ENFO mustamaalaa työntekijöitään

Sain olla itse todistamassa että osa ENFOn johtoportaasta todellakin mustamaalasi ja yllyttivät toisia eristämään ja suorastaan tuhoamaan erään henkilön työpaikan. Asialle omistautuminen toi mieleen peruskoulumaisen kiusaamisen. Näin ja kuulin tämän omin silmin ja korvin.

Näytti että he halusivat tuhota tämän henkilön jatko uran IT-alalla myös en ole koskaan nähnyt näin sairasta ja rikollista touhua .

Pää kiusaajana esiintyi lyhyen pulska savolais myyntimies - pitäisi laittaa viisumipakko savolaisille kiusaajille PKS:lle. Sääliksi kävi tätä kaveri joka joutui tällaisen kiusaamisen kohteeksi täytyy luottaa että karma iskee tässäkin ja kiusaajat saa palkkionsa. Itse en enää menisi ENFO:lle kun kerran sieltä pääsin pois minun lisäksi noin 50 muutakin läksi.
237225
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

varsin vaatimattomalla taustalla työntekijät Enfolla ovat, joten ihmekö tuo. Ei se espoossa sen kummempaa ole. Ei pidä hakeutua tuollaisiin.

1Äänestä
  • Totta - melkoista harrastelijoiden puuhastelua se toiminta ENFOlla joska asiakkaat tietäisi

    Äänestä

Kyllä tuo on aika tavallista monella työpaikalla, juurikin niissä paikoissa missä työntekijöitä ei muutenkaan arvosteta koiran paskaa paremmaksi.

Hyvät työpaikat ovat kiven alla joten huonoja riittää joissa kukaan ei haluaisi olla sekuntiakaan ellei ole ihan pakko.

Moni hyppää tuollaisesta oravanpyörästä heti pois kun siihen saa pienenkin mahdollisuuden sillä tuollaisiaa työpaikoissa sairastut itsekin henkisesti kun mielipuolet siellä jyllää kaiken rikki.

1Äänestä
  • Kiusaaminen voi olla aika yleistä muuallakin mutta tuskin noin laajamittainen yhdessä sovittu ja että sitoudutaan tuhoamaan ja vainoamaan yhden henkilön ura - vai onko sinulla tietoa tai toista esimerkkiä?

    Äänestä

  • Siis yhdessä sovittu "johto ja HR tasolla" joku naivi voisi ajatella että kyseessä on yksityis tapaus mutta minusta tämä kertoo johdon ja HR kierouden eikä ole yksityis tapaus työyhteisö ENFO lla on sairas jos tuolla tasolla kiusaamista toteutetaan.

    Yleensähän kiusaamistapauksissa yksi henkilö on päähenkilö muille hän syöttää valheen kiusatusta johon muut sitten uskovat mutta tällä tasolla ei voida luottaa pelkkään toisen sanaan tai ollaan jo valmiiksi metsässä.

    1Äänestä

  • Perrres kirjoitti:

    Kiusaaminen voi olla aika yleistä muuallakin mutta tuskin noin laajamittainen yhdessä sovittu ja että sitoudutaan tuhoamaan ja vainoamaan yhden henkilön ura - vai onko sinulla tietoa tai toista esimerkkiä?

    Kyllä näitä ikävä kyllä riittää. Pääpukarina joku vaikuttavan oloinen sekopää, joka manipuloi mukaansa porukkaa ruohonjuuritasolta pomoihin ja samaan syssyyn sumuttaa HR-puolenkin. Nimiä ei tietenkään voi mainita, koska siitä seuraa hyvin pahaa.

    Äänestä

Kokenut ihan saman kun savustettiin ulos täältä ... savolainen kierous pesityynyt tänne

Äänestä
  • muistan sut - samat ilkimykset ja kiusaajat täällä vieläkin on

    Äänestä

Olen ollut kyseisen firman (alkaa E:llä) yhteydessä koskien heidän entistä työntekijää rekrytointi tarkoituksessa en tiedä onko kyse tästä tapauksesta , kyseisestä yrityksestä annettiin niin ylitse ampuvan lyttäävä kertomus henkilöstä mitä oli vaikea uskoa jostain kiristyksestä koskien todella naurettava eikä uskottava . Lähinnä yritys antoi itsestään huonon ja epäasiallisen kuvan .

1Äänestä

Enfolla on ollut tämä ongelma johtoportaassa ja HR tasolla pidemmän aikaa - tämän takia TJ lähti ja jätti talon

1Äänestä

Moi

Nykyisenä Enfolaisena voin sanoa että tällaista todellakin tapahtui ja oli villit vuodet kun tuli organisaatio muutoksia ja YT neuvotteluja , kiusaamista ja suoranaista vainoamista tapahtui ja siitä tuli talon sisäinen käytäntö HR ja johtoportaassa .
Nyt onneksi uudet tuulet yrittää puhaltaa meillä ja suurimmat johtajatason kiusaajat on saatu muuttamaan pois talosta esim Istekille siirtyi yksi pahimmista kiusaajista mutta aika näyttää,

Äänestä
  • Kiinnostaisi tietää että kuka tämä kyseinen henkilö mahtaa olla.

    Äänestä

Tuokin tapaus osoittaa, että vaikka ihmisellä on "tutkintoja" ja titteliin sisältyy "HR" tai "johtaja", ei hänen toimintansa ja sielunmaisemansa välttämättä poikkea juoruakan vastaavasta. Samaa näkee muuallakin, ei tarvitse olla enfolainen joutuakseen todistamaan tuollaisia tapahtumia.

Äänestä
  • Tätä on paljon ne ketkä luulee olevansa turvallisessa asemassa yleensä ylittää valtuudet ja firman strategiat ja saa heikot seuraamaan vaikka olisi korkeassa asemassa työpaikallaan mutta yleensä ne ennen pitkään tippuu tai joutuu vaihtamaan työpaikkaa itse

    Äänestä

Yippiee !

Äänestä

onkos enfosta mitään uutta ? kannattaisiko hakea sinne töihin ? tämän postin perusteella näyttää oikein mukavalta firmalta

Äänestä
  • Alakerran mankelihuoneessa on pingispöytä

    Äänestä

  • Toimari vaihtui taas joten uusi toimari pysyy talossa maksimissaan vuoden, joten sinne vain joukkoon iloiseen.

    Äänestä

Ja 2022 tilanne edelleen entisensä.

Äänestä
  • Ja valitettavasti entinen meno tuntuu jatkuvan edelleen, vaikka toisin luulin.

    Äänestä

No, mulla palo sillat erään erikoisen esimiehen ansiosta. Paluuta ei kumpikaan osapuoli toivo ja tämä ei edes mieti. Onneksi osaajille löytyy aina käyttöä ja olen viihtynyt nykytilanteessa jo 8v. Esimiehillä On väliä!

Äänestä

Muutama kuukausi sitten irtisanoin itseni Enfolta saatuani todella hyvän tarjouksen toisesta firmasta ja kerrottuani tämän esimehelle hän kakisteli hetken ja otti lapun käteensä. Seuraavana aamuna hän yritti nolata minut asiakkaiden nähden vetoamalla ammattitaidon puutteeseen ja muuhun osaamiseen. Nyt onneksi Enfo elämä takana ja uudessa kansainvälisessä työpaikassa ihan erilainen ilmapiiri. Ei enää valehtelua, mustamaalausta ja muuta vastaavaa työelämää haittaavaa. Onko vielä millainen meno Enfolla jotka sinne jäivät kärsimään?

Äänestä

Enfo ilmoitti jakautuvansa kahteen firmaan. Olikin sellaiset sodat tuosta mitkä tiimit pääsisivät konsulttipuolelle että ei ole tosikaan. Esimiesten iltamissa oli hyvä ettei saanut poliiseja soitella. Lisää sotia on luvassa myös jatkossa, joten kirjoitellaan vain vapaasti Enfon tilanteesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AnnaDHL kirjoitti:

Sain olla itse todistamassa että osa ENFOn johtoportaasta todellakin mustamaalasi ja yllyttivät toisia eristämään ja suorastaan tuhoamaan erään henkilön työpaikan. Asialle omistautuminen toi mieleen peruskoulumaisen kiusaamisen. Näin ja kuulin tämän omin silmin ja korvin.

Näytti että he halusivat tuhota tämän henkilön jatko uran IT-alalla myös en ole koskaan nähnyt näin sairasta ja rikollista touhua .

Pää kiusaajana esiintyi lyhyen pulska savolais myyntimies - pitäisi laittaa viisumipakko savolaisille kiusaajille PKS:lle. Sääliksi kävi tätä kaveri joka joutui tällaisen kiusaamisen kohteeksi täytyy luottaa että karma iskee tässäkin ja kiusaajat saa palkkionsa. Itse en enää menisi ENFO:lle kun kerran sieltä pääsin pois minun lisäksi noin 50 muutakin läksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu