Olen tässä tuuminut, että jos kuolisin, niin lapsilleni ja miehelleni maksettaisiin suurin piirtein saman verran kuukaudessa kuin mitä saan nykyään työmarkkinatukea. Lapset alkavat olla jo isoja, toinen on lähes aikuinen.
Pitkittynyt työttömyyteni vie minut kuolemaan, tuhoon, kaiken loppumiseen.
Pitkittynyt työttömyyteni vie minut kuolemaan, tuhoon, kaiken loppumiseen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ymmärrän tuntemuksesi. Työttömyys tuo mukanaan arvottomuuden tunteen. Työelämässä olevat eivät aina ymmärrä kuinka vaikeaa työllistyminen on, työpaikkoja ei vain ole. Kaikessa kurjuudessakin täytyy yrittää kuitenkin muistaa, että paljon on kiinni sattumasta. Työttömäksi voi joutua kuka tahansa, myös Annika Metsäketo. Ikä ei myöskään auta työllistymistä. Asiat joihin et itse voi vaikuttaa, ei ole sinun vikasi! Meille työttömille tulisikin kepin ja TYP:n mukanaan tuoman pakollisen mielenterveys kuntoutujaa leiman siasta tarjota oikeaa tukea ja kannustavaa ilmapiiriä.
Itse katselen avoimia paikkoja vain joka toinen tai kolmas päivä säilyttääkseni mielenterveyteni. Yhteenkään haastatteluun en ole kahteen vuoteen päässyt. Koulutusta, kielitaitoa, tietoteknistä osaamista on ja CV ajantasalla. Täytyy siis yrittää nauttia vain siitä mitä on, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Meillä molemmillla on lapsia, isoja tai pieniä niin lapsia kumminkin.Omilla teoilla saattaa olla aikuistenkin lasten elämään suuri. vaikutus. Se on enemmän kuin hyvä syy yrittää parantaa omaa pahaa oloaan kävelemällä luonnossa, urheilemalla, kirjoittamalla, pitämällä blogia jne. Itse olen huomannut erityisesti luonnossa liikkumisen rauhoittavan mieltä.
Tsemppiä sinulle ja muista ettet todellakaan ole yksin tämän rasitteen kanssa. Jos lasketaan mukaan kaikki TYP toiminnassa ja koulutuksessa olevat, niin meitä on noin 600 000!! Enemmän kuin suuri määrä työikäisestä väestöstämme.
Täälläkin yksi pitkäaikaistyötön. Omakin kokemukseni rupeaa olemaan on jo että enkö nyt hemmetti vieköön keksi mitään millä työllistyisin ja edes mitään yrityksen tapaista. En ole vain keksinyt. Ei tämä kuitenkaan elämän loppu ole, älä masennut. Vika ei ole sinussa.
Itse kaipaisin eniten (työpaikan lisäksi) sitä että tapaisi jossain, tässä samassa tilanteessa olevia ihmisiä, että voisi sitten jutella ja ehkä ideoida jotain tekemistä. Tämä passiivinen tilanne tuntuu aika toistaitoiselta. Eikö nyt tosiaan pystytä parempaan.
Ja toisaalta jos yrittäisi itse järjestää jotain niin tulisiko työttömiä paikalle oikeasti. Lähtisittekö itse liikkeelle jonkinlaiseen tapaamiseen? Pohtimaan sitä mitä voisi tehdä? Ja ehkä saamaan uusia tuttavuuksia jotka ovat vapaalla päivisin.
Johtopäätös on yksinkertainen: Koska työpaikkoja ei ole olemassa, ei TE-toimisto voi niitä minulle välittää. Joten olen tehnyt sopimuksen TE-toimiston kanssa että tarjoavat vain oikeita työpaikkoja ja jättävät muun tuputtamisen väliin. Tämän jälkeen ei ole tullut kahteen vuoteen mitään yhteydenottoja em. laitoksesta. Eli teoriani on osunut oikeaan: Ei riitä töitä jaettavaksi! Olenkin jo ehtinys asennoitua elämään toisella tavalla ja nykyään en murehdi työllistymisestä enää lainkaan. Kyllä ne sitten ilmoittavat, jos tarvitsevat! Tätä sopimusta on tietysti valvomassa liitto: Se pitää huolen siitä, että työ jakaantuu oikeudenmukaisesti ja itse asiassa luotan nykyään järjestelmään kuin kiveen - koska sehän on toiminut! Työnantajat eivät ole kärsineet työvoimapulasta alalla ja toisaalta itselle jäänyt myös työn teon jälkeen omaa aikaa. Sillä arvelen, että jos kutsu takaisin olisi tullut - se olisi tullut aika pian työsuhteen katkeamisen jälkeen ja nykyään varmaankin hämmästyisin, jos töitä saisin. Myönnettävä se on, että liiton järjestelmä tuntuu toimivan.
Mietin, että olisinko näin masentunut, jos olisin ollut työssä. Valmistuttuani sain heti oman alani paikan. Sitten tuli lapset. Jäin pätkätöiden, pätkätyömarkkinoiden armoille. Voisi oikeastaan sanoa, että lapset pilasivat työurani. Mutta laitoin aina lapset edelle.
Olen ollut vailla pidempiaikaisia työsuhteita viimeiset 15 vuotta. Minulla on hyvä koulutus. Mutta ei tällä paikkakunnalla alan työpaikkoja.
Nyt olen kuin lapsi, ja suren, itken, valitan että "mullaaa ei oooo työtääää". Tunnen itseni pettyneeksi, keskenkasvuiseksi ihmiseksi. Nyt minun on kestettävä tekojeni seuraukset - enkä silti kestä. Olen itse aiheuttanut ongelmani, suruni. Näin ollen loogista olisi myös itse ratkaista ongelma: poistua tästä maailmasta.
Kerran puhuin ammattilaiselle työttömyydestäni. Sain kuulla, että "niin makaa kuin petaa". Kylmä totuus, ei apua sieltä, eikä mistään. Elämänhalu on mennyt. Lasten vuoksi on teeskenneltävä suurin piirtein tasapainoista - samaan aikaan laskien, paljonko he puoliorpoina saisivat elatusta, tms.
Älä nyt ole hölmö. Vika ei ole sinun, älä suuntaa vihaa itseesi vaan tähän järjestelmään joka toimii niin huonosti että kaikilla ei ole töitä tai muutoin taloudellisia edellytyksiä elää hyvää elämää.
Sinun logiikkasi on kovaa oikeistolaista linjaa. Mitä jos armahtaisit itsesi ja rupeaisit vaatimaan jotain ihan muuta. Talous ja raha on ihmisen luomaa ja se pitää muuttaa toimimaan niin että ihmisillä on hyvä olla. Nyt olet työtön, mutta mitä jos rupeaisit toimimaan paremman maailman puolesta:)mikä se parempi maailma sinun tapauksessasi onkaan, vaikka jossain järjestössä tms. ihan vaan ajankuluksesi.
No helevetti. Hommat alakaa ratketa omia aikojaan. Saikut peruutettu kaikilta ministereiltä.
Ymmärsinkö siis oikein, että meidän ei kannata odottaa, että jatkaisit työuraasi 68 ikävuoteen saakka, vaan sinut voitaisiin ikäänkuin poistaa muonavahvuudesta lähiaikoina?
t. tupla J ja Orpo
(tupla J = Sipilän J & Lindströmmin J.)
Valitan, en poistu muonavahvuudesta ihan lähiaikoina: Suvussa on ollut tapana elää n. 100-vuotiaaksi asti. Eli jos nyt jään työttömäksi ehdin olla vielä 65 vuotta eläkkeellä! Toisaalta olen jo suunnitellut, kuinka kostaa yhteiskunnalle vääryys epätasa-arvoisesta tulonjaosta: Ne jotka ovat töissä maksavat ihan kaiken! ;) Tuetkin kun tulevat ihmisten palkoista. Eikä siinä vaiheessa auta enää itku: Se on sitten menetetty työntekijä loppuelämäksi, jos minä päädyn työttömäksi! Ja osaan kyllä ottaa oman osani ilman että minua siinä mitenkään tarvitsisi auttaa.
Itse luovutin viime vuonna. Ei näy olevan palkallista työtä, kaikkea muuta vaan tarjotaan ja toimeentuloa kiristetään. Nyt pyrin siihen etten uhraa ajatustakaan työkkärille enkä töille. Jos suhteilla vielä joskus saan töitä niin hyvä, niitä suhteita ei vaan pääse syntymään kotona istuessa kun mihinkään ei ole rahaa. Yritän keskittyä kaikkeen muuhun, on jo kevät ja kohta kesä niin pääsee liikkumaankin paremmin. Vielä en ole päässyt työkkärin aiheuttamasta masennuksesta ja ahdistuksesta eroon mutta aion jatkaa yrittämistä. Tsemppiä sinullekin!
Joo ei kannata edes haaveilla normi töistä ne on Suomessa lakkautettu ja tilalle on tullut palkattomia ja muuta sontaa millä ei ole mitään arvoa duunarille.
Hanki vaikka koira tai harrastuksia niin ei tarvitse uhrata aikaansa turhaan murehtimiseen.
niitä 7.....8 euroa tunnissa töitä kyllä on...matkakulujen jälkeen käteen jaa paljon vähemmän mitä ansiosidonnaisella.
Valitettavasti totta,
kun ansiosidonnainen päiväraha (500pv) loppui, hain ja sain kelan työttömyysturvaa, vuokratukea ja toimeentulotukea tarpeen mukaan.
Ei tässä juhlita, mutta asumiskulujen jälkeen minulle jää yli 300e/kk käyttörahaa elämiseen (=ruokaan, hygieniaan, harrastuksiin jne.) Lainan lyhennyksiä ja liian kallista vuokraa ei huomioida.
Jos olisin töissä, saisin ehkä muutaman satasen/kk enemmän, mutta sitten pitäisi ostaa vähän siistimpiä vaatteita, matkakortti, eväitä töihin.
Mikäli joku on kateellinen "ilmaisesta rahasta" , tervetuloa luokseni asumaan täysihoitoon puuro-kaali-peruna-vesi dieetille!
Ja+ottaen+huomioon,,myöskin++työttömät+maksavat+veroa..+,,omastakin+tuesta+lähtee+24%+valtiolle..
Hmm.. opiskelin kymmenen vuotta 200e/kk. En nyt ala tekemään mitään 8e/tunti. Kyllä se palkka saa olla lähempänä 300e/tunti jos minut halutaan työllistää em. kituuttamisjakson jälkeen.
Ei työttömyys ole elämän loppu. Se voi olla hyvää aikaa miettiä sitä mitä oikeasti haluaa. Voi suunnitella tulevaisuutta toisin kuin oravanpyörässä juostessa. Täytyy löytää oma arvo työroolin ulkopuolelta. Oikeat todelliset ystävät ja läheiset seuloutuu kun on työtön. Minusta työttömyys on ollut välillä masentavaa, mutta uskon silti että tästä on jotain hyötyä. Olen voinut pysähtyä ja nähdä oikeasti tärkeät asia elämässäni. Työpaikan voi korvata, mutta ei omaa perhettä. Kaikkea ei voi mitata rahassa.
Hyvin kirjoitit, AmazingLife71. Yritän muistaa, että perusasiat ovat kunnossa elämässäni. Mutta tämä turhan, tarpeettoman ihmisen tunne - olen kuin ylimääräinen tyyppi, jota kukaan ei halua. Toivon, että olisin niin toisenlainen ihminen; energinen, positiivinen, aikaansaapa.
Minussa on jotain vikaa. Epätoivo ja masennus näkyy ihmisestä. Olen jotenkin epäkelpo ja rikki. Hyvinä hetkinä ajattelen, että tämä pitkittynyt työttömyys, pätkätyöt, on tarkoitettu minulle. Että tämä on elämäni osa minulle jostain syystä. Rangaistus laiskuudesta ja pahoista ajatuksistani sekä teoistani.
Että asiat eivät menneetkään niin kuin halusin. Jos jaksaisin, niin voisin ajatella, että universumi tai Jumala haluaa sanoa minulle jotain tällä kärsimyksellä. Mutta ajatusenergiani ei riitä syvälliseen ajatteluun. Kun minulla on niin yksinkertaiset toiveet: halu tehdä työtä, johon kouluttauduin, maksaa veroja, kasvattaa lapset.
Sori tämä avautuminen. Valitus. Tiedän, että moni sisukkaampi kiehahtaa tälläisen valituksen edessä ja sanoo "tee jotain", "ryhdistäydy". Masentunutta se ei auta. Näkemiin.
Hei sinussa ei ole vikaa, työelämässä on vikaa! Tämän hetken työelämä on vääristynyt. Osa töistä teetetään työttömillä harjoittelijapalkalla ja tuella. Vaikka samaan aikaa samassa työssä on ihmisiä, joiden palkka on normaali TES. Tämä vääristää kilpailua ja työmarkkinoita. Sinulla ei tosiaankaan ole aihetta syyttää tästä itseäsi. Sinussa ei ole mitään vikaa. Yhteiskunta on jakautumassa ja jo jakautunut. Hallitus sanoo että auttaa työttömiä. Miten? Irtisanomalla ihmisiä valtion työpaikoista, vähentämällä tuntuvasti palkkatukea ja sanomalla sitten että työttömiä pitää "aktivoida". Kun työpaikkoja ei kertakaikkiaan ole. Työttömyys ei ole työttömän vika, vaan vääristyneen yhteiskunnan ja politiikan tulosta!