Tähän alkuun haluan sanoa etten edes tiedä mistä aloittaa. Tekstistä tulee pitkä ja sekava; koittakaa pysyä perässä.
Kaikki alkoi 2v sitten kun tapasin nykyisen kumppanini. Olin silloin juuri valmistunut sairaanhoitajaksi ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin olen elämässäni ollut; tulevaisuus näytti pelkältä isolta auringolta. Eteeni tuli jostain aivan puun takaa yhtäkkiä tämä herra jonka kanssa meillä syntyi joku uskomaton kipinä. Suhde alkoi erittäin kovalla intohimolla. Oltiin kummatkin aivan sekaisin toisistamme, eikä oltu koskaan aikaisemmin tunnettu samanlaista salamointia. Tunteet olivat niin yltiöintensiivisiä, palavia ja intohimoisia että toista ei voinut ottaa edes todesta. Sitä jotenkin ajatteli kokoajan että oli vain hetken mukana jossain jännittävässä seikkailussa mutta kohta leikin on loputtava, sillä me leikittiin yhdessä tulella. Tiedettiin kummatkin että ollaan hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisista elämistä. Aluksi se oli mielenkiintoista ja luultavasti myös syy miksi ylipäänsä toinen kiinnosti niin maan perkele*sti. -Nyt se erinlaisuus repii meitä tuhon partaalle.
Aikaa kului ja suhde jatkui. Pian oltiinkin jo rakastuneita toisiimme ja niin kaikki ongelmat alkoivat. Aloin huomata että rakkaallani on alkoholiongelma josta seurasi perässä mielialanvaihtelut ja vihanhallintaongelmat. Pettäminen ja muiden naisten vikittely. Valehtelu ja tyhjien lupausten antaminen. ISOT ongelmat. KAMALAT riidat. Itkua ja ahdistusta. Valvottuja öitä ja huonoa oloa. En kyennyt enää käymään töissä ja erkaannuin kaikista ja kaikesta omassa elämästäni. En tiennyt enää kuka olen ja mitä haluan.
Halusin erota. Jätin miehen. Hän itki minut takaisin ja minähän otin. Puhuttiin asiat selviksi ja mies lupasi muuttaa tapojaan. Muuttikin hetkeksi kunnes sama taas jatkui. Otan taas eron ja mies itkee minut jälleen takaisin. Oravanpyörä jatkuu. Noidankehä kiertää. Pallo pyörii. You name it.
Tilanne nyt? Kaikki on ollut jo pidemmän aikaa ihan hyvin. Hyvin tasaista tai sitten minä olen vain lakannut välittämästä asioista; mieheni toiminnasta? Vaikka emme enää riitele niin verisesti (mikä ennen vei älyttömästi voimia) niin tuntuu että mies vie silti voimiani aivan liikaa. Tiedän että ansaitsen paljon parempaa. Kaikki lähipiiristänikin toivoo että erotaan ja sekin on uuvuttavaa. Ennen pettämistä luotin mieheeni 100% ja koin suhteemme antoisaksi. Oltiin samalla viivalla ja saman arvoisia. En luota mieheeni enää yhtään. Luottamuksen voi vain kerran menettää eikä sitä takaisin saa. Ja vielä pettämisen jälkeenkin narautin hänet muiden naisten vikittelystä.
Tuntuu etten pääse omassa elämässäni eteenpäin koska mies vie minulta kaiken energian. Tuntuu että minä vain annan enkä saa mieheltä mitään takaisin. Koen myös itsetuntoni huonontuneen. Koen etten ole minkään arvoinen. Koen olevani tyhmä ja olenkin, kun olen tuollaisen miehen kanssa suhteessa. Katkeroidun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
On kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä, mutta ne ovat lähinnä vain sitä että saan mieheltä läheisyyttä; halaillaan ja suukotellaan paljon. Ollaan sylikkäin ja kiinni toisissamme. Se palava intohimo ei ole väliltämme koskaan sammunut siitä päivästä kun me ekan kerran tavattiin. Kaikki muu on.
Olen hyvin hämmentynyt. Miten voi haluta toista ihmistä niin tulisesti kaikesta pask*sta huolimatta? Miten toisen vieressä voi olla niin hyvä ja turvallinen olo kaikista valheista ja pettymyksistä huolimatta? Kun olen hänen vieressä niin kaikki muu maailma unohtuu ja huolet katoaa. Tunnen olevani juuri siellä missä kuuluukin. Elämä ei kuitenkaan mene ihan niin että voisi olla vaan siellä toisen kainalossa piilossa kaikelta pahalta, sillä kun mä tulen sieltä kainalosta pois niin mikään ei ole enää ennallaan.
Hän on minun huumeeni.
Kysymys luultavasti kuuluu että mitä minun pitäisi tehdä, vaikka tiedänhän itsekin vastauksen. Ehkä tämä kaikki olikin lähinnä vain avautumista.
Kaikki alkoi 2v sitten kun tapasin nykyisen kumppanini. Olin silloin juuri valmistunut sairaanhoitajaksi ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin olen elämässäni ollut; tulevaisuus näytti pelkältä isolta auringolta. Eteeni tuli jostain aivan puun takaa yhtäkkiä tämä herra jonka kanssa meillä syntyi joku uskomaton kipinä. Suhde alkoi erittäin kovalla intohimolla. Oltiin kummatkin aivan sekaisin toisistamme, eikä oltu koskaan aikaisemmin tunnettu samanlaista salamointia. Tunteet olivat niin yltiöintensiivisiä, palavia ja intohimoisia että toista ei voinut ottaa edes todesta. Sitä jotenkin ajatteli kokoajan että oli vain hetken mukana jossain jännittävässä seikkailussa mutta kohta leikin on loputtava, sillä me leikittiin yhdessä tulella. Tiedettiin kummatkin että ollaan hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisista elämistä. Aluksi se oli mielenkiintoista ja luultavasti myös syy miksi ylipäänsä toinen kiinnosti niin maan perkele*sti. -Nyt se erinlaisuus repii meitä tuhon partaalle.
Aikaa kului ja suhde jatkui. Pian oltiinkin jo rakastuneita toisiimme ja niin kaikki ongelmat alkoivat. Aloin huomata että rakkaallani on alkoholiongelma josta seurasi perässä mielialanvaihtelut ja vihanhallintaongelmat. Pettäminen ja muiden naisten vikittely. Valehtelu ja tyhjien lupausten antaminen. ISOT ongelmat. KAMALAT riidat. Itkua ja ahdistusta. Valvottuja öitä ja huonoa oloa. En kyennyt enää käymään töissä ja erkaannuin kaikista ja kaikesta omassa elämästäni. En tiennyt enää kuka olen ja mitä haluan.
Halusin erota. Jätin miehen. Hän itki minut takaisin ja minähän otin. Puhuttiin asiat selviksi ja mies lupasi muuttaa tapojaan. Muuttikin hetkeksi kunnes sama taas jatkui. Otan taas eron ja mies itkee minut jälleen takaisin. Oravanpyörä jatkuu. Noidankehä kiertää. Pallo pyörii. You name it.
Tilanne nyt? Kaikki on ollut jo pidemmän aikaa ihan hyvin. Hyvin tasaista tai sitten minä olen vain lakannut välittämästä asioista; mieheni toiminnasta? Vaikka emme enää riitele niin verisesti (mikä ennen vei älyttömästi voimia) niin tuntuu että mies vie silti voimiani aivan liikaa. Tiedän että ansaitsen paljon parempaa. Kaikki lähipiiristänikin toivoo että erotaan ja sekin on uuvuttavaa. Ennen pettämistä luotin mieheeni 100% ja koin suhteemme antoisaksi. Oltiin samalla viivalla ja saman arvoisia. En luota mieheeni enää yhtään. Luottamuksen voi vain kerran menettää eikä sitä takaisin saa. Ja vielä pettämisen jälkeenkin narautin hänet muiden naisten vikittelystä.
Tuntuu etten pääse omassa elämässäni eteenpäin koska mies vie minulta kaiken energian. Tuntuu että minä vain annan enkä saa mieheltä mitään takaisin. Koen myös itsetuntoni huonontuneen. Koen etten ole minkään arvoinen. Koen olevani tyhmä ja olenkin, kun olen tuollaisen miehen kanssa suhteessa. Katkeroidun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
On kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä, mutta ne ovat lähinnä vain sitä että saan mieheltä läheisyyttä; halaillaan ja suukotellaan paljon. Ollaan sylikkäin ja kiinni toisissamme. Se palava intohimo ei ole väliltämme koskaan sammunut siitä päivästä kun me ekan kerran tavattiin. Kaikki muu on.
Olen hyvin hämmentynyt. Miten voi haluta toista ihmistä niin tulisesti kaikesta pask*sta huolimatta? Miten toisen vieressä voi olla niin hyvä ja turvallinen olo kaikista valheista ja pettymyksistä huolimatta? Kun olen hänen vieressä niin kaikki muu maailma unohtuu ja huolet katoaa. Tunnen olevani juuri siellä missä kuuluukin. Elämä ei kuitenkaan mene ihan niin että voisi olla vaan siellä toisen kainalossa piilossa kaikelta pahalta, sillä kun mä tulen sieltä kainalosta pois niin mikään ei ole enää ennallaan.
Hän on minun huumeeni.
Kysymys luultavasti kuuluu että mitä minun pitäisi tehdä, vaikka tiedänhän itsekin vastauksen. Ehkä tämä kaikki olikin lähinnä vain avautumista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin, tiedät varmasti vastauksen. Ihminen niin haluaisi juuri tuota läheisyyttä, vaan kun se ei yksin riitä. Tarvitaan luotettavaa läheisyyttä ja sitä sinäkään et kirjoituksesi perusteella saa.
Kumppanisi osaa pelin, hän nyhtää sinua ihan tyhjiin, henkisesti kuin taloudellisestikin ja sinun pitäisi ihan oman elämäsi vuoksi irtaantua hänestä kokonaan. Se varmasti ole helppoa, toivon kuitenkin sinun saavan voimia siihen, jotta et varmasti tuhota omaakin elämääsi, sillä aika monelle vastaavassa tilanteessa käy niin toinen imee hänet ihan kuiviin ja jättää, sillä silloin et enää hänelle riitä vaikka kuinka rakastaisit.
Uskon läheistesi itkevän salaa ja pelkäävän puolestasi, heitä todella sattuu, sillä eihän kukaan antaisi rakastaan noin kohdella. Uskot, että kumppanisi rakastaa sinua, ei hän niin tee, hän käyttää hyväkseen hyvyyttäsi.
Jos häntä rakastat, jätät hänet, jotta hänen täytyy itse ottaa vastuuta elämästään eli se eroaminen teillä on sitä suurinta rakkautta, vaikka se satuttaakin aivan valtavasti.
Katson ihan samanlaista näytelmää läheiseni kohdalla, siinä koskettaa lisäksi lasten mukana olo, lapset ovat saaneet jo kokea vanhempiensa eron ja nyt sitten uuden ihmisen taholta vielä tämän kauheuden, jossa tuntuu että järki on kadonnut omalta vanhemmalta täysin.
Joko sinun kaikki rahasi ovat hävinneet tämän kumppanin mukaan.
Usein kuulee, että pitää käydä ojan pohjalla, jotta ymmärtäisi nousta ja lähteä, tämä on se tie joka sinne ojan pohjalle on vienyt rakkaus luuseriin ja usko hänen muuttumiseensa ja sitä muutosta ei vaan tule koskaan. Lopulta olet yksin ja täysin tyhjänä kaikesta. Lähde nyt, älä odota tuhoamistasi.
Kuten totesit, hän on sinun huumeesi ja päihteesi eli olet hänestä jostain syystä riippuvainen, jolloin oma hyvinvointisi on toissijaista, ellet sitten päätä toisin.
Kaikki me tiedämme mitä sinun tai kenen tahansa päihderiippuvaisen tulisi tehdä. Voit jatkaa elämääsi kuten haluat mutta tiedän, että joskus vielä kadut katkerasti hukkaan heitettyjä nuoruusvuosia. Miehesi ei muutu eikä arvosta sinua. Jospa sinä itse alkaisit arvostamaan itseäsi?
Onko tosiaan niin ettei mitään asioita pystytä enää pitään parisuhteen sisällä, kaikki on oksennettava ystäville, faceen ja tänne keskustelupalstoille.
Naiset rakastaa tuollaisia narsisti väkivaltaisia miehiä Ette voi sille mitään koska haluatte elää vaarallista elämää. Älä sitten ihmettele jos kuolet kun mies kerran suuttuu sulle kunnolla. Lue lehtiä niin tiedät miten monen nuoren naisen elämä päättyy äkkiä.
En oikein ymmärtänyt ongelmaa tilanteessa, mutta pari kohtaa ihmetytti:
´tiedän että ansaitsisin parempaa´?? Miten niin? Mitä se parempi on ja millä tavalla ansaitset sen, kun kiemurtelet tuossa suhteessa? Kunnon klisee.
´kaverit sanovat..´sitä ja tätä.. Kyllä parisuhteessa ollaan yhden ihmisen kanssa, eikä kavereiden kanssa kimpassa. Hehän myötäilevät ajatuksiasi, eivätkä tunne toista. Toivottavasti tukevat, kun olet päättänyt erota.
Ala rakentamaan muuta. Kun tekee mieli soittaa hänelle, mieti ensin kenelle muulle voisit soittaa. Milloin olet viimeksi käynyt kirjastossa? Lainaa hyvä kirja, ja aina ikävän tullessa lue sitä hetki, soita vasta sen jälkeen, jos on aivan pakko. Sovi huomiselle kävelylenkki kaverin kanssa. Mieti, mitä elämältäsi haluat ja kehitä unelmaa pidemmälle, mieti lisää yksityiskohtia yms. Yritä tehdä aina ensin jotain muuta, ja ajattele miestä vasta sen jälkeen. Sovi tapaamisia hieman myöhemmäksi, tämän päivän sijaan vasta huomiseksi. Sillä tänään teet itsellesi vaikka pedikyyrin. Ajattele, että jos hän löytäisi jonkun muun, niin se olisi sinulle vaan pääsy pois tilanteestasi. Muista ottaa yhteyttä ystäviisi ja kysellä heidän kuulumisensa. Rakenna jotain, mihin voit mätkähtää, päästäessäsi miehestä irti.
Ja mieti säännöllisesti, olisitko valmis jo ottamaan lopullisen askeleen. Voi olla että miehesi on epävakaa, joten turvaa selustasi siinä tilanteessa, kun kerrot lopullisesta erosta. Tai voihan olla, että hän ehtii ensin? Löytää joniun toisen? Silloin huokaise helpotuksesta: pääsit helpolla.
Juuri noin. Hän sinun huumeesi, sinulla on paha addiktio. Sinuna itsenäsi sekä sairaanhoitajana tiedät mitä on tehtävä. Vieroitus eli ero on välttämätön terveytesi ja hyvinvointisi vuoksi.
Hei Yinandyang1
Ihan alkuun haluan kommentoida otsikkoasi, satuttaako rakkaus. Rakkaus ei koskaan satuta. Se, mikä satuttaa on jotain muuta.
Luettuani tarinasi ajattelen, että parisuhteellasi on kytköksiä muihin varhaisempiin ihmissuhteisiisi. Tämän suhteen tarina on alkanut jo aiemmin. Jos tunnet syvää riippuvuutta ihmiseen, joka kohtelee sinua kaltoin, on varmaan syytä tarkastella omaa elämänkulkua syvemmin. On mahdollista muuttaa tarinan kulkua, mutta se vaatii vastuunottoa ja tahtoa muutosta kohti. Yksin ei taistelua tarvitse käydä. Voit ratkaisevasti hyötyä terapiasta, saada siitä käännekohdan. Mitä ajattelet tästä?
Mieleeni muistuu myös vanha viisaus: Parempi tuttu h*tti kuin vieras taivas. Se tarkoittanee sitä, että muutos on usein vaikea ja vanhaan on helpompi jäädä. Silloin kuitenkin myös parempi elämä jäänee kokematta.
Merja, diakoni
Ei rakkaus satuta jos sitä on olemassa, sitä oikeaa. Yleensä kaikista eniten satuttaa järjen puute ns. rakkausasioissa.
Kuinka sinä selität itsellesi että on oikein jakaa kallisarvoinen, Luojalta saatu lahja -elämä- noin alaarvoiseen liittoon? Kuinka?
Mikä laki mielestäsi vaatii sinua katsomaan ja elämään kuvaelemaasi elämää?
Kuinka sinun on niin vaikea uskoa että Elämän Lahja EI! EI! EI! ole tarkoitettu itsensä alistamiseen ja katuojan lokaan heitettäväksi, niinkuin sinä teet?
Onhan se tietysti niin paljon helpompaa valittaa ja esiintyä marttyyrinä. Tosin tuo marttyyrityyli täytyisi julistaa laittomaksi. Se on niin kovin väärin!
Hae oma koti, jatka itsesi henkistä kehittämistä, opi uutta ja kiitä Luojaasi että sinulla on terve keho ja mieli. Arvosta niitä ja ala toimia sen mukaisesti.
Osaat ja pystyt kyllä. Ainoa mitä se vaatii , on pikkuisen vaivan näkoä!
Joskus näyttäis käyvän niin että se ''rakkaus'' on todellisuudessa psykoosinomainen tila jossa oman minän rajat katoaa. Oma minuus sekoittuu sen toisen minuuteen ja sitten ollaan yhtä ja mitään muuta ei koko maailmassa ole. Ei ole ''minää'' ja ''sinää'', on vain jokin epämääräinen ''me''.
Kun psyyke on tällaisessa tilassa että minuuden rajat ovat hämärtyneet ja sekoittuneet siihen toiseen, ei ole ihme että sen rakastetun lähellä tuntee olevansa ''kotona'', on hyvä ja turvallinen, kotoinen olo. Se johtuu siitä että itse on osa tuota epämääräistä ''me'' käsitettä, juuri siksi siinä on jotain hyvin tuttua, kotoista turvallisuutta.
Vahingollista tässä ''rakkaudessa'' on että kun täytyy kohdata ongelmat, voimia ei ole niiden selvittämiseen ole koska rakkaus on riistänyt keinot siihen. Ihmisen ei saa saattaa itseään keinottomaksi ja aseettomaksi hämärtämällä oman minuutensa ja psyykensä rajoja.
Oletko ihan varma että miehesi jakaa tuntemuksesi? Vai onko tämä vain sinun ihanaa ''huumeen'' käyttöön liittyvää fantasiaa?
Joka tapauksessa sinun on varauduttava siihen että tulee päivä jolloin sinun on pakko luopua huumeestasi ja sinun on ryhdyttävä rakentamaan omaa minuuttasi uudelleen ehjäksi ''rakkauden'' jäljiltä. Sinun on haettava minän uudet rajat.
"Roksi", sinä olet viisas.
Rakkaus ei satuta. Sinulla on hyvin epäterve käsitys rakkaudesta, jos niin kuvittelet. Se, että tunnet turvallisuuden tunnetta turvattoman ihmisen kainalossa johtuu sinun omista vääristyneistä käsityksistä rakkaudesta, ja ihmissuhteita ylipäänsä.