ensi kesänä on rauhallista väylällä. kiitos kepulihallituksen päätöksen. eikö todellakaan ole mitään tehtävissä, eikö kukaan tunne ketään päättäjää. koko jokivarsi äänestää kepua ja tässä on tulos.
vaikuttaa minun äänetykseeni jo kunnallisvaalissakin.
vaikuttaa minun äänetykseeni jo kunnallisvaalissakin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nykyisin kepu ajaa etelän väen asioita, koska siellä on miljoonia äänestäjiä. Mahdotonta täältä on edes keskustalaisten vaikuttaa jo pelkän uskollisuus ja tottelevaisuusvalan velvottamana. Sama keskittäminen on lapin kunnissakin meneillään ja saman puolueen joomiehet eivät uskalla ajatella omilla aivoillaan. Liian vanhanaikaista ajattelua.
miten immeiset voivat olla näin tyhmiä. vai onko se synti jos äänestää muuta kuin kepulia.
Hyä homma,ei tautisia kaloja pääse nouseen jokeen kun muutaman alkukesän pyydetään pois merellä.Mikä tauti niissä oli,kun ei tuloksista ole kirjoitettu mitään
On jo asialle ministeri mattilalle puhuttu kuinka tärkeä asia on jokivarressa
Eikhään sollu Muukkosen Erkki, joka otti asian esille
Eipä sitä 2kk tai 1,5 kuukauden tuloilla kovin moni rikastu tässä meänkään kunnassa,poistoja saattaa olla enempi tuloissa.
JOO tämä on hyä homma puhistuu väylki ja rannat nuista haisevista lohen raavoista,,hyi olkhoon!
Tosi on voi mökilläkin rauhassa olla ei kuulu moottorien ääniä yöllä ja saa rannalla olla vapaasti kun soutajat häiritse loman viettoa ja lohen raadot haise rannalla.Jos etelässä olis niin varmaan soutu hommat olis vain päivällä ettei muita häirittäisi ja varmaan saisit korvauksia rauhan rikkoitumisesta
Kaunaherraki oli löytänyt jonkun raivopään tämän asian vuoksi. Ottaa kyllä enempi asiana ilman puolueita.
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233521-vaylanvarsi-raivoaa-hallitukselle
Taitaa olla niitä Pellon viimisiä Herroja ,mistä lie siunaantunnu näkkyy freistaavan politiikhaan kuntavaalissa,ihmekyllä kommaripuolele(vaikka on herra) onhan Pellossa ennenvanhasta ollu suoraselkäsiä kommareita mutta nei ole olhee herroja Tämän herran poliittinen sanoma näkkyy olevan luettelo muitten tekemistä päätöksistä jokka on kaikki vääriä.
Tämä nykyään Kaunaherrana tunnettu oli jo 70-luvulla jonkunlainen runoilija ja humoristinen pakinoija ja mitä kaikkea lie eri nimillä vuosien mittaan julkaissut. Hiljainen ja syrjäänvetäytyvä siihen aikaan ainakin oli ja siksi kai kirjoittikin salanimellä.
http://kaunaherra.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/221686-elamanusko-ja-vessapaperi
Missähän melkein kaikkeen lapinanasiohin kantaaottava kansanedustaja Mikko Kärnä "lyyryää". Sanohan nyt jotain Tornionjoen lohiasiaan, mieluummin suoraan .
Pahhaan aikhan vaalien alle hallitus tuommosen päätöksen värkkäsi. Hilientyy siinä vilikkaampiki väylänvarren kepulainen.
Minkählainen se on se päätös,,vai onko se niin salhainen ettei sitä kestä näyttää,,,äskön kyllä luin jostaki että ministeriössä on valmisteilla asetus tuohon lohilakhiin,,,,mutta että teilä on jo päätös!
Miltäs lohi kesä näyttää, kannanko tulla lohestamaan?
Kyllä kannattee tulla lohestaan,lohta tulee jo nyt,kaveri sai pilkillä talvikkoja kun kävi pilkillä,sellaisia metrin mittaisia laihoja lohia kolmen kilon painoisia kesällä varmaan yli kymppikiloisia olisi ollu.Päästi takakaisin pilkkireijästä,kuvia voi tulla katsomaan avattavaan asuntovaunu alueelle jokivarteen ensikuussa.
no v...uako äänestättä kepua tyhymät pelholaiset
Ei Tioksiniilohia kannate syöhmään ruveta. Niihinei auta ees käsitesi.