Ensirakkautta ikävä?

Djdbdbdj

Onko muilla ekaa rakkautta ikävä? Itse aloin seurustelemaan ekan kerran 21-vuotiaana. (2v sitten)Tavattiin tinderin kautta. Pian kk jälkeen aloimme seurustelemaan. Hän oli mitä parhain ja huomioon ottava ihminen. Mutta aloin ihmettelemään että miksi hän ei poista tinderä ja syy oli "kavereita sielä"... no seurusteltiin noin 2kk kun sain selville että on etsii seuraa.

Erosimme mutta olemme olleet viestitelleet silloin tällöin. Nyt 3 viikkoa sit hän tuli käymään kahvilla ja olemme olleet enemmän yhteyksissä. Hän kertoi että hänellä on lapsi ja lähetti hänen kuvansa. Lapsella oli aivan samat silmät kuin hänellä ja kasvonpiirteet. Itse en ole mitenkään tunteellinen, mutta silloin silmissä alko vuotaa ja tuli ikävä.

Hän on sinkku ja ei tulisi mieleenkään enään palata hänen kanssaan yhteen kun en kelvannut hänelle ainoastaan silloin. Mutta ikävä on sitä ihmistä nyt ja kun näin vauva kuvankin..

En ole seurustellut toista kertaa. Jotenkin odotan sitä oikeeta joka sas multa jalat alta ja minä häneltä. Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? En ole siis ikävöinyt häntä paljoa, mutta se vauva kuva sai minut jotenkin ikävöimään häntä.

3

520

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaipaanhäntä

      Erosin ensirakkauteni kanssa 6kk sitten ja aivan järjetön ikävä. Olemme nyt nähneet sattuneista syistä joka ilta melkein viikon ajan. Hänellä kylläkin uusi nainen, mutta miettoi vakavissaan olisiko hänen parempi edelleen kanssani.

    • joutsentenlailla

      Ei sikäli, koska olen ensirakkauteni kanssa yhä yhdessä tai jos olemme erillään jostakin syystä, niin kaipaus hengenheimolaisen viereen tietysti tulee. Yhteistä taivalta jo 27 vuotta, jossa tietenkin myös ikäviä aikoja, onneksi uskottiin yhteiseen kemiaan. Niin nautittava tilanne, että hänen jälkeensä ei tule koskaan toista, jonka yhtä lähelle itseäni päästäisin, jos jotakin odottamatonta tapahtuisi. Olen kiitollinen elämälle valinnoista, jotka tähän ovat johtaneet, sillä lopulta se on itsestä kiinni nämäkin asiat.

      • eräskinmies

        Hyvä kun olet ymmärtänyt ensirakkautesi arvon - osoita se joka päivä hänelle. Vilpittömät onnittelut!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 127
      1615
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1026
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      697
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      234
      557
    5. 31
      510
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      464
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      462
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      413
    Aihe