Mies haisee pahalta

ärsyttävää

Olen tavannut muuten melko mukavan miehen, mutta mies haisee joka kerta likaiselta. Minulle hajuaisti on tärkein aisti ja en ole tehnyt minkäänlaista aloitetta suutelun suhteen, koska en vaan pysty. Seksi ei tule kuulonkaan. Onko mitään kohteliasta tapaa sanoa miehelle, että minulle hyväntuoksuinen mies on erittäin tärkeä asia? Olen ajatellut kertoa hänelle, jos hän sattuu kysymään, että edellinen suhde päättyi muun muassa siihen, että mies haisi pahalle. Ongelma taitaa olla, että mies ei itse hahmota hajua. Välillä hän haisee ketoosille ja pesemättömille hampaille. On kova urheilemaan. Hänen kotonaankin haisee tälle samalle vanhalle rasvalle ja vanhoille pitkään kaapissa olleille vaatteille. Joskus olen tavannut miehiä, jotka eivät kuivata pyykkiään kunnolla ja se vasta haiseekin. Silloin olisin varmaan jo suoraan sanonut, että kylläpä täällä haisee.

Työsarkaa siis riittää, että tästä miehestä saisi salonkikelpoisen. Mies on ystävällinen ja aika komeakin, mutta sitten juuri tämä haju. Mutta jos mies ei itse tajua jonkinlaisella vihjauksella, niin kuolkoon sitten vaikka seksin puutteeseen. Joskus toivoisi, että miehillä olisi ollut äiti, joka olisi sanonut heille peseytymisestä, hampaiden pesusta ja pukeutumisesta. Tämäkin mies tuli ekoille treffeille jossain treenivaatteissa polkupyörällä. Jestas. Melkein silloin jo ajattelin lopettaa treffailun. Itselläni oli mekko ja korkkarit. Otti päähän, kun itse olin nähnyt vaivaa pukeutumiseen ja peseytymiseen. Viimeisimmillä treffeillä olen siirtynyt housuihin, enkä ole käynyt suihkussakaan ihan miehen välinpitämättömyyden takia, mutta en silti haise.

Tässä vinkki miehille, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, ettei treffit pääty ensimmäiseen kertaan.

62

10127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itselle.kans.tärkeä.poin

      Pakkohan se on jotenkin tuolle miehelle tuoda julki että haju ei ehkä ole ihan parhaimmasta päästä.. Eli ystävällisesti kerrot, mainitset asiasta. Jotku eivät huomaa omaa hajuaan.
      Hieman dödöä, puhtaat vaatteet ja eiköhän se siitä:0)

    • 41v-sinkkumies

      Älä vihjaa vaan sanot suoraan että menee suihkuun useammin. Itsekkin käyn suihkus vähintään 2 kertaa päivässä. Minä en edes pääse treffeille vaikka todellakin käyn suihkussa usein.

    • aivanturhaa

      Paska tulee haiseen koko elämän ajan, jos ei tähän mennessä oo oppinut, ei siitä saa salonkikelpoista..

      • ärsyttävää

        Tämä voi olla niin totta. Kun miehellä on niin paljon hygieniaongelmia, henki haisee, koko ihminen haisee, kun ei käy varmaan suihkussa, vaatteet on selvästi pesty liian harvoin tai liian alhaisessa lämpötilassa ja haisevat, kotona haisee samalle, niin aika epätoivoiselta vaikuttaa. Mies vaikuttaa myös onnettoman heikolta keskustelemaan.

        Olen alkanut kehumaan muita hyväntuoksuisia ihmisiä. Hän ei silti ymmärtänyt vihjettä tyypillinen mies kun on. Hänen kotiinsa en aio enää mennä, koska siellä haisee, vaikka tavarat ovatkin ihan järjestyksessä. Sisustuskin oli niin järkyttävä. Näen miehen enää vain kaverina, mitään seksihaluja ei ole tällaiseen mieheen. Koska itseäni ottaa niin paljon päähän, niin olen alkanut myös täysin avoimesti tuijottamaan muita hyvinpukeutuneita miehiä hänen seurassaan. Joo, ehkä meidän ei pitäisi edes yrittää leikkiä käyvämme treffeillä, vaan todeta, että kipinää ei ole.


    • Suoraan kannattaa sanoa. Jos ottaa onkeensa, ei ole oikea mies sinulle.

      • Siis jos ei ota siitä onkeensa...


    • tiedossa.on

      Uskon tuon, mutta välillä joutuu vihjaamaan muijillekin, että kävisivät suihkussa ennen intiimitoimia.

      • Anonyymi

        Naisia ei saa moittia muuten olet sovinisti. Nykyaan kaikki miehet jjotka ei at miellyta naisia ovat narsistejajos on vaikka huonot tulot, pieni muna


    • Reaalioptio

      Aiiiivan sama ongelma täällä. Olen maininnut asiasta ja mies on jo ruvennut laittamaan kotiaan kuntoon. (Sinkut puolella aloitin ketjun tästä & hyviä kommentteja tuli paljon). Mutta haju on ja pysyy edelleen... : / Mies mitä ilmeisimmin mm. käyttää samaa toppatakkia töissä (raksalla) kuin muutenkin. Eli hienhaju tarttuu muihinkin vaatteisiin. Koska hän on "ryhtynyt toimeen", niin katselen tilannnetta vielä jonkun aikaa. Sitten on vain hyväksyttävä, ettei tästä suhdetta tule. Ikävä juttu kun/jos mies on muuten mukava, mutta no can do...

    • hftuhiouoyug

      Itsellä toi sama juttu hajuasioiden kanssa, ja olen mies. En voi käsittää että nainen seksin aikana koko ajan halusi, että hänen pillua nuollaan, ja jumalauta että se haisi. Ei varmaan koskaan ollut pessyt sitä. En tietenkään nuollut. Nainen vielä ihmetteli miksi ei saanut kieltä klittaansa, mutta voi rähmänkäpälä sitä löyhkää. Jäi yhdeksi ja ainoaksi kerraksi kun ko naisen kanssa sänkyyn menin.

      Toinen tapaus oli yhtä kamala. koska tämä nainen taas ei ollut vaihtanut lakanoita kun tulin hänen luokseen, ja lakanoissa vaikutti olevan tahroja vielä edelliseltä äijältä.
      Oli todella inhottavaa siinä häen vieressään yöpyä toisen miehen kuivuneissa nesteissä. Hyi helvetti. Myös tämän naisen luota poistuin ennen aamukuutta, koska en voinut nukkua toisen miehen spermoissa. Koskaan en toista kertaa tuonkaan naisen luokse enää mennyt.

      Hygienia kunniaan

      • jhfgdfg

        Hyväkään hygienia ei takaa taudittomuutta. Sen sitä saa, kun vain pillun perässä juoksee. Olet hakeutunut tieten tahtoen jakorasioiden seuraan.


    • Lentomuurahainen

      Minulla oli hetken kiva mies joka oli kova urheilemaan. Hän haisi ihan järkylle hielle. Ei varmaan pessyt treenikerrastoa joka lenkin jälkeen. Kun olimme saunoneet ja rakastelleet, hän veti haisevan kerraston yöksi päälle. On kuulemma kova palelemaan. Hien haju leijui koko yön makkarissa. Aivan kaameeta ! Ei edetty pidemmälle. Ukolla oli myös jonkin asteinen alkoholiongelma. Sanoi että se ei haittaa häntä, mutta minua se haittaisi. Sanottiin bye !

    • Olenhuomannut

      Kannattaa unohtaa heti alussa, jos ei tuoksu miellytä. Suhteesta ei tule mitään, jos nainen joutuu jatkuvasti huomauttelemaan asioista. Se vaikuttaa suoraan miehen itsetuntoa alentavasti ja valtasuhteisiin. Mies tulee riippuvaiseksi naisesta ja nainen pääsee niskan päälle. Miehen tehtävä on johtaa suhdetta, ja naisen täytyy pystyä kunnioittamaan miestä. Se ei onnistu, jos esim. tuoksu tms. seikka häiritsee jatkuvasti. Naisen tehtävä on huolehtia monista puhtausasioista, mutta silti ei voi elää niin, että miehelle täytyy erikseen esim. huomauttaa kampaajalla käymisestä tai hampaiden pesusta. Tietyt asiat on osattava hoitaa itse. Suhde voi katketa millä hetkellä hyvänsä jos näin eletään, ja nainen alkaa tosiaan helposti vilkuilla muita. Kaikille se ei ole niin tärkeää. Riippuu arvomaailmasta.

    • jkgögök

      En alkaisi nalkuttamaan, vaan äänestäisin jaloillani. Kyse on tottumuksista, joita voi olla vaikeaa muuttaa.

      En ole itsekään mikään hygieniafriikki. Eli atoopikkona en talvisin käy edes päivittäin suihkussa. Alapään, kädet ja kasvot ja hampaat pesen toki useita kertoja. Siltikin on ollut useita miehiä, joiden haju häiritsee. Eksällä elin oli aina tympeän hajuinen, vaikka pesi sitä. Nykyisellä vakkarilla etenkin alkuun hiki haisi, mutta jostain syystä tilanne on rauhoittunut. Taisi liittyä enemmän ensimmäisen kesän tilanteeseen ja mökin heikkoihin hygieniatiloihin.

      Entisen mieheni jälkeen tulleilla miehillä on aina ollut raikas alapää. Ikähaitaria on 30 - 70 v. Suurin osa on ollut puhtaita muutenkin. Sen itse hyväksyn, jos miehen henki ei ole äärimmäisen raikas. Monella on vatsaongelmia, ja refluksipotilaan hengitys ei ole äärimmäisen raikas. Tosin pesemättömien hampaiden haju on ihan eri luokkaa. Ja yksi seniori-ikäinen olisi halunnut suudella, mutta henki haisi ällöttävän imelälle puolen metrin päähän. Pakoon juoksin.

      Elikkäs pahoja hajuja ei tarvitse sietää. Suurin osa kaiken ikäisistä seksuaalisesti aktiivisista nykymiehiestä huolehtii hygieniastaan.

      • Anonyymi

        Puhtaita ovat olleet, ihan kaikki. Rahasta kun olet heidät jättäny. Kuten minutkin.


    • luotahajuaistiin

      Paha haju on niin suhteellinen käsite - toiselle se on kiihoittava tuoksu... Toisilla on vaan herkempi hajuaisti ja tuo sen mukana hyviä ja huonoja puolia. Itse olen käsittänyt hajuaistin olevan yksi tärkeimmistä asioista, jota tulee ottaa huomioon parinvalinnassa. Hajuja/tuoksuja ei kannata peittää keinotekoisin keinoin vaan juuri tuosta "hikisestä" paidasta tiedät onko kumppani oikea valinta sinulle. Yksinkertaistaen - jos mies haisee sinusta pahalta olet tekemässä juuri elämäsi virheen....

      • Anonyymi

        Totta, siinä tulisi elämään puun ja kuoren välissä Minä lopetin suhteen kun mies tupakoi. Ei ehditty onneksi montaa kuukautta olla yhdessä, vaikka kauan olimme toisemme tunteneetkin.. Tiedän aiheuttaneeni tälle miehelle suurta tuskaa tuon eron myötä, mutta oli pakko ajatella, että on vain tämä yksi elämä ja haluanko kärvistellä sen tupansavuisen miehen kainalossa. Tiedän tehneeni oikean päätöksen , vaikka voin vielä tänä päivänäkin myöntää, ettei kukaan mies ole aiemmin eikä sen jälkeen rakastanut minua niin paljon. Sen tiesin siitä, kuinka hän kohteli minua ja kuinka näin hänen elämänsä murenevan eromme jälkeen. Toivon koko sydämestäni, että on nyt päässyt jaloilleen.


    • maijairmeli

      Entä miten sanoa miehelle, että hänen vaatteensa ja kotinsa haisee tunkkaiselle ? Hän itse on puhdas, saunoo joka päivä ja pesee kyllä vaatteitaan, mutta silti voimakas tunkan haju tuntuu vaatteissa, autossa, kodissa. Aina kun tulen hänen luotaan, kaikki vaatteeni haisevat tunkalle. Edes pesu ei vie sitä hajua kokonaan. Hän on fiksu ja hyvässä asemassa, mutta ei itse huomaa sitä hajua, on varmasti vuosien varrella siihen niin tottunut. Tiedän että hän loukkaantuu ikuisesti jos sanon asiasta... En ymmärrä miksi hänen siskonsa tai äitinsä ei asiasta sano, heidän kotonaan ei haise samalta joten varmasti asian huomaavat.

      • gawilrgoihlw

        Mikäli ko mies asuu vanhassa omakotitalossa, johtuu talon haju kutteripuru eristeistä joita käytettiin 1940-50 luvulla yleisesti.

        Kun ulkoilma tulee lämpimämmäksi kuin sisäilma, tulee paine-ero, joka tunkee eristeiden hajun taloon sisälle.

        Lienee olla sama haju, kuin jos menee pitkään asumattomana olleeseen taloon, jota ei ole lämmitetty, ja ulos tullessa haju on tarttunut vaatteisiin siten, että sen voi haistaa jonkin aikaa edelleen, vaikka talosta on jo tullut ulos.

        Kesäaikaan ulkoilma on lämpimämpi kuin talon sisäilma, joten rakenteiden haju tunkee lämmittämättömän talon sisälle.

        Mikäli repisi kaikki seinät auki ulkolaudoitukseen asti, ja uusisi kaikki eristeet, voi hajusta päästä eroon. Tällaiseen projektiin osallistuin 2000 luvun vaihteessa, ja silloin remontti maksoi markkojen aikaan noin 800.000 markkaa. Kohtuuton hinta koska talon arvo ei siitä kuitenkaan nouse. (Koko talo tontteineen oli hinnaltaan alle 800.00 siihen aikaan)

        Vanhan talon täysremontti olisi kohtuuttoman kallis, joten mikäli valitset talon, etkä miestä, sinun pitää sitten koittaa löytää joko mies joka asuu kerrostalossa, tai mies joka asuu uudessa kivitalossa. (Kivitalo on kuitenkin kalsea ja kylmä, paitsi kun tohottaa lämpöä rahan avulla niin että tarkenee)

        Hirsitalo ei myöskään haise, mutta pääkaupunkiseudulla ei juurikaan hirsitaloja omakotitaloiksi ole rakennettuna.


      • gawilrgoihlw

        Yksi nolla puuttuu ylhäältä. siis alle 800.000, eikä 800


      • Anonyymi
        gawilrgoihlw kirjoitti:

        Mikäli ko mies asuu vanhassa omakotitalossa, johtuu talon haju kutteripuru eristeistä joita käytettiin 1940-50 luvulla yleisesti.

        Kun ulkoilma tulee lämpimämmäksi kuin sisäilma, tulee paine-ero, joka tunkee eristeiden hajun taloon sisälle.

        Lienee olla sama haju, kuin jos menee pitkään asumattomana olleeseen taloon, jota ei ole lämmitetty, ja ulos tullessa haju on tarttunut vaatteisiin siten, että sen voi haistaa jonkin aikaa edelleen, vaikka talosta on jo tullut ulos.

        Kesäaikaan ulkoilma on lämpimämpi kuin talon sisäilma, joten rakenteiden haju tunkee lämmittämättömän talon sisälle.

        Mikäli repisi kaikki seinät auki ulkolaudoitukseen asti, ja uusisi kaikki eristeet, voi hajusta päästä eroon. Tällaiseen projektiin osallistuin 2000 luvun vaihteessa, ja silloin remontti maksoi markkojen aikaan noin 800.000 markkaa. Kohtuuton hinta koska talon arvo ei siitä kuitenkaan nouse. (Koko talo tontteineen oli hinnaltaan alle 800.00 siihen aikaan)

        Vanhan talon täysremontti olisi kohtuuttoman kallis, joten mikäli valitset talon, etkä miestä, sinun pitää sitten koittaa löytää joko mies joka asuu kerrostalossa, tai mies joka asuu uudessa kivitalossa. (Kivitalo on kuitenkin kalsea ja kylmä, paitsi kun tohottaa lämpöä rahan avulla niin että tarkenee)

        Hirsitalo ei myöskään haise, mutta pääkaupunkiseudulla ei juurikaan hirsitaloja omakotitaloiksi ole rakennettuna.

        Ei johdu haju mistään puruista, vaan ihan yksinkertaisesti liian heikosta/ huoltamattomasta ilmanvaihdosta ja liasta.


      • Anonyymi

        Se kämppä on homeessa.


    • Terveppäterveh

      Kylläpä on suuret murheet... Pitäskö miehenkin olla kuin Saarioisten laatikko (väritön, mauton ja hajuton) ???? Joo sellanen konttorirotta joka ei koskaan joudu käsiään likaamaan eikä hikeä tarvi valuttaa... Sori vaan kärjistys mutta en vaan tajua. Miten sitä ennen ihmiset pysty elämään toistensa kanssa...

      • einiinpieniasia

        Murhe on sen verran suuri, että pahanhajuista ihmistä ei tee mieli seksuaalisesti. Minkälainen on parisuhde, jos nainen ei saa häntä tyydyttävää seksiä, eikä ole edes mahdollista kiihottua miehestä? Hyvä tuoksu on ihan yksi olennainen asia. Aika usein miesten ominaishajusta pystyy päättelemään, onko hänellä parisuhdetta tai seksielämää. Hygienian suhteen välinpitämätön mies ei yleensä ole seksuaalisessa suhteessa. Asia on siis erittäin tärkeä sekä miehelle itselleen että naiselle.


      • Anonyymi
        einiinpieniasia kirjoitti:

        Murhe on sen verran suuri, että pahanhajuista ihmistä ei tee mieli seksuaalisesti. Minkälainen on parisuhde, jos nainen ei saa häntä tyydyttävää seksiä, eikä ole edes mahdollista kiihottua miehestä? Hyvä tuoksu on ihan yksi olennainen asia. Aika usein miesten ominaishajusta pystyy päättelemään, onko hänellä parisuhdetta tai seksielämää. Hygienian suhteen välinpitämätön mies ei yleensä ole seksuaalisessa suhteessa. Asia on siis erittäin tärkeä sekä miehelle itselleen että naiselle.

        Ei auta suihkussaköynti eikä puhtaat vaatteet.Ehkä sairas. Seksihalut kadonnet. Suutelukin inhottaa kun huulet makean ällön makuiset.En tiedä mitä tekisin. Kiva avomies muuten.


    • MarttiM

      Sinä Terveppäterveh. Haluaisitko että itse haisisit niin pahalta, että kaikki kanssaihmiset pitelisivät nenäänsä ohi kulkiessaan ? Luuletko että vaimosi/miehesi sinua pitkään katselisi ? Kysyppä häneltä.

    • jkuio

      Yksi syy saattaa olla ihmisen aineenvaihdunta. Työpaikallani kävi ihan mukavan oloinen, hän kuitenkin löyhkäsi jotenkin kummalle. Sitten haju loppui. Kertoivat, että joku hänen omista ystävistään oli rohjennut ottaa asian puheeksi ja mies meni lääkärin pakeille, sai rohdot, joiden avulla saatiin kuntoon aineenvaihdunta.
      Ihminen ei siis itse tunne hajuaan, joten on syytä jotenkin saada vihjastua asiasta, että lääkkeitä löytyy .
      No kyllähän löytyy ihmisiä, jotka eivät piittaa puhtaudesta juurikaan, sen kuitenkin jo näkee päältäpäin, tosin olisi hyvä jos heillekin saataisiin voimia puhdistautumiseen.

    • Tuoksut

      Useinkin naiset joutuu opettamaan miehiä tavoille. Siistejä heistä ei aina tule neuvomallakaan. Loukkaantuvat ja pitävät sitä naputuksena ikään kuin heillä ei olisi omaa järkeä asioita ymmärtää. Väärä asenne sekin, koska hyvää sillä vain tarkoitetaan. Jos muutosta ei tule se huomioidaan ja varmastikin se vaikuttaa suhteeseen aina jollakin tapaa. Itse siisti odottaa toiseltakin siisteyttä.
      Likaa tai tunkkaisuutta usein peitellään hajusteilla mutta se voi lemuta hajusteidenkin alta ja muuttaa hajusteen tuoksua jopa omituiseksi. Tärkeintä olisi peseytyminen kunnolla.
      Sanotaan että miehillä on huonompi hajuaisti kuin naisilla. Toiset naiset ovat hyvinkin hajuherkkiä eivätkä siedä juuri mitään hajua.
      Luontainen laiskuus omaa hygieniaa kohtaan on suuri miinus jokaiselle miehelle niin kuin naisellekin. Ei riitä että esim. hampaat pesee, myös hampaiden välit on puhdistettava aika ajoin hammaslangalla että hajua ei muodostu suuhun. Henkilökohtainen hygienia on hyvin tärkeä osa läheisempää intiimiä suhdetta, muuten toinen osapuoli ei innostu eikä onnistu.
      Monet ruoka-aineetkin haisee ja aineenvaihdunnan kautta voi hajua tulla. Oma lukunsa vanhojen talojen ominaishajut jotka voi tulla monesta eri syystä ja ne kulkee ihmisten mukana vaatteissa ja iholla. Usein vaatekaapit ovat tunkkaisia eikä ilmanvaihto niissä kierrä mutta jos haju ei lähde vaatteista pesemälläkään voi kysymyksessä olla homeongelmakin. Yleensä hajut lähtee pesemällä vaatteista, on taas eri lukunsa pesuaineiden tuoksut jotka ei myöskään aina miellytä toisia ihmisiä. Kyllä maailmaan hajuja mahtuu. Kaikille hajuille ei ole tarvis nenäänsä nirpistää, voi oppia sietämäänkin jotakin.

    • LittleSunshine

      Tää ketju haisee...

    • löysitpervon

      Paha haju johtuu pahoista ajatuksista. Mahdollisesti ko. mies on tosipervo ja väkivaltainen myös.

    • haisuliinini

      Tee niin että ostat hänelle pienen lahjan, suihkusaippuan ja jonkun ihanan tuoksun. Sanot että minulla on sinulle pieni yllätys. Annat sen ja sanot "pidän paljon raikkaasta ja hyvälle tuoksuvasta miehestä, teet minut iloiseksi, jos käytät näitä aina ennen tapaamistamme" Ai niin, osta hammasharja myös :-) Hyvä vihje. Jos loukkantuu tästä, niin sitten ei voi mitään. Ei asiaa voi oikein kiltimmin ilmaista..

    • Hygienia on yksi juttu, mutta jotenkin luen rivien välistä sen, että miehen perustuoksu ei miellytä nenääsi. Tuoksu on tärkeä elementti parinmuodostuksessa, eikä sitä pidä vähätellä. Minulla on itselläni takana parisuhdeyrityksiä mielestäni vähemmän hyväntuoksuisten naisten kanssa, eivätkä ne johtaneet mihinkään. Toisen tuoksua ei voi muutta, vaikka sen voi peittää hetkelleisesti hajusteilla. Anna siis nenäsi viedä.

    • Viestittäjä

      Miehen tuoksu. Naiset kiinnittävät erittäin paljon huomiota myös miehen ominaistuksuun. Meillähän oma tuksumme jonka varsinkin koirat tuntevat erittäin tarkasti. Minä miehenä kirjoitan tästä, sillä minä olen naisilta saanut monesti kuulla että sinussa on miellyttävä tuoksu. en käytä mitään hajusteita

    • haisulijjk

      Voi mikä ketju. Ihminen haisee on se sitten niin kummallista. Jokainen haisee. Monella vatsa aiheuttaa ongelmansa vaikka kuinka pesisi hampaat tne. Jätä se mies.

    • Anonyymi

      Noi on meillä miehillä kyllä luonnekysymyksiä, ite en haise mutta mue ei esim. pieni sotkuisuus tai rähjäisyys haittaa yhtään enkä viihdy yhtään ns "siisteysintoilija" seurassa tai missään pressan linnaa muistuttavassa kämpässä.

      Jos on henkeen ja vereen menevä urheilija persoona niin sillon voi olla ettei pallihien ja hengityksen haju/niiden välttäminen ole elämän ykkösprioriteetti. JA jos se on sulle niin iso asia että sen takia on yksi suhde jo kaatunut niin kannattaa jättää toi sälli heti ja etsiä ihminen joka ajattelee samoin, sen sijaan että alkasit väkisin yrittää muuttaa toista.

    • Anonyymi

      No kun se mies on ollut huippuurheilija vuonna nakki, eli valovuosi siitä, ei pesee hampaitan, munaa ja vatteet läyhkää vanhalle ummehtuneelle röökille, sängyssä odottaa suihinottoa, vekotin pesemätön ja nöyhtäinen, lisäksi on kaikila treffisivuistoilla aktiivinen,on asettunut taloksi mun kämpässä, itsellä todella likainen vuokrayksiö vallilassa. Jokk ikisellä treffipalstalla online, etsii elättäjää.

    • Anonyymi

      No jopas on ihmisillä ongelmat. Ihan niiden takia täällä pitää kirjoitella. Järkevä ihminen pystyisi hoitamaan ilman ulkopuolisten neuvoja.

    • Anonyymi

      Ei voi muuta sanoa kuin nirppanokka akka ! Pidä Tunkkis haiset pahalle!

    • Anonyymi

      Mikäpä tuossa. Hän urheilee ja se parinvalinta ei tarkoita kyllä sitä millasissa vaatteissa tulee ja menee. Musta sulla ihana mies kyllä kun liikkuu ja osaa alusta pitäen olla oma itsensä. Toisille urheilu on niin osa elämää ja kyllä itelle kelpaisi. Toki nuista hygienia asioista voi jutella mutta pienessäpä on sulla tunteet tätä miestä kohtaan. Säälin lähinnä kyseistä miestä.

    • Anonyymi

      Tuossa ensimmäinen virhe, ketoosi tila ei saa karppaajan hengitystä haisemaan pahalle. Ketioosi tila sen sijaan saa, joka on elimistön eräänlainen myrkytystila joka johtuu vääränlaisesta ruokavaliosta.

      Ja jos mies haisee sinun miehestä pahalle niin teän kemiat ei vain kertakaikkiaan sovi yhteen niin jätä se.

      Minulla oli joskus mies ystävä jonka hiki haisi minun nokkaan aivan järkyttävälle niin jätin sen. Minun nykyisen miehen hiki sen sijaan ei haise pahalle minun nenään vaan tuoksuu mieluisalle.

    • Anonyymi

      Nyt kyllä haiskahtaa nämä jutut 🤭

    • Anonyymi

      Äiti heti paikalle pesemään mies siistiksi!

    • Anonyymi

      Jaa, kyllä minä ainakin aina urheilun jälkeen haisen aivan käsittämättömän pahalle. Suihkuun ja kamat pesuun niin se on siinä. Valitettavasti en kyllä pysty käyttämään hajustettuja pesuaineita enkä hajuja. Niistä tulee paha olo ja olenkin mielellään sellaisessa seurassa joka ei hajuja käytä.

    • Anonyymi

      Voisiko olla, että se paha haju nenässä ei johdu likaisesta sormestasi, jolla sitä räkäknölliä kaivelit, sormiesi välissä sitä sen jälkeen pyöritellen?

    • Anonyymi

      Olen tavannut muuten melko mukavan naisen, mutta nainen haisee joka kerta likaiselta. Minulle hajuaisti on tärkein aisti ja en ole tehnyt minkäänlaista aloitetta suutelun suhteen, koska en vaan pysty. Seksi ei tule kuulonkaan.

      Näitähän riittää vaikuttaa että haju ongelmaan liittyy myös vahvasti intiimi alueen hygieenian puute.

    • Anonyymi

      Makuasioista ei voi kiistellä, sama varmaan hajuasioistakin. Jos haju ei miellytä niin se ei miellytä. Itse muistan yhden naisen menneisyydestä, hän oli värjännyt hiuksensa ja haju hiuksissa oli karmea. Sängyssä oli aika kärsimystä, leikki loppuikin lyhyeen, hän halusi äidiksi ja minä en isäksi.

    • Anonyymi

      Taalla ita Suomessa miehet haisee ihan selvalle paskalle,olen ihmetellyt miten niiden vaimot voi Olla niitten kans, itasuoessa miehet piereskele at paljon koska se kuuluu kulttuuriin, ne paskoo housuihinsa, vanhalla miehelle peratiivisteet ei at enaa pida

      • Anonyymi

        Vaihda nuorempaan,ranskalaiseen merkkiin.


    • Anonyymi

      Oletko painepesuria jo kokeillut?

    • Anonyymi

      Ei siita saa mitaan, vaihda ukkoa onhan noita

    • Anonyymi

      Meillapain ita somessa miehet haisee rehelliselle paskalle ja hielle, kassajonossa kuuman a kesapaivana haisee niin tunkiolle. Kerran hirvipaistilla joudoin kylan Napa miehen poytaan, oli poliisi, haju oli kuin olisin istunut sontatunkiolla. Taalla miehet ei at peseydyn kuin oluella sisaltapain

    • Anonyymi

      Keskity vaaleaihoisiin.

    • Anonyymi

      sano miehelle suoraan että haisee, ei voi ottaa tunteisiin siiitä jos asia on oikeasti niin etää mies haisee, suurin osa miehistä pitää kyllä itsensä puhtaana mutta tämä ei n'köjään osaa.

    • Anonyymi

      Ole toimelias, pese mies mieleisen tuoksuiseksi, pääset monesta haitasta eroon mm. ei tarvi enää miestä arvostella täällä ja nautit miehen seurasta enemmän. Pieni investointi tulevaan, josta saat paljon hyötyjä itselle. En koe, et olisit itsekäs, jos näin toimit. Tämän ei tarvi olla päivittäistä?

    • Anonyymi

      Erään naisen hengitys haisi karmealta. Suhde loppui, ennen kuin alkoikaan. Miksi esim. tällaiseen ei haeta hoitoa, jota varmaan löytyy ?

    • Anonyymi

      Oli pakko jättää mies joka haisi tuollaiselle. Alkoi omatkin vaatteet haista kun kyläilin öitä siellä. Yritin sanoa kaapin hajusta hän vain naureskeli. Kertoi ettei aio muuttaa pois sieltä. Ok. Ei tarvitse minunkaan sietää.

    • Anonyymi

      Joidenkin ihmisten luontainen ominaishaju ei ole itselle mieleen, tästä teemasta on tehty tutkimuksiakin. Tarkoittaa sitä, että ei tule parisuhde onnistumaan, joten kannattaa lopettaa jo ennen kuin aloittikaan.

    • Anonyymi

      Suomalainen mies haisee yleensa rehelliselle paskalle. Mun faija kävi kerran viikossa saunassa mutta ei käyttäny pesuaineita. Vessassa hän ei pessyt käsiään vaikka pyyhki miltei paljain sormin, koska säästi paperia. Faija ei vetänyt vessaa, vaan halusi että muut näkee millaine paska on. Se oli mielenosoitus että hän ei ole saanut tarpeeksi hyvää ruokaa

    • Anonyymi

      Ainakin kesäisin (ja jotkut myös tslvella) miespuoliset työkaverit haisee kuselle ja hajun huomaa jo metrien päästä ja joillakin on myös perhe mitein vaimo voi nukkua tommosen "kusimunan" vieressä :) :)
      Onko aina samat työkalsarit jotka aamulla pistetään päälle eikä ikinä pestä????????????????

    • Anonyymi

      En ole pitkään aikaan nauranut yhtä hyvin kuin lukiessani näitä kommentteja. Tosi on, suomalainen mies haisee hielle ja sillä on ruskea raita alushousuissa!

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä tuosta, että jos miehen perustuoksu ei miellytä, asia ei tule muuttumaan eli on parasta päättää koko homma. Itse tapailin miestä, joka kyllä huolehti hygieniastaan, oli hyvä sängyssä, vaatteet siistit ja puhtaat samoin hampaat, mutta luontainen tuoksu oli todella karmea, joten kyllähän se sitten nopeasti päättyikin.

    • Anonyymi

      Onneksi ei tarvi tuommoiseen "elämäntapaan" ottaa osaa.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      124
      4018
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      315
      2063
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1740
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1740
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1671
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1526
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1272
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      443
      1229
    Aihe