Viimeinen kerta kun ostan matkalipun etukäteen

Olen pettynyt ammattiyhdistysten ahneuteen ja siihen, että turhilla lakkoiluilla kiusataan tavallisia ihmisiä ja vaarannetaan lentoturvallisuutta. Hankin hyvissä ajoin matkaliput kotimaiselta lentoyhtiöltä, koska kannustan suomalaista työtä.

Nyt tarpeettomasti sivullisia kiusaava ilmailualan uninoin lakko vain asettaa suomalaisten työkultuurin ala-arvoiseen asemaan. Minun silmissäni tämän jälkeen ammattiyhdistysten omahyväiset tavoitteet ja toimet ovat jhäpeällisen ala-arvoisia. Mielestäni ammattiyhdistykset tulisi jopa lakkauttaa. Tai ainakin niiden toimintaa verottaa ja asunto-osakeverokierrot tuomita.

Tämä tapaus opettaa, että viimeisen kerran ostan lentolipun hyvissä ajoin. Harkitsen myös kaksi kertaa, teenkö lähtöä edes kotimaiselta kentältä. Matkustan niin harvoin, että minulla on eläkeellä ollessa aikaa risteillä naapurimaihin ja ostaa äkki-lähtö tarpeen vaatiessa. Muutoin aion lomailla kotimaassa, mutta en matkusta täälläkään enää lentämällä vaan ajelen ajan kanssa virkistyskohteeseen omalla autolla.
6114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No voi että sentään:))))))))))))))

Äänestä

Todella ajattelematonta toiminaa ilmailualan liitolta. Muut hyväksyivät ehdot ja voisivat palata töihinsä. Antaisi liiton johdon kiukutella keskenään. Ammattiliitot tulisi kieltää laissa.

Äänestä

Pitäisikö myös säätiöt kieltää ja verokeinottelu. Odotelkaapa syksyä silloin vasta lakoista puhutaankin Porvarille tulee käymään kipeää sivussa kärsii muutama tyhmä YTK läinekin

Äänestä
  • Niin ja suomi ja työpaikat kun ulkoistetaan...

    Äänestä

Jumatsuka! Onko eläkeläisellä oikeasti varaa matkustella lentokoneella? Olet varmasti kuulunut ylempään keskiluokkaan vähintään jos olet noin paljon rahaa tienannut.Minun edesmennyt isäni oli työläinen, eikä ollut eläkkeelläkään varaa lentokoneilla lennellä. Työtä teki helvetti kyllä koko ikänsä.
Tuossa laulussa työläisen elämän totuus. Pätee edelleen.

https://www.youtube.com/watch?v=TWsl1wWp-Lg

Äänestä

Jäi mietityttämään tuo säätiöiden verokikkailun moittiminen. Veikkaan, että jos säätiöiden ja yhdistysten verokikkailuun puututaan, se on kylmää kyytiä myös AY-liikkeen talopisnekselle. Säätiöt joutaa verolle, mutta samaten yhdistysten verottomuus.

Minulla on sellainen käsitys, että lentokentillä on ainakin yksi voimassoleva työehtosopimus ja sen puitteissa voidaan tehdä töitä. Yhdistykset vain kilpailevat keskenään jäsenistä.

Onhan se työnantajan kannalta omituista, jos samasta työstä pitäisi tehdä kaksi erilaista työehtosopimusta, joissa on eri sisältö ja erilaisine lomine, työaikoineen ja palkkoineen. Toisaalta työntekijä voi vaihtaa yhdistyksestä toiseen vaikka päivittäin sen mukaan missä on sille päivälle paras hyötysuhde.

Keskustelusta puuttuu asiakkaan näkemys. Ei ole väliä johtuuko lennon peruminen säästä, rikkinäisestä koneesta, lakosta tai muusta seikasta. Asikas kuitenkin kokee palvelun epäluotettavana.

Lakon osapuolet saavat syytellä toisiaan tilanteesta vaikka maailman tappiin asti, mutta lentojen peruminen vähentää lentojen ostamista. On lapsellista ajatella, että työvoimakustannukset tai lakot eivät näkyisi lippujen hinnoissa tai ettei ne vähentäisi vaikkapa Norwegianin intoa lentää Suomeen. Ne vaikuttavat vielä pitkään ja ne vaikuttavat myös lakossa oleviin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petetty_matkustaja kirjoitti:

Olen pettynyt ammattiyhdistysten ahneuteen ja siihen, että turhilla lakkoiluilla kiusataan tavallisia ihmisiä ja vaarannetaan lentoturvallisuutta. Hankin hyvissä ajoin matkaliput kotimaiselta lentoyhtiöltä, koska kannustan suomalaista työtä.

Nyt tarpeettomasti sivullisia kiusaava ilmailualan uninoin lakko vain asettaa suomalaisten työkultuurin ala-arvoiseen asemaan. Minun silmissäni tämän jälkeen ammattiyhdistysten omahyväiset tavoitteet ja toimet ovat jhäpeällisen ala-arvoisia. Mielestäni ammattiyhdistykset tulisi jopa lakkauttaa. Tai ainakin niiden toimintaa verottaa ja asunto-osakeverokierrot tuomita.

Tämä tapaus opettaa, että viimeisen kerran ostan lentolipun hyvissä ajoin. Harkitsen myös kaksi kertaa, teenkö lähtöä edes kotimaiselta kentältä. Matkustan niin harvoin, että minulla on eläkeellä ollessa aikaa risteillä naapurimaihin ja ostaa äkki-lähtö tarpeen vaatiessa. Muutoin aion lomailla kotimaassa, mutta en matkusta täälläkään enää lentämällä vaan ajelen ajan kanssa virkistyskohteeseen omalla autolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu