsch nousi pystyyn pehmeästi kuin rusakko.Väsymys, masennus, kaikki olivat äkkiä kadonneet ja hänessä hehkui mielipuolinen päättäväisyys. Kaikki oli hukassa, kaikki oli menetetty, mutta Kyösti Kowalski – joka kai luuli pelastuvansa jollakin verukkeella – saisi maksaa. Tulkoon sitten vaikka tuomiopäivä, tulkoon mitä vain, mutta valehteleva hymy sammuisi Kowalskin kasvoilta. Ja se sammuisi hyvin pian. Hirsch vilkaisi vihasta säihkyvin silmin aurinkoa taivaalla. Pian olisi yö ja tänä yönä hän olisi jälleen takaisin kaupungissa. Ja sisällä Kyösti Kowalskin kartanossa, kartanossa jonka edustalla kaksi pronssista flesua suihkuttivat vettä suihkulähteeseen ja tervehtivät kaikkia vieraita suurella lämmöllä. Ja silloin koittaisi tilinteon hetki.
No, mitä nyt? Olet kovin erikoisen näköinen. Kyösti Kowalski oli avannut oven pyjamaan pukeutuneena, pyjamaa koristivat silkkilangalla neulotut flesujen karikatyyrit. Hän oli pitkähkö ristiverinen mies, kolmissakymmenissä. Mursumaiset viikset koristivat hänen kasvojaan, jotka viestivät taipumuksesta outoihin fetisseihin. Mielipuolinen hehku Hirschin laihojen kauniiden kasvojen kehystämissä silmissä sai hänet pelkäämään ja Kowalski mietti jo hetken olisiko viisainta sulkea ovi Hirschin nenän edestä. Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Hirsch oli työntänyt kumisaappaansa oven väliin ja astui väkisin yli kynnyksen.
Tulijan ääni oli jäätävä, mutta rauhallinen. Sen alta kuohuvan raivon erotti vain hienoisesta falsetista. -Astutaanpa peremmälle, Hirsch ehdotti. - Olisi vähän juteltavaa. Täällähän on oikein rauhallista. Sinähän edelleen pyörität käytettyjen seksivälineiden kauppaa ja elät täällä kartanossasi rahojesi kanssa, eikö vain? -Ky-kyllä...Mutta mikäs sinua vaivaa? -Mikähän minua mahtaisi vaivata? Hirsch toisti ivallisesti. Hänen äänensä kirskahti kuivana ja enteellisenä. -Istupa tuohon nojatuoliisi, niin puhutaan asiat selviksi. Kartanon omistaja ei voinut muuta kuin noudattaa kehoitusta. Hirsch astui hänen eteensä ja jäi seisomaan valppaana, ruumis jännittyneenä, hiukan eteenpäin kumartuneena. Kädet riippuivat sivuilla ja niiden sormet koukistuivat ja ojentuivat tuon tuostakin kuin saalistaan vaanivan haukan kynnet. -Missä ovat flesuni? Kowalski säpsähti. Hirschin ääni oli julma ja tunteeton ja hänen kylmä tuijotuksensa porautui syvälle Kowalskin sisimpään, paikkaan jonka olemassaolosta hän ei edes ollut ennen tietoinen.
-Rauhoitu, Kowalski änkytti lopulta säikähtäneenä. -En ymmärrä lainkaan sävyäsi. Flesut? Sinun flesusi, ne ovat siellä puumajassa minun tietääkseni. Minä en ole niitä myynyt. -Niinkö? Hirsch kumartui hiukan eteenpäin ja hänen kuiva hengityksensä häivähti Kowalskin poskelle. -Niinkö? Sanon sinulle erään asian. Sinulla ei ole paljon aikaa, ehkä puoli minuuttia. Ellet siihen mennessä lopeta valehteluasi, et enää pysty nauttimaan minun flesujeni sinulle tuomasta vauraudesta. Hirsch lähti kuulumattomin askelin liikkeelle ja avasi reppunsa. Sieltä ilmestyi esiin jalkajousi. Seuraavalla sekunnilla hän oli jo palannut Kowalskin eteen jalkajousi jännitettynä. -Haluatko kuolla? Kowalski yritti ponnistautua pystyyn tuolista, mutta Hirschin mielipuolinen katse jähmetti hänet liikkumattomaksi. Hän sai vain äärimmäisin ponnistuksin sanotuksi: -Mutta Melena, vanha kaveri, rauhoitu. Minä en tiedä kunniasanalla mitään flesujesi kohtalosta. -Vai et! -E-en. Jos ne ovat kadonneet, on kyseessä jokin kummallinen sattuma. Usko minua, puhun totta. Kunniasanalla.
Nojatuolissa istuvan Kowalskin kasvot olivat valahtaneet aivan kalpeiksi. Hän näki jalkajousen kohoavan itseään kohti ja kuuli vielä kerran sanat: -Missä ovat flesuni, kysyn viimeisen kerran! -Minä en todellakaan tiedä. Samassa jalkajousen nuoli välähti pöytälampun valossa ja Kowalski näki ainoalla laajenevalla silmällään sen lävistävän mahansa. Hänen kurkustaan purkautui kauhea lyhyt huuto sammuen samassa korahdukseen. Kowalski koitti viimeisillä voimilla pinnistää itsensä irti nojatuolista, johon nuoli oli hänet lävistänyt, mutta viimeinen pinnistys sai vain hänen lasisilmänsä pullahtamaan ulos silmäkuopastaan, Kowalskin rojahtaessa takaisin tuoliinsa kuolleena. Lasisilmän rikkoutumisen ääni oli tarpeeksi voimakas herättämään kartanon palvelusväen. Karkuun yrittänyt Hirsch pidätettiin jo parinkymmenen minuutin kuluttua läheisellä kadulla.Päivää myöhemmin Hirsch istui keskusrikospoliisin kuulusteluhuoneessa vastapäätä komisario Pihikoskea. Hirschin katse harhaili vauhkona ympäri huonetta, mutta Pihikosken jäämeren siniset silmät olivat tyynet ja tutkivat. -Miksi teitte sen? Pihikoski kysyi rauhallisella äänellään. -Teidän pelinne on pelattu, teillä ei ole mitään menetettävää, säästämme vain arvokasta aikaa jos kerrotte heti totuuden.
Hirsch murtui täydellisesti, kesti puoli tuntia, ennen kuin Pihikoski sai koostettua tapahtumista jonkinlaisen järjellisen kuulustelupöytäkirjan. -Jahas, komisario totesi lopuksi. Vastatkaapa vielä muutamiin kysymyksiiin. Ensinnäkin: Oletteko varma siitä, että etsitte näitä flesuja, mitä ne sitten ovatkaan oikeasta paikasta? -Kyllä. -Mistä päättelette tämän? -Muistan maamerkit. -Hmm ja te kiipesitte varmasti oikeaan puuhun? -Totta pirussa! -Älkää kirotko täällä. Hieman outo tapaus totesi Pihikoski ja sytytti tupakan painaessaan samalla pöydällä olevaa summeria. Konstaapelin ilmestyessä kuulusteluhuoneen ovelle, Pihikoski kehoitti häntä laittamaan auton valmiiksi.
Saman päivän iltana komisario Pihikoski, konstaapeli Turskaisa ja Hirsch tarpoivat metsässä kohti puumajaa. Lähestyessään puumajaa he havaitsivat useita pikkupoikia kantamassa lautoja ja korjaamassa puumajaa. -Onko tämä teidän puumajanne? Komisario Pihikoski uteli pikkupojilta. -Kyllä on! Joku hullu nainen hajoitti sen ja nyt korjaamme sitä. Pikkupojat vastasivat lähes kuoromaisessa symbioosissa Pihikoskelle. Vastaus sai Hirschin nielaisemaan palan kurkustaan. -Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista Pihikoski totesi. Pihikoski tiedusteli vielä pojilta mahtaako lähettyvillä olla muita puumajoja. Kävi ilmi, että toinen puumaja löytyi lähes samanlaisesta ympäristöstä noin kilometrin päästä. Kiivettyään sisään oikeaan puumajaan, komisario Pihikoski löysi sammaloituneet flesut. Surullinen rikostarina oli vihdoin ratkennut, ympyrä oli sulkeutunut.
Möyhemmin Hirsch tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Kyösti Kowalskin taposta, Hirsch katuu syvästi tekoaan ja on saanut rohkaisevia tuloksia terapiasta pakkomielteensä hoitoon. Hänen olisi määrä vapautua ehdonalaiseen vapauteen kahdentoista vuoden kuluttua.
Rakkaat lukijat tämä tarina on tosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .563071Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen472881Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631242669Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi3481746- 711094
Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."
Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito101071Purra hermostui A-studiossa
Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.193947Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että101802- 44799
Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde26790