Asia koskee venepalstalla käytyä keskustelua dieselmoottorin ryntäyksestä ja siihen liittyvästä erimielisyydestä pakokaasujarrun vaikutuksesta.
käsiteltävänä oli siis tilanne kun polttomoottorin pakoputkisto suljetaan, niin kuinka suureksi paine nousee putkistossa moottorin jatkaessa pyörimistään esimerkiksi alamäessä.
Mainitussa keskustelussa esitettiin että paine nousee äärettömäksi ajoittaen paikat, joka tuskin pitänee paikkansa, samoin spekuloitiin syötön/palotapahtuman vaikutuksesta, jolla myöskään ei pitäisi olla vaikutusta.
Mutta kuinka suureksi paine sitten asettuu ?
Ehkä täältä tietoa
6
218
Vastaukset
- dieselit
Paine kasvaa kunnes:
1) jokin paikka pettää, tai
2) paine kasvaa samaksi kuin sylinterissä pakoventtiilien avautuessa, jolloin venttiileistä ei enää kaasuja pakopuolelle virtaa. Mikä se paine on riippuu siitä tuleeko sylinteriin työtahdin aikana lisää polttoainetta (tai sen korvaavaa voiteluainetta) ja syttyykö se, sillä työtahdin jälkeen paine on yleensä normaalisti käyvässä koneessa suurempi kuin puristustahdin jälkeen. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että imuventtiilien avautuessa kaasut virtaavat väärään suuntaan, kun pakopuoli on tukossa, jolloin uutta happea ei sylinteriin enää mene eikä siellä siten mikään enää pala. Tämä rajoittaa paineen alemmaksi kuin muuten voisi luulla. Missä vaiheessa näin käy riippuu siitäkin mikä paine imupuolella on, eli onko turboa, jotain muuta kompressoria, vai onko vapaastihengittävä kone kyseessä. Viimeksi mainitussa tapauksessa paine on tietysti alin, ellei 1) kohta toteudu sitä ennen.
Pakkokaasujarru taas yleensä on kytketty moottorin ohjaukseen siten että sen ollessa käytössä ei ruiskutusta ole. On siis aivan eri asia sulkea pakoputkisto tai käyttää pakokaasujarrua, mikä on kuorma-autoissa tavallista. - rajansa
Veneporukalla paine nousee tuhoisaksi, koska kumiletkut vesijäähdytetystä putkesta irtoavat. Järkyttävän selvä todiste.
Autoissa ei ole kumiliitoksia pakoputkessa, joten paineen nousu ei ole räjähtävän näköinen.
Turbo ei pysty nostamaan sisään tulevan ilman painetta, koska sille ei ole käyttövoimaa pysähtyneistä pakokaasuista. Kompressori puhaltaa sen aikaa kun moottori jaksaa käydä putki tukossa.
Venttiilien ajoitus ohi männän kuolokohdan, ja yhtäaikainen aukiolo alantavat painetta, jolla virtaus pysähtyy. Joka voisi olla puristuspaineen luokkaa. - Asentaja3
Teoriassa ilmaa puristava mäntä saavuttaa puristuspaineen P0* E^k, jossa E on puristussuhde ja k = Cp/Cv
Käytännössä täytössuhde jää aina alle 1 :n ja lämmön siirtyminen seinämiin pienentää myös loppupainetta joten paineen nousu on suunnilleen (0.8*E)^1.35.
Mitatut puristuspaineet ovat noin 30 bar molemmin puolin 17...18 puristussuhteella.
Edellä jo todettiin että palaminen loppuu hapen puutteeseen, kun samaa ilmaa siirrellään edestakaisin imusarjassa ja jos polttoaineen syöttö jatkuu se vain höyrystyy, sitoo höyrystymislämpönsä pudottaen painetta ja poistuu imukanavan kautta.
Jo pelkkä pumppausilmiö pudottaa sylinterin täytöstä, joten edes puristuspaineetta ei synny pysyvästi pakosarjaan ja suurin merkitys on venttiilien yhtäaikaisella aukioloajalla, kuten jo mainittu ja arvauksena voisi olettaa 10...20 bar mahdollisuutta.Ihan hyviä perusteluja ja arvioita, mutta turhia !
Todellisuus lienee maksimi pakosarjan paineelle jossain alle 4 bar , pakoventtiilin jousivoima ratkaisee.
Muutama otanta : venttiililautasen halkaisija 42 mm jousivoima auki/kiinni 700/300 N ei kovin suurta painetta pidättele.
Käsittääkseni pakosarjan ja -putkiston kaltaisissa putkissa, joissa liikkuu nopeasti muuttuvia painevaihteluita, syntyy paineaaltoja, joiden dynamiikkaa ei ihan perusmekaniikan laskennalla selvitetä.
Paikallinen todellinen maksimipaine saattaa olla aivan jotain muuta kuin staattisesti laskettu.Niinpä niin.
Nuo painehuiput aiheutuvat lämmöstä ja dynamiikasta jotka kuolevat palotapahtuman loppuessa, toisaalta nekään eivät missään tilanteessa ylitä pakoventtiilin aukeamispainetta ja kysymyskin taisi olla että kuinka suureksi paine putkistossa lopulta nousee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116