Äänenlaatu

Osaako joku neuvoa?

Youtubessa kuulee hienoja kitaroita. Itselläni on noin neljän tuhannen euron vehkeet. Samoja vehkeitä mitä youtubessa. Silti ääneni aktiivi monitoreista on aivan eri tasoa mitä jollain jolla on täysin sama efektilaite ja olen kopioinut täysin samat asetukset jotta saisin kyseisen äänen. Turha sanoa, että kyse on sormista, koska se ei ole, Jo yhden nuotin soittaminen on aivan eri tasoa kuin minun vehkeillä.

Kitara on siis 2500€ Les Paul ja efektilaitteena Line 6 helix, monitoreina Behringer B812NEO. En keksi enää mitään millä saisin asian korjattua. Laitteissa tuskin on vikaa kun kaikki huippu tai keskitason laatuisia ja tosiaan samoilla vermeillä youtubessa soittavat. Saundini on jotenkin tunkkainen, kirkkaus puuttuu jne. Vaikka kuinka säätelisi niin se ei auta koska lähtökohta on se tunkkaisuus. Saundini ei siis ole aivan surkea, sanotaanko että kohtalainen, amatöörimainen kun taas monella youtubessa se on studioluokkaa.

Tallennan ilmaisella Audacityllä ja tallennusääni on suht identtinen kuullun soittoäänen kanssa. En siis saa soittoääntäni kuulumaan komeasti. Voiko tällaisesta amatöörimaisesta soittoäänestä tallentaakaan studioluokan ääntä. Olen kokeillut muitakin laatukitaroita mutta ei vaan toimi, joitain muitakin kaiuttimia olen kokeillut. Monitorit toistaa kyllä muiden soiton upeasti, mutta oma soittoni ei tule upeasti, vaikka patchit kopioutu Helixiin.

Hermot on mennyt jo vuosia sitten tähän säätämiseen, mutta jos jollakulla olisi jokin neuvo, jos minulla menee vaikka jokin pikkujuttu pieleen ja jos sen muuttaisi niin koko äänimaailma kirkastuisi.
281587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mulla on ollut vähän sama ongelma multi-efektilaitteen kanssa, että soundi on suttunen, kun vertaa Youtubessa oleviin videoihin. Piti oikeen käydä liikkeessä kokeilemassa, ettei ole vika omassa laitteessa. Ei siinä mitään vikaa kuitenkaan ollut. On vaan pitänyt säädellä vahvistimen (soitan tietenkin puhtaan linjaulostulon läpi) tonea, gainia ja pitää efektin omia vastaavia säätimiä pois päältä. Eikä ne soundit vieläkään ole ihan sellasia kun haluais.

Vaikea sanoa muuta, kun ehkä tilassa missä olet, voisi olla jokin akustiikan ongelma. Kerran kokeilin musaliikkeen soittokopissa Fenderin mustang vahvistinta ja vaikutuin soundeista. Ostin sitten sellaisen ja ihmettelin, kun soundi olikin ihan lattea, ei ollenkaan sellainen kun liikeessä.

Onhan niillä sormillakin oma osuutensa ja molempien käsien käyttäminen demppaamiseen vaikuttaa äänneen puhtauteen merkittävästi. Yleensä demppaamista tehdään plektrakädellä, mutta myös soittokäsi demppaa ja molempien yhtäaikainen käyttö parantaa ääntä huomattavasti. Tämä on taito, joka ainakin itselläni on kehittynyt tavallaan itsestään, kun palaset alkaa vähitellen loksahtaa paikalleen. Ehkä se kaikkein oleellisin taito sähkökitaran soitossa, että saadaan se kaikki ylimääränen kielten räminä kuriin ja kirkas sointi niille kielille, jotka soivat. Olen itseoppinut ja koko juttu on vähän mystiikkaa itsellenikin. Käytän molempia käsiä ja en oikein osaa edes selittää miten se tapahtuu, se on vain kehittynyt satojen tuntien treenaamisen seurauksensa tavallaan luonnostaan. Osaat varmaan homman, mutta tiedoksi niille, jotka eivät tätä asiaa ehkä kovinkaan hyvin tiedosta.

Itselläni oli aloittelijana tapana pickata kieltä aina samalta puolelta mikä antaa tasaisemman äänen, kunnes kaveri mainitsi asiasta. Vuosia meni sitten siihen, että yritin vääntää kaiken pickkaamalla kieliä koko ajan molemmilta puolilta ja sehän kuulostaa ihan suttuselta. Kokeilemalla se sitten vähitellen löyty miten eri tavalla pickkaamalla sai tasaisemman äänen nopeammallakin soitolla. Myös rytmisoiton kehittäminen on auttanut huomattavasti soolosoittoakin. Ois ehkä kannattanut alunperinkin keskittyä siihen, eikä yrittää vääntää heti vaikeita sooloja. Sellasta se vähän tuppaa olemaan, kun itse opettelee joskus 16-vuotiaana. Se oli sitä aikaa 1980-lukua ja nykyään on kaiken maailman eksperttejä, jotka tietää miten mikäkin juttu kannattaa soittaa. Soittoa paljon opiskelleet tietää tietenkin vaikka mitä, mutta meikäläinen valitsi vähän eri reitin. Ei ainakaan ole mitään kiveen hakattua tapaa oppia rasitteena ja aikaakin on onneksi ollut vuosia. Ei ole ollut pakottavaa tarvetta oppia nopeasti ja ehkä sitä on kehittynyt vähän oma tyylikin. Muutama kaveri kävi yhden nykyisen suomalaisen, kansainvälisestikin tunnetun huippukitaristin luona soitto-opetuksessa, mutta ei nekään mitään oppineet. Vähän sama ongelma vissiin, että soolosoitto kiinnosti liikaa ja ei sitäkään sitten kunnolla oppinut, kun rytmi ja soinnut jäi liian vähälle huomiolle. Ehkä se on se virhe miksi moni turhautuu ja lopettaa soittamisen. Pitäs vaan ensin ottaa pari sointua ja varioida niillä, pitää homma yksinkertaisena, niin siitä vois sitten kehittyä jotain monimutkaisempaakin. Näinhän ne monet hienot vanhat biisit on syntyny, ei ne soittajat ole usein olleet kovinkaan hyviä edes ja silti niiden biisit on tarttuvia.

Mielestäni on tavallaan ihan hyvä soittaa välillä myös vähän paskemmilla soundeilla, koska liian hyvä soundi ei kehitä soittotekniikkaa kaikilta osin. On lumoavaa katsoa vanhoja soittajia, joiden soitto ja varsinkin se fibrato lähtee sormista, eikä niinkään laitteesta. Ennen vanhaan oli pakko tulla toimeen vähän paskemmilla soundeilla ja oli pakko saada sormista irti kaikki mahdollinen potentiaali.

Äänestä

Mikä on Youtuben äänen laatu? Musiikki kuulostaa erilaiselta laitteista ja kuuntelutilasta riippuen. Vinyylilevyllä ja cd-levyllä on vinha ero kuin myös eri tavoilla pakatuissa digiäänitteissä. Youtube ja kuuntelulaite suodattavat alkuperäisen livesoundin vaikka millaiseksi.

Äänestä

Livesoundin onnistunut äänittäminen on kyllä melkeinpä mahdotonta puuhaa kotioloissa,siis jos äänität mikillä kajareista kuuluvaa ääntä. Line-in äänitys jonkun härpättimen läpi(vaikkapa Boss Me- sarjalaisen) alkaa onnistua kohtuudella kunhan jaksaa etsiä saundeja sisukkaasti..tai ostoon siihen käyttämääsi Audacityn tilalle oikeasti kunnollinen softa johon sitten voikin hommata taas VST-plugineja liki mielinmäärin.Sitäpaitsi taitaa olla hyvin pitkälti käytäntö noissa Youtube-videoissa tehdä nk.playback- video siihen "rauhassa" ja ajan kanssa soitetun raidan kanssa "esitettäväksi"

Äänestä

  • Tarkoitatko siis että tallentavat ensin soiton ja sitten imitoivat sen kitaralla niin ettei se tallenna mitään? kyllä minusta hyvin moni soittaja soittaa juurikin livenä, on sellaisia pieniä mikrojuttuja mitä ne ei millään voisi imitoida oikein.

    Äänestä

minä ymmärsin että laitedemoja tässä tarkoitetaan. esim https://youtu.be/KQUmE0TfC4I
ja sit omat soundit on ihan kököt.
no jos näin niin laitedemoissa varmaan miksataan vielä soundia ja kompressoidaan yms hifistelyä DAW:lla

Äänestä

Mulla on ihan sama pulma.

Äänestä
  • Asetukset kohdalleen multiefektistä sen mukaan käytetäänkö monitoreita, vahvistinta, kuulokkeita yms.

    Äänestä

  • Mikä audio interface sulla on käytössä?

    Äänestä

Audio Interface on varmaan ensimmäisiä asioita, jotka vaikuttavat.

Cheap vs Expensive Audio Interfaces | Focusrite Scarlett vs Universal Audio Apollo
https://youtu.be/tU4LAqvJ7xg

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    How to Connect Guitar Pedals to Your Audio Interface
    https://tonetopics.com/how-to-connect-guitar-pedals-to-your-audio-interface/

    Tuolla kerrotaan vähän asioista. Noiden kaikkien pedaalien sijaan voidaan käyttää yhtä multi-efekti pedaalia. Periaate on kuitenkin sama.

    Ostin halvan Valeton GP-100 multiefektipedaalin ja petyin kun en saanut siitä hyviä ääniä. Tehdasasetuksen 99 eri mallinnustakin oli aika vaatimattomia. Latasin siihen jonkun harrastajan itse tekemät 99 erilaista valmista mallia ja CAB simsit. Nyt tulee erinomaiset Marshall-äänet, ja löytyy useita hyvin erikoisia mallinnuksiakin.

    Ei ollutkaan Cab-simsejä, vaan nimitys on Custom IR, eli Impulse Response. Ne mallinnukset on .prst tiedostoja. Valetonin käyttäjien FB -sivuilta.

    Äänestä

Osta putkivahvistin. Saat kunnon saundit.

Äänestä
  • Ja miten sen putkivahvistimen saundin ajattelit saada tallennettua? Aloittajalla on se haasteena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miten sen putkivahvistimen saundin ajattelit saada tallennettua? Aloittajalla on se haasteena.

    Mikki vahvistimen eteen. Vaatii ehkä keinokuorman käyttöä, riippuu tiloista voiko minkäverran volumea käyttää.

    Hauskin versio hommasta eräänlainen teltta toosan ympärillä, ettei huone kaiku tulisi haitaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikki vahvistimen eteen. Vaatii ehkä keinokuorman käyttöä, riippuu tiloista voiko minkäverran volumea käyttää.

    Hauskin versio hommasta eräänlainen teltta toosan ympärillä, ettei huone kaiku tulisi haitaksi.

    Aloittaja ei ilmeisesti käytä lainkaan aitoa vahvisttinta, enpä yhtään epäile että saundi on luonnoton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja ei ilmeisesti käytä lainkaan aitoa vahvisttinta, enpä yhtään epäile että saundi on luonnoton.

    Nykyään digitaalitekniikka on mennyt niin paljon eteenpäin, että et välttämättä erota levyltä/äänityksestä onko siinä käytetty "oikeaa" vahvistinta vai digitaalista vastaavuutta. Huippuartistit käyttävät jopa livekeikoilla esim. Fractal Audio tuotteita. Kotioloissa voidaan kitara laittaa suoraan audio interfaceen ja käyttää vaikkapa AmpliTube mallinnussoftaa.

    Saundin "syttyminen" on aidossa putkikoneessa jotakin sellaista etten usko digimallinnusten siihen pystyvän.

    No, mielipiteet sellainen juttu, ainahan voi pitää omansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saundin "syttyminen" on aidossa putkikoneessa jotakin sellaista etten usko digimallinnusten siihen pystyvän.

    No, mielipiteet sellainen juttu, ainahan voi pitää omansa.

    Mikä soundi on sitten kenenkäkin mieleen, on makuasioita. Esim. Def Leppardin Hysteria levyllä kitarasoundit on pääosin peräisin halvasta Rockman kuulokevahvistimisesta.

    Asiasta voi lukea täältä.
    https://www.guitarworld.com/gw-archive/interview-phil-collen-making-def-leppards-hysteria

    Moottorisaha säröillä lienee yhdentekevää mistä se ääni tulee!
    Samanlaista sontaa kuin hiphop yms. "räppi" jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moottorisaha säröillä lienee yhdentekevää mistä se ääni tulee!
    Samanlaista sontaa kuin hiphop yms. "räppi" jutut.

    Kuten on aiemminkin todettu, niin makuasioista on turha kiistellä. Maku on kuin perse, jokaisella on se omansa.

    Äänestä

Pro tason tuotteissa on pro tason soundi.

This ONE Device Might CHANGE The GAME For Guitar Amps
https://youtu.be/RHWgIEAuggk

Videolla on asiaa Fractal Audio FM9 laitteesta.

Äänestä
  • Katsoin videon,,en juuri pitänyt yhdestäkään esitellystä saundista.
    Teeppä tämä noilla vekottimilla: Putkivahavistin hönkimässä selän takana ja käännyt hieman sivuittain,,juuri kierron rajamaille ja huomaat olevasi soolokitaristin taivaassa?

    Mutta niinhän se on, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsoin videon,,en juuri pitänyt yhdestäkään esitellystä saundista.
    Teeppä tämä noilla vekottimilla: Putkivahavistin hönkimässä selän takana ja käännyt hieman sivuittain,,juuri kierron rajamaille ja huomaat olevasi soolokitaristin taivaassa?

    Mutta niinhän se on, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

    Toki jokainen tykkää mistä tykkää. Tuossa videolla vaan ihan alan ammattilaiset kertovat faktoja.

    Äänestä

  • ^ Lisäys: soundi ei ollutkaan tuolla videolla se asian ydin. Vasta silloin voi soundista sanoa jotakin, jos videolla verrataan soundia keskenään (digitaalinen vs oikea vahvistin). Ennen sitä ei voi sanoa yhtään mitään. Jonkun videon soundi voi olla ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • Tim Pierce on kuuluisa seissio kitaristi ja tietää mistä puhuu. Hän on soittanut monien kuuluisien artistien levyillä.

    Wikipedian sivulla mainitaan osa artisteista mutta "discography" kohdasta pääsee katsomaan koko lista.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Tim_Pierce

    Äänestä

puhelut asunto seuranta myynti vuokraus OP.
Karsikas kiinteistö huolto- aloittanut keskustelu yhteyden luonnin?
Tekee avio eron kautta surkeaa ääni itku jakoa muille
Tähän suomennos Karsikas Pelko ovet, huonosti, rikki linjasto jako sattuu jokin asunto ei ole kunnolla WLAN silmät ovat tyhjennys tila Kärsämäki apteekinaamu yö jne

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Amatööriääninen kirjoitti:

Osaako joku neuvoa?

Youtubessa kuulee hienoja kitaroita. Itselläni on noin neljän tuhannen euron vehkeet. Samoja vehkeitä mitä youtubessa. Silti ääneni aktiivi monitoreista on aivan eri tasoa mitä jollain jolla on täysin sama efektilaite ja olen kopioinut täysin samat asetukset jotta saisin kyseisen äänen. Turha sanoa, että kyse on sormista, koska se ei ole, Jo yhden nuotin soittaminen on aivan eri tasoa kuin minun vehkeillä.

Kitara on siis 2500€ Les Paul ja efektilaitteena Line 6 helix, monitoreina Behringer B812NEO. En keksi enää mitään millä saisin asian korjattua. Laitteissa tuskin on vikaa kun kaikki huippu tai keskitason laatuisia ja tosiaan samoilla vermeillä youtubessa soittavat. Saundini on jotenkin tunkkainen, kirkkaus puuttuu jne. Vaikka kuinka säätelisi niin se ei auta koska lähtökohta on se tunkkaisuus. Saundini ei siis ole aivan surkea, sanotaanko että kohtalainen, amatöörimainen kun taas monella youtubessa se on studioluokkaa.

Tallennan ilmaisella Audacityllä ja tallennusääni on suht identtinen kuullun soittoäänen kanssa. En siis saa soittoääntäni kuulumaan komeasti. Voiko tällaisesta amatöörimaisesta soittoäänestä tallentaakaan studioluokan ääntä. Olen kokeillut muitakin laatukitaroita mutta ei vaan toimi, joitain muitakin kaiuttimia olen kokeillut. Monitorit toistaa kyllä muiden soiton upeasti, mutta oma soittoni ei tule upeasti, vaikka patchit kopioutu Helixiin.

Hermot on mennyt jo vuosia sitten tähän säätämiseen, mutta jos jollakulla olisi jokin neuvo, jos minulla menee vaikka jokin pikkujuttu pieleen ja jos sen muuttaisi niin koko äänimaailma kirkastuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu