Poikaystävä ei ole kouluttautunut, vaan mennyt tehtaaseen töihin heti kun päässyt. Asustelee kirkonkylässä asunnossaan, haaveilee ostavansa lähistöltä omakotitalon joskus kun saa rahaa vielä kerättyä.
Minä opiskelen korkeakoulussa, toiveissa saada hyvä ja haastava työpaikka, varmastikin jostain isosta kaupungista. Poikaystävän kotipaikkakunnalle en voisi kuvitella muuttavani, eikä sieltä töitäkään taatusti löytyisi.
Voiko tällaisesta yhtälöstä tulla mitään? Aiemmin ollaan puheltu että missäköhän kaupungissa sitä olisi mukava asustella jne. mutta nyt tuntuu, ettei hän ehkä koskaan ole valmis kotipaikaltaan muuttamaan. Olisi valmis vaihtamaan työpaikkaakin, mutta sitten vain etsii niitä oman alueensa lähettyviltä. Kun kysyn, että täälläkö tosiaan haluat jatkossakin asustella, niin sanoo että no mikä ettei, olenhan täällä tähänkin asti asunut. Hänen kaikki kaverinsakin ovat tehtailla töissä, suurempaa kunnianhimoa ei taida kellään olla.
Kulutankohan tässä vain aikaani? Tuleekohan muuten helposti ongelmia, kun nainen on korkeasti koulutettu, mies kouluttamaton? Siis, että kestääkö miehen itsetunto tätä pidemmän päälle? Omallani itsetunto ei varmastikaan ole paras mahdollinen, vaikka tähän asti onkin mua opiskeluissa kannustanut.
Minä opiskelen korkeakoulussa, toiveissa saada hyvä ja haastava työpaikka, varmastikin jostain isosta kaupungista. Poikaystävän kotipaikkakunnalle en voisi kuvitella muuttavani, eikä sieltä töitäkään taatusti löytyisi.
Voiko tällaisesta yhtälöstä tulla mitään? Aiemmin ollaan puheltu että missäköhän kaupungissa sitä olisi mukava asustella jne. mutta nyt tuntuu, ettei hän ehkä koskaan ole valmis kotipaikaltaan muuttamaan. Olisi valmis vaihtamaan työpaikkaakin, mutta sitten vain etsii niitä oman alueensa lähettyviltä. Kun kysyn, että täälläkö tosiaan haluat jatkossakin asustella, niin sanoo että no mikä ettei, olenhan täällä tähänkin asti asunut. Hänen kaikki kaverinsakin ovat tehtailla töissä, suurempaa kunnianhimoa ei taida kellään olla.
Kulutankohan tässä vain aikaani? Tuleekohan muuten helposti ongelmia, kun nainen on korkeasti koulutettu, mies kouluttamaton? Siis, että kestääkö miehen itsetunto tätä pidemmän päälle? Omallani itsetunto ei varmastikaan ole paras mahdollinen, vaikka tähän asti onkin mua opiskeluissa kannustanut.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Faktahan on, että nykyään duunari saa lähes takuuvarmasti duunia, korkeastikoulutettu ei.
Ja paremmin duunarille maksetaankin.
Voi olla että sinä joudut palaamaan työttömänä kotimaisemiin äidin ja isän luo, mutta duunaripoikaystävääsi revitään kasvukeskuksiin töihin. Ikävää mutta todennäköistä.
Suurin ongelma ei ole duunari/korkeakoulu vaan asenne elämään.
Poikaystävä on varmaan jo aika juuttunut omiin ympyröihinsä ja toiveisiinsa. Jos hän niistä joutuisi vastahakoisesti luopumaan, saattaisi hän syyllistää sinut tulevaisuudessa, jos toiselta paikkakunnalta ei töitä löytyisi. Noin jämähtäneen kaverin olisi ehkä vaikea löytää myös uusi "sosiaalinen verkosto"
Työ ja ura ovat yksi tärkein pointti elämän onnistumisessa. Jos jäisit poikaystävän kotipaikalle, se toisi paineet suhteeseen, kun suhteen olisi korvattava menetetyt uraunelmat.
Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa. Tuossa tilanteessa pistäisin suhteen koetukselle. Jos se kestää eri paikkakunnilla asumisen, se kestää. Jos poikaystävä kypsyy siinä ajan kanssa muuttamaan luoksesi, niin voihan sanoa, että rakkaus voitti. Harkitse, kannattaako luopua omista tavoitteistaan! Itse en luopuisi.
Uskon, et siinä vaiheessa, kun alat kyseenalaistamaan seurusteluanne, jotain on jo pilalla. Et sinä muuten asiaa vatvoisi!!!
kysymällä eli vaistosi osui naulankantaan. Sinä haluat enemmän, hänelle riittää vähempi. Hän ei tule riittämään sinulle jatkossa, vaikka olisi kuinka mukava ja ihana duunari ja duunareita minulla ei ole mitään vastaan!. Mutta eiköhän luonto hoitele ton puolen, kun muutat sinne kaupunkiin..
Tuo teksti oli kuin suoraan minun ajatuksistani...
Pähkäilen täällä ihan samassa tilanteessa, sillä erotuksella että asumme vielä toistaiseksi tämän minun "duunaripoikakaverini" kanssa samalla paikkakunnalla, mutta kun mun opiskelut loppuu kesällä, aion melko varmaankin vaihtaa maisemaa ja etsiä töitä jostain muualta kuin täältä pikkukaupungista.
Kaveri ei tästä ole järin innoissaan, ei halua muuttaa yhtään minnekään täältä mun mukana, eikä sitäkään hyväksy että muuttaisin yksin. Haluiaisi että jään tänne rakentamaan yhteistä omakotitaloa. Kiristää jopa erolla jos täältä meinaan häipyä. :(
Eli melko ruusuinen tulevaisuus on edessä meilläkin. Muuten kerrassaan fiksu ja mukava mies...
Minäkin ole sitä mieltä ettei se niinkään koulutuksesta ole kiinni, vaan ihmisten luonteesta, toiveista ja arvoista enemmänkin. Jos ne ovat täysin erilaiset, on hyvin vaikea luoda hyvää suhdetta. Todella harmillista, mutta varmaan totta.
Voi kun joku kertoisi mitä tehdä...
Tsemppiä sullekin, joka olet samassa veneessä!
Jos toiveenne tulevaisuuden suhteen ovat noin erilaiset, ei tunnu kovin todennäköiseltä, että kumpikaan teistä olisi tyytyväinen, jos suostuu luopumaan omista toiveistaan.
Tilanne on ollut juuri itsellenikin ajankohtainen. Seurustelin loppuvuodesta duunarimiehen kanssa (myös hän on ollut samassa tehtaassa töissä vuosia ja on aina asunut samalla paikkakunnalla). Olen itsekin samalta paikkakunnalta kotoisin ja palannut sinne korkeakouluopintojen jälkeen takaisin. Meillä ei ehkä niinkään ollut ongelmana tuo paikkakunta (vaikka en vielä olekaan täysin varma tulenko siellä aina asumaan), sillä työmatkani toiselle paikkakunnalle on kohtuullinen vaan miehen pinttynyt ajatusmalli, että ruvetaanpa nyt sitten heti omakotitalon rakennukseen ja lasten hankintaan.
Ei näissä haaveissa pidemmän päälle mitään olekaan mutta en kuitenkaan katsonut olevani n.4kk seurustelun päätteeksi valmis rakennusprojektiin ja raskauteen. Rakastin/rakastan tätä miestä edelleen ja muuten suhde toimi hyvin. Nämä talo ym. asiat tulivat aina rivien välistä esille ja ajattelin hänen tässä vaiheessa heittävän näitä lausahduksia vähän puolihuolimattomasti. Kunnes hän sitten yht'äkkiä ilmoitti jutun olevan loppu ja myöhemmin selvisi, ettei hän enää halua vaan seurustella vaan haluaa selkeämpää sitoutumista.
Mietin myös suhteen aikana voiko yhdistelmä duunari/koulutettu toimia ja totesin, ettei se koulutus ole niin ratkaiseva asia vaan ne yhteiset toiveet, arvot, luonteiden yhteensopivuus ym.
En vieläkään täysin ymmärrä miksi hän halusi lopettaa jutun. Toisaalta siltä osin ymmärrän, että tällä hetkellä meidän toiveet menevät kyllä ristiin. Itse haluan vielä "luoda uraa" ja olisin halunut seurustella ja katsoa jutun kehittymistä. Näitä hänen haluamiaan asioita voisin ajatella aikaisintaan parin vuoden päästä.
... mikäs siinä niin epäselvää? Kaveri teki viisaasti, halusi vakiintua eikä jäädä katsastelemaan suhdetta, jonka HÄN tunsi olevan epävarmalla pohjalla.
Aika kuluu ja vuodet vierii, joten hän halusi perustaa perheen nyt eikä viiden vuoden päästä. That´s it!
mutta aika vaikea sitä perhettä on yksinään perustaa..ja hänen vaativuutensa tietäen ei tule kyllä kovin helpolla uutta naista löytämään. Siis sellaista, joka ensinnäkin täyttää hänen kriteerinsä ja toiseksi suostuu tollasella aikataululla lasten hankintaan ym. Myöntänyt itsekin tämän korkean riman ja vaativuutensa.
Mies halusi panna sinut liekaan eli sitoa tiukasti. Todellisuudessahan tänä päivänä ei ketään naista pysty tuollaisella edes sitomaan mutta saahan sitä kuvitella...
Hyvä, että olit järkevä, etkä alkanut noin lyhyen tuttavuuden jälkeen tuollaisiin juttuihin. Minua ainakin suorastaan epäilyttäisi tuollainen "fanaattisuus" perheenperustamisen suhteen. Kuulostaa, että perheen perustaminen on se tärkein juttu eikä se, kuka sitä on kumppanina perustamassa.