Yhdessä 4,5v. erosta 3kk...
Miten voin unohtaa Hänet, ensirakkauteni?
Vaikka oli meilläkin puutteemme, en osaa ajatella mitään ihanampaa kuin Hän. Ihanampaa kuin me.
Tietoisesti olen hakemalla hakenut vikoja ja eroavaisuuksia, selitystä erolle. Miksi? Miksi?
Erolle, josta yhtenä iltana ilmoitettiin, kylmästi jätettiin. Ei keskustelua.
Vielä viimeisen kerran vierekkäin, toinen unessa toinen shokissa. Aamu... se ei enää tullut meille.
Niin tuli puun takaa. Vai olinko vaan niin tyhmä, etten osannut aavistaa..
Turhaanko selitystä etsin, rauhaa sydämelle? Miksi, Miksi? Sitä en voi käsittää, vaikka syitä olen jo kuullutkin. Nekin vaivalla saatu.
Joskus onnistun hymyilemään, hetken kevyesti hengittämään. "Ei hän ollut minulle se oikea. Olimme erilaisia. Löydän vielä sopivamman." Paskaa..
Hän on ihanin kaikista.
Miksi menneitä ilkkuisin, niitä kauniita muistoja tuomitsisin. Hän oli minulle se oikea, niin kauan kuin rakasti. Enkä haluaisi kaikkea ajatella vain turhuutena, ensirakkauden kokeiluna. Sillä me rakastimme. Ja rakastan kai vieläkin.
Ja siksi ikävä ja suru asuvat rinnassani. Suurempana, pelottavampana kuin koskaan ne valuvat päälleni ja peittävät minut. Lamaannuttavat ja musertavat. Mitään ei tapahdu.
On vaan niin suurta ikävää. Ei yhteyttä: ei halua, ei saa.
Onko siis turhaa selitystä keksiä. " Mitä enemän muistelee, sitä enemmän muistaa, eikä koskaan osaa unohtaa.."
Hyväksyä kohtalo ja antaa "ajan parantaa.." Voi kuika helpolta se kuulostaakaan. Olisipa aikakone, niin matkustaisin vuoden ETEENPÄIN. Riittääkö? No kaksi..
Miten voin unohtaa Hänet, ensirakkauteni?
Vaikka oli meilläkin puutteemme, en osaa ajatella mitään ihanampaa kuin Hän. Ihanampaa kuin me.
Tietoisesti olen hakemalla hakenut vikoja ja eroavaisuuksia, selitystä erolle. Miksi? Miksi?
Erolle, josta yhtenä iltana ilmoitettiin, kylmästi jätettiin. Ei keskustelua.
Vielä viimeisen kerran vierekkäin, toinen unessa toinen shokissa. Aamu... se ei enää tullut meille.
Niin tuli puun takaa. Vai olinko vaan niin tyhmä, etten osannut aavistaa..
Turhaanko selitystä etsin, rauhaa sydämelle? Miksi, Miksi? Sitä en voi käsittää, vaikka syitä olen jo kuullutkin. Nekin vaivalla saatu.
Joskus onnistun hymyilemään, hetken kevyesti hengittämään. "Ei hän ollut minulle se oikea. Olimme erilaisia. Löydän vielä sopivamman." Paskaa..
Hän on ihanin kaikista.
Miksi menneitä ilkkuisin, niitä kauniita muistoja tuomitsisin. Hän oli minulle se oikea, niin kauan kuin rakasti. Enkä haluaisi kaikkea ajatella vain turhuutena, ensirakkauden kokeiluna. Sillä me rakastimme. Ja rakastan kai vieläkin.
Ja siksi ikävä ja suru asuvat rinnassani. Suurempana, pelottavampana kuin koskaan ne valuvat päälleni ja peittävät minut. Lamaannuttavat ja musertavat. Mitään ei tapahdu.
On vaan niin suurta ikävää. Ei yhteyttä: ei halua, ei saa.
Onko siis turhaa selitystä keksiä. " Mitä enemän muistelee, sitä enemmän muistaa, eikä koskaan osaa unohtaa.."
Hyväksyä kohtalo ja antaa "ajan parantaa.." Voi kuika helpolta se kuulostaakaan. Olisipa aikakone, niin matkustaisin vuoden ETEENPÄIN. Riittääkö? No kaksi..
Vastaukset 8
Vanhimmat
yhdessä oltiin 4v,erosta nyt 1,5v. ja yhtään ei helpota! Kunpa helpottaisikin jotta voisi aloittaa oman elämän,hän aloittanut omansa uuden kumppanin kanssa mutta minä vain kärsin yksin, hiljaa itken..milloin tuska helpottaa?
Yhdessä 4 vuotta, erossa 2 kuukautta. Kihloissa ja yhteistä, omaa kotia etsimässä. Aivan yllättäen ilmoitti että tämä oli nyt tässä. Syyt epäselvät ja varsinkin kaikki minun vikaa... Muuta en osaa tehdä kuin miettiä, että mikä meni vikaan.. Nyt pitäisi muka osata mennä eteenpäin, petettynä ja jätettynä. Nakattu roskiin kuin käytetty sukka. Kuinka jaksaisi uskoa, että aika parantaa haavat... Kuka osaisi korjata särkyneen sydämen? Koitan etsiä syitä miksi tämä olisi minulle hyvästä, mutta kaipaus toisen luo vie voiton.
Miten jatkaa eteenpäin....
Niinpä, sama tarina meillä kaikilla...
surkeilla sukilla.
Aina olen se jätetty, hylätty.
Eikä se osa ole helppo, eikä se koskaan haalistu.
Yhteen mekin juuri muutettiin ja kihloilla kiusoiteltiin..
HÄN!!!! Hän ehdotteli kihloja 5 päivää ennen eroa ja 3 päivää ennen ostettiin kunnon tuplapatja...
Voi kuinka kohtalo voi olla julma. Meille ja meidän unelmille. Minulle, joka vielä menneisyydessä elän.
Luuserille.. joka ikkunasta näki toisen miehen kotonani. 2 viikkoa... ja jo lämmittää ruokaa mikrollani, istuu sohvallani ja ......
Ja niin kuoli maailmani, iloni ja sydämmeni. Sillä kaiken olin meille ajatellut, koko elämäni niin kirkkaana nähnyt.
Ja nyt...............ei mitään.
"Nyt pitäisi muka osata mennä eteenpäin, petettynä ja jätettynä" -broken angel.
Niinpä. Sanopa se.. Ja aika parantaa. Vittu kun en mä jaksa enää odottaa. En kestä enää tätä.. tätä tilaa.
Ajatuksia, ajatuksia, jossittelua ja itsesyytöstä. Unettomia öitä ja kyyneleitä.. Öisiä kävelyitä ja tätä ikävää.
Ja kun välillä, pikkuisen edes helpottaa, niin heti tulee surku, omatunto. Että näinkö mäkin nyt rakkauden unohdan. Näinkö helposti se voi käydä? Minä, joka rakasti aina ja ikuisesti..
Ja jos minä, niin kuinka helppoa se on Hänelle! Ei ihme ettei välitä, soita.
Sillä meidän rakkautemme roihu on enää pienenä hiilloksena sydämmessäni. Ja jos sen sammutan...
Silloin ei ole enää meitä.
Meitä, joiden piti ikuisesti taivaalla tuikkia, rakastaa ja yhdessä olla.
Vielä kannan rakkautta. Raskasta ja turhaa, mutta muutakaan en osaa.
mutta eipä siltä tunnu. Yhdessä yli seitsemän vuotta ja erossa muutama kuukausi. Toinen kadonnut totaalisesti elämästä, mutta itse tyhmänä roikun vielä...Ihania asioita ympärillä, mutta mikään ei tunnu miltään. Niin paljon suuria unelmia särkyi....
Tätä lukiessa tuli itku pakosta silmään. Voisin kuvitella että olisin itse kirjoittanut tuon, niin samanlaiset tunteet minulla..
Kuinka kliseiseltä se kuulostaakaan,mutta AIKA PARANTAA todellakin haavat,kun olet menettänyt rakkaimpasi,niin kaikki muu tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä,mutta MUISTA TÄMÄ,aika näyttää sulle sen ettei entistä kannata edes muistella sen jälkeen kun olet saanut kohdata sen TODELLISEN RAKKAUDEN,se vaan odottaa tiettyä hetkeä,odota sitä ja luota lujasti RAKKAUTEEN,se kyllä saapuu jälleen myös sinun elämääsi aikanaan ja varmasti! :) VOIMIA! (itsekin kaiken kokenut)
Niin monet sanovat, että aika parantaa. Kyllä siihen uskonkin, mutta minä en tällä hetkellä näe kuinka pääsen eteenpäin sinne jolloin aika pystyisi haavani sulkemaan.. Jokainen päivä tuntuu pahalta ja tulevaisuus ei tuo lohtua, koska en näe siellä mitään.. En osaa kuin ihmetellä, miten toinen voi loukata näin pahasti ettei mikään enää tunnu miltään ja olisi vain valmis luovuttamaan. Jos vain osaat antaa neuvon siihen, että jaksan odottaa tuota aikaa niin olisin hyvin kiitollinen! En jaksa enää....
Joka aamu mäkin joudun miettimään, että miksi nousta. Mietin, että mitä mä tänään teen?.. ja en mä oikein mitään keksi..
Ei ole mitään syytä, innostusta tehdä mitään, nousta.
Kouluun ei ole ollu mitään motivaatiota ja nyt olen aika pulassa opintoviikojen kanssa. 4.kuukausi ja ei mitään.. KELA tulee.
Mutta viimeaikoina olen alkanut urheilla, uimaan ja jne.. Ihan vaan että on jokin tekeminen joka vaatii nousemaan, syömään ja soittamaan kavereita seuraksi..
Ja se on todella auttanut minua.
Sillä edes sen uimishetken ajan on ne ajatukset taka-alalla. Jos on kaveri mukana voi vaan jutella turhanpäiväisiä, sekin helpottaa, tuo sitä arkea. Ja liikunta parantaa ruokahalua ja nyt tulee se unikin vähän helpommin.
Ei se ihmeitä tee, ikävää vie, mutta kuitenkin. Ainakin voin edes vähän antaa sydämelle lepoa niistä raastavista mietiskelyistä..
Toinen juttu jota olen nyt tehnyt on päiväkirja. Koskaan aikaisemmin en ole kirjoittanut, mutta nyt melkein joka päivä. Aina kun tulee uusia aatoksia ja mietteitä erosta, hänestä ja elämästä.
Kirjoittaminen selkeyttää ainakin minun ajatuksia. Siinä sitä on niin rehellinen itselleen ja ajatuksilleen.
Ajatuksen virtaa...
IKÄVÄ, KAIPUU ja YKSINÄISYYS... Monta sanaa samalla tunteella, eri kaiku kaikilla.
Mitä tänään tunnenkaan? Ikävää vai yksinäisyyttä?
näin minä koitan jaksaa...
Joka päivä ahdistaa, yksin itkettää.
Mutta joka päivä lähempänä onnea.
"Tulikärpäsen yö yksinäinen
mutta taivas täynnä tähtiä"