Kirjoitan erästä nettijulkaisua, johon olen ajatellut tehdä artikkelin erilaisista oikeisiin kokemuksiin perustuvista paranormaaleista, lähinnä henkiin ja mörköihin liittyvistä kokemusista.
Tarvitsisinkin nyt teiltä omia kokemuksianne. Oletteko joskus ollut tilanteessa jota ette voi järjellä selittää, tai onko kummitukset jahdanneet teitä, noin leikkimielisesti sanottuna.
Kertokaa omista paranormaaleista kokemuksistanne ja parhaat pääsevät julkaisuuni, jonka linkin laitan sitten tähän ketjuun kun se on valmis.
Tarvitsen mielenkiintoisia kokemuksia.
13
404
Vastaukset
- paranormaali
Voiko avioliitosta kirjoittaa?
Kerran söin jäätelöä ja se maistui hyvältä. En osaa järjellä selittää miksi se maistui hyvältä. Se vain maistui hyvältä.
- peppua.ja.heppua
Nuorena miehenä kuulin eppu normaalin hoilotuksia, tuntui että laulaja räki mikrofoniin, joten cipaleet kuulostivat erittäin epänormaaleilta. En tiedä mistä se johtui, minusta vai epuista, kun se oli oikeastikin epä normaalia.
- eikoskaanenääHalosta
Kerran näin ex-pressa Halosen. Se oli niin järkyttävä näky, että jouduin pariksi viikoksi laitoshoitoon. Ilman lääkitystä olisin ampunut itseni. Se näky oli karmee.
- Kiivas-torstai
Pääsiäinen tulossa. Luutamummo-noitaa tarvitaan. Haloska hyvä mallikuva.
Toisaalta nyt on suruaika. Hänen lapsensa isä menehtyi.
Viikolla viisitoista Haloska voisi avata pääsiäisnoitien bileet. Ilmaisia varpuluutia sadalle ensimmäiselle. - arttu-a-luokka
Me halittiin Tarjan kaa Penan luvalla. Presidenttipari oli silloin maakuntakierroksella Turuus päin.
- eikoskaanenääHalosta
Kiivas-torstai kirjoitti:
Pääsiäinen tulossa. Luutamummo-noitaa tarvitaan. Haloska hyvä mallikuva.
Toisaalta nyt on suruaika. Hänen lapsensa isä menehtyi.
Viikolla viisitoista Haloska voisi avata pääsiäisnoitien bileet. Ilmaisia varpuluutia sadalle ensimmäiselle.Elämä on kuolemista.
- vielä.ehtii.kehitellä
Aprillipäivää odotellessa!
- Tuskien-parah-norm-dus
Huuhaalla on aprillipäivä joka päivä. Tämähän on huuhaa ja saa flöitätä niin paljon kuin kehtaa.
Parahdin normaalisti kun huomasin kaljan loppuneen. - eikoskaanenääHalosta
Tuskien-parah-norm-dus kirjoitti:
Huuhaalla on aprillipäivä joka päivä. Tämähän on huuhaa ja saa flöitätä niin paljon kuin kehtaa.
Parahdin normaalisti kun huomasin kaljan loppuneen.Kun minulta loppui kaljat, päräytin veriset paniikki pierut. Ja itku tuli. Onneksi naapuri kuuli kollotukseni ja toi ööliö, kylmää ja ravitsevaa. Minulla on niin inhimmillinen naapuri, tuo Kaapo.
- alienidentity-keksi-itel
Joo on mut työttömyys pitää suun ja kiinni ja näppäimet kuris, siis ei kaikilla. Tässähän on paljon "hyviä" kokemuksia jo lueteltu. Vai onko. Koska tähän on nyt muorostunu tällane 3 rivin puro, toteanpa minäkin että se kokemus on mikä vaan, perussuomihiippari niitä kertoessa ohjaa a. psykiatrille jne. Olen jo hoirossa, en tarvitse uusia suasituksia.
- Naapurinkloppitekitän
Neuroleptit on muuten hyviä, pitää a. asiassa b. harhat loitolla c. ei tarvi kertoa mistään muusta ku et "Voi mitä minulle kuuluu" blaa blaa blaa blaa bla bl bla blaa blaa. Suasittelen avautumaan väärille henkilöille netissä mistä vain. Mikäs sen hauskempaa. Ei keksijä-kavereille voi puhua, ne miettii kaiken vain uskonnossaan nim. minä ite. Keksi ite. Tee ite. Jne jne njönnönnöö.
Tässä on se kokemus. Juu haamut on jahdannu juu. Juu. Tällast tekstii perussuomihiibari offlineki kuuntelee. Ei mee kokemukset yms. siis "muka-valehtelut" ihon alle.
Parempia kokemuksia jatkossa
t. 0 euron tuntipalkka
- sexwithaghost
Mä olen 36 vuotias nainen ja mua käy öisin panemassa tai hyväilemässä jokin näkymätön.en tiedä mikä on mutta olen jo muutamia orgasmeja saanut tältä.en tiedä onko hyvä vai paha.olen kuullut muitakin ihmisiä joilla on samoja kokemuksia eli on seksiä jonkin yliluonnollisen kanssa.Tämä tarina on tosi.ei siis ole unta vaan olen sen verran aina heräksissä että tajuan mitä tapahtuu.tämä jokin myös pystyy lukemaan ajatukseni kun olen heikkona hetkenä itse toivonut kosketusta kun ollut himoja niin on kosketettu ja tyydytetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647