Lukaisin tuossa läpi ketjun "Risat Isät" (todella hyvä ja asiallinen ketju!!!). Siitäpä tuli mieleen oma pulmani.
Olen 25 vuotta täyttävä nuori nainen. Kiinnostun pääsääntöisesti itseäni hieman vanhemmista miehistä (puhun nyt noin viidestä, enkä suinkaan viidestätoista vuodesta) lähinnä siksi, että omaikäiseni vapaat miehet ovat vielä biletystaivaassa. Itse olen tuon vaiheen ohittanut jo muutama vuosi sitten (muutin pois kotoa 17-vuotiaana). Opiskelen ja teen työtä, minulla on vakaa oma talous, harrastuksia ja silti aikaa parisuhteelle. Jokaviikkoinen juhliminen ja konhotus ei kiinnosta, eikä sellaista innosta katsella ihan vierestäkään.
Mikä siis on ongelma? Miehet, joista kiinnostun ja joihin ihastun ovat pääsääntöisesti eronneita (joko avo- tai avioliitosta) isiä. Minulla on jo yksi kahden vuoden kestänyt uusperhekokemuskin takana, mutta se kaatui hieman yli vuosi sitten. Suhde alkoi kovin pian eron jälkeen ja se eroprosessi oli käymättä ja rutiinit muodostumatta. Niiden läpikäyminen yhdessä oli kaikille osapuolille raskasta ja kaikkien niiden asioiden summa sitten lopulta johti meidänkin eroomme.
Kysynkin siis minkä verran mies tarvitsee aikaa erosta toipumiseen ja siihen, että rutiinit lapsiin liittyvien asioiden suhteen saadaan rullaamaan?
En koe toisen lapseen sopeutumista mahdottomaksi. Kykenen myös hyväksymään sen tosiasian, että miehen ex-kumppani kuuluu lasten kautta aina miehen elämään jollain tasolla.
Vaikeudet näen seuraavissa:
-Eroprosessi on kesken (niin käytännön, kuin surutyönkin osalta).
-Mies ei ole vielä ehtinyt totuttautua uudelleen itsenäiseksi/yksineläjäksi.
-Lapsen tapaamis- ja elatusasioita ei ole sovittu alunalkaen kunnolla ja käytännöt muuttuvat alituiseen.
-Ex-puolisoiden keskinäiset välit eivät ole vielä muodostuneet "viileän asiallisiksi".
Tiedän, että näihin asioihin auttaa aika. Minun on kuitenkin hyvin vaikea arvioda miten pitkä aika siihen kaikkeen vaaditaan.
Olen nyt työni kautta tutustunut itseäni neljä vuotta vanhempaan mieheen. Toistaiseksi olemme tavanneet työn ulkopuolella neljä kertaa ja viimeksi tuli ensimmäistä kertaa puheeksi se, että tällä on lapsi aikaisemmasta suhteestaan. Ensiajatukseni oli: tähänkö tämä nyt tyssäsi? En ole vielä puhunut pohdinnoistani miehelle. En ole kysellyt tuon aikaisemman suhteen taustoja, tai eron syitä, puhumattakaan että olisin vielä ehtinyt kysellä lapseen liittyvistä käytännöistä (missä tapaavat, miten usein jne.)
Miten tämän asian voi ylipäätään esittää miehelle korrektisti näin alussa? Siten, ettei tämä luule minun olevann heti perhettä perustamassa. Tahtoisin kuitenkin ennen tapailun muuttumista seurusteluksi olla jotakuinkin varma siitä, että mies on kanssani ihan tosissaan ja että seurustelusuhteen aloittamisen päämääränä molemmille on suhteen syventäminen sen edetessä.
Pelkään tavallaan miehen motiiveja minun tapailuuni. Itse en hae mitään "fuck-buddy"-tyylistä hauskanpitoa.
Unelmoin normaalista parisuhteesta, tylsästä arjesta ja tasavertaisesta kumppanuudesta. Voiko mies, joka on kerran tuosta tylsästä arjesta eron myötä vapautunut, haluta sitä taas?
Pelkään myös ulkoisen olemukseni antavan vääränlaisen kuvan: näytän ikäistäni nuoremmalta, pukeudun teinihtävästi ja kiinnitän paljon huomiota ulkonäkööni. Itsenäisyyteni lienee toinen hämäävä seikka: olen tottunut pyörittämään omaa talouttani ja olemaan riippumaton niin vanhemmistani, kuin miehistäkin (tarkoitan riippumattomuudella sitä, että en tarvitse taloudellista tukea sen enempää, kuin yleismies jantustakaan: remppahommat ja muut miehiset askareet sujuvat itseltänikin ja minulla on ihan hyväpalkkainen työ). Saatan siis vaikuttaa naiselta/tytöltä, joka ei elämäänsä vakituista parisuhdetta kaipaa.
Odotan myös mieheltä itsenäisyyttä (kykyä huolehtia omista asioistaan), vakaata toimeentuloa (en ole kiinnostunut toisen rahasta, vaan siitä että tämä tulee toimeen omillaan ja vastaa omista kuluistaan), sivistystä sekä samankaltaisia arvoja ja kiinnostuksenkohteita.
Kaikki potentiaaliset poikaystäväehdokkaani tuntuvat kuuluvan eronneiden etä-isien ryhmään. En vain tiedä missä vaiheessa nämä ovat valmiita uuteen suhteeseen ja osaavatko nämä nähdä minut mahdollisena pysyvänä kumppanina rinnallaan, eivätkä vain terapiasuhteena, jonka avulla toipua erosta.
Niinpä kysyn teiltä eronneet isät: mistä sen tietää mitä toinen hakee suhteelta? Mistä voi olla varma, että toinen on toipunut erosta? Mistä huomaa, että eron jälkeinen arki on jo lähtenyt rullaamaan uusine rutiineineen?
Olen 25 vuotta täyttävä nuori nainen. Kiinnostun pääsääntöisesti itseäni hieman vanhemmista miehistä (puhun nyt noin viidestä, enkä suinkaan viidestätoista vuodesta) lähinnä siksi, että omaikäiseni vapaat miehet ovat vielä biletystaivaassa. Itse olen tuon vaiheen ohittanut jo muutama vuosi sitten (muutin pois kotoa 17-vuotiaana). Opiskelen ja teen työtä, minulla on vakaa oma talous, harrastuksia ja silti aikaa parisuhteelle. Jokaviikkoinen juhliminen ja konhotus ei kiinnosta, eikä sellaista innosta katsella ihan vierestäkään.
Mikä siis on ongelma? Miehet, joista kiinnostun ja joihin ihastun ovat pääsääntöisesti eronneita (joko avo- tai avioliitosta) isiä. Minulla on jo yksi kahden vuoden kestänyt uusperhekokemuskin takana, mutta se kaatui hieman yli vuosi sitten. Suhde alkoi kovin pian eron jälkeen ja se eroprosessi oli käymättä ja rutiinit muodostumatta. Niiden läpikäyminen yhdessä oli kaikille osapuolille raskasta ja kaikkien niiden asioiden summa sitten lopulta johti meidänkin eroomme.
Kysynkin siis minkä verran mies tarvitsee aikaa erosta toipumiseen ja siihen, että rutiinit lapsiin liittyvien asioiden suhteen saadaan rullaamaan?
En koe toisen lapseen sopeutumista mahdottomaksi. Kykenen myös hyväksymään sen tosiasian, että miehen ex-kumppani kuuluu lasten kautta aina miehen elämään jollain tasolla.
Vaikeudet näen seuraavissa:
-Eroprosessi on kesken (niin käytännön, kuin surutyönkin osalta).
-Mies ei ole vielä ehtinyt totuttautua uudelleen itsenäiseksi/yksineläjäksi.
-Lapsen tapaamis- ja elatusasioita ei ole sovittu alunalkaen kunnolla ja käytännöt muuttuvat alituiseen.
-Ex-puolisoiden keskinäiset välit eivät ole vielä muodostuneet "viileän asiallisiksi".
Tiedän, että näihin asioihin auttaa aika. Minun on kuitenkin hyvin vaikea arvioda miten pitkä aika siihen kaikkeen vaaditaan.
Olen nyt työni kautta tutustunut itseäni neljä vuotta vanhempaan mieheen. Toistaiseksi olemme tavanneet työn ulkopuolella neljä kertaa ja viimeksi tuli ensimmäistä kertaa puheeksi se, että tällä on lapsi aikaisemmasta suhteestaan. Ensiajatukseni oli: tähänkö tämä nyt tyssäsi? En ole vielä puhunut pohdinnoistani miehelle. En ole kysellyt tuon aikaisemman suhteen taustoja, tai eron syitä, puhumattakaan että olisin vielä ehtinyt kysellä lapseen liittyvistä käytännöistä (missä tapaavat, miten usein jne.)
Miten tämän asian voi ylipäätään esittää miehelle korrektisti näin alussa? Siten, ettei tämä luule minun olevann heti perhettä perustamassa. Tahtoisin kuitenkin ennen tapailun muuttumista seurusteluksi olla jotakuinkin varma siitä, että mies on kanssani ihan tosissaan ja että seurustelusuhteen aloittamisen päämääränä molemmille on suhteen syventäminen sen edetessä.
Pelkään tavallaan miehen motiiveja minun tapailuuni. Itse en hae mitään "fuck-buddy"-tyylistä hauskanpitoa.
Unelmoin normaalista parisuhteesta, tylsästä arjesta ja tasavertaisesta kumppanuudesta. Voiko mies, joka on kerran tuosta tylsästä arjesta eron myötä vapautunut, haluta sitä taas?
Pelkään myös ulkoisen olemukseni antavan vääränlaisen kuvan: näytän ikäistäni nuoremmalta, pukeudun teinihtävästi ja kiinnitän paljon huomiota ulkonäkööni. Itsenäisyyteni lienee toinen hämäävä seikka: olen tottunut pyörittämään omaa talouttani ja olemaan riippumaton niin vanhemmistani, kuin miehistäkin (tarkoitan riippumattomuudella sitä, että en tarvitse taloudellista tukea sen enempää, kuin yleismies jantustakaan: remppahommat ja muut miehiset askareet sujuvat itseltänikin ja minulla on ihan hyväpalkkainen työ). Saatan siis vaikuttaa naiselta/tytöltä, joka ei elämäänsä vakituista parisuhdetta kaipaa.
Odotan myös mieheltä itsenäisyyttä (kykyä huolehtia omista asioistaan), vakaata toimeentuloa (en ole kiinnostunut toisen rahasta, vaan siitä että tämä tulee toimeen omillaan ja vastaa omista kuluistaan), sivistystä sekä samankaltaisia arvoja ja kiinnostuksenkohteita.
Kaikki potentiaaliset poikaystäväehdokkaani tuntuvat kuuluvan eronneiden etä-isien ryhmään. En vain tiedä missä vaiheessa nämä ovat valmiita uuteen suhteeseen ja osaavatko nämä nähdä minut mahdollisena pysyvänä kumppanina rinnallaan, eivätkä vain terapiasuhteena, jonka avulla toipua erosta.
Niinpä kysyn teiltä eronneet isät: mistä sen tietää mitä toinen hakee suhteelta? Mistä voi olla varma, että toinen on toipunut erosta? Mistä huomaa, että eron jälkeinen arki on jo lähtenyt rullaamaan uusine rutiineineen?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itselläni ei tosin ole lapsia onneksi edellisestä pitkästä avoliitosta, mutta ehkä voin auttaa.
Luultavasti paras keino selvittää molemmille (uuden) suhteen osapuolille omat motiivit ja odotukset suhteen jatkosta on avoin keskustelu.
Erosta toipuminen ei yleensä ole kerralla valmis prosessi, eli välillä voi tulla takaumia, vaikka muuten näyttäisikin toipuneelta.
Erosta selviytymiseen vaikuttanee myös edellisen suhteen laatu ja eron syyt; tulehtuneen suhteen jälkeisestä erosta saattaa toipua nopeammin kuin esim. henkisesti tai ruumiillisesti petetyksi tulemisen jälkeen. Lapsista eroon joutuminen tod. näk. vielä komplisoi tilannetta. Samoin kuin jo mainitsemasi selvittämättömät asiat.
Lienee kuitenkin selvää, että terejärkinen ja omillaan toimeentuleva mies ei halua heittäytyä heti uuteen perhe-elämään tai parisuhteeseen, vaan haluaa syventää suhdetta pikku hiljaa tutustumisen kautta. Ellei sitten ole reppana joka ei yksinään pärjää ja tarvitsee pyykinpesijää/ruoanlaittajaa/kotiapua/äitihahmoa.
Näistä kehotan pysymään erossa. Kuten myös epäkypsistä pilettäjistä.
Joka tapauksessa uutta suhdetta aloittelevaa miestä saattaa hyvinkin ahdistaa se, ettei hän tiedä mitä sinä haluat suhteelta. Tämän selvittämiseksi en näe muuta vaihtoehtoa kuin avoin keskustelu. Jos se ei onnistu, niin kyllähän sekin kertoo jotain henkilön kypsyydesta ja selviytymiskeinoista.
"Lienee kuitenkin selvää, että terejärkinen ja omillaan toimeentuleva mies ei halua heittäytyä heti uuteen perhe-elämään tai parisuhteeseen, vaan haluaa syventää suhdetta pikku hiljaa tutustumisen kautta. Ellei sitten ole reppana joka ei yksinään pärjää ja tarvitsee pyykinpesijää/ruoanlaittajaa/kotiapua/äitihahmoa."
"Näistä kehotan pysymään erossa. Kuten myös epäkypsistä pilettäjistä."
->
En ole itsekään halukas heittäytymään heti tiiviiseen yhdessäoloon - puhumattakaan avoliitosta, tai perhe-elämästä. Tarkoitinkin lähinnä sitä lähtökohtaa ja ajatusta seurusteluasteelle edetessä. Itse tahdon ajatella: "Jos hyvin käy, tämä suhde voi hyvinkin kestää hamaan loppuun". Näin ollen en toivo toisen asennoituvan: "Tämä nyt vain on tällainen ohimenevä juttu".
Minulla on viihtyisä tilava kaksio, mutta ei niin tilava, että tänne kovin äkkiä mahtuisi vakituisesti asumaan mies, saati sitten miehen lisäksi viikonloppulapsi. Yksi ylimäräinen kenkäpari sopii eteiseen, mutta hammasharjalle ei äkkiä synny koloa kylpyhuoneen kaappiin :).
Huollettavaa/ruokittavaa/hoivattavaa/ylläpidettävää en tahdo miehestä, vaan nimenomaan sellaisen kumppanin, jonka kanssa voi asua erillään, mutta viettää aikaa yhdessä. Kuitenkin siten, että molemmilla on kyky katsoa pidemälle.
yritin sanoa, että keskustelu on ainoa keino, jolla voi selvittää mitä toinen suhteelta haluaa. ja ainoa järkevä keino jolla voi omia ajatuksiaan toiselle selvittää.
Ymmärsin pointtisi. Mietin vain onko hyvä ottaa asiat puheeksi näin aikaisessa vaiheessa? Entä miten tehdä se hienotunteisesti antamatta toisen käsittää väärin, että olisin heti sitomassa, tai tunkeutumassa asioihin, jotka eivät varsinaisesti (etenkään tässä vaiheessa) minulle kuulu.
Kysymyshän on tavallaan itsesuojelusta.
Onko epäkorrektia viidensillä treffeillä (tänään) kysyä suoraan onko toinen hakemassa pelkkää hetkellistä leikkikaveria, vai mahdollisesti (mikäli onni suo) pidempiaikaista suhdetta? Entä ruveta utelemaan entisestä suhteesta ja lapseen liittyvistä asioista? Noita saattaa nimittäin joku helposti pelästyä ja tulkita väärin :).
Eronneella miehellä on muutamia naissuhteita ennenkuin hän kykenee ns. panostavaan parisuhteeseen, ja tämä kuuluu eroprosessiin. Harvoin eron jälkeen ensimmäisistä suhteista tulee pysyviä, mies ei vielä itsekään tiedä mitä haluaa ja tämä eron jälkeinen suhde(suhteet) on vain parantumisprosessiin kuuluva vaihe. Mutta voihan joskus toisinkin käydä, tämä vain yleensä.
Suosittelen tutustumista esim. kirjaan J. Gray: Mars ja Venus, Uusi rakkaus - tässä kuvataan aika selkeästi eroprosessi yksinkertaisuudessaan.
Täytyypä käydä hankkimassa/lainaamassa.
Minä ajattelin eron jälkeen pitää taukoa vakavasta seurustelusta vuoden verran. Tauko venyi jotenkin kahdeksi vuodeksi ja nyt kun ensimmäinen seurustelu alkoi niin olen todella innostunut seurustelusta. Minusta eron jälkeisellä ajalla ei ole niin väliä kunhan mies on tehnyt itselleen selväksi mitä uudelta suhteelta haluaa ja haluaako todella uutta suhdetta. Jos kemiat natsaa niin todella lyheylläkin ajalla voi löytyä uusi hyvä suhde.
Tuli tunne että sinulla itselläsi on jokin käsittelemätön ongelma. Haluat pelata varman päälle,
"Tahtoisin kuitenkin ennen tapailun muuttumista seurusteluksi olla jotakuinkin varma siitä, että mies on kanssani ihan tosissaan ja että seurustelusuhteen aloittamisen päämääränä molemmille on suhteen syventäminen sen edetessä."
Noin se ei mene, et voi olla koskaan varma tuleeko treffailusta suhde jota kumpikin haluaa syventää ja vaikka aluksikin siltä näyttäisi, voi olla ettette sittenkään ole oikeat toisillenne.
Älä pahastu, mutta jotain on nyt pielessä sinun puolellasi, toivottavasti tutkin ja mietit mikä se on. Paljon onnea itsesi parantamiseen :)
Olen pitkälti samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa. En halua olla mikään miehen parantava suhde, joka sitten tietyn ajan päästä laitetaan kiertoon. Ikää on jo yli kolmekymmentä, joten ei ole oikein kiinnostusta olla jonkun terapeuttina tai keskellä taistelua exän kanssa lasten tapaamisesta, rahasta jne. Toki ei voi koskaan olla varma mihin suhde johtaa, mutta aion kyllä vältellä miehiä, joilla eron käsittely on kesken.
Mun ongelmani on se, että harkitsen tarkkaan mihin ryhdyn ja vastaavasti mihin en ryhdy. On elämä jotain opettanut.
En usko, että minulla on käsittelemättömiä ongelmia. Olen avoin ja pyrin käsittelemään kaiken perin pohjin. Ehkä se sitten onkin minun ongelmani: liiallinen harkitsevaisuus.
En kirjoittanutkaan, että suhteen kesto tulisi voida ennustaa. Ei sitä koskaan voi tietää. Tarkoitin todellakin vain sitä, että en tahdo tapailla toista ollen tälle pelkkä "hoito" ja kiintyä ihmiseen, joka on jo ennalta suunnitellut, ettei missään nimessä tahdo pitempiaikaista suhdetta edes syntyvän.
Tuntuu että nykyiset nuoret naiset naiset ovat viisaita, viisaampia kuin itse olin.
Yhä edelleen kipuilen siitä kohtelusta mitä sain osakseni kun muutin yhteen, just eronneen miehen kanssa. Tai heidän eroprosenssissa oli alkumetreillä.
Katkeruutta tuli ja sitä on edelleen.
Miehet voisivat tehdä palveluksen meille naisillekin ja olla "karanteenissa" vuoden, puolitoista.Saisivat tumputtaa kotonaan niinä yksinäisinä iltoinaan, eikä tulla sekoittamaan muiden elämää. Sillä mitä näitä palstoja olen lukenut, niin valitettavan moni eronnut mies, ei tunnu osaavan asettaa rajoja: TÄMÄ ON NYKYINEN PARISUHTEENI, ARVOSTAN SITÄ, SEN YLI EI KÄVELE EX-PUOLISO yms. ON, On niitä selkärankaisiakin miehiä...mutta pienten lasten isukit tuntuvat olevan vain vailla puuronkeittäjää ja arjen kasassa pitäjää--ei aikuista kumppania.
Onhan minullakin ollut kaikenlaista "säpinää" exäni kanssa, poliisikuulustelusta alkaen. Turha niitä miehen on niin vakavasti ottaa. Ei ainakaan pidä antaa häiritä uutta suhdetta.
Rahapuoli tarvitsee vain hiukan neuvottelutaitoa.
miksi ex-mies valehtelee että ei ole mitään uutta suhdetta,minäkin ihmellelen.Halusiko pitää minua kaiken varalta.Nyt kun taas väitti että ei ole mitään naista,sain selville itse hänen naiseltaan,että heillä menee hyvin ja suhde toimii.Mitä tämä ex-mieheni oikein minulta halusi?Erostamme on jo vuosia,eikö hän ole päässyt irti ja pitää minuakin vielä koukussa.
Omalta kohdaltani voin sanoa että eron jälkeinen aika on muutosten aikaa, pari ekaa vuotta sitä oli paljon liikenteessä, ravintolassa ja tansseissa ja mikäli silloin olisi joku oikeanlainen nainen tullut vastaan niin parisuhde olisi syntynyt.
Kävi kuitenkin niin että kaikissa naisissa näki huonoja piirteitä, en tiedä onko määrätyt piirteet huonoja oikeasti, olen kait vain niille yliherkistynyt avioliiton vaikutuksesta.
Nyt kun erosta on 6 vuotta kulunut niin ei enää huvita lähteä ulos, viimeksi kävin tansseissa kesällä, puoli vuotta sitten, siis aika on vaikuttanut siten ettei parinhaku enää niin kiinnosta, elämään on järjestänyt muuta sisältöä ja harrastuksia, joka toinen vkl kuluu myös tyttären seurassa.
Tuntuu että ehkä minulla ei ole aikaa oikeasti seurusteluun?
Monet naiset ovat myös mustasukkaisia miehen lapsista, joka on ymmärrettävää, ja joka voi muodostua esteeksi seurustelulle.
Liittyen tietysti eroon että kuinka pitkä prosessi on toisilla se menee heti ohi ja yleensä kyseessä on tilanne että tämä on ollut lähtijä, mutta valitettavasti tämä ex:n kaipuu voi tulla vuosienki päästä esiin.
Lasten tapaaminen ja elatukset niin se on kyllä totta että se tuo ongelmia jos niistä ei ole kunnolla selvitty, mutta itselläni ei suhteet niihin ole kaatueneet (tietääkseni). Nyt itselläni on se tilanne että lapset asuvat sen verta kaukana että niitä näkee harvoin ja osittain siksi että vanhempi on jo koulussa ja mikä kyllä itseäni harmittaa. Tästä asiasta on myös nykyinen kumppanini kärsinyt eli riitelystä ex:n kanssa tapaamisista ja elatuksista, mutta onneksi on ollut kärsivällinen..
Yksi asia mihin olen törmännyt mikä varmaan kiristää suhdetta eronneeseen mieheen jolla on lapsia varsinkin sellaisella jolla ei itsellä ole lapsia on suhtautuminen näihin lapsiin vaikka kuinka niistä pitäisi niin silti ne monesti koetaan ahdistavina... Ja sen sanon että lapseni ovat mulle ne kaikkein tärkeimmät ja tässä mielessä on pakko olla yhteydessä ex:ään johon en kyllä muuten olisi missään tekemisissä..
Sitten voisi vastailla tuohon mitä kysyt..
Riippuen kuinka nopeasti erosta mies alkaa uuteen suhteeseen eli jos heti tai kesken eroprosessin niin uskon että kyse on enempi siitä että haetaan lohduttajaa ja korviketta, mutta en voi sanoa ettei homma voisi toimia, mutta suuresti epäilen. Pahimmissa tapauksissa voi olla niin että mies hakee naisesta lapselle sijaisäitiä kun lapset ovat isällään..
Siitä ainakin näkee että uusi elämä lähtee toimimaan kun ei ole tappelua ex:n kansa ja kaikki osapuolet uudessa elämässä otetaan huomioon eli uusi kumppani ja lapset ja heidän kanssa käyminen sillä joissain tapauksissa monesti liikaa suojellaan lapsia uudelta kumppanilta ja tätä tapahtuu usein mielestäni lasten äidin puolelta (valitettavasti) Toinen asia on se mikä nyt laitetaan huumorimielellä on että siinä vaiheessa kun ex:ä on löytänyt uuden kumppanin..
Surkean liiton jälkeen suhde huolella valitun naisen kanssa toimii hyvin.
Osittain on tietysti kyse siitä, että olen monessa mukana ollut wanha mestari, ja olen työnikin puolesta treenaantunut ottamaan asiat sellaisena kuin ne tulevat.
Hei Vera,
olit lukenut aiemman tekstini "Risat isät" ja siitä syntyneen keskustelun, niinpä tutustuin sinun kirjoitukseesi: Kirjoitat lähes täsmälleen minun mietteitäni!
Olen sinua 6 vuotta vanhempi, itsenäisyydessäni jo jopa erakoitumisen rajoilla. :) Ja eronneita miehiä minunkin matkalleni on siis osunut, kuten kirjoitinkin, reilusti päälle kolmekymppisillä ihmisillä tuppaa olemaan tuota historiaa takanaan liittojen ja lasten muodossa. Noista mainitsemistasi bilehileistä kun en ole minäkään kiinnostunut..
Olen miettinyt täsmälleen samoja asioita, varsinkin tähän tuoreeseen tuttavuuteeni liittyen. Missä kohtaa ja miten ottaa korrektisti (ja toista säikäyttämättä) puheeksi se, että hakeeko mies Fuck-buddyä, laastarisuhdetta vaiko tunteeko hän jo olevansa valmis panostamaan mahdollisesti muodostuvaan parisuhteeseen?
Edelliseen tielleni osuneeseen eronneeseen tapaukseen olin jo ehtinyt vajaan vuoden aikana rakastua, en halua "väärien käsitysten vuoksi" särkeä itseäni jälleen. Joten ymmärrän täysin myös pyrkimyksesi varovaisuuteeen.
Miten siis arvioida täysin uuden tuttavuuden ajatuskulkuja, haluja, toiveita, jopa kriisistä selviämisen astetta, muuten kuin nostamalla kissa pöydälle? Mutta kuulostaako eronneen miehen korvissa aiheen ottaminen puheeksi jotenkin laskelmoivalta tai epäilevältä? Kuitenkin tuollaisia asioita, kuten "kriisistä ylipääseminen" on miltei mahdotonta mitata ja subjektiiviset arviot voivat mennä täysin yhtä metsään, kuin ulkopuolisten objektiivisemmatkin..
Toinen tärkeä huomioitava asia on mielestäni se, että lasten ajatuksia ei ole missään olosuhteissa hyvä sekoittaa tutustuttamalla heitä esim. joihinkin iskän merkityksettömiin seksipartnereihin. Joten kun ja jos minut esitellään uuden tuttavuuteni lapsille, haluan kyllä siinä vaiheessa jo pelkästään lasten takia jonkinlaisen varmuuden siitä, etten ole "vaan joku hoito". En tiedä, kuinka paljon miehet ajattelevat asiaa tuolta kantilta?
Haluaisin muistuttaa eronneita miehiä siitä, että myös uudelta kumppanilta vaaditaan uskallusta ylittää aika iso kynnys, lähtiessään tosimielellä suhteeseen, kun kyseessä on mies, jolla liitostaan ex-vaimo ja lapsia. Siinä kun on kuitenkin kyseessä ja enemmän tai vähemmän osallisina muitakin ihmisiä kuin kaksi vapaata aikuista..
Vera, toivon sinulle onnea uuden tuttavuutesi kanssa ja kuulisin mielelläni, miten asiat teillä etenevät! Hyvää jatkoa!
Hey … viiden vuoden ikäero ei ole mitään … paitsi teini-ikäsisillä. Minusta seurustelet ihan omassa ”liigassasi”
Mihin muuten jopa nelikymppiset sinkut kykenevät … tiedoksesi vaan….
Missä piilee vaara. biletysvaiheen uudelleen eläminen kolmekymppisenä .. joillain, ei ehkä sinulla…
Ikävää … etenkin lapsille jos tulivat hyvin kanssasi juttuun … uusi ero … alkava herkästi pohtimaan onko heissä jotain vikaa mikä tämän aiheuttaa. Onko tullut ajatelluksi heitä?
Höpsö … ei pidä yleistää… ehkä tapaamasi miehen elämässä näin oli … ei kaikilla. Meillä rutiinit rullasi ja rullaa edelleen.
Hyvä.
no silloin sinun valintasi olla menemättä moiseen soppaan … ota etäisyyttä.
anna aikaa … oppii se….
Ei kuulu sulle, mutta toki saat niistä olla kiinnostunut ja tietty olla infottu
Ei pahemmin kuulu sulle.
Riippuu valavasi tapauksesta ja ihmisestä … ei tää mitään lääkeoppia ole.
No mietipä kuvio ihan omassa päässäsi ensin valmiiksi … koska väärillä valinnoillasi voit satuttaa viatonta lasta.
Sopikaa ja keskustelkaa ensitilassa … ole melko neutraali mutta tue miehesi isyyttä.
no ihan vaan keskustelette … kuten aikuiset. Ellei onnistu, niin molemmat tai toinen väärässä seurassa.
Aiheellinen pelko … voit olla myös ”parantavasuhde” vanhasta … ei välttämättä, mutta ymmärrä riski … älä satuta itseäsi.
Njääh … älä tuosta liika stressaa … juttu in sun ja miehesi välinen – te asiantuntijoita.
Kysymällä … ja elämänkokemuksella tulkittavasta vastauksesta.
>
Ei mistään … mutta sen huomaa kyllä ellei….
Kiitoksia vastauksesta/näkökulmastasi... Joskin nämä asiat olivat minullekin jo selvillä - esitit ne vain eri sanoin, kuin itse aikaisemmissa ketjun viesteissäni. Muutamasta kohdasta rohkenen jopa olla osittain eri mieltä. Tarkoitan lähinnä noita "ei kuulu sulle" -juttuja. Tosin sitä kuulumistakin voi tulkita eri tavoin ja oletan sinun kuitenkin tarkoittaneen sitä, että ne eivät ole asioita, joihin minulla on päätäntävalta. Sitä en minäkään tarkoita, vaan sitä, että mielestäni minulla on oikeus tietää.
>>Hey … viiden vuoden ikäero ei ole mitään … paitsi teini-ikäsisillä. Minusta seurustelet ihan omassa ”liigassasi” >>
Tiedän kyllä tämän :). Pointtini ikäeroa koskien olikin lähinnä siinä, että monilla n. 3-kymppisillä miehillä on jo takana pitkä suhde ja lapsia. Minulla ei näitä vielä ole.
>>Mihin muuten jopa nelikymppiset sinkut kykenevät … tiedoksesi vaan…. >>
Tiedän toki tämänkin. Ero on mielestäni siinä, ettei tuota biletystä enää silloin 4-kymppisenä aseteta suhteen edelle.
>>Missä piilee vaara. biletysvaiheen uudelleen eläminen kolmekymppisenä .. joillain, ei ehkä sinulla… >>
Mistäpä sitä koskaan tietää, mutta en usko sen iskevän useimmille enää ihan samanlaisena, kuin nuorempana.
>>Ikävää … etenkin lapsille jos tulivat hyvin kanssasi juttuun … uusi ero … alkava herkästi pohtimaan onko heissä jotain vikaa mikä tämän aiheuttaa. Onko tullut ajatelluksi heitä? >>
Yksi tyttö. Tulimme hyvin toimeen keskenämme. En kuitenkaan tuon lapsen vuoksi ollut valmis jäämään suhteeseen, josta kumpikin kärsimme (minä ja mies).
>>no silloin sinun valintasi olla menemättä moiseen soppaan … ota etäisyyttä.>>
Täsmälleen! Kyselinkin juuri siksi, että haluan tietää mistä voin päätellä, ettei eroprostessi enää ole kesken, koska en todellakaan tahdo mukaan niihin sotkuihin.
>>anna aikaa … oppii se….>>
Tottakai, mutta mistä voi suhteen alkumetreillä tietää onko jo oppinut, vai ei?
>>Ei kuulu sulle, mutta toki saat niistä olla kiinnostunut ja tietty olla infottu>>
Mielestäni jossain määrin kuuluu minulle. Minun asiani ei ole päättää niistä, mutta kuitenkin olla tietoinen. Jos asiat on sovittu päin ****ua ja siten, että ne vaikuttavat myös ulkopuolisten elämään, niin kyllä niistä pitäisi saada tietää jo sen verran aikaisin, että osaa sitten sopeutua niihinkin/luovuttaa heti alkuun. Kyllä parisuhteessa on aika merkittävää kuinka paljon ja missä kumppani lapsiaan tapaa, sillä vaikuttaahan se monella tapaa myös toisen elämään.
>>Ei pahemmin kuulu sulle. >>
Kyllä mielestäni minulle tulisi kuulua senkin millaiset välit miehellä on exäänsä. Jos ne eivät ole viileän asialliset, en halua suhdetta miehen kanssa. En tahdo sotkeentua sellaiseen, jossa jompi kumpi haikailee menneen perään, enkä sellaiseen, että on jatkuva sotatila ex-puolisoiden välillä.
>>No mietipä kuvio ihan omassa päässäsi ensin valmiiksi … koska väärillä valinnoillasi voit satuttaa viatonta lasta.>>
Sitähän minä olen parhaillani tekemässä! Kuten kirjoitin, voin sopeutua kyllä asiaan mikäli käytännöt ja nuo muut mainitsemani asiat ovat kunnossa. Tahdonkin vain tietää mistä merkit voi huomata, jotta osaisin jättäytyä kuviosta pois heti alkuun, jos niikseen on.
>>Aiheellinen pelko … voit olla myös ”parantavasuhde” vanhasta … ei välttämättä, mutta ymmärrä riski … älä satuta itseäsi.>>
Tämä minun pääpointtini koko asiassa olikin.En tahdo satuttaa itseäni, enkä muita. Tahdon väistyä ajoissa, jos koen, etten kuvioon mukaan sovi. Tahdon siis selvittää mistä voin tietää mahdollisimman aikaisin, että suhdetta ei kannata jatkaa alkua pidemmälle.